Onnellista...ko?

Tuskin kaikki ovat valtavan onnellisia.
Tuskin kukaan pahemmin kertoo mitä mielessä liikkuu, koska ajatuksia tosiaan voi hävetä.
Minä olen onnellinen/tyytyväinen omaan elämääni mutta silti pistää rankaksi välillä, olen kahden lapsen äiti, poikani ovat hyvin vilkkaita, ja varsinkin näin kolmannen raskauden lähestyessä loppua olen hyvin väsynyt ja hermot menevät, voin välillä huutaa lapsilleni(kadun ja pyydän anteeksi sen jälkeen) Ja joskus heikkoina hetkinä olen katunut lasten tekoa. Mutta ne ovat vaan ajatuksia, minä kuitenkin rakastan lapsiani yli kaiken, en voisi elää ilman heitä, mutta kukaan äiti ei täydellinen ole eikä kukaan omasta mielestäni voi olla niin onnellinen, kenties ajoittain mutta ei koko ajan.
Itsekkin pyrkii antamaan sellaisen kuvan että olen äiti joka nauttii lapsistaan, mutta välillä sitä vaan ei jaksa hymyillä.

Niin... jotkut ovat valitettavasti enimmäkseen masentuneita ja ahdistuneita. Tyypillisintä lienee kuitenkin voimakkaat mielialanvaihtelut. Miten vain meneekin, omia ajatuksiaan ei kannata hävetä/pelätä, koska ei niitä voi läheskään aina hallita muutenkaan, saati tässä hormonimyrskyssä. Teot ne vain merkitsevät (esim. itsetuhoinen käytös vahingoittaa viatonta sikiötäkin...)!

jätin pillerit pois syyskuussa ja pelkäsin, josko meidän pitää kauanki yrittää tai onnistutaanko ollenkaan saamaan lapsia. No välissä ei ollut kun yhdet menkat ja sit testi jo näytti plussaa. Oltii molemmat tosi ilosia. Sit alko pelottamaan kaikki et saanko pidettyä tän hengissä ja mitä voi tehdä ja mitä ei. Tätä kesti viikon verran ja sit tuntu vaan yhtenä iltana sängyssä et saan jonku paniikkikohtauksen ku kaikki huolestuttaa. Yritin kertoo miehelle, joka oli vaan että ajattele ilosia ajatuksia. Seuraavana päivänä alko kauhee pahoinvointi ja nyt oon muutaman päivän jo kerenny katumaanki koko raskautta ja ajatellu vaikka mitä "pahoja asioita" sekä miettiny vaan missä tietenki epäonnistun lapsen kanssa. Vaikka lapsi oli vuoden verran haaveissa jo ennen kun alettiin yrittämään, niin nyt yhtäkkiä tuntuu etten oliskaan valmis ja kaikki lapsen mukanaan tuomat elämänmuutokset vaan ahdistaa. Pelkään koko ajan et sekoon, kun ihan lähisuvussakin on ollu mielenterveysongelmia tosi paljon.