Vauhdikas kunnanjohtaja Siilinjärvelle

Vauhdikas, arvoon arvaamattomaan Sotkamon menestystarinan ansiosta noussut kunnanjohtaja Jari Tolonen haki taannoin Imatralle "mielenkiinnosta". Nyt häntä on "pyydetty" hakemaan Siilinjärvelle. Mielenkiintoista.
Tolonen itse sanoo Sotkamo-lehden uutisessa, että hän ei ole lähtökuopissa, kunhan vain pisti paperit vetämään. Tämäkin on kiintoisa näkökulma.
Yleensä jostain työpaikasta kiinnostunut henkilö laittaa hakemukset vetämään siinä tarkoituksessa, että jos valitaan, silloin lähdetään.
Näinhän se on Tolosenkin kanssa. Jos hänet valitaan, hän lähtee, kun on jo aiemminkin ollut lähtökuopissa. Jos taas ei valita, hän voi sanoa, että enhän minä edes ollut lähdössä. Säilyvätkö kasvot, enpä tiedä.
Toisaalta, onhan Siilinjärvi monta kertaa parempi vaihtoehto kuin taantuva pysähtyneisyydessä elävä Kajaani. Ja mikäs on lähtiessä, kun ylinopeuden takia hyllyllä levännyt kortti on taas taskussa.
2640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän se Tolonen Siilinjärven kunnanjohtajaksi pääsi. Mutta veri näköjään veti Kajaanin kaupunginjohtajaksi, koska on ollut siinä virassa jo vuodesta 2009. Ei ruoho muualla - Siilijärvellä - ole aina vihreämpää. Paitsi Floridassa kenties. Siellä on muuten alligaattoreita ja kuristajakäärmeitä.

Floridassa on myös erittäin uhanalainen floridanpuuma, joita on 230 kpl. Aika kurja juttu, kun sekin kissapeto on joutunut niin ahtaalle. Aiemminhan niitäkin oli useassa USAn osavaltiossa. Jotain tarttis tehdä, että saataisiin kissapetokannat elpymään. Kainuulla voisi olla siinä oma tärkeä osansa.

Äänestä

Kyllä sinne siilinjärvelle yksi kainuulainen johtaja riittää. Ei pysy savolaiset ilpon perässä, ei ole muutkaan pysyneet...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aionpysyäsotkamossa kirjoitti:

Vauhdikas, arvoon arvaamattomaan Sotkamon menestystarinan ansiosta noussut kunnanjohtaja Jari Tolonen haki taannoin Imatralle "mielenkiinnosta". Nyt häntä on "pyydetty" hakemaan Siilinjärvelle. Mielenkiintoista.
Tolonen itse sanoo Sotkamo-lehden uutisessa, että hän ei ole lähtökuopissa, kunhan vain pisti paperit vetämään. Tämäkin on kiintoisa näkökulma.
Yleensä jostain työpaikasta kiinnostunut henkilö laittaa hakemukset vetämään siinä tarkoituksessa, että jos valitaan, silloin lähdetään.
Näinhän se on Tolosenkin kanssa. Jos hänet valitaan, hän lähtee, kun on jo aiemminkin ollut lähtökuopissa. Jos taas ei valita, hän voi sanoa, että enhän minä edes ollut lähdössä. Säilyvätkö kasvot, enpä tiedä.
Toisaalta, onhan Siilinjärvi monta kertaa parempi vaihtoehto kuin taantuva pysähtyneisyydessä elävä Kajaani. Ja mikäs on lähtiessä, kun ylinopeuden takia hyllyllä levännyt kortti on taas taskussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu