Uudet lisenssit

Luultavasti ei.
Oli tullut eilen näemmä painiliiton sivuille tarkennusta lisensseihin.
Ja lisää "vaihtoehtoja".
Nyt voipi sit ottaa lisenssin ilman vakuutusta, mutta molskin kera. Hinta alenee täysimääräisestä hurjat 4€!!!!!!

Mennäänkö tässä nyt perse eellä puuhun ja lujaa?!?!?!
Ei taida olla aivan loppuun harkittu asia, sanonpa vaan.

Sitten oli ilmestynyt myös lisenssien vakuutusturvatiedot.
Olenko nyt aivan väärässä jos sanon, että vakuutusturva ei ole muuttunut vanhasta?
tosin tuohon alempien lisenssien porukkaan "pääsee" nyt niitä joilla ollut tänä vuonna kilpalisenssi. Noiden alempienhan vakuutusehdot taitavat olla aikalailla samanlaiset kuin entisten aloittelijoiden, vai kuinka?

No, katsellaan mitä sekasortoo saadaan aikaiseksi ensi vuoden kisoissa.

Tästäkin huolimatta
OIKEIN HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE PAINI-IMMEISILLE!!!
171429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

..noita hinnoitteluja todennäköisesti niin, että tuo hyvitys omasta vakuutuksesta tulee antaa myös silloin, kun ottaa painilisenssin ilman Molskia. Näin ainakin muut liitot lainvalvojien ohjeita noudattavat.
Alan asiantuntijoiden mukaan kaikissa lisenssivaihtoehtopaketeissa on oltava tarjolla vakuutukseton vaihtoehto. Kyse on Kilpailuviraston tulkinnasta määräävän markkina-aseman käytöstä, vakuutuksia ei saa myydä pakolla.
Vaikka eipä tuota tiedä, miten liitto toimii. Vuosikaudet oli otettava aloittelijalisenssin yhteydessä pakettiin kuuluva vakuutus, vaikka Kilpailuviraston kanta asiaan oli muiden liittojen tiedossa ollut vuodesta 1998 lähtien.

Äänestä
  • on pakko ostaa tietyn merkkiset trikoot ja tossut...tai saat toki ostaa muitakin mutta nämä tietyt ainaskin ostat käytit niitä tai et.

    Äänestä

  • Painiliittossa hätäiltiin turhaan.

    Pekan tiedot vuodelta 1998 ovat ihan oikeita,
    mutta kuluttajasuojalain kylkiäisiä koskeva
    säännös muuttui 1.3.2001.

    Painiliiton lisenssit vakuutuksineen ovat
    aivan kyseisen säännöksen mukaisia.

    Äänestä

  • Jo Muuttunut kirjoitti:

    Painiliittossa hätäiltiin turhaan.

    Pekan tiedot vuodelta 1998 ovat ihan oikeita,
    mutta kuluttajasuojalain kylkiäisiä koskeva
    säännös muuttui 1.3.2001.

    Painiliiton lisenssit vakuutuksineen ovat
    aivan kyseisen säännöksen mukaisia.

    ei ole painiliitonkaan myydä tapiolan tuotteita, päätös oli painiliiton ja jäsenistön yli käveltiin asiassa, miksi ei jäsen saa itse päättää mistä vakuutuksen ostaa? miksi? mieti sitä.

    Ja äkkiä tajuat että painiliiton johto hyötyy jotenkin asiasta, nimittäin minä jäsenet ei siitä ainakaan hyödy.

    Nyt meilläkin kaksi vakuutusta pojalle ja oma if:n monin verroin parempi, joten maksoin vakuutuksen jota ei käytetä eikä tarvita, understund? kyllä aikuisten ihmisten pitää itse osata ja saada vakuutuksensa hoitaa ja jos ei niin ostakoon painiliiton ja tapiolan "nahkatakki hallitukselle" vakuutuksen, mutta vaihtoehto ja valinnanvapaus pitää olla...vai ohjataanko painiliittoakin jo jostain kommari pesästä?

    Äänestä

  • Jo Muuttunut kirjoitti:

    Painiliittossa hätäiltiin turhaan.

    Pekan tiedot vuodelta 1998 ovat ihan oikeita,
    mutta kuluttajasuojalain kylkiäisiä koskeva
    säännös muuttui 1.3.2001.

    Painiliiton lisenssit vakuutuksineen ovat
    aivan kyseisen säännöksen mukaisia.

    4 § (15.12.2000/1072) Jos markkinoinnissa tarjotaan kulutushyödykkeitä yhteisellä hinnalla tai niin, että ostamalla hyödykkeen saa alennetulla hinnalla toisen hyödykkeen tai muun erityisen edun, markkinoinnissa on selkeästi ilmoitettava:

    1) tarjouksen sisältö ja arvo sekä yhteisellä hinnalla tarjotuista hyödykkeistä lisäksi niiden erilliset hinnat, paitsi jos hyödykkeen hinta erikseen hankittuna on pienempi kuin kymmenen euroa;

    2) tarjouksen hyväksi käyttämistä koskevat ehdot, erityisesti tarjouksen kesto sekä määrälliset ja muut rajoitukset.

    mm. kaikki etämyyntiin liittyvät asiakirjatiedot puuttuvat.luuleeeko liitto täyttävänsä lain vain lähettämällä laskun....

    Äänestä

  • lisenssien markkinoinnissa kirjoitti:

    4 § (15.12.2000/1072) Jos markkinoinnissa tarjotaan kulutushyödykkeitä yhteisellä hinnalla tai niin, että ostamalla hyödykkeen saa alennetulla hinnalla toisen hyödykkeen tai muun erityisen edun, markkinoinnissa on selkeästi ilmoitettava:

    1) tarjouksen sisältö ja arvo sekä yhteisellä hinnalla tarjotuista hyödykkeistä lisäksi niiden erilliset hinnat, paitsi jos hyödykkeen hinta erikseen hankittuna on pienempi kuin kymmenen euroa;

    2) tarjouksen hyväksi käyttämistä koskevat ehdot, erityisesti tarjouksen kesto sekä määrälliset ja muut rajoitukset.

    Ihan oikein joo. Eletään aikaa jälkeen 1.3.2001
    ja hyödykkeen hinta on alle 10 euroa.

    Äänestä

  • Jo Muuttunut kirjoitti:

    Painiliittossa hätäiltiin turhaan.

    Pekan tiedot vuodelta 1998 ovat ihan oikeita,
    mutta kuluttajasuojalain kylkiäisiä koskeva
    säännös muuttui 1.3.2001.

    Painiliiton lisenssit vakuutuksineen ovat
    aivan kyseisen säännöksen mukaisia.

    Minä törmäsin joulun alla tuohon asiaan, kun olin vääntämässä juttua eräälle toimeksiantajalleni lasten urheilulisensseihin ja -vakuutuksiin liittyen. Siihen asti olin itsekin ollut uskossa, että painiliiton "pakkomyynti" on ok systeemi. Taisin jopa mainita jossain keskustelussa, että sana lisenssi on ratkaiseva. Sitten viisaammat sanoivat, että minä olen ollut taas väärässä.
    Suomen Liikunnan ja urheilun vakuutusguru ja vuoden vaihteessa eläkkeelle jäävä yhteysjohtaja kuitenkin totesi haastattelun yhteydessä yksiselitteisesti:

    "Monta kertaa lajilisenssit sotketaan urheiluvakuutuksiin. Liitot eivät kuitenkaan voi vakuuttaa ketään pakolla, vaan Kilpailuviraston päätöksen mukaisesti kaikille on oltava tarjolla vakuutukseton lisenssivaihtoehto. Silloin on vain osoitettava liitolle, että urheilijalla on voimassa oleva vakuutus"

    Ja kun haastattelin juttuun vielä Pohjolan markkinointipäällikköä (Pohjola on Suomen suurin urheiluvakuuttaja) niin siellä kanta oli aivan sama. Kaveri totesi myös, että kahdesta vakuutuksesta ei ole haittaa, vaan joskus jopa hyötyä. Alla lainaus STT:n julkaisemasta jutusta:

    "Jos nuorella on lajilisenssiin kuuluvan vakuutuksen ohella oma henkilökohtainen tapaturmavakuutus, niin korvauksia on mahdollista saada tiettyjen ehtojen täyttyessä molemmista. Kaikissa lajeissa omat vakuutukset eivät ole välttämättä voimassa, mikäli vakuutusehdoissa lajia pidetään liian riskialttiina.
    -Jos tapaturman hoitokulut ylittävät vakuutuksen korvauksen kattosumman, niin silloin korvauksia voi saada myös toisen vakuutuksen kautta. Pysyvästä haitasta tai kuolemantapauksesta tulevia korvauksia voi sen sijaan saada molempien vakuutusten kautta"

    Lopullisen selvyyden asiaan saisi varmaan pistämällä paperit asian tiimoilta viranomaisten syynättäväksi. Toivottavasti sen joku lasten vanhemmista viitsii tehdä.

    Mitä taas tulee tuohon kylkiäishommaan, niin ei taida lainsäätäjä olla tarkoittanut ko. lainkohtaa sovellettavaksi tämmöttisessä tapauksessa.

    Äänestä

Painijoiden määrä vähenee ensi vuonna jonkin verran näillä hinnoille.Olen varma siintä.

Nythän liitto yrittää kartuttaa kassaansa aloittelijoilla oikein tosissaan.

Muutahan sieltä ei ole aloittelijoille vielä uutta tietoa tullutkaan kuin uusi lisensin hinta.

Että se siintä painin eteenpäin viemisestä ja uusien harrastajien mukaan saamisesta.

Miksiköhän jalkapalloliitto ei nosta hintoja vaan paremminkin tiputti.Ehkä ne haluaa lisää harrastajia.

Äänestä
  • painihan on ollut lisenssin hinnasta riippumatta halpa harrastus, jos vaikka vertaa johonkin joukkuelajiin. jääkiekko lienee lajien kuningas hinnoittelultaan, mutta kyllä muukin maksaa. joukkuelajien lisenssihinnat ovat pilvissä ja lisäksi maksat pelimaksut seuralle ym ym.

    tämä koko lisenssiuudistus mietityttää. ja säälin kovasti ensi vuoden parittajia jotka ynnäävät syntymävuosia, kiloja ja aloittamisvuosia yhteen. aivan varmasti jossain joku haksahtaa ja aloittelijatasoinen poikanen joutuu turhan kovaan sakkíin. ei ainakaan kasvata kilpailijamäärää eikä edes harrastajamäärää sellainen ei.

    kuinka moni sellainen aloittelija joka olisi lunastanut ensi vuonna lisenssin ja lähtenyt ksiaamaan jää nyt kotiin miettimään. ja kun ei kisaan pääse/uskalla, jää ehkä koko harrastus ja kenties isukki vie sinne jääkiekkokaukalon luo, missä pääsee heti tositoimiin - kukin kykyjensä mukaan.

    Äänestä

  • siitä hinnasta kirjoitti:

    painihan on ollut lisenssin hinnasta riippumatta halpa harrastus, jos vaikka vertaa johonkin joukkuelajiin. jääkiekko lienee lajien kuningas hinnoittelultaan, mutta kyllä muukin maksaa. joukkuelajien lisenssihinnat ovat pilvissä ja lisäksi maksat pelimaksut seuralle ym ym.

    mitä jos K-kauppias marssii ovesi taakse ja selittää että sinun on pakko ostaa oululaisen leipää ja pelkästään häneltä?? hyväksytkö? ja sennimminkin jos haluat parempaa toisaalta? ostatko molemmat?? kauppiaan iloksi?????

    Äänestä

  • siitä hinnasta kirjoitti:

    painihan on ollut lisenssin hinnasta riippumatta halpa harrastus, jos vaikka vertaa johonkin joukkuelajiin. jääkiekko lienee lajien kuningas hinnoittelultaan, mutta kyllä muukin maksaa. joukkuelajien lisenssihinnat ovat pilvissä ja lisäksi maksat pelimaksut seuralle ym ym.

    tämä koko lisenssiuudistus mietityttää. ja säälin kovasti ensi vuoden parittajia jotka ynnäävät syntymävuosia, kiloja ja aloittamisvuosia yhteen. aivan varmasti jossain joku haksahtaa ja aloittelijatasoinen poikanen joutuu turhan kovaan sakkíin. ei ainakaan kasvata kilpailijamäärää eikä edes harrastajamäärää sellainen ei.

    kuinka moni sellainen aloittelija joka olisi lunastanut ensi vuonna lisenssin ja lähtenyt ksiaamaan jää nyt kotiin miettimään. ja kun ei kisaan pääse/uskalla, jää ehkä koko harrastus ja kenties isukki vie sinne jääkiekkokaukalon luo, missä pääsee heti tositoimiin - kukin kykyjensä mukaan.

    Kaikki maksaa tänä päivänä ja jos halutaan lajia suosia hinnan mukaan niin en usko että paini ainakaan suosiolla mukaansa saa lapsia taikka vanhempia.
    Jas jos siintä vielä tehdään kallistakin niin huonompaan suuntaan mennään.
    No kalleimpia nuorten harrastuksia varmasti on moottoriharrastukset mikroautoilut sekä moottoripyörä harrastukset.
    Siellähän jos oikein ymmärsin liiton sivuilta lisenssi maksaa jo pelkästään 400€ luokkaa 14 vuotiaasta ylös päin sekä sitten pitäisi olla joku liikenne vakuutus pyörässä joka näyttäisi olevan Tapiolassa 600€.Elikkä 1000e jos meinaat kilpailla "aika kallista"

    Ja täällä purnataan muutamasta kympistä.
    Mutta silti tästäkin entisestä halvasta harrastuksesta tehdään kallista.
    No ne maksaa jotka harrastaa.

Miten näin ison liiton hallitus voi olla näin tietämätön elämästä.... Suomen laista ja harrastajien tarpeista... Lisenssijärjestelmääkin muutetaan sen mukaan vissiin mitä suomi24 palstalla kirjoitetaan -vaikka kukaan ei hallituksessa palstaa seuraakaan - kaikille kuitenkin kerrotan mitä puhutaan...
Kun päätöksiä / muutoksia tehdään, pitää ensin tehdä PERUSTEELLINEN esityö - ymmärtääkseni nämä jaostot ovat juuri sitä varten?

Äänestä
  • painiliitossa ollaan lueskeltu tätä palstaa innolla ja kun niistä ikialoittelijoista aina silloin tällöin purnataan, syntyi tämmönen päätös tosiaan ilman mitään esityötä. ikialoittelijosta taatusti päästiin eroon, mutta niin päästään myös muutamasta muustakin painin harrastajasta.

    Äänestä

  • tuntuu, että kirjoitti:

    painiliitossa ollaan lueskeltu tätä palstaa innolla ja kun niistä ikialoittelijoista aina silloin tällöin purnataan, syntyi tämmönen päätös tosiaan ilman mitään esityötä. ikialoittelijosta taatusti päästiin eroon, mutta niin päästään myös muutamasta muustakin painin harrastajasta.

    turha valittaa, koska sitä löytyy aina.Metallin kerääjät /ikialoittelijat pääsevät nyt painimaan todella.

    Äänestä

  • systeemii kirjoitti:

    turha valittaa, koska sitä löytyy aina.Metallin kerääjät /ikialoittelijat pääsevät nyt painimaan todella.

    Lisenssi uudistus on OK, vakuutuksen pakkomyynti EI, vai mitenkä liittyy Tapiolan vakuutuksen pakkomyynti mettallin kerääjiin/ikialoittelijoihin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onko järkee vai ei? kirjoitti:

Luultavasti ei.
Oli tullut eilen näemmä painiliiton sivuille tarkennusta lisensseihin.
Ja lisää "vaihtoehtoja".
Nyt voipi sit ottaa lisenssin ilman vakuutusta, mutta molskin kera. Hinta alenee täysimääräisestä hurjat 4€!!!!!!

Mennäänkö tässä nyt perse eellä puuhun ja lujaa?!?!?!
Ei taida olla aivan loppuun harkittu asia, sanonpa vaan.

Sitten oli ilmestynyt myös lisenssien vakuutusturvatiedot.
Olenko nyt aivan väärässä jos sanon, että vakuutusturva ei ole muuttunut vanhasta?
tosin tuohon alempien lisenssien porukkaan "pääsee" nyt niitä joilla ollut tänä vuonna kilpalisenssi. Noiden alempienhan vakuutusehdot taitavat olla aikalailla samanlaiset kuin entisten aloittelijoiden, vai kuinka?

No, katsellaan mitä sekasortoo saadaan aikaiseksi ensi vuoden kisoissa.

Tästäkin huolimatta
OIKEIN HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE PAINI-IMMEISILLE!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu