Yksin..:(

Heippa!
Onko kellään vinkkejä mitä tehdä jouluna kun tyttöystävä lähtee porukoille? Vituttaa koko joulu jo valmiiksi ihan vitusti. Ite käyn porukoilla syömässä mutta sitten se aatto onkin siinä :(
141140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ajattele, et yks tavallinen vapaapäivä muiden joukossa ja onneksi vain kerran vuodessa. Kirjoitellaan täällä netissä aatto, me yksinäiset joulun vieroksujat :) pidetään toisillemme seuraa, sellasta positiivista, ei tavanomaista suomi24-vittuilua.

Äänestä

jäädä "porukoille"? Teen tässä omavaltaisen oletuksen, että porukat tarkoittavat ydinperhettä (isä, äiti ym.).

Perinteisiinhän suomalaisessa joulussa kuuluu, että se vietetään perhepiirissä. Jos seurustelu ei ole niin vakavaa, että olisi jo kihlat vaihdettu ym. niin silloin joulut yleensä vietetään oman perheen piirissä.

Joulua muuten voi viettää myös täällä suomi24:n mantelissa - oletan. Ainakin aikaisempina vuosina on voinut.

Itse hoidan vanhaa äitiäni, joten tekemisestä ei ole puutetta, mutta se on minulle vain ilo. Itselleni otan aikaa ja silloin luen dekkareita.

Äänestä
  • Voisin viettää porukoille joulun mutta ikinä viettäny sen jälkeen kun kotoo muutin pois.
    Entä jos asutaan tyttöystävän kanssa yhdessä onko se "vakavaa"??
    Olisin halunnu viettää yhteisen joulun mutta yksin voi semmoista päättää jos toinen ei halua!

    Äänestä

  • vihainen..... kirjoitti:

    Voisin viettää porukoille joulun mutta ikinä viettäny sen jälkeen kun kotoo muutin pois.
    Entä jos asutaan tyttöystävän kanssa yhdessä onko se "vakavaa"??
    Olisin halunnu viettää yhteisen joulun mutta yksin voi semmoista päättää jos toinen ei halua!

    En saanut selvää että asutteko työ sitten kimpassa vai ette? Vähäsen tuli sellainen visio että sillei oo mitää välii, että seukkatteko vai asutteko jo kimpassa, niinku silleen että kummakin pitäs aikuisen oikeesti hyväksyä se ettei aina haluta samaa asiaa. Niikun tota kunnioittaa sitäkin asiaa. Jos se sun gimmakamusi tulee sun luo takas joulun jälkeen miksi sinä sitten olet vihainen, eihän hän ole jäämässä lopullisesti perheensä luo? Vai onko sellaisia merkkejä taivaalla ? Joten kyllä sie rakkaasi saat takaisin, vietä nyt sinäkin omien sukulaistesi kanssa joulu, kokeile ainakin !

    Äänestä

  • vihainen..... kirjoitti:

    Voisin viettää porukoille joulun mutta ikinä viettäny sen jälkeen kun kotoo muutin pois.
    Entä jos asutaan tyttöystävän kanssa yhdessä onko se "vakavaa"??
    Olisin halunnu viettää yhteisen joulun mutta yksin voi semmoista päättää jos toinen ei halua!

    vaimo lähtee etelään viikoks ja mää olen vapaa ahhhh, syön kinkkuu .....

    Äänestä

  • vilperttiville kirjoitti:

    vaimo lähtee etelään viikoks ja mää olen vapaa ahhhh, syön kinkkuu .....

    Älä syö. Nauti vaan muutoin "kinkusta" ;)

    Äänestä

1) lähde risteilylle
2) mene tyttöystäväsi mukaan
3) käy ystäviesi luona
4) lähde peruutusmatkalle etelään
5) mökötä ja kiukuttele
6) nauti vapaudestasi, elä ja elä ja elä
7) mene tapanintansseihin
8) chattaile täällä
9) vedä peitto korviin
10) nauti glögiä kunnolla (terästettynä)
11) kutsu vieraita kylään
12) mene karaokeen
13) paikalliseen bubiin
14) luontoon tekemään enkeleitä

Äänestä

moi yksin ja vihainen...

meillä sama tilanne, asumme yhdessä, yhteinen lapsikin. mutta avomieheni menee lapsemme kanssa sukuloimaan jouluksi, en lähde mukaan kun "avoanoppi" ja minä emme tule toimeen, tälviisiin annan kaikille näin tyylikkäästi joulurauhan- ja mielen.

menen ystävilleni joulua viettämään, se lohduttaa kun tiedän että näen rakkaani (molemmat) taas joulun jälkeen. onhan se harmi kun elämässä ei voi saada kaikkea mitä haluaa :-)

siunattua joulua sinulle!

Äänestä
  • Voiko tosian vielä ola tuollaista anoppi-miniä sudetta. Eikö aikuiset ihmiset ihan vaan jo lapsen takia pysty vähän aikaa käyttäytymään ??? Mitähän lapsesi miettii moisesta ?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Voiko tosian vielä ola tuollaista anoppi-miniä sudetta. Eikö aikuiset ihmiset ihan vaan jo lapsen takia pysty vähän aikaa käyttäytymään ??? Mitähän lapsesi miettii moisesta ?

    En malta olla tuomatta mielipidettäni suhtautumisesta joulun viettoon.

    Olen jo vuosia itse oppinut ulos tuosta tunteiden nostatuksesta. Tunteilen silloin kun minusta tuntuu ja silloin siihen vaikuttaa aivat muut asiat kuin kalenterissa merkityt päivät.

    Meidät on opetettu lapsesta saakka suhtautumaan jouluun viettoon mielestäni vääristyneellä tavalla. Arvokas juhla sinänsä, eikä mulla ole mitään sitä vastaan. Mutta jos nyt ihan alkuperäisen tarkoituksen mukaan haluaisin viettää joulun se olisi ehkä enmmän hiljaista sisäistä iloa ja rauhoittumista. Lahjankin voisin antaa symbolisesti mutta sillä olisi vain symbolinen arvo. Muu hössötys ja mielipuolinen meno ja ryntäily sinne sun tänne olisi kaukana siitä. Nyt vietän sitä ihan itsekseni ja se ei tuota lainkaan ongelmia.Ilman rekvisiittaa ja herkkuja jos tuntuu et tekee mieli niin voin jemmata jotain pientä hyvää naposteltavaa. Ihan yksinkertaista.

    Mutta kaupalliset intressit ohjaavat koko touhua eikä sille tule loppua tulevaisuudessakaan. Ihminen on laumaeläin, se tulee todistetuksi ainakin jouluna. Toisaalta hyvä, että edes joskus tunteillekin on mahdollisuus nousta pintaan. Siis terapeuttinen vaikutus.

    Äänestä

Vedä itsesi kiikkuun mouho!

Maailmassa kuolee tuhansia päivässä ja tämä pelle voivottelee, että tyttöystävä ei ole pariin päivään paikalla

Vitun jupit thyi

Äänestä

mietippä niitä jotka todella ON yksinäisiä, jouluna tehdään itsemurhia enemmän kuin normaalina aikana.

Näille yksinäisille joilla ei todella ole ketään, joulu on pahinta aikaa, koska se elämäntilanne vain korostuu tänä aikana.

Vietä positiivisella mielellä joulu, olet sitten vanhempien luona tai itseksesi. Sinulla kuitenkin on vanhemmat, kaverit, tyttöystävä elämässäsi, ole kiitollinen näistä asioista, äläkä valita. Sulla on asiat hyvin.

Ota glögiä tai mitä ikinä mielesi tekee ja katso vaikka teeveestä jouluohjelmia, viestittele välillä tyttöystäväsi kanssa, kuuntele musaa, surffaa netissä, syö kinkkua, torttuja, pipareita.

Kuuloostaako tuo nyt kauhealta...???

Äänestä

Miksette voi mennä kummatkin molempien vanhemmille yhdessä kyläilemään?

Meillä kaava toimii näin: aattona olemme ensin kotosalla (siis minä ja mieheni) ja myöhemmin käymme miehen perheessä (sama kaupunki) kahvilla ja paketteja vaihtelemassa. Jouluyön olemme omassa kodissamme. Lapsuudenkotiini (eri kaupungissa) matkaamme vasta joulupäivänä, jolloin muutkin sisarukset saapuvat paikalle.

Näin vanhempani saavat viettää aaton omissa jouluaskareissaan ja meille sisaruksille tulee tavallaan kaksi aattoa! Tällä vältytään turhalta stressiltä ja ajamiselta samana päivänä moneen paikkaan. Jossain asioissa voi joustaa, miettiä asiaa käytännöllisesti ja luoda ihan omiakin joulutapoja. :)

Äänestä
  • Tätä koitin ehdottaa mutta ei käyny joten joulu menee mun osilta tukevassa humalassa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vihainen.... kirjoitti:

Heippa!
Onko kellään vinkkejä mitä tehdä jouluna kun tyttöystävä lähtee porukoille? Vituttaa koko joulu jo valmiiksi ihan vitusti. Ite käyn porukoilla syömässä mutta sitten se aatto onkin siinä :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu