Tää juttu on siis toooosi pitkä (väh. 14 osaa) tähän mennessä päälle 80 kilotavua, joten pistän sen tänne näin osina.
Kaipa tää jotain fanficciä on.
Mielipiteitä kaivataan epätoivoisesti!
1. osa
Artemis Entreri koputti puiseen oveen jonka lakka oli halkeillut, ja odotti kunnes sen toiselta puolelta kuului kehoitus tulla sisään. Salamurhaaja astui sisään ja rekisteröi vaistomaisesti kaiken huoneessa olevan. Puisen työpöydän, lihavan miehen sen ääressä, avoimet ikkunat, pari tyhjää tuolia, ja koiran makaamassa huoneen lattialla. Lihava mies - Shaerolin kylän oikeusviranomaisten puheenjohtaja, Warrick Bottle - viittasi Entreriä istumaan. "Minulla on sinulle toimeksianto", hän sanoi salaperäisesti.
Entreri inhosi tätä piirrettä miehessä. Bottle käyttäytyi samalla lailla aina antaessaan tappotehtävää Entrerille. Kuin asia olisi jotenkin suuri ja salaperäinen ja jännittävä. Mutta kuitenkaan se ei ollut mitään näistä. Tappokeikat tympäisivät häntä.
"Mitä tällä kertaa?" Entreri kysyi vain lievästi kiinnostuneena, joskin hän tosin ottaisi tehtävän vastaan - niistä maksettiin hyvin. Bottle hykerteli itsekseen. "Tämä ei ole mikään herkku", hän sanoi, "mutta eivät ole olleet muutkaan. Kyseessä on maantierosvo, Donit Ferunios. Meillä on osoite; hyvin yksinkertainen työ." Tuomari hymähti. "Sinun ei tarvitse kuin mennä sinne ja hoitaa homma kotiin."
Entreri nyökkäsi. "Mitä minä saan?" hän sitten kysyi. "Kymmenen kultarahaa", vastasi Bottle vain hieman nikotellen, sillä hän tiesi Entrerin palvelusten arvon. Salamurhaaja nyökkäsi tyytyväisenä. Yhtäkkiä hän kuitenkin kysyi: "Onko ongelmia odotettavissa?" Bottle pudisti päätään - aavistuksen verran liian kärkkäästi. "Ei mitään", hän vakuutteli. "Ei kerrassaan mitään."
Entrerin ei tarvinnut kuin katsoa mieheen uhkaavasti, niin tämä parahti ja avasi sanaisen arkkunsa. "Hyvin pieni ongelma, ei sitä oikeastaan voi ongelmaksi edes sanoa. Ei siitäkään ole haittaa, ellei hän näe tapahtumaa." Entrerin mielenkiinto heräsi. "Kenestä on kyse?"
Bottle näytti helpottuneelta. Hän vastasi auliisti. "Donitin siskosta. Tämä tunnetaan melko kiivasluontoisena, ja on yhtä hyvä ulosheittäjä kuin Urelkin." Artemis Entreri katsoi kysyvästi mieheen. "Urel on Irvistävän Rotan ulosheittäjä, vahvempi kuin karhu. Hän on tytön ystävä, ja kerrotaan, että heidän välillään on muutakin." Entreri nyökkäsi vain hivenen miettiväisenä. Hän tiesi hyvin Urelin ja tämän ystävättären. "Otan työn vastaan", hän sanoi ja nousi ylös lähteäkseen. Tuomari kohotti kätensä. "Yksi asia vielä... Huolehdi, että tämä pysyy salassa. Maantierosvot hyökkäävät suoraan tänne jos saavat tietää, että minä tapatin heidän johtajansa."
Entreri lähti vastaamatta.
Myöhemmin samana iltana hän seurasi hieman itseään pidempää, tummanvihreään viittaan pukeutunutta miestä ulos rähjäisestä kapakasta. Bottle oli ollut oikeassa Donitin sisaren suhteen - tämä oli vahva ja kiivasluontoinen. Muutamat miehet olivat - eivätkä suinkaan Urelin toimesta - lentäneet ulos nipistettyään tummatukkaista tyttöä. He olivat palanneet sisään myöhemmin, mutta olivat pitäneet kätensä erossa tytön takamuksesta. Entreri myönsi, ettei tyttö - Kaz Ferunios - ollut ruma eikä yllättävää kyllä, tyhmäkään. Yleensä näet kauniit tytöt olivat yhtä älykkäitä kuin puunuket.
Entreri heitti tytön mielestään ja jatkoi kohteensa varjostamista. Hän tiesi miehen asuinpaikan ja nopeimman reitin sille. Sen varrelta löytyi täydellinen, pimeä kuja, jolla Entrerin lämpönäkö oli hyödyksi, sillä hän saattoi sulautua varjoihin ja odottaa maantierosvojen päällikköä kaikessa rauhassa. Entreriltä kului kolme minuuttia kujalle menemiseen, piiloutumiseen ja miehen ilmaantumiseen.
Homma oli nopeasti hoidettu. Kun maantierosvo oli kujan puolivälissä, Entreri loikkasi hiljaa hänen taakseen ja iski lumotun tikarinsa hänen sydämeensä. Mies huudahti hiljaa mutta vaikeni pian, kun tikari välähti ilkeästi ja alkoi imeä hänen elinvoimaansa.
Entreri kannatteli miehen ruumista kun tämä lysähti veltoksi ja sysäsi sen sitten tyhjään tynnyriin. Ruumis olisi siellä suojassa viikonkin, jos tuuri kävisi. Entreri pyyhki verisen tikarin tappamansa rosvon vaatteisiin ja oli aikeissa lähteä, kun kuuli kujan päästä askelia.
Salamurhaaja jähmettyi aloilleen kapealla kujalla ja kuunteli. Askeleet loittonivat. Artemis Entreri kirosi omaa huolimattomuuttaan, sillä hän olisi vallan mainiosti ehtinyt tarkistaa kujan lähiympäristön. Nyt joku oli nähnyt hänet. Asialla sinäänsä ei ollut väliä, ellei silminnäkijä ollut maantierosvo tai näiden ystävä, sillä Entrerin työt olivat yleisesti tunnettuja ja tuikitavallinen viranomaisten uhkaus kuuluikin: "Noudata lakia tai saat Entrerin perääsi".
Entreri oli vielä hetken paikoillaan ja lähti sitten kujalta takaisin omalle asunnolleen. Joka tosin oli hänen ja Jarlaxlen.
Kuun hohde valaisi Artemis Entrerin tietä tämän palatessa. Kun palkkionmetsästäjä oli saanut lukot auki, hän avasi oven ja astui sisään. "Selvisit hengissä", kuului toteava ääni. "Minä selviän aina", Entreri tokaisi Jarlaxlelle joka istui pehmustetussa nojatuolissa ja siemaili viiniä. Jarlaxle hymähti. "Vielä joskus tuo itsevarmuus vie sinut hautaan, *Khal´ abbil.*"
Entreri värähti kuullessaan drownkielisen sanan. Hän ei ollut koskaan pitänyt mustista haltioista. Tätä yhtä lukuunottamatta. "Se ei ole itsevarmuutta", hän sanoi Jarlaxlelle hymynhäivä suupielessään. "Minä *tiedän* selviäväni." Jarlaxle nauroi. "Tuo on se Artemis Entreri josta minä pidän", hän sanoi hyväntuulisesti. "Nokkela, itsevarma ja tappavan älykäs."
Sitten drow nousi ylös ja vei lasinsa keittiöön. "Itse asiassa", hän huusi sieltä, "minulla oli sinulle tärkeämpääkin asiaa." Entreri ripusti viittansa tuolinselkämykselle ja kuunteli kiinnostuneena, mitä entisellä Bregan D´aerthen päälliköllä oli kerrottavanaan. Jarlaxle katsoi Entreriin salaperäisesti ja veti sitten jotain esiin viittansa poimuista.
Kun Jarlaxlen käsi tuli näkyviin, sillä säihkyi suuri punainen rubiini. Entreri vihelsi vaikuttuneena. "Sinä onnistuit", hän totesi yksinkertaisesti. Jarlaxle hymyili riemukkaasti. "Enkä vain onnistunut", hän puuskahti, "vein sen aivan hänen silmiensä edestä."
Entreri tiesi kenestä Jarlaxle puhui. Kyseessä oli Shaerolin kylän pormestari Menime, joka oli tunnettu suojelunhalustaan. Erityisesti punaisena hehkuvaa rubiinia kohtaan - Verenpisaraa, kuten sitä kutsuttiin. "Miten sinä teit sen?" Entreri kysyi Jarlaxlelta. Sitten hän vajosi nojatuoliin ja kuunteli Jarlaxlen taiturimaista kerrontaa siitä, miten tämä kaappasi rubiinin aivan pormestarin silmien edestä.
Aamulla Entreri heräsi vihlovaan päänsärkyyn. Hänen iltansa oli venähtänyt pitkäksi Jarlaxlen tarjoaman viinin ja tarinankerronnan parissa. Se oli ensimmäinen kerta kun Entreri oli juonut alkoholia vailla minkäänlaista harkintaa, ja - hän mietti - jos seuraukset olisivat aina tällaisia...
Saman tien hän vannoi ettei enää koskaan joisi viiniä. Entreri nousi *hyvin* hitaasti istumaan ja avasi silmänsä.
Hän ähkäisi auringonvalon loistaessa kirkkaana huoneen itäseinällä olevasta ikkunasta. Mies räpytteli hetken aikaa silmiään ja katseli sitten ympärilleen.
Hänellä ei ollut pienintäkään muistikuvaa siitä, miten oli selviytynyt omaan sänkyynsä. Entreri huokaisi. Tällaiseen ei todellakaan ollut varaa. Samassa hän huomasi lapun yöpöydällään.
Ensin Entreri luuli että Jarlaxle oli jättänyt sen siihen. Kuitenkin, kun hän näki lapun päälle kirjoitetun nimen - joka oli hänen omansa - hän tiesi, ettei käsiala ollut Jarlaxlen. Entreri pudisteli entistä tarmokkaammin päätään. Joku vieras oli ollut hänen asunnossaan eikä hän ollut huomannut mitään... Onni, että hän edes oli elossa!
Salamurhaaja nappasi lappusen vapiseviin käsiinsä ja taitteli sen auki. Viesti oli hyvin yksinkertainen:
*Entreri
Vaikka se oli ehkä oikeutta, niin kuten sananlasku sanoo: 'Silmä silmästä.' Veli veljestä, minä sanoisin.
- KF*
Entreri veti kiivaasti henkeä. Kuka saattoi olla näin typerä? Ensin tuli hänen huoneeseensa, sitten jätti tappouhkauksen. Kaikkein yksinkertaisinta olisi ollut tappaa hänet suoraan sänkyyn. Äkkiä Entreriin iski epäilys, ja hän luki uudelleen viestin läpi. "Veli veljestä", hän mutisi itsekseen. Silloin hän ymmärsi.
Viesti ei uhannutkaan häntä, vaan Jarlaxlea!
Entreri nousi nopeasti ylös ja puki päälleen. Sitten - pakottautuen rauhalliseksi - hän käveli portaat alas ja Jarlaxlen huoneen ovelle. Hän koputti siihen päättäväisesti. "Jarlaxle!" hän huusi vaativasti. Hetken päästä kuului askeleita ja Jarlaxle avasi oven täysissä pukeissa. "Mikä on vialla?" drow kysyi pöllämystyneen näköisenä. "Tämä on vialla", Entreri sanoi ja ojensi kirjeen Jarlaxlelle.
Palkkasoturi luki sen nopeasti läpi ja katsahti sitten Entreriin. "Mistä löysit tämän?" hän kysyi uteliaana. "Se oli yöpöydälläni." Jarlaxle nyökkäsi mietteliäänä. "Onko sinulla aavistustakaan, kuka sen olisi lähettänyt?" Entreri kysyi. Jarlaxle pudisti päätään. "Ei. Uskoisin, että uhkaus kohdistuu pääosin sinuun. Tämä 'veli veljestä'-kohta... Joku haluaa kostaa *sinulle*. Minä olen vain välikappale."
Hämmästynyt salamurhaaja nyökkäsi hitaasti. Miksei hän itse ollut ajatellut tuota? "Siinä tapauksessa", hän sanoi ja otti paperin Jarlaxlelta, "meidän täytyy yrittää päätellä hänen henkilöllisyytensä." Jarlaxle hymyili pilkallisesti. "Ja miten ajattelit tehdä sen ilman loitsuja?" hän kysyi. Entreri hymyili tietävästi. "Näin", hän sanoi ja katsahti paperia.
Hiljaisuus laskeutui kumppanusten ylle. Lopulta, monen minuutin kuluttua, Entreri rikkoi sen. "Kaz Ferunios", hän sanoi varmasti. Drow näytti kummastuneelta. "Miten sinä tuon teit?" hän kysyi ihmeissään. Jarlaxle ei käsittänyt, miten Entreri saattoi ratkaista asian noin nopeasti.
Entreri napsautti sormiaan. "Yksinkertaista, kun sen osaa. Ensinnäkin käsiala; se on varmasti naisen, vai mitä?" Jarlaxle nyökkäsi avuttomasti. "Sitten Bottlen kertoma: eilisellä asiakkaalla oli kiivasluonteinen sisar. Sitten ovat vielä nimikirjaimet. Käykö järkeen?" Jarlaxle nyökkäsi ihailevasti. "Käypä hyvinkin. Meidän täytyy varmaankin jututtaa tätä tyttöä."
Kumpikin vilkaisi automaattisesti unimyrkkynuolia ja pienen pientä varsijousta, joita Jarlaxle piti huoneensa seinällä. Kun Entreri vielä tiesi tytön asunnon sijainnin, ei muuta suunnitelmaa tarvittu.
Kaz Ferunios pyyhki loputkin pöydät ja vei siivousvälineet takaisin komeroon. "Hyvää illanjatkoa, Sheila", hän huikkasi tuttavallisesti keski-ikäiselle naiselle, joka istui erään pöydän ääressä karhunkokoisen miehen kanssa. "Hyvää yötä sinulle, Kaz", nainen vastasi ja katsahti tyttöön huolehtivasti. "Oletko varma että pääset ehjänä kotiin?"
Kaz oli ollut Sheilan kapakassa töissä jo kaksi vuotta, ja joka ilta Sheila esitti saman kysymyksen, ja joka ilta Kaz vastasi samalla tavalla: "Minä pidän huolen itsestäni." Sitten hän lähti.
Kun Kaz käveli katuja pitkin kohti kotiaan, hän liutti hihatupesta esiin ilkeännäköisen tikarin. Eräs tuttu velho oli loihtinut siihen teroitusloitsun, joten se oli aina partaveitsenterävä. Tikari oli Kazin epävirallinen tunnus, ja jokainen järkevä mies tiesi olla edes yrittämättä hänen ryöstämistään. Tai tikarin varastamista, sillä Kaz tunnisti kahvan syvänsiniset safiirit missä vain ja milloin vain.
Kun Kaz saapui kotiinsa, hän vaistosi jonkin olevan vialla. Mitään epätavallista ei näkynyt, mutta Kazin kuudes aisti kertoi, ettei kaikki ollut nyt kunnossa. Tyttö avasi varoen etuovensa lukosta. Kun hän astui sisään, vaarantunne tuntui entistä voimakkaampana.
Edelleen tikari kädessään Kaz asteli hiljaa hiipien huoneesta toiseen. Eteisessä ja makuuhuoneessa ei ollut ketään, kuten ei käymälässäkään. Kazin astuessa keittiöön hänen jokainen solunsa suorastaan kirkui vaaraa. Kaz hiipi varovasti ikkunan luo. Juuri kun hän aikoi sulkea ikkunaverhot, hän kuuli suhahduksen muttei ehtinyt väistää. Pienen nuolen kärki upposi hänen selkäänsä, ja Kaz oli tajuton ennen kuin kaatui lattialle.
Kaipa tää jotain fanficciä on.
Mielipiteitä kaivataan epätoivoisesti!
1. osa
Artemis Entreri koputti puiseen oveen jonka lakka oli halkeillut, ja odotti kunnes sen toiselta puolelta kuului kehoitus tulla sisään. Salamurhaaja astui sisään ja rekisteröi vaistomaisesti kaiken huoneessa olevan. Puisen työpöydän, lihavan miehen sen ääressä, avoimet ikkunat, pari tyhjää tuolia, ja koiran makaamassa huoneen lattialla. Lihava mies - Shaerolin kylän oikeusviranomaisten puheenjohtaja, Warrick Bottle - viittasi Entreriä istumaan. "Minulla on sinulle toimeksianto", hän sanoi salaperäisesti.
Entreri inhosi tätä piirrettä miehessä. Bottle käyttäytyi samalla lailla aina antaessaan tappotehtävää Entrerille. Kuin asia olisi jotenkin suuri ja salaperäinen ja jännittävä. Mutta kuitenkaan se ei ollut mitään näistä. Tappokeikat tympäisivät häntä.
"Mitä tällä kertaa?" Entreri kysyi vain lievästi kiinnostuneena, joskin hän tosin ottaisi tehtävän vastaan - niistä maksettiin hyvin. Bottle hykerteli itsekseen. "Tämä ei ole mikään herkku", hän sanoi, "mutta eivät ole olleet muutkaan. Kyseessä on maantierosvo, Donit Ferunios. Meillä on osoite; hyvin yksinkertainen työ." Tuomari hymähti. "Sinun ei tarvitse kuin mennä sinne ja hoitaa homma kotiin."
Entreri nyökkäsi. "Mitä minä saan?" hän sitten kysyi. "Kymmenen kultarahaa", vastasi Bottle vain hieman nikotellen, sillä hän tiesi Entrerin palvelusten arvon. Salamurhaaja nyökkäsi tyytyväisenä. Yhtäkkiä hän kuitenkin kysyi: "Onko ongelmia odotettavissa?" Bottle pudisti päätään - aavistuksen verran liian kärkkäästi. "Ei mitään", hän vakuutteli. "Ei kerrassaan mitään."
Entrerin ei tarvinnut kuin katsoa mieheen uhkaavasti, niin tämä parahti ja avasi sanaisen arkkunsa. "Hyvin pieni ongelma, ei sitä oikeastaan voi ongelmaksi edes sanoa. Ei siitäkään ole haittaa, ellei hän näe tapahtumaa." Entrerin mielenkiinto heräsi. "Kenestä on kyse?"
Bottle näytti helpottuneelta. Hän vastasi auliisti. "Donitin siskosta. Tämä tunnetaan melko kiivasluontoisena, ja on yhtä hyvä ulosheittäjä kuin Urelkin." Artemis Entreri katsoi kysyvästi mieheen. "Urel on Irvistävän Rotan ulosheittäjä, vahvempi kuin karhu. Hän on tytön ystävä, ja kerrotaan, että heidän välillään on muutakin." Entreri nyökkäsi vain hivenen miettiväisenä. Hän tiesi hyvin Urelin ja tämän ystävättären. "Otan työn vastaan", hän sanoi ja nousi ylös lähteäkseen. Tuomari kohotti kätensä. "Yksi asia vielä... Huolehdi, että tämä pysyy salassa. Maantierosvot hyökkäävät suoraan tänne jos saavat tietää, että minä tapatin heidän johtajansa."
Entreri lähti vastaamatta.
Myöhemmin samana iltana hän seurasi hieman itseään pidempää, tummanvihreään viittaan pukeutunutta miestä ulos rähjäisestä kapakasta. Bottle oli ollut oikeassa Donitin sisaren suhteen - tämä oli vahva ja kiivasluontoinen. Muutamat miehet olivat - eivätkä suinkaan Urelin toimesta - lentäneet ulos nipistettyään tummatukkaista tyttöä. He olivat palanneet sisään myöhemmin, mutta olivat pitäneet kätensä erossa tytön takamuksesta. Entreri myönsi, ettei tyttö - Kaz Ferunios - ollut ruma eikä yllättävää kyllä, tyhmäkään. Yleensä näet kauniit tytöt olivat yhtä älykkäitä kuin puunuket.
Entreri heitti tytön mielestään ja jatkoi kohteensa varjostamista. Hän tiesi miehen asuinpaikan ja nopeimman reitin sille. Sen varrelta löytyi täydellinen, pimeä kuja, jolla Entrerin lämpönäkö oli hyödyksi, sillä hän saattoi sulautua varjoihin ja odottaa maantierosvojen päällikköä kaikessa rauhassa. Entreriltä kului kolme minuuttia kujalle menemiseen, piiloutumiseen ja miehen ilmaantumiseen.
Homma oli nopeasti hoidettu. Kun maantierosvo oli kujan puolivälissä, Entreri loikkasi hiljaa hänen taakseen ja iski lumotun tikarinsa hänen sydämeensä. Mies huudahti hiljaa mutta vaikeni pian, kun tikari välähti ilkeästi ja alkoi imeä hänen elinvoimaansa.
Entreri kannatteli miehen ruumista kun tämä lysähti veltoksi ja sysäsi sen sitten tyhjään tynnyriin. Ruumis olisi siellä suojassa viikonkin, jos tuuri kävisi. Entreri pyyhki verisen tikarin tappamansa rosvon vaatteisiin ja oli aikeissa lähteä, kun kuuli kujan päästä askelia.
Salamurhaaja jähmettyi aloilleen kapealla kujalla ja kuunteli. Askeleet loittonivat. Artemis Entreri kirosi omaa huolimattomuuttaan, sillä hän olisi vallan mainiosti ehtinyt tarkistaa kujan lähiympäristön. Nyt joku oli nähnyt hänet. Asialla sinäänsä ei ollut väliä, ellei silminnäkijä ollut maantierosvo tai näiden ystävä, sillä Entrerin työt olivat yleisesti tunnettuja ja tuikitavallinen viranomaisten uhkaus kuuluikin: "Noudata lakia tai saat Entrerin perääsi".
Entreri oli vielä hetken paikoillaan ja lähti sitten kujalta takaisin omalle asunnolleen. Joka tosin oli hänen ja Jarlaxlen.
Kuun hohde valaisi Artemis Entrerin tietä tämän palatessa. Kun palkkionmetsästäjä oli saanut lukot auki, hän avasi oven ja astui sisään. "Selvisit hengissä", kuului toteava ääni. "Minä selviän aina", Entreri tokaisi Jarlaxlelle joka istui pehmustetussa nojatuolissa ja siemaili viiniä. Jarlaxle hymähti. "Vielä joskus tuo itsevarmuus vie sinut hautaan, *Khal´ abbil.*"
Entreri värähti kuullessaan drownkielisen sanan. Hän ei ollut koskaan pitänyt mustista haltioista. Tätä yhtä lukuunottamatta. "Se ei ole itsevarmuutta", hän sanoi Jarlaxlelle hymynhäivä suupielessään. "Minä *tiedän* selviäväni." Jarlaxle nauroi. "Tuo on se Artemis Entreri josta minä pidän", hän sanoi hyväntuulisesti. "Nokkela, itsevarma ja tappavan älykäs."
Sitten drow nousi ylös ja vei lasinsa keittiöön. "Itse asiassa", hän huusi sieltä, "minulla oli sinulle tärkeämpääkin asiaa." Entreri ripusti viittansa tuolinselkämykselle ja kuunteli kiinnostuneena, mitä entisellä Bregan D´aerthen päälliköllä oli kerrottavanaan. Jarlaxle katsoi Entreriin salaperäisesti ja veti sitten jotain esiin viittansa poimuista.
Kun Jarlaxlen käsi tuli näkyviin, sillä säihkyi suuri punainen rubiini. Entreri vihelsi vaikuttuneena. "Sinä onnistuit", hän totesi yksinkertaisesti. Jarlaxle hymyili riemukkaasti. "Enkä vain onnistunut", hän puuskahti, "vein sen aivan hänen silmiensä edestä."
Entreri tiesi kenestä Jarlaxle puhui. Kyseessä oli Shaerolin kylän pormestari Menime, joka oli tunnettu suojelunhalustaan. Erityisesti punaisena hehkuvaa rubiinia kohtaan - Verenpisaraa, kuten sitä kutsuttiin. "Miten sinä teit sen?" Entreri kysyi Jarlaxlelta. Sitten hän vajosi nojatuoliin ja kuunteli Jarlaxlen taiturimaista kerrontaa siitä, miten tämä kaappasi rubiinin aivan pormestarin silmien edestä.
Aamulla Entreri heräsi vihlovaan päänsärkyyn. Hänen iltansa oli venähtänyt pitkäksi Jarlaxlen tarjoaman viinin ja tarinankerronnan parissa. Se oli ensimmäinen kerta kun Entreri oli juonut alkoholia vailla minkäänlaista harkintaa, ja - hän mietti - jos seuraukset olisivat aina tällaisia...
Saman tien hän vannoi ettei enää koskaan joisi viiniä. Entreri nousi *hyvin* hitaasti istumaan ja avasi silmänsä.
Hän ähkäisi auringonvalon loistaessa kirkkaana huoneen itäseinällä olevasta ikkunasta. Mies räpytteli hetken aikaa silmiään ja katseli sitten ympärilleen.
Hänellä ei ollut pienintäkään muistikuvaa siitä, miten oli selviytynyt omaan sänkyynsä. Entreri huokaisi. Tällaiseen ei todellakaan ollut varaa. Samassa hän huomasi lapun yöpöydällään.
Ensin Entreri luuli että Jarlaxle oli jättänyt sen siihen. Kuitenkin, kun hän näki lapun päälle kirjoitetun nimen - joka oli hänen omansa - hän tiesi, ettei käsiala ollut Jarlaxlen. Entreri pudisteli entistä tarmokkaammin päätään. Joku vieras oli ollut hänen asunnossaan eikä hän ollut huomannut mitään... Onni, että hän edes oli elossa!
Salamurhaaja nappasi lappusen vapiseviin käsiinsä ja taitteli sen auki. Viesti oli hyvin yksinkertainen:
*Entreri
Vaikka se oli ehkä oikeutta, niin kuten sananlasku sanoo: 'Silmä silmästä.' Veli veljestä, minä sanoisin.
- KF*
Entreri veti kiivaasti henkeä. Kuka saattoi olla näin typerä? Ensin tuli hänen huoneeseensa, sitten jätti tappouhkauksen. Kaikkein yksinkertaisinta olisi ollut tappaa hänet suoraan sänkyyn. Äkkiä Entreriin iski epäilys, ja hän luki uudelleen viestin läpi. "Veli veljestä", hän mutisi itsekseen. Silloin hän ymmärsi.
Viesti ei uhannutkaan häntä, vaan Jarlaxlea!
Entreri nousi nopeasti ylös ja puki päälleen. Sitten - pakottautuen rauhalliseksi - hän käveli portaat alas ja Jarlaxlen huoneen ovelle. Hän koputti siihen päättäväisesti. "Jarlaxle!" hän huusi vaativasti. Hetken päästä kuului askeleita ja Jarlaxle avasi oven täysissä pukeissa. "Mikä on vialla?" drow kysyi pöllämystyneen näköisenä. "Tämä on vialla", Entreri sanoi ja ojensi kirjeen Jarlaxlelle.
Palkkasoturi luki sen nopeasti läpi ja katsahti sitten Entreriin. "Mistä löysit tämän?" hän kysyi uteliaana. "Se oli yöpöydälläni." Jarlaxle nyökkäsi mietteliäänä. "Onko sinulla aavistustakaan, kuka sen olisi lähettänyt?" Entreri kysyi. Jarlaxle pudisti päätään. "Ei. Uskoisin, että uhkaus kohdistuu pääosin sinuun. Tämä 'veli veljestä'-kohta... Joku haluaa kostaa *sinulle*. Minä olen vain välikappale."
Hämmästynyt salamurhaaja nyökkäsi hitaasti. Miksei hän itse ollut ajatellut tuota? "Siinä tapauksessa", hän sanoi ja otti paperin Jarlaxlelta, "meidän täytyy yrittää päätellä hänen henkilöllisyytensä." Jarlaxle hymyili pilkallisesti. "Ja miten ajattelit tehdä sen ilman loitsuja?" hän kysyi. Entreri hymyili tietävästi. "Näin", hän sanoi ja katsahti paperia.
Hiljaisuus laskeutui kumppanusten ylle. Lopulta, monen minuutin kuluttua, Entreri rikkoi sen. "Kaz Ferunios", hän sanoi varmasti. Drow näytti kummastuneelta. "Miten sinä tuon teit?" hän kysyi ihmeissään. Jarlaxle ei käsittänyt, miten Entreri saattoi ratkaista asian noin nopeasti.
Entreri napsautti sormiaan. "Yksinkertaista, kun sen osaa. Ensinnäkin käsiala; se on varmasti naisen, vai mitä?" Jarlaxle nyökkäsi avuttomasti. "Sitten Bottlen kertoma: eilisellä asiakkaalla oli kiivasluonteinen sisar. Sitten ovat vielä nimikirjaimet. Käykö järkeen?" Jarlaxle nyökkäsi ihailevasti. "Käypä hyvinkin. Meidän täytyy varmaankin jututtaa tätä tyttöä."
Kumpikin vilkaisi automaattisesti unimyrkkynuolia ja pienen pientä varsijousta, joita Jarlaxle piti huoneensa seinällä. Kun Entreri vielä tiesi tytön asunnon sijainnin, ei muuta suunnitelmaa tarvittu.
Kaz Ferunios pyyhki loputkin pöydät ja vei siivousvälineet takaisin komeroon. "Hyvää illanjatkoa, Sheila", hän huikkasi tuttavallisesti keski-ikäiselle naiselle, joka istui erään pöydän ääressä karhunkokoisen miehen kanssa. "Hyvää yötä sinulle, Kaz", nainen vastasi ja katsahti tyttöön huolehtivasti. "Oletko varma että pääset ehjänä kotiin?"
Kaz oli ollut Sheilan kapakassa töissä jo kaksi vuotta, ja joka ilta Sheila esitti saman kysymyksen, ja joka ilta Kaz vastasi samalla tavalla: "Minä pidän huolen itsestäni." Sitten hän lähti.
Kun Kaz käveli katuja pitkin kohti kotiaan, hän liutti hihatupesta esiin ilkeännäköisen tikarin. Eräs tuttu velho oli loihtinut siihen teroitusloitsun, joten se oli aina partaveitsenterävä. Tikari oli Kazin epävirallinen tunnus, ja jokainen järkevä mies tiesi olla edes yrittämättä hänen ryöstämistään. Tai tikarin varastamista, sillä Kaz tunnisti kahvan syvänsiniset safiirit missä vain ja milloin vain.
Kun Kaz saapui kotiinsa, hän vaistosi jonkin olevan vialla. Mitään epätavallista ei näkynyt, mutta Kazin kuudes aisti kertoi, ettei kaikki ollut nyt kunnossa. Tyttö avasi varoen etuovensa lukosta. Kun hän astui sisään, vaarantunne tuntui entistä voimakkaampana.
Edelleen tikari kädessään Kaz asteli hiljaa hiipien huoneesta toiseen. Eteisessä ja makuuhuoneessa ei ollut ketään, kuten ei käymälässäkään. Kazin astuessa keittiöön hänen jokainen solunsa suorastaan kirkui vaaraa. Kaz hiipi varovasti ikkunan luo. Juuri kun hän aikoi sulkea ikkunaverhot, hän kuuli suhahduksen muttei ehtinyt väistää. Pienen nuolen kärki upposi hänen selkäänsä, ja Kaz oli tajuton ennen kuin kaatui lattialle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tykkäsin tosi kovasti. Tosi hyvin kirjotettu ja mielenkiintonen aihe. Jatka heti..!
Kaz heräsi siihen, kun joku taputteli kevyesti hänen kasvojaan kostealla pyyhkeellä. Hän äännähti vaimeasti ja avasi silmänsä. Hän meinasi tukehtua.
Kazin edessä seisoi pelätty palkkionmetsästäjä Artemis Entreri. Tuolissa, vasta päätä Kazia, istui drow suuri sulkahattu päässään. Jarlaxle. Kaz katseli miehestä toiseen. Hän tiesi nyt miksi oli täällä, mutta ehkä hän saisi vakuutettua kaksikon siitä, että nämä olivat erehtyneet.
Tyttö alkoi tarkastella ympäristöään. Hän näki, että Jarlaxle oli lähinnä huvittunut. Kaz olisi lyönyt häntä jos olisi voinut, mutta se oli mahdotonta koska hänet oli sidottu tuoliin. Kaz otti kasvoilleen tyhjäpäisen ilmeen. "Miksi minä olen täällä?" hän kysyi viattomasti. Hänelle tuotti vaikeuksia estää Entreriä kohtaan tuntemaansa vihaa näkymästä kasvoillaan.
Entreri hymähti. "Sinä tiedät kyllä." Kaz pudisti päätään. "Enhän tiedä." Jarlaxle hymyili. "Voi, kyllä sinä tiedät. Jätit erään hyvin viihdyttävän kirjeen Entrerin yöpöydälle." Kaz hymyili vinosti. "Totta tosiaan. Ystäväsi ei ansaitsisi salamurhaajan nimikettä. Jos olisin ollut aikeissa tappaa *hänet*..." Kaz vaikeni paljonpuhuvasti.
Salamurhaajaa kismitti Kazin huomautus. Yhtä sietämätöntä oli se, että tämä oli täysin oikeassa. Entreri haroi hämillisenä pitkiä mustia hiuksiaan. "Ehkäpä. Toisaalta paljastit itsesi." Kaz kohautti välinpitämättömänä hartioitaan. "Mitä väliä? Olinkin jo kyllästynyt tähän kaikkeen." "Miksi uhkasit tappaa minut?" Jarlaxle kysyi lähinnä kiinnostuneena. Häntä kiehtoi tytön uhkarohkeus ja temperamentikkuus. "Miksi?" Entrerikin kysyi.
Kaz kertoi olleensa palveluksen velkaa. "Veljeni tiesi olevansa listallasi, Artemis Entreri", nuori nainen sanoi vailla hymyn häivääkään. "Hän vannotti minut surmaamaan Jarlaxlen, jos hän ei ehtisi ajoissa pois kaupungista." Entrerin suu loksahti auki. "Miten hän *sen* tiesi?" hän kysyi. Kaz mietti hetken aikaa. "Totuus on, etten itsekään tiedä", hän sitten sanoi.
"Miksi juuri minä eikä Entreri?" Jarlaxle keksi kysyä. Kaz virnisti drowlle. "Kuten viestissä luki, arvon haltia. Veli veljestä." Jarlaxle oli hämmentynyt. "Mutta emmehän me ole veljeksiä", hän sanoi otsaansa rypistäen. Kaz hymyili. "Ette ehkä veren kautta, mutta mietipäs... Kun hän pakeni Kristallitornista Kristallisauva mukanaan, hän olisi hyvin voinut jättää sinut sinne ja säästyä paljolta vaivalta. Silti Entreri otti sinut mukaansa. Kysymys kuuluu: miksi?" Jarlaxle katsoi tyrmistyneeseen Artemis Entreriin.
Kysymyksiä vilahteli Entrerin mielessä kuin perhosia. Miksi hän totta tosiaan *oli ottanut* drown mukaansa? Miten Kaz saattoi tietää sen? Oliko tyttö oikeassa sanoessaan, että he olivat kuin veljeksiä? Lopulta salamurhaaja karautteli kurkkuaan ja katsoi hivenen nolona Jarlaxleen. "En tiedä, miksi pelastin sinutkin", hän lopulta pamautti. Kaz oli voitonriemuinen. "Entäs minä? Olen nähdäkseni vielä elävien kirjoissa." Entreri yritti näyttää välinpitämättömältä. "Emme olleet varmoja sinusta." "Nyt olette."
Kazin sanat iskivät Entreriin kuin moukari. He olivat, tosiaankin. Mutta mitä sitten? Jos kerran Kaz oli luvannut veljelleen tappaa Jarlaxlen, eivät he voisi jättää häntä henkiin. Entinen Entreri olisi ehkä voinutkin tappaa Kazin siltä seisomalta, mutta nykyinen... Hän vain ei kyennyt siihen. Ei kyennyt murhaamaan - sillä se olisi ollut oikea sana - tätä puolustuskyvytöntä, nokkelaa nuorta naista.
Entreri katsoi neuvottomana Jarlaxleen. Musta haltia näytti yhtä neuvottomalta kuin hänkin. Lopulta Kaz päätti asian heidän puolestaan. "Ottakaa minut mukaan", hän tokaisi rikkoen hiljaisuuden. Jarlaxle ei ollut uskoa korviaan. "Minä en ole tietääkseni lähdössä mihinkään." Kaz hymyili pilkallisesti. "Voi, sinun todellakin kannattaisi. En usko että luovut vapaaehtoisesti Verenpisarasta." Jarlaxle hätkähti. Miten tyttö saattoi tietää rubiinista?
Kaz hymyili itsekseen. Osoittamalla tietävänsä rubiinista hän oli saanut itselleen paikan Entrerin ja Jarlaxlen luota. Sitä hän halusikin kaikkein eniten. Kaz oli kuullut varkaudesta itseltään pormestarilta, joka oli tullut ryypylle Irvistävään Rottaan. Juodessaan hän oli kertonut rubiinin katoamisesta ja sanonut tietävänsä, että "Varmasti se kiero drow on tämän takana!".
"Tietääkö kukaan muu siitä?" Jarlaxle kysyi tyynesti tytöltä. Kaz nyökkäsi. "Pormestari Menime huusi sitä eilen kapakassa. Hän tietää sinun ottaneen sen." Jarlaxle nyökkäsi ja katsoi sitten Entreriin. "Luskan?" hän kysyi vaikka häntä arvelutti hieman. Toisaalta paikka olisi mainio, toisaalta se oli ehkä hivenen liian lähellä Jäätuulen laaksoa ja Drizzt Do´Urdenia. Entreri kuitenkin nyökkäsi ja virnisti vastahakoisesti Kazille. "Onneksi olkoon", hän sanoi. "Hankit juuri itsellesi menolipun Luskaniin."
Kaz makasi riippumatossa omassa hytissään. Taistellessaan pahoinvointia vastaan hän mietti menneiden viikkojen tapahtumia. Kun Entreri oli ilmoittanut Luskaniin lähdöstä, Jarlaxle oli lähtenyt etsimään laivaa, joka lähtisi mahdollisimman pian. Sillä aikaa Entreri oli pakannut tarvittavat varusteet kasaan ja päästänyt Kazin köysistä, mutta varoittanut tätä tekemästä virheliikkeitä... Salamurhaaja oli kuitenkin jopa antanut Kazille hänen tikarinsa takaisin.
Kaz puisteli päätään. Hän oli kulkenut laivalla jo viikon, eikä ollut vieläkään tottunut merenkäyntiin. He olivat taittaneet kolmasosan matkasta toisella laivalla, ja loppumatkan tällä. Kapteenin mukaan he olivat enää muutaman tunnin päässä Luskanin satamasta.
Tyttö huokaisi. *Aalloilla ratsastaja* oli kieltämättä vakaa alus, mutta silti sen keinunta oli Kazille liikaa. Samassa joku koputti hänen ovelleen. "Sisään", Kaz sanoi voipuneesti.
Naisen yllätykseksi sisääntulija oli Artemis Entreri. "Vointisi ei näytä kovin hyvältä", salamurhaaja sanoi vaivautuneesti. "Joten... Tuossa." Entreri antoi Kazille maljan, jossa oli kitkeränhajuista, vihertävää nestettä. "Mitä tämä on?" Kaz kysyi ymmärrettävästi epäluuloisena. "Se auttaa merisairauteen", Entreri vastasi ja katsahti pikaisesti Kazin kalpeita kasvoja. "Kymmenen minuutin päästä olosi on jo paljon parempi."
Kaz ihmetteli Entrerin huolenpitoa. Sitten hän kohautti olkapäitään. Jarlaxle oli luultavasti käskenyt Entreriä tuomaan juoman. Kaz kohotti kupin huulilleen ja joi sen sisällön vetämättä henkeä välillä.
Entreri katseli Kazia vaivihkaa. Jarlaxle oli näyttänyt hyvin hämmästyneeltä, kun Entreri oli sanonut menevänsä pyytämään laivan velholta, josko tämä tekisi merisairautta parantavan yrttijuoman; eihän Entreri ollut merisairas. "Tyttö on", Entreri oli vastannut tylysti ja mennyt menojaan. Hän ihmetteli itsekin, miksi oli huolissaan Kazista.
Kun Kaz oli juonut maljan tyhjäksi, Entreri otti sen ja kääntyi lähteäkseen. "Odota", Kaz huudahti. Entreri kääntyi ympäri odottaen jonkinlaista ivallista huomautusta. "Kiitos", Kaz sanoi heikosti. Entreri hymähti. Hän näki tunteiden kirjon Kazin kasvoilla. Ne vaihtelivat hämmentyneisyydestä vihaan, ilosta ihmetykseen. "Ei kestä", Artemis Entreri sanoi koruttomasti ja lähti hytistä.
Jarlaxle katseli Entreriä kun tämä palasi heidän hyttiinsä. "Teit sen", hän sanoi huvittuneesti. Entreri vältteli drown katsetta. "Tyttö oli merisairas", hän ärähti harmistuneesti. "Minä vain helpotin hieman hänen oloaan." Jarlaxle hymyili. "Niin tietysti."
Entreri riisui viittansa ja heitti sen riippumattoonsa. Hytti ei ollut hänen makuunsa. Se oli pieni ja tunkkainen, eikä kukaan näköjään ollut vaivautunut korjaamaan keikkuvaa pöytää. Entreri lysähti istumaan puiseen tuoliin, joka oli koristeltu kaiverruksin.
"Hän on kaunis", Jarlaxle tokaisi yhtäkkiä. Entreri katsoi häneen hämmästyneenä. Ohimennen hän pani merkille, että tällä kertaa palkkasoturin silmälappu oli oikean silmän päällä. "Kaz, tarkoitan. Eikä tyhmäkään." Entreri ei voinut kuin tuijottaa. Jarlaxle virnisti ärsyttäen Entreriä. "Jopa sinun täytyy myöntää se." Entreri puhahti. "Hän on vanki." Jarlaxle virnisteli edelleen.
"Mitä sinä yrität?" Entrerin oli lopulta pakko kysyä. Jarlaxle yritti näyttää viattomalta. "En minä mitään... Ihmettelin vain sinun huolenpitoasi. Sitä paitsi... Jos olisit ennallasi, tyttö olisi haudassaan." Entreri ei voinut kuin nyökätä. Jarlaxle katsoi häneen tutkivasti. Entreri oli vaivautunut.
Viimein Entreri sai tietää mitä Jarlaxle oli tarkoittanut puheillaan. "Pidätkö sinä hänestä?" Jarlaxle kysyi. Entreri purskahti nauruun. "Minäkö?" hän kysyi. "En, ystäväiseni, en pidä."
Kuitenkin Entreri tiesi valehtelevansa, sillä tytön tarkkanäköisyys ja itsevarmuus olivat tehneet vaikutuksen kylmäsydämiseen salamurhaajaan.
Lopulta, yli kahden tunnin kuluttua, kumppanukset saapuivat satamaan. Kaz katseli ympärilleen kun he astuivat maihin. "Aika rähjäinen paikka", kuului hänen kommenttinsa. Entreri tutkaili Luskania katseellaan. Juuri mikään ei ollut muuttunut. Hän nyökkäsi Kazille ja Jarlaxlelle. "Meidän kannattaa mennä Pikkumiekkaan." Jarlaxle nyökkäsi ehdotukselle. "Miksi sinne?" Kaz kysyi. Entreri väläytti hilpeän hymyn, jota ei usein nähty. "Siksi", salamurhaaja vastasi virnistäen, "että kapakasta saa enemmän tietoa viidessä minuutissa kuin teehuoneesta tunnissa."
Kun he saapuivat Pikkumiekkaan, oli jo ilta. Entreri avasi oven ja heidän pieni seurueensa astui sisälle kapakkaan. "No jo on", Kaz sanoi ja vihelsi hiljaa. "Tämähän näyttää hyvältä paikalta."
Sillä hetkellä ei pubissa ollut kuin kymmenisen asiakasta. Entreri johdatti Jarlaxlen ja Kazin tiskille ja tilasi kolme hunajasimaa. "Kuka tämän paikan omistaa?" Kaz kysyi Entreriltä. "Isäntä Arumn", mies vastasi. "Tuo laiha tuolla nurkassa on Josi Puddles, Arumnin ystävä. Raivostuttava tyyppi." Kaz virnisti Entrerin arviolle. Hän katseli ympärilleen ja huomasi erään miehen nurkkapöydässä. "Kuka tuo on?" Entreri katsoi nuokkuvaan mieheen.
Samassa salamurhaaja nousi ylös ja harppoi nurkkapöydän luo. Päästyään sinne hän tarttui kovakouraisesti miestä rinnuksista ja nosti tämän ylös tuolistaan. "Morik!" Entreri sihahti uhkaavasti. "Mitä sinä täällä teet?" Mies katsoi säikähtyneenä salamurhaajaa. "Artemis Entreri, mukava nähdä taas. Jos viitsisit..?" Entreri laski miehen alas. "Minähän käskin sinun lähteä. Miksi olet yhä täällä?"
Morik pudisteli vaatteistaan olematonta pölyä ja puri huultaan. "Oikeastaan... En halunnut lähteä täältä. Vanhaa koiraa on vaikea opettaa uusille tavoille, katsos."
Entreri sadatteli ja puisteli päätään. "Entä jos Kimmuriel olisi tullut tänne? Mitäköhän sinä *sitten* olisit tehnyt?" Morik kohautti olkapäitään. "Olisin vältellyt vaikeuksia", hän sanoi.
Entreri nyökkäsi tiskiä kohti. "Tule meidän seuraamme. Tarvitsen vähän tietoa siitä, mitä täällä on tapahtunut."
Morik ja Entreri tulivat tiskin ääreen. "Tämä on Lurjus-Morik", Entreri esitteli luihun miehen muille. "Älä koskaan luota häneen", salamurhaaja sanoi sitten Kazille. Tyttö nyökkäsi. "Hän näyttää *hyvin* epäluotettavalta." Morik naurahti. "Sinun kannattaa kuunnella Entreriä, ellet halua joutua vaikeuksiin.
Morikin yllätykseksi nuori nainen huokaisi ja sanoi voipuneesti: "Minä olen niissä jo." Entreri nykäisi Morikin hivenen kauemmas tiskille ja alkoi puhua tämän kanssa. Jarlaxle ja Kaz jäivät paikoilleen ja hörppivät simojaan hiljaisuuden vallitessa.