"Mikäli valitusprosessi syntyy, joutuu Rauman satama keskeyttämään 3,7 miljoonan euron saksalaisen Gottwald-nosturin hankinnan. Tiedossa voi olla jopa vuoden viivästys mobiilinosturin hankkimisessa. Lähinnä Petäjäksen irtolastisatamassa käytettäväksi aiottu uusi nosturi korvaa nosturi 6:n, jonka käyttöikä on lopuillaan".
Jos uutta nosturia käytetään pääasiassa kaoliinin ym. irtotavaran käsittelyyn, niin eikö 120 tonninen (?) ole siihen tarkoitukseen vähän liian iso ??
Jos uutta nosturia käytetään pääasiassa kaoliinin ym. irtotavaran käsittelyyn, niin eikö 120 tonninen (?) ole siihen tarkoitukseen vähän liian iso ??
Vastaukset 53
Vanhimmat
Kun ajatellaan kokonaisvaltaisesti on nimenomaan järkevää hankkia jo nyt samalla riittävän kokoinen nosturi. Näissä kestävyys on aivan toista luokkaa kuin kevyemmissä malleissa. Pieni lisäpanostus kunnon laitteen hankintaan poikii tulevaisuudessa selviä säästöjä ja vaikuttaa aikoinaan nosturin jälleenmyyntiarvoon/ käyttömahdollisuuksiin. Nostureiden kanssa vuosikaudet työskennelleenä voin vain todeta suuremman nosturin hankinnan olevan hyvä päätös.
Vain muutaman tonnin painoisen kaoliinikrapillisen nostelu 120 tonnin nosturilla ei nyt kuitenkaan tunnu kovin järkevältä vaihtoehdolta.
Eikö kengurumaan operaattori, joka investoi satoja miljoonia muualle Eurooppaan, voisi ostaa ei-kiskoilla kulkevaa kalustoa itsekin ??
Eikös siellä petäjäksessä ollut yksi niitä"kotvaltteja"hommissa ja siitä seurauksena pariviikoa rempassa.Kaikki mahdolliset suodattimet sun muut kaoliinipölystä johtuen tukossa ja kone sano itsensä irti.Nyt on taas osoitettu sitä ainoaa ja oikeaa harkintaa tässäkin asiassa.Olisi mukava kuulla mitä sataman hallituksen asiantuntijat on asiasta mieltä.
Gyll te pojat jokka siell konttkoneill kentäll pärräät...nii gyll te oot tikkuaskin kokossi ku mä täält kutvosen puikoist teijä touhu kattelen....niin sitä vaan mä et gyll mä jos kuka aja isosso konet´....
Täällä taas ihmiset jotka eivät ymmärrä mitään nostureista ja niiden suorituskyvystä keskustelevat niinkuin ammattilaiset. Kehotan kaikkia perehtymään asiaan josta keskustelevat ja esittävät mielipiteitään, niin eivät anna itsestään tyhmää kuvaa. Keskustelua on hyvä pitää yllä, mutta asioista kannattaa ottaa selvää ja ymmärtää ainakin "perussanastoa" aiheesta.
Te puhutte minun työpaikastani, tietämättä yhtään millaista on olla eristyksissä koko pitkä työpäivä ja usein ylityötuuri siihen päälle.
Radio-ohjelmat tulevat liiankin tutuiksi ja jatkuva tarkkuus säätimien kanssa on stressaavaa. Siellä ylhäällä tehdyt pikkuvirheet kertautuvat suuriksi maanpäällä. Työ on vastuullista ja vaativaa , alipalkattua. Meitä tämänalan ammattilaisia on Suomessa perin harvassa. Toivonkin, että ette puhuisi vasten parempaa tietoanne toisten töistä. Tähänkin hommaan on nykyään tarkat soveltuvuustestit, joten ei ole jokapojan duunia tämä.
Eikö tutkimukset osoita valvotun yön vastaavan noin 1 promillen humalatilaa.normaali vuoro ja siihen pitkä putki yli/yötöytä.Voisiko verrata leikkisästi humalassa ajoon?Onko siellä joku näistä asioista vastuussa?
Asuntolainat painaa päälle, on pakko tehdä kaikki ylityöt mitä saa. Vapaa-aika kuluukin sitten melkein nukkuessa. Tietysti tämä on sellaista kynttilä polttamista molemmista päistä, niikuin telakan työterveyshoitaja asian ilmaisi. Vatsa kasvaa kun ei ehdi liikuntaa harrastamaan ja tuleehan sitä kieltämättä syötyäkin aika epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti. Välillä tosiaan tuntuu, että pienessä kännissäkin olisi skarpimpi kuin kovassa väsymystilassa. Kahvia ja colaa tulee vedettyä välillä semmosia määriä tuurin aikana, että lepopulssi on lähelle 100. Kofeiini on myrkky ja niin on punainen norttikin, mutta ilman siitä ei meikäläinen näistä hommista selviytyisi.
Nyt kyse onkin vain siitä, että isolla - 120 tonnisella nosturilla nostellaan muutaman tonnin kaoliinikahmaria.
Hyvää taas on, ettei niihinkään hommiin enää riitä pelkkä oikean puolueen jäsenkirja...
Joulurauhaa ja nappulat OFF-asentoon.
Nyt onkin kyse siitä, että sinä et ymmärrä mitä 120 tonninen nosturi tarkoittaa!!! Nyt kannattaisi perehtyä asiaan, niin ymmärtäisi mihin tarvitaan 120 tonnista nosturia.
Nosturi on työkalu. Ei sen kokoa tarvitse sen kummemmin "ymmärtää". Ethän sinä ymmärrä sen paremmin Hummerin ja Mininkään kokoa. Ne nyt ovat vaan erikokoisia ja sillä siisti. Kumpikin on tehty liikkumista varten. Ja nosturit nostamista varten. Tämä ei ole mikään ymmärryksen asia.
Muutenkin ihmetyttää tuo aiheen valinta. Minulle se ei ole koskaan tullut tuolla tavalla mieleenkään. Olen käytellyt tässä työurani aikana monenkokoisia nostureita ja katson kyllä ymmärtäväni niiden päälle enemmän kuin te alhaalta ylös katsovat kansalaiset.
Etkö sä juuri ihmetellyt, että kuinka voidaan tarvita 120 tonninen nosturi muutaman tonnin painoisen kaoliinin nostamiseen!!!??? Jos sinä tuollaista ihmettelet, niin et ymmärrä nostureista mitään. Ymmärrät tasan saman verran kuin sika tuulimyllystä ja et ehkä ihan sitäkään! Nyt menet nopeesti muksumassista hakemaan leikki nosturin ja sen kanssa hiukan teet "kokeita". (siihen sun nykyinenkin ajokokemus perustuu).
Kyllä se kuule joku toinen laitto tuon kaoliini-ihmettely viestiketjun liikkeelle. Minä se ollut.
Koeta sinä suurisuu käpistellä siellä maankamaralla oman työsarkasi äärellä, äläkä puutu nosturimiesten asioihin. Sitä ollaan niin asiantuntijaa, vaikka nosturissa ét ole edes käynyt. Voit jatkaa vapaasti sitä kaoliini-ihmettelyäsi vaikka koko vuoden 2008. Se millainen nosturi hankitaan, ei perustu sun mielipiteisiis pätkääkään!
Oletko sä tyhmä vai oletko jäänyt joskus taakan alle!!!??? Tää kaverihan on vastannut nimimerkille ja otsikkoon huono stereonäkö! Siinähän joku päivittelee mihin tarvitaan 120 tonnista nosturia. Jos sinä et ole sitä kirjoittanut niin mitä vittua sä avaudut siellä!!! Sä nyt tavallinen pölhö olet, kun et ymmärrä katsoa keskustelun kulkua ja mihin viestiin kukakin vastaa. Siitä minäkin olen varma että sun mielipide ei vaikuta yhteenkään hankintaan satamassa eikä varmaan kenenkään muunkaan ketä täällä keskustelee.
120 tonnisen nosturin SWL on 120 tonnia määrätyllä säteellä; ei siis tarkoita sen omaa painoa...
Noin isoa nosturia ei tarvita konttien käsittelyyn, vain ns. heavy lift'ssä - yksinään tai toisen kanssa. Jos asia jäi jotenkin huonosti selvitetyksi, niin korjaa.
Käyt niin kuumana asian suhteen, että kannattaa sun mennä vaikka kävelylle , sen sijaan että ruodit nosturia-asioita täällä palstalla. Itsekin olen nyt ansaitulla lomalla ja en välitä enää siitä nosturi-asiasta ja rakkaista kaoliineistasi kanssasi jankata. Ymmärrän toki, että itsekin toivoisit olevasi nosturimies, mutta hakeudu uudelleenkoulutukseen tai tyydy ajatukseen, että sinä et ole, mutta minä olen !
Onneksi tuli opiskeltua aikanaan, ettei tarvitse kytätä sinun jobiasi sataman nosturissa..
Pääasiassa kaoliinin purkamisessa ei vieläkään tarvita 120 tonnin nosturia- ainakaan muissa satamissa.
Nykyäänhän sinne palkataan POIKIA jotka ovat ehkä nähneet nosturin jostain valokuvasta.
Kuskejahan siellä ei ole kuin pieni kourallinen.
Valokuvista oli nähnyt nosturin tämäkin "pidemmälle opiskellut" herra ,jolle ne kaoliinit tulee jo ihan uniinkin asti. Ei noilla hermoilla siellä ylhäällä töitä tehtäiskään. On kaikille turvallisempaa jos pysyttelee siellä muiden pidemälle lukeneiden joukossa kälysessä toimistossaan maankamaralla.
Sinä nostat sitä, mitä sinun käsketään ja millä koneella pystyt, mutta et vaikuta koneen hankitaan , sen tekevät ne "herrat".
Etkä vieläkään näköjään tajua, mistä alunperin oli kyse. Ammattisi onkin omasta mielestäsi varmaan heti astronautista seuraava...
Siis minähän tosiaan nostan mitä sanotaan ja millä sanotaan. Oli mulla välillä tossa omakin nosturifirma, silloin päätin kalustosta itse. Tuli vaan otettua huonona aikana valuuttalainaa ja laman aikana oli pakko myydä nosturit pois. Palasin takaisin rengiksi ja korkeampiin ohjaamoihin. Oli se yrittäminenkin eräänlainen elämänkokemus..
Mikäli firmastanne olisi tilattu nosturi purkamaan kaoliinia satamaan ja kalustossa olisi ollut valinnanvaraa, niin ei kai teiltäkään olisi 120 tonnista lähetetty - edes " varmuuden vuoksi" ?
Tarkkaan piti laskea kaikki silloin. Siirtolavettikin piti valita tapauskohtaisesti ja vetoauto. Riippuen matkasta ja tienlaadusta. Aika paljon oli kiinni ihan siirtokalustossakin rahaa. Niitä lavetteja sitten vuokrailtiin muuhunkin käyttöön , jottei tyhjänpanttina seisseet. Ainainen huoli oli siihen aikaan rahasta, ensimmäinen ajatus aamulla ja viiminen iltasella..
"Lähinnä Petäjäksen irtolastisatamassa käytettäväksi aiottu uusi nosturi korvaa nosturi 6:n, jonka käyttöikä on lopuillaan".
Jos uutta nosturia käytetään pääasiassa kaoliinin ym. irtotavaran käsittelyyn, niin eikö 120 tonninen (?) ole siihen tarkoitukseen vähän liian iso ??"
Tästähän kaikki alkoi, joten sopiva kone bulkkitöihin; 120 tonninen on liian iso ja kallis siihen. Mikäli operaattori itse- eikä kaupunki- myös maksaisi koneen, niin lossatkoon kaoliinin jne. vaikka 240 tonnisella.
Varmaa on sekin, että tuolla tavoin kalustoa hyödyntämällä ei Euroopan satamia tai operattoreita osteltaisi.
No niin "asiantuntijat" lopettakaa ihmettely aiheesta mistä ette selvästi ymmärrä mitään! Tämä mies ylhäältä ei ole ikinä ajanut yhtään rauman sataman nosturia, mikä ilmenee selvästi hänen jutuistaan. Jos hänellä joskus on ollut jotain nostureita, ovat ne olleet jotain pikku pilkkejä. Nuo lavetti ym. jutut saa nauramaan kun ymmärtää itse jotain nostureista. Ehkä firmasi kaatumiseen vaikutti myös tietämättömyytesi nostureista. Fakta on myös se, että 120 tonninen nosturi on juuri sopiva työhön mihin se tulisi. Älkää nyt enää jaksako naurattaa noilla typerillä jutuillanne, kun meinaa tulla kuset housuihin kun nauraa teidän jutuille. Ei noi teiän tarinat ole horse shittiä kun ne on oikeen bull shittiä!!!!
Täyttä asiaa!!! Nämä pellet kun täällä keskustelee, että mikä on liian iso ym. niin voisivat kertoa että minkä kokoinen kone sitten olisi sopiva! Jos ei muuta niin saataisiin ainakin kunnon naurut kun todelliset asiantuntijat kertoisivat oikean vastauksen. Jos väität että 120 tonninen on liian iso ja toinen juippi sanoo ettei olisi tuonut lavetillaan myöskään niin isoa, niin kertokaa nyt ihmeessä mikä olisi oikean kokoinen kone??!!! Kertokaa!!!
Tarkoitettiinko lehtijutussa, että nosturin kokonaispaino - eikä nostokyky - on 120 tonnia ?
Monenko kuution kahmarilla esim. kaoliinia Rauman satamassa lossataan ?
Paljonko se 120 tonninen pystyy nostamaan esim. 20 metrin säteellä ?
Kerroppa mitä hyötyä on vaikka se nostaisi kuinka paljon 20 metrin säteeltä? 20 metriä sädettä ja ollaan vasta juuri ja juuri ruuman puolella! Kysyppä vaikka mitä se nostaa 30-50 metristä ja ollaan todempana työskentely sädettä.
Ole vielä tuohonkaan vastannut. Kuinka isoilla laivoilla sitä bulkkia Raumalle oikein tuodaan ?
laivoilla jotka uivat noin kymmenessä metrissä. Tulevaisuudessa isommilla, kunhan väylän syvennys toteutuu. Tarkoittaa laivan pituudessa noin 150-200 metriä ja leveyttä noin 30 metriä.
Nyssit oikke ovas ?
Stevedoringin nettisivuilta:
Lisäksi Rauman Sataman omistuksessa olevat nosturit:
2x6,0 tn
2x30,0 tn
2x45,0 tn
Konttinosturi
1
Ansaldo
Mobilenosturit
100,0 tn
1
Gottwald
100,0 tn
1
Gottwald
100,0 tn
1
Gottwald
1
Hitachi MSK-100
Millä se kaoliini on tähän asti purettu - tuskinpa 100 tonnisella...
Tällä hetkellä petäjäksen laiturissa on kiskonostureita. Niissä tonni luokitukset ovat ihan eri kuin mobiilinosturissa. Siinä on ihan pikkuinen ero onko 120 tonnin mobiilinosturi vai 120 tonnin kiskonosturi!!!!! Kyllä siellä on purettu 100 tonnin gottwaldillakin useasti ja pieneksi se vaan on käynyt. Tämä keskutelun kulku kuvaa hyvin sitä kun ihmiset jotka eivät ymmärrä aiheesta mitään, ovat niitä jotka ottavat kaikista hanakammin kantaa. Sinunkin kannattaisi ottaa selvää ja opetella kotiläksysi ja sitten ruveta väittelemään mikä on sopiva ja mikä ei!
Tuo lista minkä olet laittanut ei ole edes ajantasalla, mut tuskinpa sekään yllätti ketään. Tuskinpa tuskinpa, mut mitä jos nyt kuitenkin vaan olis tuskinpa purettu tuskinpa.
on täältä ne viisaat! Täällä on vaan ihmisiä joilla on tapana puuttua asioihin joista eivät ymmärrä mitään. Olisi parempi pitää suu kiinni ja antaa ihmisten olettaa että on tyhmä, kuin avata se suu ja todistaa se. Yleensä ihmiset joilla ei ole hajuakaan asiasta (oli asia sitten mikä vaan) olettavat olevansa parhaita asiantuntijoita.
Stevedoringin oma kalustoluettelo tuo oli, ei kai sitä voi mennä muuttelemaan.
Mutta noin niinkuin periaatteesta, ostakoon Steve itse pyörillä liikkuvan kalustonsa. Miksi kaupunki niitä enää rahoittaa, kun niiden liikkuminen ei ole enää kiskoista riippuvaisia ?
Miten isoa kahmaria purkamisessa käytetään ????
Annapa meille sitten päivitetty lista Steven ja kaupungin nostureista, ettei mene pelkäksi viisasteluksi ja päästään asian ytimeen.
ei ole yhtään nosturia vaan kaikki nosturit ovat satamalaitoksen eli rauman kaupungin omistamia. Miksi kaupungin ei kannattaisi sijoittaa nosturipalveluihin jotka kuitenkin tuottavat rahaa eli meille veronmaksajille. Mitä järkeä on sanoa, että steven pitäisi hankkia uusia nostureita kun "bisnes" on kuitenkin kannattavaa kaupungille? Rikö ole järkevää kun kaupunki hoitaa nostureita eikä yhdellä sun toisella ole sitä toimintaa ja nämä käyvät vain keräämässä kermat päältä ja jättävät huonoiten tuottavat osat kaupungin hoidettavaksi? Sinä joka kaipailet päivitettyä listaa niin mihin asian ytimeen sillä pääset?!! Oletko todellakin sitä mieltä, että löytäisit sieltä jonkun koneen mikä olisi parempi kuin nyt hankinta listalla oleva?? Oletko todellakin sitä mieltä, että juuri sinulta tulisi kysyä mikä kone kannattaa hankkia ja sinulta löytyisi vastaus? Oletko mielestäsi viisaampi asiassa kuin nämä ketkä tällä hetkellä ovat tehneet päätöksen mikä olisi sopiva konen sataman tarpeisiin? Omasta mielestäsi tiedät varmasti kaiken asiasta kuin asiasta, mutta todellisuudessa et ymmärrä tuon taivaallista tästäkään asiasta!!! Anna nyt jo olla ja keskity asioihin mistä ymmärrät jotain!!!
päästään kun nämä neropatit jotka arvostelevat ja kyseenalaistavat kaupungin tekemiä nosturihankintoja kertovat itse mikä olisi sopiva kone!!!!! Ei ole tullut ehdotuksia vaikka sitä kysyttiin jo tuolla paljon aikaisemmin. Kerro nyt ihmeessä sinäkin ytimeen haluava, että mikä olisi sopiva kone!!?? Näin päästään asian ytimeen kun kerrotte mikä on sopiva kone, jos tämä nyt hankkeilla oleva ei sitä ole!!!!
"Eikös siellä petäjäksessä ollut yksi niitä"kotvaltteja"hommissa ja siitä seurauksena pariviikoa rempassa.Kaikki mahdolliset suodattimet sun muut kaoliinipölystä johtuen tukossa ja kone sano itsensä irti.Nyt on taas osoitettu sitä ainoaa ja oikeaa harkintaa tässäkin asiassa.Olisi mukava kuulla mitä sataman hallituksen asiantuntijat on asiasta mieltä."
Luulisi muun kuin polttomoottorikäyttöisen sopivan paremmin kaoliinipölyyn, joka on epäterveellistä myöskin ihmisille.
Gottwaldia on käytetty petäjäksen irtolasti laiturissa kaoliinin purkauksessa. Kyseinen gottwaldi on kuitenkin ihan eri tyyppiä mitä on tämä tarjouskilpailun voittanut. Perehtymällä psremmin asiaan voi huomata merkittäviä eroja näiden nykyisten gottwaldien ja tämän uuden välillä. Kyseinen nosturi on suunniteltu ja tarkoitettu "pölyisempiinkin" ajoihin. Väite jonka mukaan gottwaldi olisi rikkoutunut kaoliini pölyn takia on ihan komppanian hevosmiesten puheita, millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa! Olisihan se hienoa kun kaikki toimisi sähköllä, mutta nämä viisaat ovat varmasti laskeneet mikä on kustannustehoikkain ja paras vaihtoehto! Ja oletko sinä seuraava raumalainen joka ajaa sähköautolla? Jos vastasit ei, niin perustelusi oli varmaan ettei sovi sinun käytötarkoitukseen. Ehkä satamalla on sama perustelu omiin konehankintoihinsa!
Monenko kuution krapilla kaoliinia, joka lienee bulkkikamoista painavinta, siellä lossataan ?
Ja jos olisin steven miehiä, niin tahtoisin tietysti mahdollisimman kalliin koneen. Paljonkohan se 3,7 miljoonan kone oikein tuottaa vuodessa nettoa kaupungille ?
Pyörillä kulkevan kaluston hankinta yksityiselle, nyt ulkomaalaisomistuksessa olevalle operaattorille ei kuulune kaupungin ns. ydintoimintoihin. Silloin kun nosturit kulkivat kaupungin omistamilla kiskoilla jne. asia oli toinen.
Miksi sellainen pitää hankkia juuri bulkkilaituriin, siellä kelpaisi sähkökäyttöinenkin.
Emmehän me toki aseta satamalautakunnan pätevyyttä kyseenalaiseksi !
Ei noita satamanosturin kokoisia mihkään laveteilla siirretä, jos niin luulet. Mutta ollutta mikä ollutta, nyt niillä nostaa toiset miehet. Minä keskityn nyt vaan palkollisena olemiseen, en vaivaa päätäni päätöksillä siitä mitä nostureita satamaan hankitaan. Älkää tekään ottako siitä murheita!
Tietääkseni kaupungin tehtävä on tarjota kuntalaisille hyvinvointi- ym. palveluita. Huolehtia ajoradoista, virkistysalueista ja terveydenhuollosta. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Oletko tietoinen, että rauman satama tilitti viime vuonna noin 3 milj. euroa kaupungin kassaan! Lisäksi satamalaitoksen "omaan" käyttöön jäi reilusti, investointeja varten! Eikö ole aika ydin liiketoimintaa jos kaupungilla on näin hyvin tuottava liketoiminta!!!??? Kerroppa mikä muu "bisnes" tuottaa puhdasta rahaa veronmaksajien hyväksi edes likimain näin paljon? Kuvitteleppa tilannetta, että satamaa ei olisi niin mistä saataisiin nämä puuttuvat miljoonat! Niinpä, palveluita rajusti karsimalla tai veroprosentin roima korotus! Nyt on muutenkin mennyt hieman puurot ja vellit sekaisin. Jos hankitaan vanhan nosturin tilalle uusi, mikä korvaa tämän vanhan, niin eihän sen pidä olla samanlainen! Sen täytyy olla parhaiten tulevaa käyttöä vastaava. Eikö ole parempi omistaa pyörillä liikkuva kuin kiskoalustainen mikä on sidottu tietylle laiturille tiettyihin töihin. Tämä tuleva nosturi voi työskennellä kahmari, kontti tai jopa koukkuajossa. Se ei ole sidottu tiettyyn paikkaan 200 metrin kiskopätkälle, vaan sitä voi käyttää missä laiturissa tahansa missä tarvitaan nostopalveluja. Eikö tämä ole juuri sitä oikeaa ja hyvätuottoisen bisneksen tekemistä??!! Suurin kauha tällä hetkellä 16 kuutiota.
"Pyörillä kulkevan kaluston hankinta yksityiselle, nyt ulkomaalaisomistuksessa olevalle operaattorille ei kuulune kaupungin ns. ydintoimintoihin."
Paljonko jäi investointeihin ? Maksetaanko ensi vuonna sitten vähän enemmän kuin 3 miljoonaa, kun uusi nosturi alkaa oikein tuottaa ? Mikäli nosturibisnes olisi tuottoisaa, niin miksi operaattori antaa kaupungin kuoria kerman päältä ?
Jos ei olisi satamaa ? Kun on, niin sen vuoksiko pitää vuokralaiselle ostaa miljoonien kalustoa, mistä sellainen kutyymi on saanut alkunsa ?
Kaoliinikuutio painaa noin 2,6 tonnia, joten krapillinen painaa silloin noin 41 tonnia.....
Meinatko ettei se itse kauha paina mitään!!!!???? Meinaatko että tähän isompaan nosturiin ei tule isompaa kauhaa!!!??? Tää kuvaa hyvin näiden ajattelijoiden äo tasoa! Ehkä kaikilla ei ole varaa investoidanoin kalliiseen kalustoon. Ehkä steve keskittyy trukki, kurottaja ym. ahtausbisnekseen ja saa siitä oman bisneksen. Ehkä sinunkin kannattaisi keksiä joku hyvä bisnes, kun olet ihan selvästi melkonen kauppa ja liikemies! Sinun periaatteella jos omistaa kaivinkoneen niin saa kaivaa monttua vain suomalaiselle! Aikasta liikemies olet, Naurua!!!
Mikä ihmeen neuvostoaikanen kommunisti täällä oikeen kertoo ajtuksiaan päästä jossa ei selvästi liiku paljoa mitään? Onko kaupunki todellakin ostamassa jollekin ulkopuoliselle tätä konetta!? Eikö kaupunki osta sen itselleen omia liiketoimiaan varten! Sinun ajatusmaailmasi on aika outo jos yrittäjä ostaa kalustoa ja tekee sen kanssa bisnestä, niin sinä näet siinä jotain ihmeellistä kun tilaaja ei ole kotimainen! Eli kaikkien yrittäjien pitäisi aina tehdä töitä vain suomalaisille yrityksille! Herää pahvi, Stalin on jo kuollut! Eihän sitä konetta kenelläkään muulle osteta, vaan töihin sille ketä sitä haluaa tilata! Oletko ihan varma että olet muistanut ottaa kaikki tohtorin määräämät pillerit!!!??? Eikä se kauha mitään paina kun siinä on heliumia ja se kannattelee itse itseään ilmassa. Saksassa olisi pulaa matematiikan opettajista, sulla vois olla kysyntää siellä! Jos et innostu sinne lähtemään niin muista mainita seuraavassa työhaastattelussa, että teet töitä vain suomalaisten omistamille yrityksille. Jos olet jo löytänyt jotain duunia niin pistä hanakasti vastaan jos firmanne myy tuotteitaan tai palveluitaan ulkomaisille yrityksille! Mistä näitä hölmöjä oikein löytyy!!!???
10 kuution ja 16 kuution krapin omapaino ei eroa olellisesti.
MIKSI kaupunki ostaa kalustoa jollekin yrittäjälle, oli tämä sitten Suomesta taikka Australiasta ?
Jos koko steve maksoi 96 miljoonaa, ja ostaja investoi Euroopan satamiin satoja miljoonia, niin MINKÄ VUOKSI Rauman kaupungin pitää ostaa sille nosturit ?
Kyllä steven pitäisikin hankkia isompi kurottaja, että saisi konttinsa korkeampiin pinoihin - vähän Australian malliin. Loppuisi samalla se ainainen rutina tilanpuutteesta.
Kaupunkiko päättää, että tuo nosturi pannan tekemään tuota ja kotwaltti ei tee tällä viikolla mitään...?
Operointi on sananmukaisesti operaattorin käsissä, ja joskus ainakin sataman omat koneet seisoivat toimettomina ja vieras mobiili teki töitä.
Entä kun sataman koneseeen tulee vika ? Kaupungin omat miehetkö sitä kähtevät korjamaan; todennäköisesti steve sen tekee ja laskuttaa kaupunkia. Nosturikuskit saanevat palkkaansa koko ajalta jne.
Kaupunkihan omistaa itse satama-alueen, eikö se riitä ?
noi sinun väitteet! Ei jaksa edes kommentoida kun ei sinulla ole hajuakaan asiasta!
SATHA 108 § 19.12.2007 SAT: 0/2007
Esityslistan liitteet:
1.sataman liikenne 2005-2007
2.konttiliikenne 2005-2007
3.nosturien käyttötunnit 2004-2007
4.toimintatuotot 2005-2007
5.toimintakulut 2005-2007
6.liikeylijäämä 2005-2007
7.liikennetilasto 11/2007
8.satamalaitoksen tuloslaskelma 11/2007
9.nosturitilasto 11/2007
10.laiturikapasiteettitilasto 11/2007
"Yleisen infrastruktuurin kunnossapito- ja rakennuttamiskustannusten, sekä energiakustannusten kohoamisen vuoksi tavara-, alus-, nosturi- ja laiturimaksuja on nostettu vuodelle 2008 yleisesti kahdella prosentilla. Tästä on poikkeuksena autovaakamaksut, siivousmaksut, jätehuoltomaksut ja konttien nostomaksut, jotka on pidetty ennallaan."
Nämä liitteet selvittäisivät tilannetta, mutta eivät valitettavasti taida olla jokaisen luettavissa.
Nosto - ym. kapasiteeteista ei mainita dokumenteisssa mitään, vain tiukka pistetaistelu !?
Vai löytyvätkö ne sieltä ?