Moikka.. en tiedä enää kenelle puhuisin tästä, mä oon sairastanu jo niin kauan, että musta tuntuu etten enää itekään jaksa kauaa kuunnella omii ajatuksiani, saatikka sitte kaverit..
tosiaan anoreksia hiipi mun elämään ala-asteen loppupuolella, vaikken sillon sitä ite oikeen ymmärtänykään. Nyt oon 18, taas uus lukuisista alamäistä menossa (ne on vuosien mittaan pahentunu), paino laskussa ja päivät täyttää kalorien laskeminen, liikunta, painon kyttääminen, sekä väsymys ja turhautuminen. ei jaksa mennä mihinkään eikä tehdä mitään muuta ku samat rutiinit joka päivä. muutos päivärytmissä olis jo liikaa.. myös ulkopuoliset (lääkärit ja hoitajat) tarkkailee mun painoo, aikasemmin ajattelin että mun kunnon seuraaminen on vaan mun omaks parhaaks, tällä hetkellä tuntuu et ne vaan yrittää saada mut nopeesti pakkohoitoon ja vahtaa sen takia jokasta grammaa mitä musta on viikottain lähteny.. en tiedä kumpi pettää ekaks, mun henkinen vai fyysinen puoli, mutta on raskasta olla jonkinlaisessa "välitilassa", en paina vielä tarpeeks vähän, niin että ite hyväksyisin sen, mutten sais laihtuukaan. enkä halua taas hoitoon yksin vieraalle paikkakunnalle. jos vielä muutama kilo lähtis nopeesti, niin voisin huokasta helpotuksesta.. vai voisinko? en tiedä enää.
tosiaan anoreksia hiipi mun elämään ala-asteen loppupuolella, vaikken sillon sitä ite oikeen ymmärtänykään. Nyt oon 18, taas uus lukuisista alamäistä menossa (ne on vuosien mittaan pahentunu), paino laskussa ja päivät täyttää kalorien laskeminen, liikunta, painon kyttääminen, sekä väsymys ja turhautuminen. ei jaksa mennä mihinkään eikä tehdä mitään muuta ku samat rutiinit joka päivä. muutos päivärytmissä olis jo liikaa.. myös ulkopuoliset (lääkärit ja hoitajat) tarkkailee mun painoo, aikasemmin ajattelin että mun kunnon seuraaminen on vaan mun omaks parhaaks, tällä hetkellä tuntuu et ne vaan yrittää saada mut nopeesti pakkohoitoon ja vahtaa sen takia jokasta grammaa mitä musta on viikottain lähteny.. en tiedä kumpi pettää ekaks, mun henkinen vai fyysinen puoli, mutta on raskasta olla jonkinlaisessa "välitilassa", en paina vielä tarpeeks vähän, niin että ite hyväksyisin sen, mutten sais laihtuukaan. enkä halua taas hoitoon yksin vieraalle paikkakunnalle. jos vielä muutama kilo lähtis nopeesti, niin voisin huokasta helpotuksesta.. vai voisinko? en tiedä enää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siinä oot oikeessa ettei se siihen loppuisi. Ensin haluat laihtua terveyden vuoksi pari kiloa sitten vielä 2 ja vielä 2 ja lopulta et enää ees tajua miksi haluat laihtua. Tavan vuoksi vai ahdistuksen takia?
Kun mulla 15-vuotiaana tää sähläily ruoan kanssa alkoi se oli vaan viatonta "enemmän liikkumista" ja "vihannesten lisäämistä". Sitten alkoi tosissaan alamäki. Kun kiloja oli alle 50 olin ihan paniikissa että jos se nousisi takaisin siihen 50:een.
Nyt tosiaan en ole enää alle 50. Painoin viime jouluna enemmän kuin koskaan! Pelkään vaa että lihon. Nyt olen saanut laihdutettua vajaa 10kg vuodessa. Hidas tahti mutta kunhan vaa paino laskee! Se on pääasia!
Ja tää on ikuinen kierre..
samalle kuin mitä oma elämäni.
mä oon ihan hirveen pahoillani niiden kaikkien puolesta jotka sairastaa, sun myös.. tuntuu ettei mulla olis ees oikeutta valittaa omista jutuistani ja että on niin paljon ihmisiä keillä on asiat huonommin, mut oon niin väsyny tähän. jos joku aamu vaan heräis ja kaikki olis hyvin.. :/