Niin, että sellaista haluaisin tiedustella, mitä teet muut olette raskausajan viimeisinä parina viikkona seksiä harrastanut?
Tuntuu jotenkin, että esim. esileikit tekisi mieli siinä suhteessa jättää pois, ettei sormia tuonne sisään ainakaan työntelisi..Kohdunsuu on avautunut sormelle, tai oli pari viikkoa sitten, ja tuntuu, että sormet häiritsee kohdunsuuta...? Luonnollisemmalta ja turvallisemmalta taas näin ajatellen tuntuu miehen elin..
Mites te muut? Aika intiimihän tämä kysymys on, mutta..
Tuntuu jotenkin, että esim. esileikit tekisi mieli siinä suhteessa jättää pois, ettei sormia tuonne sisään ainakaan työntelisi..Kohdunsuu on avautunut sormelle, tai oli pari viikkoa sitten, ja tuntuu, että sormet häiritsee kohdunsuuta...? Luonnollisemmalta ja turvallisemmalta taas näin ajatellen tuntuu miehen elin..
Mites te muut? Aika intiimihän tämä kysymys on, mutta..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo sormien käyttämättä jättäminen voi olla viisasta, jos kohdunsuu on jo auemmin, tulehdusvaaran vuoksi. Samasta syystä kannattaa myös käyttää komdomia, ettei spermat hujahda väärään paikkaan ja aiheuta tulehdusta tms. Näin neuvottiin meitä neuvolassa.
meidän neuvolassa ei ole sanottu mitään. Kummallista väkeä. Muutenkin kätilö siellä vaihtuu vähän väliä, ja juuri olen muuttanut paikkakunnalle..Kukaan ei ole pukahtanut seksistä sanallakaan..
Kiitos kuitenkin :)
synnärillä, että ehdottomasti ilman kondomia, että vauva ajoissa tulisi ulos eikä tarvitsisi käynnistellä sairaalassa. Ja tulihan se sieltä lopulta itse ulos.
mahtaa olla? Lakanatko? Kyllä kuule se sperma on päässyt ties minne, kun nyt ollaan synnärille lähdössä =). Sperma nopeuttaa kyllä synnytyksen alkua, että, jos ei vielä halua synnytykseen, kondomi on hyvä pitää matkassa.
voisi harkita, jos noita esileikkejä haluaa, jotakin lelua, jos kerta tuollainen tulehdusvaara on. Nehän on hygieenisiä..
Siis mä en kyllä ole kuullutkaan ettei sormia voisi työtnää sisälle jos kerta voi siittimenkin...?? ja kyllähännuo kädet tulee pestyä aina sillointällöin joten ei kai se bakteeri ekaksi niistä tule..
ja juuri tuota seksiähän on "kehuttu" hyväksi synnytyksen käynnistäjäksi koska ärsyttääoikeita paikkoja ja saa ne avautumaan joten..
Mutta meillä itse yhdyntää ei harrasteta, se jäi jo hetki sittenkoska tuntuu kolmas pyörä olevan mukana ku alkaa potkii heti meitä molempia mikä on hauskaa muttei kyllä eroottista=)
Mutta on sormilla ja sauvalla kyllä hierottu että.......
Kiitos vastauksista..Taitaapi jäädä kyllä nyt nuo seksileikit pois, juuri alkoi hiivatulehduksen oireet. voihan itku. Mieskin tulisi tänään juuri armeijasta pitkältä leiriltä ja päiviä siellä muutenkaan joulun jälkeen enää kaksi.Haluja tässä alkaisi olla jo paljon..
tarkastellaan asioita niinku aikuset ihmiset. eli sormet on varmasti hyvä jättää sieltä pois just sen infektioriskin takia, jos paikat on kerta avautuneet.vaikka kädet tulee pestyä, niin kynsien alta löytyy pöpöjä enemmän ku yleisestä vessasta..eli pelkkä käsien pesu ei tapa bakteereja, idioottimaista edes kuvitella niin. ja tuo sperman käynnistävä vaikutus on kanssa aika huuhaata enää siinä vaiheessa kun paikat on jo auki. sehän kypsyttää kohdunkaulaa, mutta jos paikat on jo auki ja pehmeät, niin mikä siinä sitten on taika?? omasta mielestä normaali seksi ja jotain muuta ku tassut sinne sisälle, niin homma on ihan ok.
kait nyt esileikit tehdään ennen kuin aloitetaan itse seksi.
puhtaat kädet, ei mitään vaaraa....eikä todellakaan sormet mene kohdunsuulle asti....ja todellakin...itse *miehen elin*...niin kuin kysyit....ei aiheuta mitään tulehdusta vaikka kohdunsuu auki sormelle.... paitsi jos sinua supistelee saattaa lisätä supistuksia:)
joten nauttikaa täysillä viimeisetkin viikot, sitten ehkä pieni paussi:)