Efexor depot 75mg?

Olen syönyt näitä pillereitä nyt neljä kk 2x75/pv, enkä ole vielä huomannut mitään erikoista vaikutusta paniikkihäiriöön. Onkohan määrä liian pieni tai sitten se vain ei tehoa minuun tai sitten pitää vielä vaan odotella. Osaako kukaan sanoa mitään näihin ongelmiini?
4522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Terve! Olen paininut paniikkihäiriön kanssa 15 vuotta. Lääkitystä en ole käyttänyt ollenkaan. Joskus pahimpina aikoina käytän 5 mg diapamia. Jonkun verran tulee lievitettyä ihan väärällä aineella, nimittäin alkoholilla. Alkoholi vai pahentaa oireita. Minulla on nyt pysynyt suhteellisen lievänä oireet kun syön lähes päivittäin rasvaista kalaa, esim. lohta. Lisäksi syön 3G rasvahappokapseleita sekä punaviinikapseleita (resveratrol) Olen huomannut, että ne auttaa tai ainakin lieventää oireita. Vuosien varrella olen oppinut sietämään kohtauksia, psyykkaamalla itseni ulos kohtauksesta siinä vaiheessa kun se on tulossa. Pitää vain yksinkertaisesti ajatella muita asioita tai sitten ei yhtään mitään. Hyvä apu ainakin pitkässä kauppajonossa kun joku viivyttelee kassalla tai on jotain ongelmia ja paniikkikohtaus alkaa tulemaan ensin hiki nousee otsalle ja sen jälkeen tekee mieli juosta ulos. Kun tunne alkaa tulla, niin otan kännykän taskusta ja alan selailemaan sähköpostia. Yleensä tunne menee ohi. On sitä joskus jätetty tavaratkin kärryyn jonossa ja pinkaistu ulos. Naurattaa sitten ulkona kun kohtaus menee ohi, että on sitä ihme juttuja olemassa. En tiedä, että mistä moinen johtuu ja ihmettelen sitä itsekkin kun teen kuitenkin työtä jossa pitää olla kokoajan esillä ihmisten seurassa. Minulla paniikkikohtaus iskee kaupassa, yleensä jos on pitkä jono kassalle tai jokin tilaisuus, missä joutuu istumaan kaikkien keskellä. Joskus saattaa paniikki iskeä odottamattomasti kauppakeskuksessa, lentokoneessa jne. On ihme tauti. Miten voi muuten fiksuilla ihmisillä olla tollaisia oireita?? Olisi kiva tietää. Kokeile tosiaan niitä pillereitä joita tossa alussa luettelin. Itse olen niistä saanut avun. Jokatapauksessa paniikkihäiriön kanssa pitää vain elää ja olla. Joskus se on vaikeampaa ja joskus helpompaa. Kun tekee omassa elämässä ratkaisuja jotka eivät tuota stressiä, niin häiriön kanssa voi elää ihan hyvin. Yleensä stressi tai jokin epäonnistuminen laukaisee häiriön. Siis onnistumisia ja hyvää jatkoa sinulle, et elä ongelmasi kanssa yksin.

Äänestä

Mulla on annostuksena kyseinen lääke 1x75 mg/pvä.
Puolisen vuotta oon nyt syönyt ja kyllä mun olo on helpottunut suuresti. Normaali elämä sujuu ja tutuissa kaupoissa ei ole mitään ongelmia edes ruuhka-aikaan. En kuitenkaan edelleenkään tykkää käydä minulle tuntemattomissa paikoissa,esim. oudossa kaupungissa paniikkikohtauksen riski on huomattavisti suurempi kuin kotosalla. Lisänä mulla on vielä Diapamit ja Oxaminit.
Viimeksi tosin mun lääkäri mietti jos nostaisi mun annostusta, mutta onneksi sitä ei tehty... en kuitenkaa halua olla koko ajan pää ihan jumissa.

Äänestä
  • Minulla tuo Efe 1x75mg/vrk ollut käytössä 1kk. Olo on helpottunut, mutta näkö heikentynyt. Pakkauksessa on sivuvaikutuksista mm. suurentaa pupilleja.
    Olen alkanut ottaa lääkkeen päivällä ruokailun yhteydessä, mutta eipä juuri vaikuta.
    Lääkäri määräsi aamulla otettavaksi, se on vielä pahempi vaihtoehto.

    Äänestä

itse olen syönyt efexor depot 150mg 1/pvä n.vuoden verran. Minua on ainakin auttanut, vaikka lieviä kohtauksia edelleen tuleekin. Lisäksi opamox tarvittaessa. Kesti n. 2kk ennen kun alkoi minulla kunnolla vaikuttamaan. Alkuun oli kovaa janoa, päänsärkyä, levottomuutta sekä ruokahalu katosi täysin ja paino laski 11kg. Nyt en huomaa mitään ihmeellistä ja ruokahalukin palannut... harmi :)

Mielestäni voisit jutella lääkärille määrän nostamisesta, jos kerran ei ole ruvennut yhtään vaikuttamaan. Olisi ne paniikit kuitenkin varmasti mukava saada hallintaan, edes jollain tavalla.

Tsemppiä ja jaksamisia kaikille!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meg52 kirjoitti:

Olen syönyt näitä pillereitä nyt neljä kk 2x75/pv, enkä ole vielä huomannut mitään erikoista vaikutusta paniikkihäiriöön. Onkohan määrä liian pieni tai sitten se vain ei tehoa minuun tai sitten pitää vielä vaan odotella. Osaako kukaan sanoa mitään näihin ongelmiini?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu