Mielipide tuntuu

Aborttiväki kirjoittaa:

"tosi hienoa, että olet antanut lastesi elää. Se on sopinut sinulle ja ovat ehkä toivottujakin.
Mutta katsos se kaikille sovi.
Ja tuohon hyväksyttävyyteen; Teko on hyväksyttävä silloin kun se tekijästä tuntuu siltä..."

Aborttiväelle lapset ovat esineitä, joiden annetaan elää tai jotka otetaan hengiltä - kuten sattuu sopimaan.

Tekojen hyväksyttävyyden kriteeri on se "miltä tekiästä tuntuu".

Nämä ajatukset ovat yhdensuuntaisia aborttifilosofi 1977:n tai Tristarin ajatusten kanssa, joka esittävät, ettei totuutta, hyvää tai oikeaa ole. On vain "mielipiteitä", jotka oikeuttavat mitkä hyvänsä teot ja määrittävät jopa toisen ihmisten ihmisarvon ja oikeudet.

Edellisen sanottuaan aborttiäväki haluaa pistää kaikelle ajattelulle ja keskustelulle suuren pisteen ja kadota itse tekosineen näyttämöltä. Kuitenkin heidän tekonsa tulisi kyetä perustelemaan ja niiden tulisi olla mahdollista soveltaa muihinkin ihmisiin, erityisesti tietysti esittäjiin ja tekijöihin eli heihin itseensä.

Voisiko ihmisen hengen ja elämän riisto olla mahdollinen ja oikeutettu, jos hengen riistäjä sattuu niin haluamaan?

Voiko kuka hyvänsä kohdistaa toiseen ihmiseen, esim tällaisen mielivallan julistuksen antajaan, tällaisen fataalin toimenpiteen, jos hänestä niin tuntuu?

Ei tietenkään! Aborttiväen etiikka ja vallankäyttö lasta kohtaan on silkkaa väkivaltaa, jolla pyritään oman edun tavoitteluun. Ei aborttiväen tekoja eikä tavoitteita voi yleistää kaikkia ihmisiä koskeviksi, eivätkä he hyväksy sellaista kohtelua edes itselleen. Kyse on siis sekä harhaisesta ajattelusta että epärehellisyydestä.
381055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Tietääkseni maailmassa vallitsee erilaisia moraaleja. Moraalin kulttuurisidonnaisuus tulisi mielestäni ottaa erityisesti tarkkailun kohteeksi. Eri kulttuureissa vaikuttaa erilaiset yhteiskuntarakenteet ja uskonnot ym. Suomi, joka on vahvasti sidoksissa ev.lut. perinteeseen kuuluu moraaliltaan ns keskitien tallaajiin. Evankelisluterilainen kirkko on moraaliltaan ns laimeampi muoto läntisestä kristillisyydestä. Seuraavassa lainaus ev.lut.kirkon sivuilta:

"Luterilaisessa kirkossa korostetaan omantunnon äänen seuraamista ja järjen käyttöä eettisissä kysymyksissä. Kristillisen etiikan peruspyrkimyksenä on pyrkimys hyvän tekemiseen ja pahan välttämiseen. Kristityn tulee ratkaista asiat siten, että hän pyrkii toteuttamaan yleisiä kristillisiä arvoja kuten rakkauden kaksoiskäskyä tai kultaista sääntöä."
Kuten huomaamme, sekin tukeutuu lähimmäisen hyvä ajatteluun MUTTA korostaa kuitenkin omantunnon ääntä ja JÄRJEN KÄYTTÖÄ.
Se miksi painotan uskon näkökulmaa, johtuu siitä faktasta, että kristinusko on muovannut jo pitkän ajan yhteiskuntamme rakennetta ja moraalia. Esimerkiksi koulut saivat kirkolta alkunsa, monet hyväntekeväisyysjärjestöt saivat alkunsa kirkolta..Kirkko on Suomessa hyvin vahvasti sidottu yhteiskuntaamme, halusimme tai emme. Suomalaiset ovat vain eri tavalla uskovaisia kuin vaikkapa katolisessa maassa jossa usko tulee hyvin vahvasti esiin julkisesti. Suomalaiset harjoittavat uskoaan yksityisesti, mutta ovat silti hyvin "hartaita" uskovaisia vaikka eivät sitä itse myöntäisikän juuri noilla sanoilla.

Pointtini viestin aloittajalle oli se, että et voi olettaa jonkun täydellisen ainoan oikean moraalin olemassa oloa, koska lähtöolosuhteet ovat jokaisella kansalla,yksilöllä omansa. Moraalikysymyksissä ei tulisi keskittyä toisen tekemään vääryyteen, vaan miten voisimme ymmärtää toisiamme ja kehittää yhdessä parempia ratkaisua eettisiin ongelmiin.

Lisäksi haluaisin tarkennusta omaan hypoteesiisi, jonka mukaan "aborttiväki" olisi vain hedonisteja, oman nautinnon tavoittelijoita. Argumenttisi kaatuvat omaan nolouteensa ja tietämättömyyteen. Internetissä on MAHDOTONTA tehdä koko elämänkaaren huomioon ottavaa analyysiä toisen moraalinen kehityksestä ja saatika sitten sen nykyisestä tilasta. Abortti on vain yksi eettinen ongelma monen joukossa ja yleensä ihmiset joilla on kokemuksia asian puolesta tai vastaan saattavat ilmaista pointtinsa joskus ehkä karkeasti toisten korvissa. Tässä tulisi siis ottaa huomioon, ettei moraalia voi omalla kohdallaan tarkastella subjektiivisesti. Kenties juuri nämä tekstit, joita olet lukenut (ps omasta mielestäni tristar onnistuu melko hyvin pysymään objektiivisena, tai ainakin argumentoimaan loogisesti antamatta tunteiden liikaa kiehua sillä tavalla että näkyisi tekstissä)sisältävät juuri sen tunteen joka kyseisillä ihmisillä on tapausta kohtaan. Mieti vaikka itseäsi vihaisena, kuinka vaikeaa silloin on pukea asiansa siten, että toinen ymmärtäisi sen eikä loukkaantuisi.

Äänestä
  • " ...et voi olettaa jonkun täydellisen ainoan oikean moraalin olemassa oloa, koska lähtöolosuhteet ovat jokaisella kansalla,yksilöllä omansa. Moraalikysymyksissä ei tulisi keskittyä toisen tekemään vääryyteen, vaan miten voisimme ymmärtää toisiamme ja kehittää yhdessä parempia ratkaisua eettisiin ongelmiin."

    Aborttiin liittyvän moraalikysymyksen keskeinen ongelma ei ole abortin tekijä eikä abortin kritisoija. Abortin keskeinen moraaliongelma on lapsi. Lapsen ihmisyys, ihmisoikeus ja elämä. Kun sanot, että jokaisella on oma moraalinsa, sanomasi koskee myös lasta. Siksi lapsi on otettava huomioon arvostettuna ihmisenä. Hänenkin elämänsä ja moraalinsa on yhtä merkittävä kuin kenen tahansa.

    Kuten on väärin pitää ihmistä orjana, kuten on väärin jättää ihmiset esim sukupuolen perusteella vaille oikeuksia, kuten on väärin muutoinkin riistää ihmisyys ja surmata, on väärin surmata lapsi äitinsä kohtuun ellei siihen ole pakottavaa lääketieteellistä ja onneksi erittäin harvinaista perustetta.

    "Lisäksi haluaisin tarkennusta omaan hypoteesiisi, jonka mukaan "aborttiväki" olisi vain hedonisteja, oman nautinnon tavoittelijoita."

    Jos katsot tämän palstan tekstejä, yleisin peruste abortille on "en halua". Kun tämä ei haluaminen puretaan, tulevat esille henkilökohtaiset tavoitteet, eri tavoin muotoiltu pyrkimys elää helpompaa elämää. Osa sanoo suoraan tavoittelevansa nautintoa lapsen kustannuksella. Osa abortin tekijöistä tosin toteuttaa vieraantuneena muualta saamaansa ohjelmointia, jota he kuvittelevat oman järkensä käytöksi. Kukaan abortin tekijä ei tee päätöstä lapsen näkökulmasta, vaan oman edun tavoittelusta. Lapsen, kuten ei muidenkaan ihmisten, paras etu ei voi olla kuolema, ei varsinkaan elämän alussa.

    Keskustelun paradoksi on se, että aborttiväki on jo tehnyt ratkaisunsa ja surmannut lapsensa. Heidän on yleensä mahdotonta myöntää lapsen oikeus ja näkökulma. He mieltävät kaiken keskustelun arvosteluksi ja loukkaantuvat. Ei sellaisesta asenteesta voida tehdä johtopäätöstä, ettei asiasta saisi puhua.

    Äänestä

"Aborttiväen etiikka ja vallankäyttö lasta kohtaan on silkkaa väkivaltaa, jolla pyritään oman edun tavoitteluun."

Eikö sitten se, että synnyttää lapsen sellaiseen tilanteeseen ja ympäristöön, jossa ei lapsen äitinä pysty lapsesta pitämään huolta niinkuin hän antaitsisi, vaan jättää abortin tekemättä siksi ettei itse kestäisi sen tuomaa henkistä tuskaa, ole silkkaa väkivaltaa lasta kohtaan?
Mene itse tekemään abortti niin osaat pitää ison turpasi ummessa kun koet kuinka vaikea se koko tilanne on, koko loppuelämän ajan.

Äänestä
  • Ei tämän aloitusviestin kirjoittaneen tyypin tavoite ole muuta kuin moralisoida, ärsyttää, loukata. Parasta olisi kun kukaan ei ottaisi mitään kantaa viestiin, eikä myöskään kommentoisi, koska ei aloittajalla se ole tavoitteena , että keskustelua syntyisi.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    Ei tämän aloitusviestin kirjoittaneen tyypin tavoite ole muuta kuin moralisoida, ärsyttää, loukata. Parasta olisi kun kukaan ei ottaisi mitään kantaa viestiin, eikä myöskään kommentoisi, koska ei aloittajalla se ole tavoitteena , että keskustelua syntyisi.

    Huomattu, mutta koska moni kuitenkin lukee tämän niin tuon mielellään kantani esille. En ota netti loanheittoa itseeni, joten minua ei häiritse vaikka joutuisinkin provosoinnin kohteeksi. Voin vain jättää lukematta kun ei kiinnosta.

    Äänestä

  • juuri siksi en menekään teettämään aborttia kun on ennalta niin tiedettyä mihin se johtaa ja onhan se varoittavina esimerkkeinä näkyvissä täällä palstallakin.

    Jos koen etten pysty lapsesta huolehtimaan niin annnan sellaiselle joka siihen pystyy!

    Äänestä

  • en, kirjoitti:

    juuri siksi en menekään teettämään aborttia kun on ennalta niin tiedettyä mihin se johtaa ja onhan se varoittavina esimerkkeinä näkyvissä täällä palstallakin.

    Jos koen etten pysty lapsesta huolehtimaan niin annnan sellaiselle joka siihen pystyy!

    Hoh, tämä adoptio asiakaan ei ole niin mustavalkoinen kun annetaan ymmärtää. Itse en voisi kuvitella kantavani 9kk lasta sisälläni, jota en halua. Raskaus vaikuttaisi elämääni kuitenkin kaikin tavoin. Työpaikkaan, juhlimiseen, ystävyyssuhteisiin..ja ennen kaikkea mielenterveyteeni! Sen verran koen kunnioittavani itseäni, etten uhraisi elämääni (KUKAAN EI VOI TIETÄÄ MITEN HYVIN/HUONOSTI RASKAUS ELÄMÄÄNI VAIKUTTAISI!)sellaisen elämän luontiin jota en arvostaisi niin paljon että haluaisin sen itse hoitaa.
    En ole koskaan ollut raskaanakaan, joten on helppo olla objektiivisempi. Enkä lapsia vielä haluakkaan.Mutten ymmärrä täysin ihmisiä, joiden mielestä on ok synnyttää lapsia ja sitten HYLÄTÄ ne VAIKKA saisivatkin uuden kodin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat koko nuoruutensa viettänyt sijaisperheissä (jotka pitää lapsista kiinni, koska vievät lapsen rahat, eivät välitä lapsista huom. omakohtaiset tiedot en yleistä kaikkiin sijaisperheisiin)ja he ovat olleet aina kärsineet masennusta tai jopa yrittäneet itsemurhaa. Joten mielestäni adoptiokaan ei ole aina se oikea ratkaisu. Ja kun abortin tekee kyseessä on vain niin alkeellinen "Olio", etten näe järkeä jossitella millainen se olisi jos saisi syntyä.

    Äänestä

  • Lapsen surmaaminen jo kohdussa on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Jokainen on oikeutettu omaan elämäänsä. Vanhempien velvollisuus on antaa lapselle kykynsä mukaan. Ei kukaan enempää odota. 99,9% tapauksista se riittää.

    Abortin perustelu lapsen edulla on sekä väärin, mahdotonta ja huonlaatuista itsepetosta.

    Äänestä

  • riittää.. kirjoitti:

    Lapsen surmaaminen jo kohdussa on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Jokainen on oikeutettu omaan elämäänsä. Vanhempien velvollisuus on antaa lapselle kykynsä mukaan. Ei kukaan enempää odota. 99,9% tapauksista se riittää.

    Täsmälleen, jokainen on oikeutettu omaan elämään. Niin myös se nainen joka päättää tehdä abortin ja jatkaa omaa elämää.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    Ei tämän aloitusviestin kirjoittaneen tyypin tavoite ole muuta kuin moralisoida, ärsyttää, loukata. Parasta olisi kun kukaan ei ottaisi mitään kantaa viestiin, eikä myöskään kommentoisi, koska ei aloittajalla se ole tavoitteena , että keskustelua syntyisi.

    Mutta sitä on pirun hauska vedättää. Ja aikaan saa keskustelua, joka pyörii samaa pientä ympyrää...

    Äänestä

  • riittää.. kirjoitti:

    Lapsen surmaaminen jo kohdussa on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Jokainen on oikeutettu omaan elämäänsä. Vanhempien velvollisuus on antaa lapselle kykynsä mukaan. Ei kukaan enempää odota. 99,9% tapauksista se riittää.

    Abortin perustelu lapsen edulla on sekä väärin, mahdotonta ja huonlaatuista itsepetosta.

    Kovin on vaaleanpunainen maailma...

    Niin siis naiselle? Abortin teettäminen on naiselle pahinta?

    Itse olen elänyt aikamoisen suojatu elämän, mutta on paljon pahempaa tapahtunut kuitenkin kuin abortti...

    Vai tarkoititko lapsen kannalta? Se ei siis ole mitään, että maailmassa kidutetaan tiedostavia ihmisiä hengiltä? Ihmisiä jotka tietävät myös läheisten jäävän suremaan, ja siksi koettavat selvitä kidutuksista, vaikka itse pitäisivät parempana tappaa itsensä? Ja lopputulos on sama: ihminen kuolee. Suremaan jääneiden kannalta lopputulos ei ole sama. Eikä myöskään itse kuolijan kidutushetkellä, sikiönä olisi ollut tiedostamaton tapahtumista...

    Äänestä

  • Mun mielestäni.. kirjoitti:

    Hoh, tämä adoptio asiakaan ei ole niin mustavalkoinen kun annetaan ymmärtää. Itse en voisi kuvitella kantavani 9kk lasta sisälläni, jota en halua. Raskaus vaikuttaisi elämääni kuitenkin kaikin tavoin. Työpaikkaan, juhlimiseen, ystävyyssuhteisiin..ja ennen kaikkea mielenterveyteeni! Sen verran koen kunnioittavani itseäni, etten uhraisi elämääni (KUKAAN EI VOI TIETÄÄ MITEN HYVIN/HUONOSTI RASKAUS ELÄMÄÄNI VAIKUTTAISI!)sellaisen elämän luontiin jota en arvostaisi niin paljon että haluaisin sen itse hoitaa.
    En ole koskaan ollut raskaanakaan, joten on helppo olla objektiivisempi. Enkä lapsia vielä haluakkaan.Mutten ymmärrä täysin ihmisiä, joiden mielestä on ok synnyttää lapsia ja sitten HYLÄTÄ ne VAIKKA saisivatkin uuden kodin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat koko nuoruutensa viettänyt sijaisperheissä (jotka pitää lapsista kiinni, koska vievät lapsen rahat, eivät välitä lapsista huom. omakohtaiset tiedot en yleistä kaikkiin sijaisperheisiin)ja he ovat olleet aina kärsineet masennusta tai jopa yrittäneet itsemurhaa. Joten mielestäni adoptiokaan ei ole aina se oikea ratkaisu. Ja kun abortin tekee kyseessä on vain niin alkeellinen "Olio", etten näe järkeä jossitella millainen se olisi jos saisi syntyä.

    No, ehkä toista tiedät sitten kun/jos joskus olet raskaana. Tiedät kuitenkin mikä se alkeellisinkin "olio" siellä kohdussa on, vaikket ehkä halua niin ajatella..
    Empä pystyisi lasta surmaamaan sisääni kuten en pystynytkään, vaikka se olisi ollut kaikki olosuhteet huomioon ottaen "järkevää".

    Eihän se ole lapsen hylkäämistä jos sille järjestää adoption avulla hoivaajat ja kodin. Hylkäämistä olsii lapsen jättäminen vaille mitään suojaa ja hoitoa johonkin katuojaan.

    Äänestä

  • toivottuna??! kirjoitti:

    Täsmälleen, jokainen on oikeutettu omaan elämään. Niin myös se nainen joka päättää tehdä abortin ja jatkaa omaa elämää.

    kun omasta elämästä päättäinen ei vahingoita tai tapa ketään toista.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Kovin on vaaleanpunainen maailma...

    Niin siis naiselle? Abortin teettäminen on naiselle pahinta?

    Itse olen elänyt aikamoisen suojatu elämän, mutta on paljon pahempaa tapahtunut kuitenkin kuin abortti...

    Vai tarkoititko lapsen kannalta? Se ei siis ole mitään, että maailmassa kidutetaan tiedostavia ihmisiä hengiltä? Ihmisiä jotka tietävät myös läheisten jäävän suremaan, ja siksi koettavat selvitä kidutuksista, vaikka itse pitäisivät parempana tappaa itsensä? Ja lopputulos on sama: ihminen kuolee. Suremaan jääneiden kannalta lopputulos ei ole sama. Eikä myöskään itse kuolijan kidutushetkellä, sikiönä olisi ollut tiedostamaton tapahtumista...

    oletettavaa että lapsi joutuisi kidutuksen uhriksi? Kenen taholta ja minkä takia?

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    ????

    Vastaukseni oli siihen, että abortointi on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua.

    Äänestä

Ja näin väitän? Kerropas jälleen perusteluja miksi ihmeessä näin väitän, sillä itse en niin tiedä väittäväni?

Oletko vääristellyt toisten sanomisia. hyvä niin. Mutta älä silloin kerro kenekään mitään sellaista väittävän...

Anna anteeksi, että on muutakin tekemistä kuin olle täällä...

Luulisi aborttipalstalla pörräävälle olla itsestään selvää, että KYLLÄ.

Äänestä
  • Miljoonannen kerran samaa.

    Totuus on olemassa.

    Monissa asioissa totuus on, se on luonnonlaki ja siitä kertovat tieteet. Filosofia on tiede, mutta siinä ei ole totuutta, sillä siinä ei ole luonnonlakeja, on vain ihmisten näkemyksiä asioista.

    Hyvä on olemassa. Itse oiekutettua totuutta hyvästä ei ole olemassa.

    Hyvä on jokaisen oma makuasia, kuten kaikki muutkin adjektiivit.

    Oikea on olemassa. Itse oikeutettua oikeaa ei ole olemassa.

    Jokainen määrittelee itse itselleen oikean ja väärn.

    Äänestä

  • Laillinen oikeus on tyystin eri kuin moraalinen oikeuTUs!!

    Äänestä

  • selvää? kirjoitti:

    Laillinen oikeus on tyystin eri kuin moraalinen oikeuTUs!!

    Ja minulla oli täydellinen moraalinen oikeutus tappaa lapseni, kuten on kaikilla muillakin ihmisillä mielestäni ja suurimman osan suomalaisia mielestä.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Ja minulla oli täydellinen moraalinen oikeutus tappaa lapseni, kuten on kaikilla muillakin ihmisillä mielestäni ja suurimman osan suomalaisia mielestä.

    onko suurimman osan mielestä oikeutta ihan niillä (sosiaalisin?) syin millä sinäkin ilmeisesti sen teit...

    Äänestä

  • vahvasti kirjoitti:

    onko suurimman osan mielestä oikeutta ihan niillä (sosiaalisin?) syin millä sinäkin ilmeisesti sen teit...

    Se on helppoa. Kuvittele Suomi, jossa suurimman osan mielestä ihmisillä ei ole oikeutta sosiaaliseen aborttiin. Silloin laki kieltää sen...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Se on helppoa. Kuvittele Suomi, jossa suurimman osan mielestä ihmisillä ei ole oikeutta sosiaaliseen aborttiin. Silloin laki kieltää sen...

    suurin osa lainsäätäjistä uskaltaa järjestää kansanäänestyksen ja muuttaa lakia mielipiteen mukaseks,, ja uskaltaa uhmata feminististä liikettä ja taloudellista riskiä terveydenhuollon lisäkuluista abortin jälkitilojen hoitona..

    Äänestä

  • jossa kirjoitti:

    Lopputuloksena kuitenkin olisi, että maassa jossa suurinosa ihmisistä olisi jotain aborttia vastaan, niitä abortteja ei tehtäisi...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Lopputuloksena kuitenkin olisi, että maassa jossa suurinosa ihmisistä olisi jotain aborttia vastaan, niitä abortteja ei tehtäisi...

    niitä ei tehtäisi lainkaan jos se ois laitonta..? Hmm... No kun täällä tehdään kuitenkin murhia vaikka se on laitonta niin onko se kuitenkin enimmän osan mielestä siis hyväksyttyä?

    Vai oiskohan niin että pidetään laillisena suuremman pahan välttämiseks, kun ei haluta maksaa niiden puoskarointienkaan kuluja..voi hyväksyä lain vaikka pitääkin sen sallimaa tekoa moraalittomana.

    Oli miten oli, suurin osahan ei aborttia tee (ne joilla on jotain sitä vastaan..).

    Jos abortit olisivat suurimman osan mielestä väärin, niin laillisia abortteja ei maassamme tehtäisi, kuten ei tehdä laillisia murhiakaan.

    Aivan siksi murhat ovat laittomia, että suurin osa ihmisistä niitä ei pidä hyväksyttyinä. Ja koska suurin osa pitää sosiaalisin syin abortteja hyväksyttävinä, siksi niitä lainkin mukaan saa tehdä.

    Ei ole väliä sen tekeekö joku abortin tai tekeekö suurinosa ihmisistä abortin. Lain laatimisessa oleellista on se, salliiko suurinosa mahdollisuuden tehdä abortin jos joku niin haluaa.

    on selitettävisä se että vielä 20 vuotta lain säätämisen jälkeen vain puolet hyväksyi ne sosiaalisilla syillä? Eikä ole osuus mainittavasti muuttunut nyt 15 vuotta myöhemminkään.. lisäksi jopa 2/3 (66%) pitää tekoa enemmän tai vähemmän syntinä (moraalisena vääryytenä).

    Äänestä

  • sitten.. kirjoitti:

    siten, että kaikki riippuu mille ryhmälle, millaisella otannalla ja kysymyksillä tutkimus on tehty. Jos laitat paremman tiedon tutkimuksesta voin sen sinulle tulkita.

    JOs esimerkiksi asiaa on kysytty 1000 50-60 vuotiaalta vanhoillislestadiolaiseen kuuluvalta mieheltä , on tulos erilainen kuin jos sitä kysytään 1000 15-25 vuotiaalta nuorelta naiselta.

    Mikä on, että ilmeisesti sinun juttujasi saa olla koko ajan oikomassa. Jos haluat virheellisesti ja tutkimustahojen omaa tulkintaa vastaan tulkita virallisesti julkaistujen tutkimusten tuloksia, voisit edes näyttää, mistä omia tulkintojasi vetelet ja niitä muka "totuuksina" tuot esiin.

    "on selitettävisä se että vielä 20 vuotta lain säätämisen jälkeen vain puolet hyväksyi ne sosiaalisilla syillä?"

    Kultapieni, olet demokraattisessa maassa. Kyse on siis, että jo parivuosikymmentä sitten PUOLET tutkimukseen osallistuneista naisista hyväksyi nykyisen lain IHAN SELLAISENAAN. Siis demokratiahan sen mukaan on toteutunut. Jenkeissähän on tosiaan hivenen alle puoletkin äänistä riittänyt presidentin demokraattiseen valintaan :D

    Ja tuon lainaamasi tutkimuksen edes viitteelliset tiedot löytyvät alta:

    http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=nak02946

    "Eikä ole osuus mainittavasti muuttunut nyt 15 vuotta myöhemminkään.."

    Itse asiassa näyttäisi siltä, että "mainittavasti" todellakin on muuttunut. (vai esitä tokin joku tutkimustulos väitteesi tukemiseksi. Tosin johan tosiaan silloinkin lailla kannatus oli :D Ei ole siis tarvinnut mihinkään muuttuakaan)

    http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf
    s.246 voit lukea (jos osaat, muut ainakin osaavat), että kaikin kysytyin syin vähintään puolet kaikista vastanneista olisivat hyväksyneet abortin. Siis demokratiamme toimii; laillamme on enemmistön hyväksyntä noiden tutkimustulosten mukaan!

    "lisäksi jopa 2/3 (66%) pitää tekoa enemmän tai vähemmän syntinä (moraalisena vääryytenä)."

    Kappas, kun taas välähti sinun oma väitteesi KIRKKOMME virallisesti julkaisemasta tutkimuksesta, jossa asia tulkittiin kyllä ihan toisin kuin sinä teet :D

    Siitä todiste alla:
    http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/huh2001/synti2.htm
    "Aborttia syntinä pitää vajaa neljännes, mutta yli puolet ei pidä sitä syntinä, kolmannes on jopa sitä mieltä, että abortti ei ole koskaan syntiä."

    Tiedän, ettet sinä osaa lukea tekstiä, joka ei omia väitteitäsi tue, mutta täytyy nyt sentään muistuttaa muille lukukykyisille kirjoittajille, että puhut pelkästään omia totuuksiasi, etkä yleisesti tunnustettuja. Siis ihan tutkimuksellisesti ja käyttäen ja näyttäen myös ne ihan oikeat lähteet.

    Jos vääristelet ja ohitat virallisia tulkintoja tutkimuksista "omasta mielestäsi pätemättöminä", voisit edes tuoda esille ne TODELLISET tutkimustulokset. Ei tartteisi sinun mutujuttujasi käydä virallisilla lähteillä korjaamassa.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    tämäkin totuuden vääntelijä on näemmä palaillu lomiltaan.. vai olitko kenties terapoimassa noita traumojas..? Kannattas pikku hiljaa.

    Sä se sitkeesti jaksat linkitellä noita samoja juttujas. Jos tohon sun tutkimukseen tutustuu tosiaan tarkemmin (muualla kun ton jatkuvasti linkittämäs ympäripyöreen tiivistelmätoteemuksen yhden lauseen kautta) niin ilemenee että sekin osa joka tossa on virhellisesti väitetty ettei pidä syntinä, pitääkin sitä sellasena kuitenkin ainakin joissain tapauksissa. Mutta toki haluat takertua vääristelmään joka on kannaltas edullinen.

    Vakiojankutukses on ollu myös että ENEMMISTÖ hyväksyy sos.syiden abortit ja laillisuus kertoo tästä, mikä ei siis ole pitäny paikkaansa. Laki ei kerro enemmistön moraalikäsityksistä.
    Kuten osottaa se syntitutkimuskin. Jos reilusti yli puolet pitää ainakin jossain tilanteissa (kenties pelkästä mukavuudenhalusta?) sitä syntinä ja käytännössä abortin saa täällä millä syyllä vaan niin nekään ei vastaa toisiaan.

    Merkittävä muutos tuloksissa ei ole jos muutos on muutamia prosentteja. Samanlainen muutos olisi voitu saada aikaan toiseenkin suuntaan, jos tutkittava ryhmä olis ollu eri. Se on täysin satunnaisotannalla valittu. Lisäks tossa tutkimuksessahan ei edes ollu mukana kysymyksissä kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, pelkästään 3 tilannetta.

    Äänestä

  • on selitettävissä kirjoitti:

    siten, että kaikki riippuu mille ryhmälle, millaisella otannalla ja kysymyksillä tutkimus on tehty. Jos laitat paremman tiedon tutkimuksesta voin sen sinulle tulkita.

    JOs esimerkiksi asiaa on kysytty 1000 50-60 vuotiaalta vanhoillislestadiolaiseen kuuluvalta mieheltä , on tulos erilainen kuin jos sitä kysytään 1000 15-25 vuotiaalta nuorelta naiselta.

    tuhat satunnaista henkilöö ei ole tuhat jotain muuta satunnaista henkilöö. Eikä varsinkaan tuhannen ryhmä ole yhtä kuin koko kansa.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    tuhat satunnaista henkilöö ei ole tuhat jotain muuta satunnaista henkilöö. Eikä varsinkaan tuhannen ryhmä ole yhtä kuin koko kansa.

    Idiootti, se 1000 oli esimerkki se voisi olla 100000000 tai 500000. Jutun pointti oli se että kohderyhmä on olennainen. Jeesus mitä tolloja.....

    Äänestä

  • ei... kirjoitti:

    tämäkin totuuden vääntelijä on näemmä palaillu lomiltaan.. vai olitko kenties terapoimassa noita traumojas..? Kannattas pikku hiljaa.

    Sä se sitkeesti jaksat linkitellä noita samoja juttujas. Jos tohon sun tutkimukseen tutustuu tosiaan tarkemmin (muualla kun ton jatkuvasti linkittämäs ympäripyöreen tiivistelmätoteemuksen yhden lauseen kautta) niin ilemenee että sekin osa joka tossa on virhellisesti väitetty ettei pidä syntinä, pitääkin sitä sellasena kuitenkin ainakin joissain tapauksissa. Mutta toki haluat takertua vääristelmään joka on kannaltas edullinen.

    Vakiojankutukses on ollu myös että ENEMMISTÖ hyväksyy sos.syiden abortit ja laillisuus kertoo tästä, mikä ei siis ole pitäny paikkaansa. Laki ei kerro enemmistön moraalikäsityksistä.
    Kuten osottaa se syntitutkimuskin. Jos reilusti yli puolet pitää ainakin jossain tilanteissa (kenties pelkästä mukavuudenhalusta?) sitä syntinä ja käytännössä abortin saa täällä millä syyllä vaan niin nekään ei vastaa toisiaan.

    Merkittävä muutos tuloksissa ei ole jos muutos on muutamia prosentteja. Samanlainen muutos olisi voitu saada aikaan toiseenkin suuntaan, jos tutkittava ryhmä olis ollu eri. Se on täysin satunnaisotannalla valittu. Lisäks tossa tutkimuksessahan ei edes ollu mukana kysymyksissä kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, pelkästään 3 tilannetta.

    Sun kannattais oppia lukemaan :D Auttaisi meitä muita huomattavasti.

    Rakkaimpani, kun siellä oli tosiaan myös TAAS se linkki, jossa ne todelliset prosentit ja niiden perusteet oli kerrottu :D Vaikket sinä osaa, muut osaavat lukea
    http://www.evl.fi/kkh/ktk/kuvat/ktsynti29.gif

    Olen pahoillani, jos TUTKIMUKSEN TEETTÄJÄ on sinun kanssasi tutkimuksen rakenteesta, kysymyksistä ja tulkinnoista eri mieltä :D

    "Vakiojankutukses on ollu myös että ENEMMISTÖ hyväksyy sos.syiden abortit ja laillisuus kertoo tästä, mikä ei siis ole pitäny paikkaansa. Laki ei kerro enemmistön moraalikäsityksistä."
    Olen pahoillani, mutta minä en väitä, että laki kertoo moraalikäsityksistä :D Sinä olet se, joka toistaa tuota turhanpäiväisyyttä koko ajan. Taas huti sinulta :D

    "Kuten osottaa se syntitutkimuskin. Jos reilusti yli puolet pitää ainakin jossain tilanteissa (kenties pelkästä mukavuudenhalusta?) sitä syntinä ja käytännössä abortin saa täällä millä syyllä vaan niin nekään ei vastaa toisiaan."

    Vielä kun löydät jonkun muunkin tuen tuolle omalle tulkinnallesi VASTOIN KIRKKOMME tulkintoja ja tiedonantoja. Olet säälittävä :D Katsos, kun ne vastaajat todennäköisesti tietävät, että abortin saa Suomessa myös sosiaalisilla syillä ja että se on yleisin syy. tiedäthän sentään SINÄKIN sen :D Eiköhän se syynä ole se yleisin ihmisten mielissä, jos yhtäkkiä vain kysytään aborttimielipidettä. (tämä viimeinen vain siis omaa järkeilyä, ei tutkittua tietoa)

    "Merkittävä muutos tuloksissa ei ole jos muutos on muutamia prosentteja. Samanlainen muutos olisi voitu saada aikaan toiseenkin suuntaan, jos tutkittava ryhmä olis ollu eri. Se on täysin satunnaisotannalla valittu. Lisäks tossa tutkimuksessahan ei edes ollu mukana kysymyksissä kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, pelkästään 3 tilannetta."

    Ei niin :D (satunnaisotannalla tosiaan pitääkin valita, jotta saadaan oikeita ja vertailukelpoisia tuloksia :D) Tärkeintä tosiaan olikin, että demokraattisessa maassamme VÄHINTÄÄN puolet hyväksyi ne kaikki :D Ja tosiaan sosiaalisina syinä kysyttiin vain noita, joissa tilanteina itsessään ei ole nykyaikana mitään erikoista edes (ilman avioliittoa lapsia syntyy pilvin pimein; miksi se siis sellaisenaan (ilman muuta tietoa tilanteesta) olisi kummoinen "sosiaalinen syy"...; ja kah sekin silti hyväksyttiin) Olisi tosiaan voitu kysyä paljon järkevämpiäkin: kuten, hyväksytkö, jos kahden pienen taaperon äiti haluaa keskeyttää kolmannen raskauden, kun ei usko voimiensa riittävän takaamaan hyvinvointia välttämättä edes näille kahdelle.

    Mitään vastoin noita tuloksia sinullahan ei ole sanottavana, muuta kuin omien KIRKON kannan vääristelyjen mutuväitteidesi perusteella :D

    vihdoin ilmeisesti ymmärtäny etä laillisuudella on turha todistella moraalikäsityksistä mitään.

    Mun tulkinta ja järkeily voi olla että ne jotka näkee abortissa joskus syntiä niin onkin ne sosiaalisten syiden turhat mukavuusabortit joita tosiaan on se valtaosa.

    Onko siis mielestäsi sama asia, samantekevää sanotaanko, 'ei lainkaan' kuin 'ei yleensä'??
    No minkähän takia ne oli omina ryhminään.. voidaanko siis ilman harhaanjohtavaa virhetulkintaa sanoa että 'ei yleensä syntiä' = ei pidä lainkaan syntinä??

    Voithan toki jatkaa ton saman kirkontulkintasivun linkitystä ja yrittää häivyttää itse tutkimusta josta jokaiselle suomenkieltä taitavalle selviää miten asia oikeesti on.

    Äänestä

  • hoijaa... kirjoitti:

    Idiootti, se 1000 oli esimerkki se voisi olla 100000000 tai 500000. Jutun pointti oli se että kohderyhmä on olennainen. Jeesus mitä tolloja.....

    Kun monesti näissä tutkimuksissa se ryhmä on ollu juuri noin tuhat tai korkeintaan muutama tuhat, mutta ei missään tapauksessa ainakaan kymmeniä saati satoja tuhansia.

    Ja 1000-10000nkaan mielipide ei oo 5,3 miljoonan joukossa juur muuta ku paska saharassa..

    Äänestä

  • pointtis oli..? kirjoitti:

    Kun monesti näissä tutkimuksissa se ryhmä on ollu juuri noin tuhat tai korkeintaan muutama tuhat, mutta ei missään tapauksessa ainakaan kymmeniä saati satoja tuhansia.

    Ja 1000-10000nkaan mielipide ei oo 5,3 miljoonan joukossa juur muuta ku paska saharassa..

    "Ja 1000-10000nkaan mielipide ei oo 5,3 miljoonan joukossa juur muuta ku paska saharassa.. "

    Hohhoi, mitä tietämättömyyden riemujuhlaa taas! 1000 ihmisen otos on kuule sangen kattava.

    Miten sinä luulet, että tilastotutkimuksia tehdään? Joku hiippalakki käy lehtiön kanssa soittelemassa kaikkien viiden miljoonan suomalaisen ovikelloja, niinkö?

    Äänestä

  • asioista kirjoitti:

    sun mielestä 1000n mielipiteeestä voidaan vetää johtopäätös että se on oltava myös niiden loppujen 5,299000 miljoonan mielipide?

    Ei oikein vakuuta.
    Samalla tavoin tutkimus voitas tehdä suuremmalle joukolle ku miten tehdään sille 1000.lle. Tuskin on kierrelty tossakaan ovelta ovelle..

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    vihdoin ilmeisesti ymmärtäny etä laillisuudella on turha todistella moraalikäsityksistä mitään.

    Mun tulkinta ja järkeily voi olla että ne jotka näkee abortissa joskus syntiä niin onkin ne sosiaalisten syiden turhat mukavuusabortit joita tosiaan on se valtaosa.

    Onko siis mielestäsi sama asia, samantekevää sanotaanko, 'ei lainkaan' kuin 'ei yleensä'??
    No minkähän takia ne oli omina ryhminään.. voidaanko siis ilman harhaanjohtavaa virhetulkintaa sanoa että 'ei yleensä syntiä' = ei pidä lainkaan syntinä??

    Voithan toki jatkaa ton saman kirkontulkintasivun linkitystä ja yrittää häivyttää itse tutkimusta josta jokaiselle suomenkieltä taitavalle selviää miten asia oikeesti on.

    "Mun tulkinta ja järkeily voi olla että ne jotka näkee abortissa joskus syntiä niin onkin ne sosiaalisten syiden turhat mukavuusabortit joita tosiaan on se valtaosa."

    Jos tämä tulkintasi on, niin kyllä se kieltämättä aika oudolta tuntuu. Sinusta siis ne, jotka vastustavat valtaosaa aborteista, pitävät sitä syntinä kuitenkin vain joskus? Eivätkö tällaiset ihmiset pikemminkin pitäisi aborttia syntinä useinmiten, jos siis suurinta osaa niistä pitävät syntinä?

    Tietenkään ei ole samantekevää, sanotaanko 'ei lainkaan' tai 'ei yleensä'. Jos sanoo 'ei lainkaan', ei silloin pidä aborttia milloinkaan syntinä. Jos taas vastaa 'ei yleensä', ei pidä aborttia yleensä syntinä, mutta joskus kuitenkin. Ja koska sosiaaliset syyt ovat niitä yleisimpiä syitä, on selvää, että vastaaja hyväksyy suurimman osan niistäkin. Jollei hyväksyisi, hänhän vastaisi, että abortti on joko aina syntiä tai on sitä yleensä.

    Karkeasti ottaen voidaan olettaa, että aborttioikeuden vastustajat pitävät aborttia syntinä joko aina tai yleensä. Käsittääkseni tämän palstan vastustajista vain hyvin harva pitää sitä syntinä aina. Aborttioikeuden puolustajat puolestaan eivät pidä aborttia syntinä koskaan tai eivät ainakaan yleensä. Itse en sitä yleensä pidä syntinä. Tarkoittaen sitä, että yleensä abortin hyväksyn, joitain tilanteita lukuunottamatta.

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    sun mielestä 1000n mielipiteeestä voidaan vetää johtopäätös että se on oltava myös niiden loppujen 5,299000 miljoonan mielipide?

    Ei oikein vakuuta.
    Samalla tavoin tutkimus voitas tehdä suuremmalle joukolle ku miten tehdään sille 1000.lle. Tuskin on kierrelty tossakaan ovelta ovelle..

    että voisit ottaa asioista itsekin selvää?

    Tässä alkuun muutamia hyviä hakusanoja:

    - Tilastotiede
    - Tilastollinen päättely
    - Todennäköisyys(laskenta)
    - Otos/otanta/satunnaisotanta
    - Luottamusväli ja luottamustaso
    - Otantajakauma

    Jos viitsisit hankkia edes perustiedot tilastollisesta päättelystä, niin voidaan sen jälkeen katsoa uudelleen, mikä vakuuttaa ja mikä ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tekijästä siltä että... kirjoitti:

Aborttiväki kirjoittaa:

"tosi hienoa, että olet antanut lastesi elää. Se on sopinut sinulle ja ovat ehkä toivottujakin.
Mutta katsos se kaikille sovi.
Ja tuohon hyväksyttävyyteen; Teko on hyväksyttävä silloin kun se tekijästä tuntuu siltä..."

Aborttiväelle lapset ovat esineitä, joiden annetaan elää tai jotka otetaan hengiltä - kuten sattuu sopimaan.

Tekojen hyväksyttävyyden kriteeri on se "miltä tekiästä tuntuu".

Nämä ajatukset ovat yhdensuuntaisia aborttifilosofi 1977:n tai Tristarin ajatusten kanssa, joka esittävät, ettei totuutta, hyvää tai oikeaa ole. On vain "mielipiteitä", jotka oikeuttavat mitkä hyvänsä teot ja määrittävät jopa toisen ihmisten ihmisarvon ja oikeudet.

Edellisen sanottuaan aborttiäväki haluaa pistää kaikelle ajattelulle ja keskustelulle suuren pisteen ja kadota itse tekosineen näyttämöltä. Kuitenkin heidän tekonsa tulisi kyetä perustelemaan ja niiden tulisi olla mahdollista soveltaa muihinkin ihmisiin, erityisesti tietysti esittäjiin ja tekijöihin eli heihin itseensä.

Voisiko ihmisen hengen ja elämän riisto olla mahdollinen ja oikeutettu, jos hengen riistäjä sattuu niin haluamaan?

Voiko kuka hyvänsä kohdistaa toiseen ihmiseen, esim tällaisen mielivallan julistuksen antajaan, tällaisen fataalin toimenpiteen, jos hänestä niin tuntuu?

Ei tietenkään! Aborttiväen etiikka ja vallankäyttö lasta kohtaan on silkkaa väkivaltaa, jolla pyritään oman edun tavoitteluun. Ei aborttiväen tekoja eikä tavoitteita voi yleistää kaikkia ihmisiä koskeviksi, eivätkä he hyväksy sellaista kohtelua edes itselleen. Kyse on siis sekä harhaisesta ajattelusta että epärehellisyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu