Kannattaako

Olen 30-vuotias nainen ja mulla rytmihäiriöt alkoivat n. 11,5 vuotta sitten ja ovat lisääntyneet ajan myötä. Niitä on useampaan kertaan tutkittu holterilla, ekg:llä ja rasitustestillä, mutta mitään hälyttävää ei ole löytynyt. Sain aikoinani lääkkeeksi propralia (10 mg), mutta en ole sitä käyttänyt kovinkaan monesti vaikka rytmihäiriöitä tulee päivittäin aika paljon. Jotenkin arkailen sen käyttöä ja pelkään, että syke laskee liian alhaiseksi kun minulla muutenkin on aika alhainen syke.

Häiriöt ova pääasiassa ns. lisälyöntejä ja niitä tulee erityisesti silloin kun jännittää, on väsynyt tai stressaantunut, mutta myös rasituksen aikana. Tuntuvat ikäviltä ja kyllä ne aina hieman säikäyttävätkin.

Toukokuussa olen lähdössä ulkomaille viikoksi ja minua mietityttää, miten pärjään häiriöiden kanssa koska tiedä jo etukäteen, että niitä tulee paljon etenkin matkustuksen aikana kun sydän lyö lujempaa, jännittää jne. Olen miettinyt, pitäisikö minun käydä lääkärissä taas tutkituttamassa häiriöt ja alkavatko lääkärit edes tutkimaan vai kehottavatko vain kokeilemaan propralia. Saisin mielenrauhan jos tietäisin satavarmasti, että häiriöt eivät ole vaarallisia. Häiriöitä on viimeksi tutkittu vuonna 2001.
1447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

moi.elä menetä mielenrauhaasi.se on hyvä et on tutkittu ja ei oo mitään löytynyt.lisälyönnit on yleensä vaarattomia vaikka tuntuvatkii pelottavalta.onngelmasi on nyt että ne ovat lisääntyneet.onko stressaaminen ja jännittäminen jääny päälle?ne kyllä saavat aikaa rytmäreitä.en huolestuisi sinuna kun et valita mitään kipuja ja jaksamisen puutetta tai muita oireita.toi lääke varmaan auttaisi sua kunhan uskaltaisit syödä.jos haluut seurata pulssiasi ja kuinka paljo sulla niitä rytmäreitä on niin osta verenpainemittari mikä näyttää rytmärit.oon vähä vanhempi kun sinä ja kärsin rytmäreistä varmaan 15-vuotta eikä tutkittu.viimein sit määrättiin samoja lääkkeitä tosta vaan tutkimatta.en uskaltanut niitä syödä kun tunsin sen et on matala pulssi.en sit valittanut enää vaan ostin mittarin ja totuus paljastu et olikii todella matala syke.sain tahistimen heti.aika kallishan se on mut siintä saisit mielenrauhan ja uskalluksen syödä niitä lääkkeitä jotka on määrätty sulle.ja tottakai kannattaa lääkäriaikaa tilata mitä vaan joka rauhoittaa mieltä.ota nyt ihmeessä asia hoitoon niin ei mee matka pilalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käydä lääkärissä? kirjoitti:

Olen 30-vuotias nainen ja mulla rytmihäiriöt alkoivat n. 11,5 vuotta sitten ja ovat lisääntyneet ajan myötä. Niitä on useampaan kertaan tutkittu holterilla, ekg:llä ja rasitustestillä, mutta mitään hälyttävää ei ole löytynyt. Sain aikoinani lääkkeeksi propralia (10 mg), mutta en ole sitä käyttänyt kovinkaan monesti vaikka rytmihäiriöitä tulee päivittäin aika paljon. Jotenkin arkailen sen käyttöä ja pelkään, että syke laskee liian alhaiseksi kun minulla muutenkin on aika alhainen syke.

Häiriöt ova pääasiassa ns. lisälyöntejä ja niitä tulee erityisesti silloin kun jännittää, on väsynyt tai stressaantunut, mutta myös rasituksen aikana. Tuntuvat ikäviltä ja kyllä ne aina hieman säikäyttävätkin.

Toukokuussa olen lähdössä ulkomaille viikoksi ja minua mietityttää, miten pärjään häiriöiden kanssa koska tiedä jo etukäteen, että niitä tulee paljon etenkin matkustuksen aikana kun sydän lyö lujempaa, jännittää jne. Olen miettinyt, pitäisikö minun käydä lääkärissä taas tutkituttamassa häiriöt ja alkavatko lääkärit edes tutkimaan vai kehottavatko vain kokeilemaan propralia. Saisin mielenrauhan jos tietäisin satavarmasti, että häiriöt eivät ole vaarallisia. Häiriöitä on viimeksi tutkittu vuonna 2001.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu