Suomen Lääkärilehden eripainoksessa Majvik II:sta on ainakin yksi hyvä artikkeli. Artikkelin nimi on "Kosteus- ja homevaurioissa syntyvien terveyshaittojen mekanismit". Sen ovat kirjoittaneet professori Maija-Riitta Hirvonen, dosentti Pirkko Ruoppi ja FT Kati Huttunen.
LAINAUS ALKAA (sivu 46)
"Mikrobeille tai niiden toksiineille altistumisen tiedetään stimuloivan immuunijärjestelmää siten, että se aktivoi mikrobispesifistä immuunipuolustusta lisäämällä Th1-solujen tulehdusvälittäjäainetuotantoa tai käynnistämällä IgE-välitteiseen allergiaan johtavan Th2-reaktiotien. Viimeaikaiset solu- ja eläinkokeet osoittavat, että osa kosteusvauriotaloista eristetyistä mikrobeista pystyy aktivoimaan immuunijärjestelmän soluja tuottamaan tulehdusvälittäjäaineita. Näissä kokeissa erityisesti gram-positiiviset bakteerit, streptomykeetit, ovat osoittautuneet voimakkaiksi sekä Th1-sytokiinien että typpioksidituotannon stimulanteiksi.
IgE-välitteinen allergia on yksi parhaiten tunnetuista homeiden käynnistämien terveysvaikutusten mekanismeista. Kaikkein yleisimpiä allergioita aiheuttavia sisäilman homeita ovat Aspergillus, Alternaria, Cladosporium ja Penicillium. Tämä mekanismin aktivoitumiseen littyy esimerkiksi nuhaa, astmaa ja silmien sidekalvotulehduksia"
LAINAUS PÄÄTTYY (sivu 47)
No niin siinä viimeisessä kappaleessa se on sanottu. Asia on juuri näin kuinka siihen on kirjoitettu: IgE-välitteinen allergia...
Tosiaan TTL:n A. fumigatus kokeella selviää vain IgE-välitteinen nuha, IgE-välitteinen astma ja IgE-välitteinen silmän sidekalvontulehdus. Keuhkoputkialtistuskoetta saa käyttää vain astmadiagnoosin varmistamiseen. Kaikilta TTL:lla altistetuilta on tutkittu A. fumigatuksen IgE, eikä sitä ole löytynyt keltään. Toinen tunnettu asia on se, että IgE-allergioiden vallitseva valkosolumuoto on eosinofiilit. Nyt on turha jonkun enää jäkättää uudesta 1995 astman määrityksestä. Siitä ei ole koskaan jätetty pois eosinofiiliaa, eikä IgE:tä.
No nyt kun olemme käsitelleet Th2-reaktiotien, niin kahdesta vaihtoehdosta meille jää jäljelle Th1-reaktiotie. Ja mitä siis nämä tiedenaiset kertoivatkaan? "Streptomykeetit (eli kansanomaisesti sanottuna sädesienet) ovat osoittautuneet voimakkaiksi Th1-sytokiinien stimulanteiksi.
Yksi näistä Th1-sytokiineista on interleukiini-6 eli ILE-6, josta tohtori Tolonen on jo monta kertaa kertonut tääläkin palstalla:
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tulehdus_verisuonitaudit.html
Ei siis ole mikään ihme, että lääkärit tuputtavat vaan kaikille ASTMAA hätäpäissään !!
Tässä on linkki siihen, kun ensikerran varoitin sädesienistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000020209300#22000000020209300
Tässä on myös hyvää tietoa:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000031448001
Ja onhan tämä professori Maija-Riitta Hirvosenkin teksti ollut jo monta kertaa linkitettynä Kansanterveyslaitoksen sivuille.
Tästä löytyy linkki artikkeliin "Miten allerginen immuunivaste syntyy" Ts. miten esim. ASTMA syntyy:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000031052743
Siinä on myös selostettu Th1- ja Th2-reaktiotiet. Muistakaa ei ole olemassa mitään kolmatta reaktiotietä.
Uskokaa nyt jo kaikki se, että ei kosteusvauriot astmaa aiheuta vaan Th1-reaktiotietä kulkevan keuhkorakkulatulehduksen. Toiseksi kannattaa uskoa, mitä mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen sanoo: Pikemminkin BAKTEERIT ongelman aiheuttavat kuin HOMEET. Homeitiöitä on kaikkialla. Niiden kanssa me kyllä pärjäämmme, paitsi muutamat atoopikot, jotka ovat saaneet niistä IgE-välitteisen allergian eli astman.
Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta
Pekka Nikkola
tutkiva A. fumigatus -allergikko TTL:n toimesta.
P.S. On muuten törkeyden huippu, että TTL tutkii IgE-välitteistä astmaa, vaikka tietää, että kosteusvauriotalo ei aiheuta sellaista!
LAINAUS ALKAA (sivu 46)
"Mikrobeille tai niiden toksiineille altistumisen tiedetään stimuloivan immuunijärjestelmää siten, että se aktivoi mikrobispesifistä immuunipuolustusta lisäämällä Th1-solujen tulehdusvälittäjäainetuotantoa tai käynnistämällä IgE-välitteiseen allergiaan johtavan Th2-reaktiotien. Viimeaikaiset solu- ja eläinkokeet osoittavat, että osa kosteusvauriotaloista eristetyistä mikrobeista pystyy aktivoimaan immuunijärjestelmän soluja tuottamaan tulehdusvälittäjäaineita. Näissä kokeissa erityisesti gram-positiiviset bakteerit, streptomykeetit, ovat osoittautuneet voimakkaiksi sekä Th1-sytokiinien että typpioksidituotannon stimulanteiksi.
IgE-välitteinen allergia on yksi parhaiten tunnetuista homeiden käynnistämien terveysvaikutusten mekanismeista. Kaikkein yleisimpiä allergioita aiheuttavia sisäilman homeita ovat Aspergillus, Alternaria, Cladosporium ja Penicillium. Tämä mekanismin aktivoitumiseen littyy esimerkiksi nuhaa, astmaa ja silmien sidekalvotulehduksia"
LAINAUS PÄÄTTYY (sivu 47)
No niin siinä viimeisessä kappaleessa se on sanottu. Asia on juuri näin kuinka siihen on kirjoitettu: IgE-välitteinen allergia...
Tosiaan TTL:n A. fumigatus kokeella selviää vain IgE-välitteinen nuha, IgE-välitteinen astma ja IgE-välitteinen silmän sidekalvontulehdus. Keuhkoputkialtistuskoetta saa käyttää vain astmadiagnoosin varmistamiseen. Kaikilta TTL:lla altistetuilta on tutkittu A. fumigatuksen IgE, eikä sitä ole löytynyt keltään. Toinen tunnettu asia on se, että IgE-allergioiden vallitseva valkosolumuoto on eosinofiilit. Nyt on turha jonkun enää jäkättää uudesta 1995 astman määrityksestä. Siitä ei ole koskaan jätetty pois eosinofiiliaa, eikä IgE:tä.
No nyt kun olemme käsitelleet Th2-reaktiotien, niin kahdesta vaihtoehdosta meille jää jäljelle Th1-reaktiotie. Ja mitä siis nämä tiedenaiset kertoivatkaan? "Streptomykeetit (eli kansanomaisesti sanottuna sädesienet) ovat osoittautuneet voimakkaiksi Th1-sytokiinien stimulanteiksi.
Yksi näistä Th1-sytokiineista on interleukiini-6 eli ILE-6, josta tohtori Tolonen on jo monta kertaa kertonut tääläkin palstalla:
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tulehdus_verisuonitaudit.html
Ei siis ole mikään ihme, että lääkärit tuputtavat vaan kaikille ASTMAA hätäpäissään !!
Tässä on linkki siihen, kun ensikerran varoitin sädesienistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000020209300#22000000020209300
Tässä on myös hyvää tietoa:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000031448001
Ja onhan tämä professori Maija-Riitta Hirvosenkin teksti ollut jo monta kertaa linkitettynä Kansanterveyslaitoksen sivuille.
Tästä löytyy linkki artikkeliin "Miten allerginen immuunivaste syntyy" Ts. miten esim. ASTMA syntyy:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000031052743
Siinä on myös selostettu Th1- ja Th2-reaktiotiet. Muistakaa ei ole olemassa mitään kolmatta reaktiotietä.
Uskokaa nyt jo kaikki se, että ei kosteusvauriot astmaa aiheuta vaan Th1-reaktiotietä kulkevan keuhkorakkulatulehduksen. Toiseksi kannattaa uskoa, mitä mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen sanoo: Pikemminkin BAKTEERIT ongelman aiheuttavat kuin HOMEET. Homeitiöitä on kaikkialla. Niiden kanssa me kyllä pärjäämmme, paitsi muutamat atoopikot, jotka ovat saaneet niistä IgE-välitteisen allergian eli astman.
Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta
Pekka Nikkola
tutkiva A. fumigatus -allergikko TTL:n toimesta.
P.S. On muuten törkeyden huippu, että TTL tutkii IgE-välitteistä astmaa, vaikka tietää, että kosteusvauriotalo ei aiheuta sellaista!
Vastaukset 58
Vanhimmat
Et ole vielä vastannut tähänkään:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000031459412
SINÄ ET TAIDA TIETÄÄ
että astmoja on monia erityyppisiä.
Maailman terveysjärjestön eli WHO:n tautiluokituksessa ICD-10 ne ovat seuraavat:
(Kerrothan, mitkä näistä astmatyypeistä eivät mielestäsi voisi olla kosteusvauriomikrobien aiheuttamia ja miksi)
J45.0 Allerginen astma:
-Tarkemmin määrittelemätön allerginen keuhkoputkitulehdus
-Allergiseen nuhaan liittyvä astma
-Atooppinen astma
-Ulkosyntyinen allerginen astma
-Heinänuhaan liittyvä astma
J45.1 Ei allerginen astma:
-Sisäsyntyinen ei-allerginen astma
-Infektioperäinen astma
-Idiosynkraattinen astma
J45.8 Sekamuotoinen astma:
-Allergisen astman ja ei-allergisen astman yhdistelmä
J45.9 Määrittelemätön astma:
-Tarkemmin märittelemätön astmaattinen keuhkoputkitulehdus
-Myöhään alkanut astma
-Astmaepäily
-Piilevä astma
kyseessä on allerginen astma. Sen voivat siis aiheuttaa esim. Aspergillus, Alternaria, Cladosporium ja Penicillium. Nämä ovat kuitenkin yleisiä ulkoilman homeita. Ei siis varsinaisia kosteusvauriotalohomeita (nniden itiöitä on tietenkin rakennuksen sisällä). Jos ne aiheuttavat allergian, niin se voidaan todentaa niiden IgE-vasta-aineilla.
Elimistön ulkopuolelta tuleva hiukkanen aiheuttaa aina joko IgE- tai IgG-vasteen. IgE on tosi harvinainen ja se tapahtuu vain hengityselinten limakalvoilla, ei siis keuhkorakkuloissa.
Sinun ei kannattaisi kopioida ylipäätään tänne mitään, koska et ymmärrä asiasta yhtikäs mitään. Saapaskin on älykkäämpi kuin sinä.
vaivautuisi enää kommentoimaan samoja juttujasi kerta kerran jälkeen. Sinä jauhat sitä samaa koko ajan ja niihin kaikkiin löytyy jo vähintäänkin satoja valmiita vastauksia. Niiden hyväksikäyttäminen vastaamisessa on huomattavasti älykkäämpää kuin se, että sinä kirjoittelet samoja teeseitse-teorioitasi vuodesta toiseen.
ei taida olla edes mitään astmaa... Allerginen astma on allerginen astma, ei siihen tarvitse sekoittaa mitään muita tyyppejä, kun todetaan allerginen astma niin miksi se yhtä äkkiä olisikin jotakin muuta tyyppiä? Järjetöntähän tuo kirjoittelusi on! Toivottavasti ET ole lääkäri. Jos olet, niin mieti vähän muuttaako maitoallergia muotoaan johon toisen tyyppiseen? ja sitten tuota maitoallergiaa ei olekaan, vaan mikä se sitten olisi, jos kerran on allerginen maidolle, kyllä se allergia maidolle on ja pysyy! DAAA ei pitäisi olla vaikeaa, jos on lääkäri, niin allerginen jollekin tarkoittaa myös ALLERGINEN JOLLEKIN, tässä tapauksessa siis aspergillus homeille... ALLERGINEN... spesifinen sairaus, ei se seilaa milloin sisäsyntyisenä milloin sinä tai tänä... se on allerginen!
DAAAAA
Ei Maailman Terveysjärjestö WHO tiedä yhtään mittään. Oikea tieto on vain ja ainoastaan täällä. Se on saletti!
tuo astma ja maito. Maidolla ja kosteusvauriomikrobeilla on kuuleppas vähän eroa.
Mikrobikasvustosta joutuu sisäilmaan sekä hiukkasmaisia että kaasumaisia altisteita. Hiukkaset ovat itiöitä, mikrobisoluja tai niitä pienempiä fragmentteja. Hiukkasten mukana ilmaan joutuu myös ei-haihtuvia ainesosia kuten endotoksiineja, glukaaneja, allergeeneja ja toksiineja. Mikrobikasvusto tuottaa myös haihtuvia sekundaarisia metaboliitteja. Maito ei....
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
jonka aikoinaan sait esim. tuohon "sädesienilinkkiisi", jottei asioita tarvitse toistella:
Interleukiini 6 (IL-6) on vain yksi sytokiini yli sadan muun sytokiinin joukossa, jotka toimivat elimistömme kaikkien solujen toimintoja ohjaavana monimutkaisen SÄÄTELYJÄRJESTELMÄN viestinviejinä.
Immuunijärjestelmän kannalta keskeisimmät SYTOKIINIRYHMÄT ovat INTERLEUKIINIT (IL), INTERFERONIT (INF), TUUMORINEKROOSITEKIJÄ ALFA (TNF-a) ja solutyyppispesifiset kasvutekijät.
Näiden sytokiinien tuotanto lisääntyy mm. INFEKTIOISSA JA IMMUUNIVASTEEN AIKANA, mikä johtaa elimistön puolustusreaktion voimistumiseen, Näistä toiminnoista huolehtivat pääasiallisesti ns. proinflammatoriset sytokiinit (esim. IL-1, IL-6. ja TNF-alfa).
Näin siis professorit Olli Silvenoinen ja Mikko Hurme Tre:een yliopistosta toteavat Lääketieteellisessä aikakauskirjassa DUODECIM 8/2003.
Eli mikäli on sädesienelle allerginen, niin altistus aiheuttaa immunologisen tulehdusreaktion nostamalla ns. proinflammatoristen sytokiinien tuotantoa, joihin kuuluu myös IL-6.
Ja keuhkotulehduksen myötä myös NO-pitoisuus elimistössä nousee, olkoonpa tulehduksen aiheuttaja mikä tahansa.
Eli sädesieni ei saa elimistössämme aikaiseksi minkäänlaista sytokiini- ja NO-tuotantoa olkoonpa sen mimi mikä tahansa, mikäli emme ole sille allergisia.
….
Sanoit, että kaikilla ihmisillä, MYÖS TERVEILLÄ käy niin, että kun elimistöön joutuu esim. sädesienten itiöitä, niin ns. vasta-ainevälitteinen immuunivaste alkaa toimimaan.
Kun sädesientenkin itiöitä on kaikkialla luonnossakin, niin tarkoitatko, että täysin terveellä ihmiselläkin immuunijäpuolustusjärjestelmä alkaa tuottaa joko IgE- tai IgG-vasta-ainetta tuolle sädesienelle, joka on myös verikokeella löydettävissä?
Nuo immunologit kertoilevat, että meidän luontainen immuniteettimme pystyy torjumaan kaikki mikrobit ja vasta kun se pettää niin T- ja B-solut astuvat kuvioihin mukaan aiheuttamalla monimutkaisten mekanismiensa kautta tulehdusvasteen ja sitäkautta vasta-ainetuotannon ko. mikrobille olkoonpa se sitten vaikkapa sädesieni.
Ja vaikka IgG-vasta-ainetta tuolle sadesienelle (HUOM! sädesienet, kuten muutkin ns. kosteusvauriomikrobit ovat allergeenejä) löytyisi verestä, niin se ei silti tarkoita vielä sairastumista allergiseen sairauteen. Verestä voi löytyä myös IgE-vasta-ainetta sädesienelle ja senkään löytyminen ei tarkoita vielä allergiseen sairauteen sairastumista.
Noihin ns. kosteusvauriomikrobien aiheuttamiin sairauksiin kuuluu myös AA (allerginen alveoliitti).
Väännetäänpä kättä jälleen AA:sta.
Mitä sanot seuraavista lääketieteen väittämistä koskien AA:ta, jotka väittämät itse allekirjoitan?
Näin sanotaan, että keuhkorakkulatulehduksen (allerginen alveoliitti) laukaisee päälle juuri se ns. kosteusvauriomikrobi, jolle on allergisoitunut.
Sanotaan myös, että allerginen alveoliitti on ohimenevä keuhkorakkuloita koskeva tulehdusreaktio, jonka toteamiseen on olemassa kansainväliset kriteerit.
Mikäli tuo tulehdus keuhkorakkuloissa tekee tuhoa, niin sitä nimitetään emfyseemaksi, joka luetaan keuhkoahtaumatautiin.
AA voi myös laukoa keuhkoihin eosinofiilisiä granuloomeja, jotka näkyvät rtg-kuvassa.
AA voi olla myös hitaasti hiipivää lajia ja sen aiheuttama keuhkovaurio (emfyseema) todetaan myös rgt:llä.
Ja: Ns. kosteusvauriomikrobin aiheuttama kroonistunut keuhkoputkitulehdus on krooninen keuhkoputkitulehdus, ei siis akuutti tai krooninen keuhkorakkulatulehdus.
Eli allergisen tai kroonisen alveoliitin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
…
Minulla on IgE positiiviset vasta-aineet ( ) Streptomyces albus lajikkeelle. Minulle tulee erittäin huono olo ja en pysty olemaan tilassa, jossa tuota kosteusvauriobakteeria ("sädesientä") on.
Elimistöni varoittaa tuosta lajikkeesta (hengitysvaikeuksilla,yskimisellä, ahdistuksella, silmien säryllä,välittömällä päänsäryllä, vesinuhalla) ja minun on pakko poistua välittömästi tilasta, jossa sitä on. Samanlainen olo tulee kyllä monesta muustakin kosteusvauriomikrobi-lajikkeesta vaikka en ole niille allerginen. En kestä yhtään hometaloja enkä hometalon hajuisia ihmisiä.
KIRJOITIT:
"Sanoit, että kaikilla ihmisillä, MYÖS TERVEILLÄ käy niin, että kun elimistöön joutuu esim. sädesienten itiöitä, niin ns. vasta-ainevälitteinen immuunivaste alkaa toimimaan."
VASTAUS: Tämä Th1-reaktiotie on ihan normaalia elintoimintaa kaikilla ihmisillä. Siis IgG:n muodostuminen on merkki siitä, että immuunipuolustus toimii, mutta toki se on myös sairauden merkki, jos on tosiaansairas.
KIRJOITAT ja KYSYT:
Kun sädesientenkin itiöitä on kaikkialla luonnossakin, niin tarkoitatko, että täysin terveellä ihmiselläkin immuunijäpuolustusjärjestelmä alkaa tuottaa joko IgE- tai IgG-vasta-ainetta tuolle sädesienelle, joka on myös verikokeella löydettävissä?
VASTAUS: En sanoisi, että sädesienten itiöitä on esim. ulkoilmassa. Sädesienet ovat maaperäbakteereja, jotka alkavat kasvaa sankoin joukoin sen jälkeen kun HOMEET ovat muuttaneet ensin ravintoa (esim. selluloosaa glukoosiksi) naille bakteereille sopivaksi. Tämä on juuri se tärkeä pointti, jota prpfessori Mirja Salkinoja-Salonen sanoo. Saat sädesienten IgG-vasta-ainetta heti kun astut ensi kerran kosteusvauriotaloon. Sitä saavat kaikki ja juuri sen avulla elimistö poistaa tämän elimistölle vieraan hiukkasen. Spesifinen IgE on jo merkki sairaudesta eli IgE-välitteisestä allergiasta.
KIRJOITAT ja KYSYT:
Näin sanotaan, että keuhkorakkulatulehduksen (allerginen alveoliitti) laukaisee päälle juuri se ns. kosteusvauriomikrobi, jolle on allergisoitunut.
Sanotaan myös, että allerginen alveoliitti on ohimenevä keuhkorakkuloita koskeva tulehdusreaktio, jonka toteamiseen on olemassa kansainväliset kriteerit.
VASTAUS: Kyllä asia näin on, että melko suurella todennäköisyydellä vain BAKTEERIT ja erityisesti "sädesienet" eli aktinobakteerit, joista useinmiten tyypitetään Streptomyces aiheuttavat KOSTEUSVAURIOTALOSSA keuhkorakkulatulehduksen eli yliherkkyyskeuhkokuumeen eli allergisen alveoliitin, koska niiden itiöiden koko on niinkin pieni kuin 1-2 µm.
Ei ole olemassa keuhkorakkulatulehdukselle mitään kansainvälisesti hyväksyttyjä kriteerejä. Olen aikaisemmin laittanut asiasta oikein kunnon linkkejä tieteelisiin artikkeleihin, joissa todetaan, että esim. Terhon kriteerit ovat vain ehdotuksia. Kaiken lisäksi Terho- Haahtela-Mönkäre puhuvat farmarin keuhkoista, jonka aiheuttavat Aspergillus fumigatus ja termofiiliset bakteerit. Keuhkorakkulatulehduksen kriteerit ovat: akuutti tulehdus: neutrofiilit ja makrofagit vallitsevina tulehdussoluina. Krooninen tulehdus: lymfosyytit tulehdussoluina. Sen sijaan ns. perinteisen allergian tulehdussoluina ovat EOSINOFIILIT.
Allerginen alveoliitti ei ole ohimenevä: Vain sen hetkinen tulehdus päättyy n. 1-4 viikossa, jos altistus loppuu. Mutta se uusiutuu heti entistä voimakkaampana, jos altistuu uudelleen. Lääkärit siis valehtelevat, jos sanovat, etttä kosteuavauriotalosta johtuva AA paranee.
KERROT:
Minulla on IgE positiiviset vasta-aineet ( )
KOMMENTOIN:
Sairastumisesi alussa ei tilanne varmasti ollut noin. Olet aika erikoinen tapaus, koska tuohan tarkoitta sitä, että sinulla on sädesienen aiheuttama ASTMA.
Se on kyllä sinulle aiheutettu keinotekoisesti ehkä näin:
vuosikausien altistuminen kortisonitablettikuurit ja mahdollisesti jopa altistettu Työterveyslaitoksella.
Jos olet lukenut Ulla Nevalaisen kirjan "Haista home vakuutusoikeus", niin siitä selviää, että hänelle aiheutettiin keinotekoisesti ihan aito astma eosinofiileineen.
NO:n nousu johtuu melko varmasti vain tulehtuneista keuhkoputkista, ei niinkään tulehtuneista keuhkorakkuloista. Tämä NO-mittaus kosteusvauriotalossa sairastuneille on vain yksi kusetuksen paikka lisää.
PN
tähän:
"Minulla on IgE positiiviset vasta-aineet ( ) Streptomyces albus lajikkeelle."
Lisäksi olin ymmärtäväni kirjoituksestasi, että sinulla on todettu krooninen keuhkoputkitulehdus.
Jos näin on, niin sinulla on alveoliitin lisäksi allerginen nuha. Siksi sinulla on IgE-vasta-ainetta. Myös allerginen silmän sidekalvontulehdus on mahdollinen. Nuhan ymmärtää sikäli, että ilmavirta tekee aikamoisen mutkan nenäontelossa, jolloin bakteerin itiöt voivat tarttua nenäontelon limakalvolle.
Ns. perinteinen nuha (=ei-allerginen nuha) on miltei kaikilla kosteusvauriotalossa sairastuneilla.
PN
"En sanoisi, että sädesienten itiöitä on esim. ulkoilmassa."
Niitä on joka paikassa, jossa möyritään multaa. Niitä on lehdoissa. Niitä leviää ilmaan ruohonleikkuun yhteydessä. Niitä on kukkaruukuissa. Niitä tulee kotiin multaisten vihannesten mukana. Niitä on.... joka puolella.. Taajamissa vähiten. Rakennuksissa ne ovat ongelmallisempia, koska ne eivät laimennu ja tuuletu ulkoilman valtaviin ilmamääriin.
ovat nimeomaan SUURI ongelma kosteusvauriotalon sisällä. Vain siellä ne voivat aiheuttaa ongelman, koska niitä on sisätiloissa huomattavasti enemmän kuin ulkona. Ulkona niitä on vain harvakseltaan ja siellä ne eivät aiheuta ongelmaa. Immuunipuolustusjärjestelmä pystyy ne poistamaan kehosta melko vaivattomasti.
Jos on sairastunut kosteusvauriotalosta, niin silloin on ehdottomasti kielletty möyrimästä multaa. En saisi myöskään leikata ruohoa, jos kerran olet sairastunut kosteusvauriotalon sädesienistä.
Ulkoilmassa on sen sijaan väliinkin melko paljon seuraavia HOMEITIÖITÄ: Alternaria, Cladosporium ja Aspergillus fumigatus.
PN
Kovin ovat mahtipontisia tietoiskusi tietotasoosi nähden. Aktinobakteerit ovat ihan yhtä lailla kompostimikrobeja kuin A. fumigatuskin. Fumigatusta esiintyy harvemmin ulkoilmassa Suomessa, mutta se viihtyy erinomaisesti lämpimissä sisätiloissa. Tavallisimmat ulkoilman homeet ovat Cladosporium, Penicillium, Botrytis, Fusarium, Aureobasidium, Geotrichum, Verticillium ja Mucor.
sinulle, että tietoni ovat oikeita. Sinä et vain tiedä sellaista asiaa, että kompostissa muhivat aktinobakteerit ovat ns. termofiilisia aktinobakteereita. Sen sijaan kosteusvauriotaloissa viihtyvät ns. mesofiiliset aktinobakteerit.
Sinun täytyy nyt ymmärtää sellainen asia, että olen perehtynyt hyvin tähän problematiikkaan. Olen koulutukseltani biokemisti/mikrobiologi. Nimenomaan olen saanut erikoiskoulutuksen aktinobakteereihin !
On melko lailla mahdottomuus, että A. fumigatus viihtyisi erinomaisesti sisätiloissa, koska sen optimikasvulampötila on 35 astetta ja se vaatii melko lailla ravintoa kasvaakseen. Aspergillus fumigatusta on melko runsaasti Suomen leveysasteilla sulan maan aikana ulkoilmassa. Viime kesänä reagoin sille vähintään kerran viikossa ulkoilmassa. Kyseessä on tietysti itiöt, jotka pienuutensa (2-3,5 µm) vuoksi pääsevät keuhkorakkuloihin asti. Minä ja monet muut ovat tulleet sille allergisiksi TTL:n altistuskokeen vuoksi.
Jos normaalit ulkoilman homeet aiheuttavat jonkun sairauden, niin se on astma. Se diagnosoidaan siten, että verestä löytyy ahtauman aiheuttajan IgE-vasta-ainetta ja tulehduspaikalla keuhkoputkissa vallitsevana tulehdussolumuotona ovat eosinofiilt. Tämä on ihan perusbiokemiaa, joten kyllä minä tiedän asioiden oikean laidan.
Laitan ehkä huomenna sivuston tälle amerikkalaiselle sivustolle, jossa kerrotaan kuinka USA:ssa rahastetaan epärehellisesti HOME-ongelmalla. Sitä on tehty Suomessakin. Siitä on jopa MOT-ohjelma, jonka käsikirjoitusta ei ole näkyvillä.
Kyllä nyt täytyy jo pikkuhiljaa uskoa, että ns. mesofiiliset BAKTEERIT ovat ne, jotka sairauden kosteusvauriotalossa aiheuttavat. HOMEET eivät sitä tee. Ehkä vain homeista Stachybotryksen myrkky on ongelma.
PN
Nyt sopii miettiä, että annatko väärää tietoa tahallasi vai oletko todellakin tietämätön ja kirjoitat jostain syystä mitä tahansa huviksesi. Minun asiantuntemustani sinun ei tarvitse epäillä. Sinun kohdallasi se on kuitenkin pakko tehdä. Kukaan ei esim. sillä perusteella ole mikrobiologi, että on suorittanut joitakin opintoviikkoja mikrobiologiassa. Kyllä se edellyttää myös alalla toimimista. Minun tietääkseni sinä olet entinen ATK-opettaja. En tunne ketään mikrobiologia, joka opettaisi ATK:ta tai vastaava ammattikoulussa.
Mitä tulee komposteihin, niin siellä kasvaa sekä mesofiilisiä että termotolerantteja sieniä, hiivoja ja bakteereita. Jokainen oikea mikrobiologi tietää sen. Niitä kasvaa yleisesti myös kosteusvauriotaloissakin. Eroja toki on lajeissa. A. fumigatus on kuitenkin sellainen, että myös sen kasvustot ovat yleisiä hometaloissa päinvastoin kuin luulet.
väärää tietoa? Mie mietin ihan samaa täällä "vaarattomien" homeiden maassa. Minulla ei ole asiantuntemusta eikä koulutusta mikrobiologiassa (lähisukulaiseni tosin on biologi, joten konsultaatioapua saa tarvittaessa) mutta tiedän ihan varmasti, että A. fumigatus kasvaa sopivissa oloissa hometaloissa.
Amerikka on muuten pullollaan hometta ja yhtä täynnä nettisivustoja ym. joissa vähätellään asiaa, sillä täällä on ollut useita kalliita lakijuttuja aiheesta. Paikallisessa telkkarissa ja lehdissä lakifirmat mainostavat palvelujaan homeiden uhreille. Minun nenääni täällä on hometta melkein joka rakennuksessa, joten lakifirmoilta eivät taida työt lähivuosina loppua.
tai sitten ei! jos vaikka terveellisstä?
sait esim. tällaisen vastauksen:
" Hengityselinten limakalvoilla sen sijaan sairauksia voivat aiheuttaa sen kokoiset hiukkaset, jotka eivät pääse keuhkorakkuloihin asti. "
Kyllä ylähengitysteissä voi aiheuttaa sairauksia myös sen kokoiset hiukkaset, jotka kokonsa puolesta pääsisivät keuhkorakkuloihinkin. Miten mielestäsi esim. kemikaaliastma syntyy?
Ei kaikki pienet hiukkaset ja kaasut mene rakkuloihin asti. Jotain voi mennä, mutta pääosin jäävät nekin ylähengitysteihin. Sitäpaitsi homerakennuksissa on kaiken kokoisia itiöitä.
Ylähengitysteihin jää valtaosa kaikkein pienimmistä, 0,001-0,01µm:n kokoisista ultrapienistä hiukkasista. Noin puolet suuremmista 0,01-0,1µm:n kokoisista ultrapienistä hiukkasista kulkeutuu alahengitysteihin eli keuhkoputkiin ja keuhkorakkuloihin. Vain noin kymmenen prosenttia 0,1-1µm:n kokoisista kertymähiukkasista jää lepohengityksessä alahengitysteihin. Valtaosa niistä ei ennätä laskeutua hengitystien pinnalle ennen uloshengitystä. Noin 30 prosenttia suuremmista, 1-2,5 µm:n kokoisista pienhiukkasista jää lepohengityksessä keuhkoputkiin ja keuhkorakkuloihin.
Karkeista hengitettävistä, 2,5-10 µm:n kokoisista hiukkasista jää niihin vain 10-15 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että noin 70 prosenttia näistä hiukkasista jää ylähengitysteihin. Kaiken kokoisista hiukkasista osa kulkeutuu uloshengitysilman mukana pois hengitysteistä.
(Lähteet: WHO, USEPA, EU)
Seuraavassa listassa kaikki yleisimmin kosteusvauriotaloista löytyvät mikrobisuvut (lukuunottamatta maaperäbakteereja) ja niiden keskimääräiset itiökoot:
Acremonium 2.5
Alternaria 14.4
Aspergillus 3.5
Aureobasidium 5.0
Chaetomium 5.5
Cladosporium 9.0
Cryptococcus 5.5
Epicoccum 17.3
Eurotium 5.7
Exophiala 1.4
Fusarium 11.5
Mucor 7.5
Paecilomyces 3.0
Penicillium 3.3
Phialophora 1.5
Phoma 3.2
Rhizopus 8.0
Rhodoturula 14.0
Scopulariopsis 6.0
Stachybotrys 5.6
Trichoderma 4.0
Ulocladium 15.0
Wallemia 3.0
jos nuo luettelemasi homeet aiheuttaisivat astman, niin niidenn spesifisiä IgE-vasta-aineita on löydyttävä verestä. Niitä ei perkele löydy.
Usko nyt jo, että HOMEET eivät aiheua varaa kosteusvauriotalossa vaan MAAPERÄBAKTEERIT, lähinnä aktinobakteerit eli "sädesienet". Taudin, jonka ne aiheuttavat, on nimeltään allerginen alveoliitti.
Ylähengitystiet ja keuhkoputket ovat kaikenlisäksi suojattu limakalvolla ja värekarvoituksella, joten astman synty on miltei mahdoton.
mikä kosteusvauriomikrobi ei voisi aiheuttaa astmaa ja miksi ei voisi? Yleisimpinä kosteusvauriotalojen astman aiheuttajina pidetään seuraavia homeita:
Alternaria
Aspergillus
Aureobasidium
Botrytis
Fusarium
Mucor
Penicillium spp.
Rhizopus
Trichoderma
ja seuraavia hiivoja:
Candida
Rhodotorula
Sporobolomyces
Bakteereista: aktinobakteerit
Lahottajasienistä: Serpula
Sekä suomalaisten että kansainvälisten tutkimusten mukaan astmaan sairastuu noin neljännes tai viidennes homealtistuneista.
Homepölykeuhko sen sijaan on erittäin harvinainen rakennuksen homevaurioiden aiheuttamana ja tilanne on siinä suhteessa sama kaikkialla maailmassa.
"IgE-välitteinen allergia on yksi parhaiten tunnetuista homeiden käynnistämien terveysvaikutusten mekanismeista. Kaikkein yleisimpiä allergioita aiheuttavia sisäilman homeita ovat Aspergillus, Alternaria, Cladosporium ja Penicillium. Tämä mekanismin aktivoitumiseen littyy esimerkiksi nuhaa, astmaa ja silmien sidekalvotulehduksia"
Näitä homeitahan on juuri kosteusvauriorakennuksissa myös. Eikö niin ollen ole mahdollista saada IgE-välitteinen allergia.
Ota mies huomioon ettei kaikki homesairaat ole ttl:llä altistettuja. Meitä on runsaasti muitakin jotka olemme homeille altistuneet ihan oikeasti ilman ttl:ää.
yhtään mitään?
Näiden aiheuttama allergia diagnosoidaan niiden verestä löytyvillä IgE-vasta-aineilla. Samoin pitää olla eosinofiilia. Niitä kun ei vain ole!
Usko nyt jo perhana, että kosteusvauriotalossa ongelman aiheuttavat BAKTEERIT!
Oikeastaan pitäisi puhua BAKTEERIONGELMASTA, eikä homeongelmasta.
Ei IgE-vasteet eikä eosinofiilia kumpikaan kuulu astman diagnostisiin kriteereihin! Ne voivat ainoastaan olla diagnoosia vahvistavana tekijänä.
50 %:lla vakavaa astmaa sairastavilla ei ole eosinofiiliaa. Tästäkin on kerrottu täällä moneen kertaan ja jos selaa vanhoja viestejä löytää myös tieteelliset viitteet asiaan.
IgE-vasteita kosteusvauriomikrobeille ei havaita sen takia, ettei näille lukemattomille eri lajeille ja niiden kannoille ole uutteita, joilla ne voitaisiin tutkia. Uute pitäisi valmistaa täsmälleen siitä kannasta, jolle potilas on altistunut. Käytännössä se ei tietenkään ole mahdollista monestakaan syystä. Ilmeisesti kirjoittaja ei tiedä esim. sitäkään, että hometalojen mikrobikannat vaihtelevat jatkuvasti.
Edelleen haluan muistuttaa siitä, että astma voi syntyä monella eri mekanismilla ja IgE-välitteisyys on niistä vain yksi.
Kaikki tämä on tieteellisine viitteineen ja lähteineen täällä esitetty moneen kertaan.
Salkinoja-Salonen on todennut hometalojen bakteerien aiheuttavan dementiaa. Voisiko se olla syynä siihen, että täällä joudutaan toistamaan samoja asioita jatkuvasti???
Onko menossa vakavampaan suuntaan, vai näyttääkö siltä, että vielä voit tutkia samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen ja aina ne tuntuvatkin aivan tuoreelta tiedolta?
ei auta kiroilusi yhtään asian suhteen.
Miten minä "maan matonen" voisinkaan ymmärtää kaikkea koko ongelmatiikasta, koska tutkijat, lääkärit ja sinä-kompostintutkija ette tekään ymmärrä ja tajua kaikkea aiheesta.
Mutta ihan maallikkona ja omakohtaisesti voinen todeta, että homealtistuin edellä mainituilla ja useammalle muullekin lajilla omassa kodissani.
IgE vasta-aineita löytyi ja eosinofiilit koholla. Jälkijättöisesti sain mm. kumiallergian.
Minulla ei ollut aikaisemmin MITÄÄN atooppiaa tai allergiaa.
Joten kyllä teoriasi nyt ontuu ja pahasti.
Katsos!!!! asiat eivät ole niin mustavalkoisia myöskään homeiden vaikutuksen osalta. Jos olisikin niin ne jo tiedettäisiin. Mutta veikkaanpa että hometutkimuksessa ollaan vasta aika alkutekijöissä vaikka jo paljon tiedetäänkin.
Kosteusvauriotalossa ongelmia aiheuttavat niin homeet kuin bakteeritkin (monet homeet ovat bakteereja). Ei voida sanoa että yksi laji aiheuttaa sitä tai toinen ei aiheuta tätä, sillä oletkos???? kuullut hometalosta jossa oli vain yksi homelaji. Minä en ole kuullut.
Voidaan tutkia yhden lajin vaikutusta ihmiseen koemielessä, mutta TODELLISUUDESSA ALTISTUMME SAMANAIKAISESTI USEAMMALLE LAJILLE.
Käytännössä yhden lajin vaikutustutkimuksilla ei ole näin ollen mitään merkitystä.
Muistanet että homelajit vahvistuvat ja niiden myrkyllisyys kasvaa, kun ne yrittävät vallata toisiltaan elintilaa ja.......lajit muuttuvat, mitä pitempään ne ovat samassa paikassa.
taitoinen. Lue aloitus, mitä tiedenaiset kertovat:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000031474162
Lopeta sairaiden ihmisten harhaan johtaminen.
Ei HOMEET ole vaarallisia vaan BAKTEERIT. Tai oikeastaan kaikkein vaarallisimpia ovat TTL:n lääkärit ja vakuutuslääkärit.
Toitovat perhana VALETTA, jonka pian uskot isekin.
Jos on krooninen tulehdus keuhkoputkissa, niin se erotetaan valkosolujen perustella seuraavasti:
eosinofiilia on astma ja
lymfosytoosi on krooninen keuhkoputkitulehdus.
Jommasta kummasta on kyse ja jos ei ole kummastakaan kyse, niin silloin on TERVE !
Jos olet Henkka niin tilaa äkkiä menolippu Timbuktuun!
asian ytimeen! Jotenkin mukava lukea tekstiä, jossa huomaa kirjoittajan olevan asiansa tasalla ja antavan myös Pekalle hyvän vastuksen. Näin tästä kirjoittelusta on myös jotakin hyötyäkin! Ei turhaa lässytystä tai haukkumista, vaan sen omenan kääntäminen!
http://www.youtube.com/watch?v=jJ_hjvSsYqc
Pahempi Toistaan - The Nightmare Before Christmas
Hyvää Joulua kaikille, kirjoituksellani en käännä selkääni kenellekään, nautin vain keskustelusta ja siitä, että on ihmisiä jotka ymmärtävät ongelmasta enemmän kuin itse ja he keskustelevat siitä tällä palstalla ja minä voin lukea ja nauttia keskustelustanne. ;-)
Apulanta on paras... eikä sen sanomaa tarvitse tulkita.
ei ollut ns. perinteistä allergiaa, johon esim. astma kuuluu!
Sinulla oli "vain" keuhkorakkulatulehdus johtuen kosteusvauriotalon mesofiilisistä BAKTEEREISTA.
Sinun normaali immunnipuolustusjärjestelmäsi joutui tiukoille ja tämä Th1-systeemi vaurioitui, eikä se enää pystynyt estämään Th2-allergioiden syntyä. Siksi sinulla on allergia, joka todennäköisesti on allerginen nuha. Siitä johtuen sinulla on IgE-vasta-aineita ja eosinofiiliaa. Sinä voit nyt tulla miltei kaikelle allergiseksi, johtuen pitkäaikaisesta kosteusvaurioaltistumisesta. Allergiasi on seurausta keuhkorakkulatulehduksestasi.
Juuri tälläiseen tilanteeseen terveydenhoitojärjestelmämme pyrkii, jotta voitaisiin sanoa kosteusvauriotalon aiheuttavan astmaa. Sitä se ei ole vielä koskaan tehnyt, eikä tule koskaan tekemäänkään!
Ei näissä kosteusvauriotutkimuksissa olla alkutekijöissä. Ne saatiin selville farmarin keuhkoja tutkittaessa. Tätä tutkimusta teki mm. Sinikka Mönkäre. Lääkärit tai pitäisi sanoa tarkemmin TTL:n vakuutuslääkärit vain keksivät tämän älyvapaan idean sanoa, että kyseessä on astma.
Voisitko kertoa mille mikrobeille sinulta löytyi IgE-vasta-aineita?
Katso alla!
Ei Pekka saanut hyvää vastausta!
ilman sarvia ja hampaita ja ivallisia huomautteluja siitä, että MINÄ sentään tiedän kun olen ...
Kuitenkin siten, että se voima on mukana. Ei mitään piipitystä. ;-)
http://www.youtube.com/watch?v=GdZn7k5rZLQ&feature=related
Sota hänen ja päivän kesken
Tarvitsee jonkun, jota syyttää
Lopulta, vähänpä hän voi tehdä yksin ....
"Erossa vaeltavasta laumasta
Tässä ajan lyhyessä lennossa
Tavoittelemme niitä, jotka uskaltavat"
Ei siitä ole kauaa, kun julistit, että Stachybotrys- ja Chaetomium-homeet aiheuttavat MS-taudin. Olit lukenut jostain, että nämä homeet tuhoavat hermosyitämme ympäröivän rasva-aineesta (myeliini) koostuvan hermotupen.
Kerroit myös, että ystäväsi oli kuollut Stachybotrys-homeen aiheuttamaan sairauteen.
mutta tiedän, että ilman nimerkkiä sen on tehnyt Pekka, tai ainakin uskoisin niin. Kuka se nyt onkaan sekaisin luullessaan palstalla olevan vain Pekan ja Pekan ja Pekan? Miten nuo väittämäsi, olitko se sinä, muuten? nyt pitävät oikein kutinsa? Eikös se ollut jotenkin tyhmää luulla, että on vain yksi kirjoittaja palstalla? Miten vaikeaa sen asian ymmärtäminen nyt oikein onkaan? Palstalla on useita sairastuneita, muuten vain seuraavia ihmisiä ja ties ketä, et keskustele vain Pekan kanssa todellakaan.
Minä olen saanut sisäilmapoliklinikalta astma-diagnoosin huolellisten ja perusteellisten tutkimusten jälkeen. En ole töissä altistunut homeille enkä ole hakenut mitään vakuutuskorvauksia. Kokeneella, pätevällä asiantuntijalääkärilläni ei ole ollut mitään syytä valehdella diagnoosiani. Minulla ei ole mitään epäilystä siitä etteikö minulla olisi astmaa. Oireet täsmäävät ja astmalääkkeet auttavat. Ilman niitä en selviä. Mitään allergiseen alveoliittiin viittaavaa oireilua minulla ei ole ollut enkä ole tekemässä kuolemaa.
Myös lääkärilehdessä on ollut tilasto, jossa on yhteenveto kotonaan homeille altistuneiden "homesairauksista" sisäilmapoliklinikka tehtyjen diagnoosien perusteella:
Astma 44 %
Krooninen nuha 37 %
Allerginen nuha 21 %
Silmän sidekalvon tulehdus 16 %
Limakalvoärsytysoireet 14 %
Yskä 9 %
Nenän sivuontelotulehdus 9 %
Orgaanisen pölyn toksinen oireyhtymä (ODTS) 9 %
Allerginen ihottuma 7 %
Keuhkoputkentulehdus 2 %
Ulkokorvantulehdus 2 %
Kilpirauhasen vajaatoiminta 2 %
nimimerkki nisuiisu. Nimimerkki on rekisteröity ja ainoastaan sen haltija voi sitä käyttää.
Hometalojen bakteerit aiheuttavat dementiaa.
Sivupersoonistakin täällä on ollut puhe.
Mauri-57 kirjoittaa, että hän ei ole koskaan kirjoittanut moista. Lisäksi hän kertoo tietävänsä, että sen on tehnyt ilman nimimerkkiä Pekka. Onko Mauri-57 sama kuin Pekka? Kuka on Pekka? Onko Pekka sama henkilö kuin nisuiisu?
henkilö on saanut aikoinaan lukemattomia asiallisia vastauksia turhautumiseen asti. Ne eivät vaan ole johtaneet mihinkään ja luultavasti vain palstan uudet lukijat vaivautuvat enää kommentoimaan näitä juttuja asiallisesti.
Näin uskoisin, joten ihan vain selvennyksen vuoksi. Keskusteluissa on useampia henkilöitä, joten ajattelu palstan rajoittumisen Pekan ja jonkun muun kirjoittajan väittelyyn ja on aika outoakin. Miksi tätä jankataan jatkuvasti? Vähentämään kirjoitusten arvoako? Palstan joihinkin ketjuihin on tullut tuhansia lukumerkintöjä, joten kyllä se dementia on tosi paha jos Pekka ja väittelijä kahdestaan niitä yhä uudelleen ja uudelleen lukevat. Eikä Pekalla ole edes dementiaa, joten aika täyspäiväisesti tuo toinen osapuoli lueskelee viestejä yhä uudelleen ja uudelleen. Ja jos ajatellaan että palstalla on vain pari tai korkeintaan muutama lukija ja kirjoittaja, kyllä se dementia on sitten levinnyt todella pahasti lukijakuntaankin.
Ei ehkä kannata ajatella, että palstaa ei lueta, ettei kirjoituksilla ole mitään väliä. Musiikkia laitan mukaan siksi, että se jää päähän. Kun tuo musiikki seuraavan kerran soi, muistat missä sen ensimmäisen kerran kuulit tai mielleyhtymä tähän ongelmaan tullee kuitenkin... musiikki on myös todella suuri voimavara...
ei mikään tilanne on sen ihmeemmin selvinnyt, eikä nuo kirjoitukset joihin viittaat vakuuta minua ainakaan, ei enää. Syynä on se, että ihan omakohtaisesti tiedän, ettei tämä asia ole niin selkeä, kuin mitä siitä väitetään tutkijoiden taholta, tai ainakin joidenkin tutkijoiden väittämät ovat kummallisiakin. Se, että tosiaan uskon tilanteen olevan ongelmallisemman kuin ehkä kukaan edes ajattelee, tai ne jotka tosiaan sydämellään asiaa tutkivat sen tietävätkin.
Jokaisella ajalla on omat "rutot" ja ongelmansa, ilmatilan lämpeneminen, kosteusvauriot, niissä jo on terveydelle hirvittävät vaikutukset. Syyllisiä olemme me kaikki toimillamme tai sillä, että emme tee niitä "pieniä" ja vaatimattomia toimia jokainen ja ihan joka päivä. Älä kysy mitä yhteiskunta voi tehdä hyvinvointisi eteesi, kysy mitä sinä voit tehdä yhteiskunnan hyvinvoinnin eteen... mukaellen MLK..
amerikkalaiselle sivustolle, jossa kerrotaan kuinka USA:ssa rahastetaan HOMEILLA. Sivusto on todella hyvä. He ovat sitä mieltä, että vain Stachybotrys on terveysriski. Suomessakin on rahastettu homeilla. Juuri tästä kertoo se MOT-ohjelma, jonka käsikirjoitusta ei ole saatavilla. Minä saan kopion tuosta ohjelmasta luultavasti joulun jälkeen. Ohjelmassa kuulemma rahastajien asianajajana esiintyy tämä Tyhosan suosittelema asinajaja.
Kyllä asia on niin, että BAKTEERIT ovat ne, jotka meille terveysriskin aiheuttavat. TTL ja muut alan "huippuosaajat" ottivat Aspergillus fumigatuksen farmarin keuhkoista. He eivät tajunneet vain niin alkeellista asiaa, että eihän se ole mikään kosteusvauriotalomikrobi. TTL:lle oli aikamoinen yllätys, kun minä reagoinkin siihen. Sellaista ei pitänyt tapahtua lainkaan. Olisi pitänyt vain irrota limaa, jotta PEF-arvoni olisi laskenut.
Minä sain homepölykeuhkon luodessani lämmennyttä haketta ja tutkiessani kompostin mikrobikasvustoa. Olin myös varusmiehenä varuskunnassa, jossa jouduin oleskelemaan paljon kosteissa kallioluolissa. Kaiken lisäksi tutkin Kuopion yliopstossa nimenomaan aktinobakteereita eli sädesieniä. Olin myös tämän vuoksi kaksi viikkoa Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä vuoden 1994 lopussa, jossa sairastui 45 työtekijää lähinnä homepölykeuhkoon vuonna 1995.
Jos jollain on diagnosoitu kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma, niin se 100% varmuudella väärä! Olen jo yli kolme vuotta tästä puhunut omalla nimelläni tällä palstalla. Tiedän mistä puhun. Eikö ole erikoista, jos minua on hyppyytetty jo 15 kertaa Työterveyslaitoksella? Olen todella perehtynyt sairauteeni. Sain sieltä oikean diagnoosin, mutta vasta maaliskuussa tänä vuonna minulle selvisi kun luin mitä mikrobiologian professori Salkinoja-Salonen sanoi A. fumigatuksesta, että enhän minä tautia ole voinut saada A. fumigatuksesta forssalaisessa koulussa. Forssassa minut sairastutti aktinobakteerit eli "sädesienet" kuten teidät muutkin.
ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola
"omakohtaisesti tiedän, ettei tämä asia ole niin selkeä, kuin mitä siitä väitetään tutkijoiden taholta."
Jos olisin sivistymätön ihminen, niin nyt voisin kyllä sanoa jotain hyvin rumaa älykkyydestäsi tai havainnointikyvyistäsi. Asia on kyllä niin, että se on kyllä tämä ystäväsi, joka toistaa ja toistaa, että: "ON SE KUMMA KUN NÄIN YKSINKERTAISET ASIAT EI MENE JAKELUUN!" Tai että, "Nämä asiat on jo aikoja sitten tutkittu! Ei niitä enää tarvitse tutkia! Tuliko selväksi?"
Esim. KTL:n lehdessä 4/2007 tutkijat sen sijaan eivät pidä asiaa lainkaan selvänä, vaan toteavat mm.:
"Välistä uupuu kuitenkin paljon tiedonpalasia: mikä ja mitkä mikrobit, yhdessä vai erikseen ja millaisissa ympäristöissä johtavat sairastumiseen. Moniin kosteusvauriomikrobeihin liitettyihin sairauksiin tarvitaan myös geneettinen alttius. Kaikki eivät ehkä sairastu yhtä helposti. Tutkittavaa riittää.
paljon on saatu selville sekä sairauksien yleisyydestä että vaikutusmekanismeista, mutta työtä riittää edelleen.
Hometalotutkimuksen yksi suurimmista haasteista on pystyä luotettavasti osoittamaan syy-seuraussuhde altistumisen ja raportoitujen terveyshaittojen välillä, sillä kosteusvauriorakennuksissa ei koskaan altistuta vain yhdelle mikrobilajille kerrallaan. Tyypillisesti kosteusvauriorakennuksessa altistutaan muuttuvalle määrälle useita eri mikrobilajeja yhdessä muiden sisäilman yhdisteiden kanssa. Näiden altisteiden yhteisvaikutuksista on toistaiseksi hyvin vähän kokeellista tutkimustietoa. Uusimmat solukokeiden tutkimustulokset osoittavat kuitenkin selkeästi tiettyjen mikrobien voimistavan toistensa vaikutusta. Nämä tulokset viittaavat siihen, että mikrobien yhteisvaikutuksilla voi olla merkittävä rooli bioaerosolien aiheuttamien terveyshaittojen synnyssä.
Mikrobialtistumista koskeva tieto yhdistettynä terveysvaikutustietoon selittää aikanaan, minkälainen merkitys ympäristön mikrobeilla on ihmisen terveydelle."
Suomessakin rahastetaan homeilla ja bakteereilla.
Nyt unohdit taas, että A. fumigatus on yksi tavallisimmasta hometalojen kosteusvauriomikrobeista. On indikaattorilajikin.
"Jos jollain on diagnosoitu kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma, niin se 100% varmuudella väärä!"
Minulla on diagnosoitu kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma eikä ole pienintäkään epäilystä, että diagnoosi olisi väärä. Oireet ovat samat kuin astmassa enkä selviä ilman astmalääkkeitä.
Mitään allergiseen alveoliittiin viittaavaa ei minulla ole.
tuskin kukaan on kiinnostunut. Mene jo joulunviettoon perheesi kanssa.
tavallisimmista kosteusvauriotalomikrobeista.
Se EI kasva rakennuksissa. Vain sen itiöitä on kosteusvauriorakennuksessa.
Nyt täytyy otta huomioon, että jos kerran TTL on valinnut 6. ja 7. paneelin mikrobit, niin he ovat valinneet täysin väärät lajit. Kutospaneelissa ei ole yhtään BAKTEERIA. No niitä ei siellä tarvitakaan, koska tämä paneeli kuvastaa kosteusvaurion alkutilannetta. Olen vakuuttunut, että A. fumigatus on valittu sinne sen vuoksi, koska TTL altistaa sillä. Ei voi olla mitään muuta syytä. Seiskapaneelin mikrobit ovat jo pitempiaikaisen vesivaurion mikrobeja. Miksi siellä on vain kaksi Streptomyces-BAKTEERIA?
Siellä pitäisi olla paljon enemmän ja homeista vain Stachybotrys. Miksei siellä ole esim. Bacillus cereus. No siksi, koska TTL haluaa kusettaa!
Miksei Majvik -II:ssa ollut läsnä mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen. Siksi, koska TTL ei voi sietää häntä, koska hän on kertonut totuuden kosteusvaurioasiassa.
PN
kasvustoja rakennuksiin ja on tyypillinen kosteusvauriomikrobi. Jokainen alalla toimiva tietää sen.
ystävät lähtivät juuri. Ja mitään varmuutta mistään ei ole. Vihainen, ei, väsynyt JUU. Ihan sama. Haistakaa paska kaikki tyynni.
humalassa, joo. Ja ihan hyvä. Sillä haista paska siitä huolimatttakin! VITTU!"!!!
Kielenhuollossa on jo pitkään suosittu luettavuuden ja ymmärrettävyyden vuoksi mahdollisimman yksinkertaisia virkerakenteita. Sinä olet hieman hämäräksi jäänyttä sanomaasi yksinkertaistaaksesi valinnut ihmisen eritteitä ja seksuaalisia osia kuvaavia sanoja. Sanaa vittu olet käyttänyt irrallisena sanana rytmittämään tekstisi lopettamalla kirjoituksesi sillä. Myös koululaisten yleisimmin käyttämä kirosana on tutkimusten mukaan juuri tämä vittu. Muita suosittuja kirosanoja, joihin voit myös tarvittaessa turvautua, ovat perkele ja saatana eli nuo jo pakanallisilta ajoilta peräisin olevat ilmaukset. Yksi varteenotettava vaihtoehto on myös olla sanomatta mitään silloin, kun argumentit ovat kadoksissa.
joka on varma asiastaan ja kirjoitti näin:
"Jos jollain on diagnosoitu kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma, niin se 100% varmuudella väärä! Olen jo yli kolme vuotta tästä puhunut omalla nimelläni tällä palstalla. Tiedän mistä puhun."
ei ole kovin ystävällistä kirjoitella ns. toisen nimiin, vaikka tuskin nuo yritykset nyt läpi menevät niille jotka vähänkin palstaa seuraavat. Tämä kirjoittelu on kyllä suhteellisen ilkeää, toivottavasti sinä et syyllistynyt siihen, luulit vain vastaavasi minulle? Näin ei ole. Yöllä on hyvä nukkua.
joulunne on tänä vuonna? Viettävätkö lapsesi kanssanne joulua? Oletko auttanut vaimoasi jouluvalmisteluissa? Leiponut pipareita? Paistanut kinkkua?
vaikka valehdellut palstalla? HIH....
Kiitän saamistani osatiedoista kosteusvauriomikrobeista niiden lumoavasta
maailmasta:) ja siitä, että johdatit minut
totuuden tielle, että minä sain kosteusvaurioituneesta työpaikkani virastotalosta
astman en siis allergista alveoliittia niin kuin sinä eli me ihmiset reagoimme eri lailla.
Hyvää ja Rauhallista Joulua Sinulle Pekka !
http://www.youtube.com/watch?v=dBfEGETyGjs
Tv. Maria
Klikkasin auki olettaessani viestin sisältävän asiaa. Netistä näyttää löytyvän mitä tahansa. Mistäköhän tässäkin on kysymys?
http://p3.foorumi.info/joulupalsta/
Mikä on joulu, mistä ihmeestä siinä on kyse? Netistä löytyy ihan mitä vain, mikä on muuten pääsiäinen? Onko se sama kuin päästäinen? Olen niin mämmästynyt, käyn täällä vain juhannuksena ja mämmästelen ihan himmeesti nyt mistä oikein on KYSE?
ihan samaa tasoa sieltä löytyi. tosin kukaan ei siellä edes väitä olevansa joulu- tai pääsisiäisasiantuntija...
ja aika nopeasti toimit noin JOULUNKÄVÄISINÄ hih. Sinun tasosi tuntevat kaikki.