KALVOPAISUNTAASTIA

Säiliön vaihto

Kalvopaisuntaastia täyttynyt osittain vedellä, eli uusi tarkoitus viikonloppuna asentaa.Ostettuna Reflexin paisuntaastia, mutta sen mukana tulleen ohjeen mukaan putkiliitäntä tulisi asentaa alaspäin, kuten myös maahantuojan nettisivustolla oli asennusohjeessa.Olen ymmärtänyt, että kun putkiyhde asennetaan ylöspäin,pääsee ilma poistumaan säiliöstä, kuten sen yläpuoliseen putkistoon yleensä asennetaan ilmanpoistin.Näin haitallista ilmaa ei jää säiliöön,kuten voi jäädä,jos asentaa maahantuojan ohjeiden mikaan,eli putkiliitos säiliön alapuolelle, eli silloinhan ilma ei pääse poistumaan säiliöstä ja jää haurastuttamaan säiliön kalvoa.Mitä katsellut ja kysellyt muilta, yleensä putkiliitokset yläpuolella.Mikä nyt oikea asennustapa, valmistajan/maahantuojan asennusohje,..

5

2068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valmistajan sivuja

      kuvassa oli pienet laitettu roikkumaan putkiliitännästä. Ohje onkin suuria varten, ne liitetään aina alhaalta tai sivusta.

      Minulla on roikkunut parikymmentä vuotta ja hyvin pelittää.

    • onko sillä väliä?

      Mulla taas on kaksi pönttöä vaakatasossa varaajan päällä. Hyvin on toiminut, mutta vasta 5 vuotta. Alussa oli jotain häikkää, mutta se johtui siitä että putkimiehen painemittari näytti mitä sattui ja vastapainetta oli kai liikaa.

      Mietin vaan että väsyyköhän se kumikalvo sieltä kuitenkin ennen kuin pönttö ruostuu puhki?

    • .....

      Tosiasia kuitenkin on, että kun tarvittava esipaine pistetään(siis talon korkeuden mukainen), niin tuolla säiliösä kalvo on lähes pohjassa eli vettä siellä säiliössä ei liene järjestelmän ollessa kylmimmillään kuin luokkaa 0-1 litraa.Itsellnäni on 200 litran pönttö, joka on lattialla, siis kuten kysyjänkin asennusohje sanoo. Oma säiliöni on varustettu kahdella hanalla(siis liitosputkessa normaali vipuhana ja sitten siellä aivan kalvopaisunnan viedessä pienmpi hana), joten voin se tyhjentää vedestä. No, jos esipaine on oikea ja tyhjennän säiliön, sieltä ei tule vettä järjestelmän ollessa kylmimmillään juuri lainkaan. Syksyllä ennen lämmityskautta testasin esipaineen. Se oli laskenut 0,2 baaria ja vettä tuli litrakaupalla eli aika paljon.Että ei sinne ilmaa oikeastaan jää, jos esipaineen pitää oikeana.
      Kun nyt ole vaihtamassa säiliötä, niin tee tuo kahden hanan systeemi, jotta voit joskus myös esipaineen testata, minulla tuo paine aleni tuon 0,2 baaria noin yhden vuoden aikana.

      • Säiliön vaihto

        Selvennykseksi, minulla pieni 24 litran paisuntaastia, eli siinä kiinnitysraudat kattoon kiinnittämiseksi tai kuten jollakin olikin, myös vaakatasoon kiinnitys onnistuu seinään kattilan yläpuolelle tai viereen.Mutta jos sen kattoon kiinnitän, kuten se tarkoitettukin, silloin putkiliitäntä tulee alapuolelle,mutta tietysti voi palloventtiilin sulkea täytön ajaksi ja siitä ilmat päästä täytön jälkeen ja sitten vasta kiinnittää se säiliön putkiliitäntään käyttäen yhdistäjää, näin ilmaa ei juurikaan mene säiliöön, tietysti jälkeenpäin sinne vähän ilmaa kulkeutuu, mutta sille ei mitään voi näin säiliön kytkettäessä.


    • Jämä.

      Ylhäällä ja kiikkuen venttiili alaspäin!

      Uuden säiliön esipaine:

      Ero typen ja ilman välillä on se, että typpi on suurempi molekyylinen kaasu, joka ei molekyylikokonsa vuoksi läpäise astiassa olevaa kumikalvoa yhtä hyvin kun ilma ( venttiili kyllä saattaa vuotaa ). Ilmassa on 15% happea, ja hapen molekyylikoko on on sen verran pieni, että se aikojen kuluessa pääsee kalvon läpi vesitilaan, ja näin esipaine pääsee laskemaan.
      Huom. esipaineen tarkistamista, ja säätämistä varten on parasta irrottaa kalvopaisunta-astia kokonaan verkosta ja tyhjentää.
      Kun astia on kytkettynä verkkoon on mahdotonta tietää mikä on astian esipaine!

      Ostaessa uuden vaikkapa Reflex ”T” sarjan kalvopaisuntasäiliön, typpikaasun esipaine on voitu tehtaalla täyttää 1,5 bar, koska oletetaan että ammattimies vaihtaa säiliön ja laskee paineen esim. yksikerroksisen omakotitalon tarpeisiin sopivaksi 0,5 bar, ( tai vedenkorkeus 5 m, niin 0,6 bar )
      Lämpimän järjestelmän paine vähitään 0,2 bar korkeampi säiliön painetta, tässä tapauksessa 1,0 bar on sopiva, korkeintaan 1,3-1,4 bar, kun varoventtiilin avautumispaine on 1,5 bar.
      Ensiasennuksen yhteydessä on tarkastettava, että varoventtiili avautuu 1,5 barin paineessa. Jatkossa varoventtiilien toiminta tulee tarkastaa vähintään syksyisin ennen lämmityskautta. Venttiilin avautuminen tarkistetaan venttiilin päällä olevasta vipu- tai ruuvikeventimestä.
      Paisunta-astian esipaine on tarkastettava säännöllisesti vuosittain ennen lämmityskauden alkua. Mahdollinen täyttö on tehtävä tähän tarkoitukseen sopivalla täyttökaasulla ( tehtaan suositus ).
      Täytön voi tehdä myös ilmalla

      Valmistajan sivut:
      reflex kalvopaisunta-astian asennus ja käyttöohjeet:
      http://www.teknocalor.fi/lv/paisunta-astiat/reflex_asennus_kaytto.pdf
      http://www.teknocalor.fi/lv/paisunta-astiat/reflex_luettelo.pdf

      Öljyjärjestelmän kalvopaisuntasäiliö Webdian sivuilta:
      mm. ilmaa järjestelmässä
      http://www.rte.vtt.fi/webdia/oljylampo/opastus/faq.asp?Viite1=OF254#Mik
      http://www.rte.vtt.fi/webdia/oljylampo/opastus/faq.asp?Viite1=OF256#Mink
      http://www.rte.vtt.fi/webdia/oljylampo/opastus/faq.asp?Viite1=OF235#Mik
      http://www.rte.vtt.fi/webdia/kaukolampo/huolto/yleiset.asp?ID=7
      http://www.rte.vtt.fi/webdia/sahkolampo/huolto/yleiset.asp?ID=41

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      263
      3281
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1819
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1485
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1324
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1028
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      974
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      778
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      726
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      60
      658
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      616
    Aihe