ravun todellinen olo ja luonne?

Lady Oinas

Luin tuossa kuvauksia mm. "rapumies on kaikkea muuta kuin tunteellinen" ja että he ovat hankalia jne.
Sama koskee todennäköisimmin rapunaisiakin jossainmäärin.

Rapuhan on sijoitettu suojelemaan itseään. Hänellä on panssari joka suojaa tätä ja jos häntä loukataan hän antaa samalla mitalla takaisin suojaten itseään.

Jos ravut ovatkin jossain määrin ns. tunteettomia?
Heihin ei satu vaikka he pettäisivät poika/tyttöystäväänsä ja tekevät vaikka mitä; huutavat päin naamaa ja kylmänkiskosti kääntävät selkänsä ja piakkoin palaavat takaisin?

Luulenpa, että ravut on tarkoitettu tuollaisiksi.
Ravuthan ovat kuin orpolapsia; tarvitsevat vahvan äitimäisen hahmon tai ainakin vahvan kumppanin jotta heidän ei tarvitsisi "pelätä".

Ravut ovat eläinradan monimutkaisin ja hankalin horoskooppimerkki mystisine ajatuksine ja kykyineen, mutta meidän on vain totuttava siihen.

tietenkin se sattuu, että oma mies/nainen pettää tai vain jättää, mutta monille muillekin käy näin. Eikä merkkinä ole aina rapumies.

Ja sekin voi olla totta, että nyt te kaikki laitatte jyrkkää kommenttia takaisin, mutta myöntäkää pois että tuo on totta. Kuka tietää että ketkä puhuu totta ja ketkä ei? Kuitenkin, rapumiehistä on se ainakin varma että he ovat haastavia.

Joten, harkitse, haluatko valloittaa ravun ja jatkaa vaikka tällä olisi huono päivä?
Jospa rapu on huomannu jättämissään henkilöissä jotain, mm. hyväksi käyttöä ja kääntänyt selkänsä
kylmäsi?

Sillä itselläni oli näin; Tapasin rapupojan lukiossa. Tykästyimme, mutta hän oli ailahteleva ja taipuvainen alkoholiin. Hän oli tyly ja aukoi päätään jokaikiselle ja v*ttuili minkä kerkesi.
Kuitenkin päätin olla luovuttamatta koska tämä oli ystäväni. Myöhemmin rupesimme seurustelemaan; erosimme kerran, mutta palasimmme yhteen selvitettyä asian. Sen jälkeen ei olla erottu ja on mennyt hyvin. Hän avautui ja hänestä löytyi uusi persoona. Hän on luotettava ja lämmin, mutta tietenkin aukoo päätään. Olemme kihloissa ja ollaan oltu yhdessä jo 4 vuotta.

Miettikää ravun hyviä puolia, ystäväiseni.
Ravuissa on sitä jotain, jota muissa ei ole.

Hyviä jouluja kaikille ja onnellista tulevaa uutta vuotta 2008!

7

1821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiRapuaenääikinä

      Hyviä näyttelijöitä.

      • Ei näyttele

        On kylläkin totta, että rapu voi olla tosi kylmä ja keljumainen ja osaa antaa takaisin loukkaukset kaksinkertaisesti, mutta...vain kun loukataan. Rapu ei ole se joka loukkaa ensi. Nyt kirjoitankin vain omasta kokemuksesta ja niistä ravuista joita tunnen. Kun minua rakastetaan, niin annan sen moninkertaisesti takaisin. Hellin, hoivaan, otan aina muiden tunteet huomioon. En kadehdi tai loukkaa ketään vain loukatakseni. Kun olen uskollinen, niin odotan myös toiselta sitä. Mutta auta armias jos petät... Osaan olla hellä ja raju rakastajatar. MUTTA olen mustasukkainen, omistushaluinen! Niin kuin puolisoni sanoo: "Ei käy aika pitkäksi."


      • Ei näyttele

        On kylläkin totta, että rapu voi olla tosi kylmä ja keljumainen ja osaa antaa takaisin loukkaukset kaksinkertaisesti, mutta...vain kun loukataan. Rapu ei ole se joka loukkaa ensi. Nyt kirjoitankin vain omasta kokemuksesta ja niistä ravuista joita tunnen. Kun minua rakastetaan, niin annan sen moninkertaisesti takaisin. Hellin, hoivaan, otan aina muiden tunteet huomioon. En kadehdi tai loukkaa ketään vain loukatakseni. Kun olen uskollinen, niin odotan myös toiselta sitä. Mutta auta armias jos petät... Osaan olla hellä ja raju rakastajatar. MUTTA olen mustasukkainen, omistushaluinen! Niin kuin puolisoni sanoo: "Ei käy aika pitkäksi."


    • rapu

      Mikä työala sopisi naisravuille kun on syntynyt heinäkuun alussa?

      • mikä vaan!!

        pystyt mihin haluat.taivas kattona.tsemiä!


      • mikä vain..

        Heinäkuun alussa myös syntynyt ja itse hoiva-alalla :-)


      • rapu
        mikä vain.. kirjoitti:

        Heinäkuun alussa myös syntynyt ja itse hoiva-alalla :-)

        Hei!
        Oletko lasten vai vanhusten vai joku muu esim.kehitysvammaiset alalla? Minkä koulutuksen olet käynyt? Kiitos jos viitsit vastata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4221
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2350
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1871
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1495
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      158
      1456
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1254
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      788
    8. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      747
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      691
    Aihe