agressiivisuus

Minulla on noin 560 litraisessa altaassani mm
urospuolinen partamonni, joka on noin 14cm pitkä.
Partis on niiin äkäinen että, muuta kalat eivät
uskalla tulla edes syömään, kun partis tökkii
niitä piikeillään (jopa 35cm pitkä tummaleväpleko
pelkää sitä). Minullakin on ongelmia siivota
allasta, sillä Kun työnnän käteni edes lähelle
sen luolaa niin se tulee käden kimppuun semmoista
vauhtia ja kun tuon kokoinen partis tökkää käteen
niin se sattuu. Kaikilla muilla pohjakaloilla on
aivan repaleiset evät partiksen takia ja niistä
on tullut todella arkoja. Partiksella ei ole
poikasia koska altaassa ei ole naaraspuolisia
partiksia. Muina kaloina on tummaleväpleko, 20
monnista, 5 tiikerinuoliaista, 1 partis ( tämä
kiukkupussi), noin 30 intiaaninsulkaa, 4
loistokääpiöahventa ja 4 helmirihmakalaa
(taitaapi olla hieman ylikansoitusta?)
Olen yrittänyt poistaa partikselta sen
lempikoloja, mutta ei ole auttanut. Eli
kysyisinkin Miten sen agrssiivisuutta voisi
hillitä?????????????????? (on ollut minulla 6
vuotta, joten en haluaisi antaa sitä pois)
4347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minullakin on ollut yksi melko pahansisuinen
partis, tosin ihan noin pahaksi se ei äitynyt. :)
Suosittelisin, että lisäisit akvaarioon lisää
piilopaikkoja. Silloin muut pohjakalat eivät
törmäisi tuohon häijyläiseen niin usein, ja se
saattaisi jopa tyytyä omaan pienehköön
reviiriinsä. Jos se ei tunnu auttavan, niin ei
varmaan muu auta kuin kalasta luopuminen.

Äänestä
  • Olen lisännytkin sinne kantoja/juurakoita, kiviä
    ja kukkaruukkuja, mutta kun piilot ovat
    lisääntyneet, partiksen reviirikin on kasvanut,
    jolloin muut pohjakalat ovat kärsineet vielä
    enemmän.

    Äänestä

  • äkäpussi kirjoitti:

    Olen lisännytkin sinne kantoja/juurakoita, kiviä
    ja kukkaruukkuja, mutta kun piilot ovat
    lisääntyneet, partiksen reviirikin on kasvanut,
    jolloin muut pohjakalat ovat kärsineet vielä
    enemmän.

    Joo, oletko harkinnut toisen altaan hankkimista
    kyseiselle öykkärille.

    Taitaisi olla paras vaihtoehto.

    Joskus kalasta tulee tyränki, itselläni oli
    joskus joku kala joka luuli itsestään
    liikoja, "koulutin" sitä puutikulla.

    Heti kun se hyökkäsi, hyökkösin minä sen kimppuun
    tikulla, aika tiuhaan sai vahtia, mutta
    vähitellen kala palasi ruotuun, sillä veden
    yläpuolella asustava iso olento, jolla oli tikku
    tuntui siitä ylivoimaiselta.

    Äänestä

  • äkäpussi kirjoitti:

    Olen lisännytkin sinne kantoja/juurakoita, kiviä
    ja kukkaruukkuja, mutta kun piilot ovat
    lisääntyneet, partiksen reviirikin on kasvanut,
    jolloin muut pohjakalat ovat kärsineet vielä
    enemmän.

    ...piiloja tulee lisätä. Voit tehdä näin: Jos
    partiksella on oma lempi kolo, siirrät muut
    piilot aivan toiselle puolen akvaariota. Niin,
    ettei partis saa kuitenkaan valloitetuksi koko
    aluetta. Olisihan siinä hommaan vahtia kaikkia,
    ja joka puolella sijaitsevia piiloja! :)

    Ulkonäkö ei välttämättä oo niin hieno, mut
    kannatta kokeilla, eli tietenkin voit lisätä ns.
    väli-levyn akvaarioon. Se valikois monnille oman
    alueensa, jonne muut eivät sitten pääse!

    Sitten tietenkin on se vaihtoehto, että vaihdat
    ruokintapaikkaa. Kun monni luulee saavansa kaikki
    herkkupalat, se ei saakkaan mitään, ja muut
    ehtivät syömään, ennenkun monni tajuu mitään!
    *ilkikurista naurua*

    Ja sitte, jos monni hyökkii käteen, kun laitat
    käden akvaarioon. Jos partis on luolassaan,
    tuikkaa haavi tukevasti luolan suulle. Näin
    partis ei pääse suutuksissaan piikeillään
    huitomaan! Saattaa kuulostaa ilkeeltä, mut eihän
    sille periks kannata antaa!

    Mutta jos kokeilet näitä, kerrohan toimiko! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äkäpussi kirjoitti:

Minulla on noin 560 litraisessa altaassani mm
urospuolinen partamonni, joka on noin 14cm pitkä.
Partis on niiin äkäinen että, muuta kalat eivät
uskalla tulla edes syömään, kun partis tökkii
niitä piikeillään (jopa 35cm pitkä tummaleväpleko
pelkää sitä). Minullakin on ongelmia siivota
allasta, sillä Kun työnnän käteni edes lähelle
sen luolaa niin se tulee käden kimppuun semmoista
vauhtia ja kun tuon kokoinen partis tökkää käteen
niin se sattuu. Kaikilla muilla pohjakaloilla on
aivan repaleiset evät partiksen takia ja niistä
on tullut todella arkoja. Partiksella ei ole
poikasia koska altaassa ei ole naaraspuolisia
partiksia. Muina kaloina on tummaleväpleko, 20
monnista, 5 tiikerinuoliaista, 1 partis ( tämä
kiukkupussi), noin 30 intiaaninsulkaa, 4
loistokääpiöahventa ja 4 helmirihmakalaa
(taitaapi olla hieman ylikansoitusta?)
Olen yrittänyt poistaa partikselta sen
lempikoloja, mutta ei ole auttanut. Eli
kysyisinkin Miten sen agrssiivisuutta voisi
hillitä?????????????????? (on ollut minulla 6
vuotta, joten en haluaisi antaa sitä pois)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu