Tietokoneen korjauksen arviointi

Vakuutusyhtiö vaatii, että käy jossakin liikkeessä toteamassa voiko kannettavan korjata vai ei. Itse tiedän ettei voi kun kone täysin hajalla, mutta yhtiö vaatii selvityksen. Toteaako joku tämän minulle jossain liikkeessä vai onko sekin arvio maksullinen.
31328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vakuutusyhtiö tekee vahinkotarkastuksen ja korjauskustannusarvion kaikessa muussakin, joka ei ole asiakkaalla laskutettavaa kulua. Ilmeisesti tietotaito loppuu tietokoneiden kohdalla ja vaativat arvion teettämisen muualla. Tämä arvio tulisi mielestäni laskuttaa vakuutusyhtiöllä. Kannattaa kysyä ja perustella asiaa esim. noin.

Äänestä

Kyseessä tapiola, vaatii kaikesta hankkimaan korjausarvion sekä mikä olisi uuden vastaavan tuotteen hinta (antaa siis aikamoisen vastuun asiakkaalle). Tuttu miettii samaa, että mihin vie kameran arvioitavaksi kun vakuutuskäsittely ei lähde eteenpäin ennen kuin vie tapiolaan tiedot korjaus kustannuksista. Jo on toimintaa kun asiakkaan metsästettävä hintoja.

Äänestä

pääasia vakuutusyhtiöiden kanssa pelleillessä on, että korjausarvio ylittää uuden hinnan.

Hitto kirjotin viimeksi vakuutusyhtiötä varten, että laitteisiin saattaa jäädä piileviä vikoja korjauksen jälkeen, kun arvioin yhtä savuvahinkoa.

Ei kelvannut vakuutusyhtiölle. No toisaalta onhan se vaikeaa erotella mikä johtui savuvauriosta ja mikä ei. Eikä laitteetkaan kyllä olleet tietokoneita.

Toinen tyyppi sitten kai kehtasi kirjoittaa uusi maksaa vähemmän kuin nykyisten korjaus. Mä en tollasii kyl mihinkään vakuutusyhtiöiden lappuihin kirjota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä? kirjoitti:

Vakuutusyhtiö vaatii, että käy jossakin liikkeessä toteamassa voiko kannettavan korjata vai ei. Itse tiedän ettei voi kun kone täysin hajalla, mutta yhtiö vaatii selvityksen. Toteaako joku tämän minulle jossain liikkeessä vai onko sekin arvio maksullinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu