Mä en yleensä tänne mitään kirjottele, mutta on niin paha olo ja ajattelin, että täällä varmaan on ihmisiä, joilla on samoja kokemuksia.
Eli piti lopettaa tuossa 2 viikkoa sitten mun 14 vuotias koira. Itse en päässyt sanomaan hyvästejä, koska olin toisessa kaupungissa. Olisin ehkä halunnut olla mukana, vaikka äitini (joka oli koiran kanssa) sanoi, että parempi etten ollut.
Siitä on kaksi viikkoa tosiaan ja onhan se suru ensimmäisistä päivistä helpottunut, mutta voi kun on silti niin vaikeaa. Ei sitä ihmiset, jotka eivät eläimistä niin perusta voi ymmärtää, että kun oma kaveri on ollut siinä puolet omasta elämästään koko ajan, niin ei se ole niin helppoa päästää irti.
Mieliala vaihtelee päivittäin, hetkittäin. Joskun kun katselen videoita en voi kuin hymyillä. Tänään taas olin ensimmäistä kertaa 14 vuoteen ilman Popia lenkillä ja oli se vaan niin surullista.
En mä nyt tiedä mikä tämän kirjotuksen tarkoitus oikeastaan on, mutta jotenkin tuntu vaan, että tekisi hyvää taas asiasta puhua..
Eli piti lopettaa tuossa 2 viikkoa sitten mun 14 vuotias koira. Itse en päässyt sanomaan hyvästejä, koska olin toisessa kaupungissa. Olisin ehkä halunnut olla mukana, vaikka äitini (joka oli koiran kanssa) sanoi, että parempi etten ollut.
Siitä on kaksi viikkoa tosiaan ja onhan se suru ensimmäisistä päivistä helpottunut, mutta voi kun on silti niin vaikeaa. Ei sitä ihmiset, jotka eivät eläimistä niin perusta voi ymmärtää, että kun oma kaveri on ollut siinä puolet omasta elämästään koko ajan, niin ei se ole niin helppoa päästää irti.
Mieliala vaihtelee päivittäin, hetkittäin. Joskun kun katselen videoita en voi kuin hymyillä. Tänään taas olin ensimmäistä kertaa 14 vuoteen ilman Popia lenkillä ja oli se vaan niin surullista.
En mä nyt tiedä mikä tämän kirjotuksen tarkoitus oikeastaan on, mutta jotenkin tuntu vaan, että tekisi hyvää taas asiasta puhua..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedän miltä tuntuu kun oma rakas on poissa. En voi kuin toivotella sinulle jaksamista ja voimia surutyössä, se vie oman aikansa. Itse jouduin lopettamaan labbikseni reilu vuosi sitten ja itken vieläkin toisinaan, kynttilä viedään muiden koirien kanssa kerran kuussa hyvän ystävämme haudalle. Minä vein koirani itse viimeiselle matkalle ja koira nukahti ikiuneen syliini, heilutti häntää ja katsoi minua silmiin viimeiseen asti. Se oli elämäni hirvein hetki, olen samaa mieltä äitisi kanssa, parempi ettet ollut mukana. Jos tahdot jutella lisää niin laita mailisi tänne..
Itsekin saman jo 3 kertaa kokeneena, voin sanoa, että onneksi on kauniit muistot ja ne säilyy.
Minua lohdutti aikoinaan suuresti tuo kertomus sateenkaari-sillasta
http://www.sunpoint.net/~mirs/sateenkaarisilta.htm
siitä on vain kaksi vuotta aikaa kun jouduin myös lopettamaan kissan(12v)syövän ja koiran(9v)epilepsian takia.ja taas surua neljä viikkoa sitten..kissaherra(14v)lopetettiin syövän takia.ja eikä siinä kaikki.olin koiran kanssa lähdössä lenkille matka loppui lyhyeen,koska toinen koiristani belgineiti(9v)sai sydänkohtauksen ja kuoli siihen syliin....ja tästä on aikaa kolme viikkoa.myös minulla on raskas sydän ja haluan ottaa osaa sinun koiran poismenoon.aika parantaa.
onneksi minulla on kotona vielä yksi ihana koiruus,joka ilahduttaa omalla ihanalla persoonalla.kaikkea hyvää sinulle ja rauhallista joulua.
Surun hetkellä sydän on musta kuin yö.Aikaa myöten suru harmaantuu ja haalenee,mutta muistot kauniit eivät minnekkään haihdu,vaan säilyvät sydämmessä aina yhtä kultaisina.Olen myös surutyötä tehnyt liki vuoden.Ensin lähti 10 v.koiramme ja nyt marraskuussa 12v.kollimme.Kumpikin olivat kovasti rakkaita perheellemme.Nyt meillä on vuoden ikäinen tyttökoira iloa tuottamassa.Tuo kissa-asia on vielä niin lähellä,että ei vielä ole uutta otettu kasvamaan.Ehkä keväällä
Hyvää Joulua sinulle surusi keskelle.
Joo, kyllähän se tästä tietty helpottaa. Ja se auttaa, että vaikka asia on ikävä ja kipeä niin tietää ettei yksin tällaisten asioiden kanssa joudun murehtimaan, vaan että on monia muitakin, jotka kokevat asian yhtä voimakkaasti.