tuota, en edes tieda etta olenko oikealla palstalla, mutta kirjoitetaan nyt tanne...
eli, alkaa tuntua silta, etta ei ehka paa kesta enaa kovin paljoa lisaa, ja haluisin jonkun ihmisen neuvoja. vahan reilu kuukausi sitten erittain laheinen ystavani kuoli, ja menetin siina minulle todella tarkean ihmisen kertaheitolla. toinen kaverini kuoli tuossa kaksi viikkoa sitten, tosin onneksi (?) han ei niin laheinen ollut. viikko sitten tein abortin lapsi oli miesystavani, joka nyt tata nykya on ex miesystava. vajaa vuosi sitten minut raiskattiin. ei oikein tahdo enaa jaksaa hymyilla. olen sen verran rankan lapsuuden/nuoruuden kokenut, etta otan kaiken vastaan niin kuin ne tulee, mutta reuna se on minunkin maljassani. en nayta tunteitani kovinkaan usealle ihmiselle, se on aina ollut minun tapani selviytya kaikesta pahasta joka tulee eteen. ulos pain mm vanhempani eivat ole huomanneet minussa mitaan muutosta. osaako joku sanoa mita kannattaisi tehda etta saisi elaman ilon takaisin...? se olen paattanyt jo kauan sitten etta minahan en tasta maailmasta oman kaden kautta lahde! pysyn taalla vaikka vittuuttani, mutta oishan se helpompi jos saisi jostain sen aidon hymyn takaisin... kiitos jos joku jaksaa vastata!
eli, alkaa tuntua silta, etta ei ehka paa kesta enaa kovin paljoa lisaa, ja haluisin jonkun ihmisen neuvoja. vahan reilu kuukausi sitten erittain laheinen ystavani kuoli, ja menetin siina minulle todella tarkean ihmisen kertaheitolla. toinen kaverini kuoli tuossa kaksi viikkoa sitten, tosin onneksi (?) han ei niin laheinen ollut. viikko sitten tein abortin lapsi oli miesystavani, joka nyt tata nykya on ex miesystava. vajaa vuosi sitten minut raiskattiin. ei oikein tahdo enaa jaksaa hymyilla. olen sen verran rankan lapsuuden/nuoruuden kokenut, etta otan kaiken vastaan niin kuin ne tulee, mutta reuna se on minunkin maljassani. en nayta tunteitani kovinkaan usealle ihmiselle, se on aina ollut minun tapani selviytya kaikesta pahasta joka tulee eteen. ulos pain mm vanhempani eivat ole huomanneet minussa mitaan muutosta. osaako joku sanoa mita kannattaisi tehda etta saisi elaman ilon takaisin...? se olen paattanyt jo kauan sitten etta minahan en tasta maailmasta oman kaden kautta lahde! pysyn taalla vaikka vittuuttani, mutta oishan se helpompi jos saisi jostain sen aidon hymyn takaisin... kiitos jos joku jaksaa vastata!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ole sinulla helppoa ollut. hattua täytyy nostaa sinnikkyydellesi ja päättäväisyydellesi, haluat selvitä vaikeuksistasi, ja se on jo positiivinen merkki! Kysyit vinkkejä, mitä tehdä kun tuntuu että pää ei kestä. En osaa antaa asiantuntijan neuvoja, mutta voin kertoa vähän omista kokemuksistani, ehkä ne herättävät sinussa jotakin ajatuksia. Olen 35 v kahden lapsen äiti, poika on 8 v ja tyttäremme 9 kk. Kuukausi tyttäremme syntymän jälkeen mieheni, myös 35 v, sai aivoinfarktin, joka silloin oli melko lievä. Oireena tuli lähinnä puheen sammallusta. Kesällä tuli toinen infarkti, joka vei puhekyvyn kokonaan ja halvautti osittain oikean puolen. Lisäksi hänellä havaittiin vaikea munuaisten vajaatoiminta, ja lääkäri arvelee, että dialyysihoito on aloitettava ensi vuoden aikana. Perussairautena hänellä on lapsuusiän diabetes, jonka liitännäissairauksia sekä aivoverenkiertohäiriöt että munuaisten vajaatoiminta ovat. Lisäksi diabetes on aiheuttanut silmänpohjien rappeumaa, eli hänen näkönsä heikkenee.
meillä meni siis elämä totaalisesti mullin mallin viime keväänä. Syntyi tyttö ja mies sairastui vakavasti. Sairaus on aiheuttanut myös persoonallisuusmuutoksia, joiden kanssa tässä yritän oppia elämään. Joskus tuntuu, että hän ei ole enää se sama mies, jonka kanssa menin naimisiin. Meillä ei ole aikoihin ollut minkäänlaista henkistä tai fyysistä yhteyttä, ja minua huolestuttaakin, että palautuuko parisuhteemme niiltä osin vielä joskus ennalleen, vai olenko kolmevitosena sidottu eläämään sairaan miehen kanssa loppuikäni.
Yksi, mistä minä olen saanut voimaa tässä viime aikoina, ovat ystävät. Minunkin on vaikea avautua edes lähimmilleni, mutta jos sinulla on yksikin ihminen, joka voisi sinua ymmärtää, puhu hänelle. Itke hänelle. Itse toivoisin voivani joskus itkeä oikein sydämeni kyllyydestä, tuntuu, että se voisi olla helpottavaa ja vapauttavaa, mutta minulta ei itkua tule.
Olen myös käynyt puhumassa ammattiauttajan kanssa, ja suosittelen sitä sinullekin. Ei heillä mitään taikakeinoja ole ihmisen pahan olon parantamiseen, mutta he ovat hyviä kuuntelijoita, ja osaavat ohjata keskustelua ja ajatusta oikeaan suuntaan. Itse käyn kirkon perheneuvojalla, mutta terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on mielenterveystoimistoja tai vastaavia, ne ovat varmasti vähintäänkin yhtä hyviä vaihtoehtoja.
Yritä myös löytää ilon ja onnen hetkiä elämän pienistä asioista. Se kuulostaa typerältä silloin, kun on todella paha olla, eikä mikään huvita ja kaikki vituttaa, mutta mieti sitä. Minua perheneuvoja kehoitti tekemään joka päivä jotakin, mistä itse nautin. Keskity siihen tekemiseen, mistä nautit, ja yritä hetkeksi sulkea mielestäsi ikävät asiat. aluksi voi tuntua että ei se onnistu, mutta ehkä siihenkin voi harjaantua.
Toivon sinulle rauhallista ja lämminhenkistä joulua, ja parempaa uutta vuotta.
kiitos vinkeistä... toivottavasti tämä saa nyt minutkin pikkuhiljaa oikeille raiteille.
jos ihan perus tietoja minusta, olen 20 vuotias ja opiskelen tällä hetkellä. tuntuu kuin viimeiset 6 vuotta olisi vain ollut katastrofia toisen perään. kaikki oieastaan lähti siitä kun minua käytettiin hyväki kun oli 15 vuotias. sen jälkeen on ollut vain alamäkeä. :/ ammattiauttajiin on minulla mennyt luottamus. olen yhteensä yli 4 kk elämästänii viettänyt suljetuilla osastoilla, ja sinne en halua enaa takaisin kuin ihan pakon edessä. haluan itse selvittaa asiani. vuosi sitten tapahtuneen raiskauksen jälkeen kyllä menin sinne ihan vapaaehtoisesti. oli niin huono olla että tein sen ihan oman turvallisuuden tähden. jollain lailla tuntuu kuin eläisin kuplassa. en päästä ketään kuplani sisään, eikä mikään tunne mene sen kuplan ulkopuolelle. on todella vaikea rakastaa ketään, vaikka välitänkin erittäin kovasti ystävistäni ja rakastan heitä omalla tavallani. hymyilen ja elän kuten aina ennenkin, mutta en tunne hymyä sisälläni kuten kuuluisi. kaiken tämän pahan jälkeen olen huomannut että haen hyväksyntää ihmisistä ympärilläni. yritän tehdä kaikkeni että joku sanoisi minulle "oletpas sinä hyvä ystävä" ja kun sen jonkun suusta kuulen hyvän olon tunne kestää vain häviävän vähän aikaa. sitten täytyy jo löytää joku toinen jonka suusta sen kuulisin. tämä on tottakai erittäin tyhmää, ja tiedän sen. järjellä tiedän että kehuminen ei muuta minua ihmisenä millään lailla, ja olen se sama ihminen vaikka kuka sanoisi mitä, mutta silti tuntuu että tarvitsen sitä kuin huumenarkkari päivän annostaan.haen turvaa netistä. se on hyvä paikka puhua tulematta julki kenellekkään. kukaan ei minua täällä tunne jos en niin halua.
olen erittäin pahoillani siitä mitä sinulle on tapahtunut. on varmasti rankkaa elää pienen lapsen ja vakavasti sairaan miehen kanssa. :( voin vain yrittää samaistua kokemuksiisi, en koskaan voi todella tietää kuinka pahalta se tuntuu. toivotan sinulle mahdollisimman paljon jaksamista ja jumalan siunausta. asioilla on tapana mennä parempaan suuntaan ennemmin tai myöhemmin. :)
On sinulla ollut rankka nuoruus. Ei yhtään ihmetytä tuntemuksesi.
Helppohan se on aina ulkopuolisen sanoa, mutta ensimmäisenä tulee mieleen, että sinun pitäisi oivaltaa, että sinä itse olet arvokas ja tärkeä ihminen, etkä tarvitse ketään sitä sinulle sanomaan. Sinä olet itsellesi maailman tärkein ihminen, hitot muista. Sinun on opeteltava rakastamaan itseäsi, vaikka sinua onkin kohdeltu kaltoin. Mene peilin eteen, katso itseäsi silmiin, ota hyvä ryhti, nosta pää pystyyn ja sano, että kylläpä minä olenkin erityinen ja hieno ihminen. Kaikesta paskasta huolimatta, tässä minä vain olen ja olen päättänyt selviytyä.
Aikaa se varmaan tulee ottamaan, sen verran rankkoja asioita sinulla on takana. Mutta askel kerrallaan. Niin kuin päivä alkaa nyt pidentyä talvipäivän seisauksen jälkeen, niin minä toivon, että sinunkin elämäsi alkaisi pikkuhiljaa näyttää valoisammalta.
http://joulukalenteri.positiivarit.fi/
Toin sinulle kalenterin jossa joka luukun takana on sellainen pieni toivonsäde .
Joka aamu on armo uusi ,olet varmaan kuullut sen laulun .uskon sinunkin kohdalla että vielä nämä raskaat masennuksenpilvet väistyvät elämäsi yltä ja saat itse olla rohkaisemassa toisia jaksamaan.
Etsi elämäsi tarkoitusta ,uskon että löydät tien ja totuuden .
Kirjoittele tuntemuksiasi sekin helpottaa tosi paljon ,näin olen itse kokenut .
Huhhuh, oot sä saanu osakseks paljon kannettavaa noin ku vois tosiaan sanoa että kertaheitolla. Oon ite saanu kokee en tietenkään samanlaista tarkalleen, mut aika paljon kuulostaa tutulta, ja se just kuinka sitä ihminen voikaa vaan jäädä tavallaan suu auki katteleen,et mitä h*lvettiä tässä mun elämässä tapahtuu ja mitä mä oon tehny että ansaitsen tän kohtalon, ja miks taas, aivan ku en ois jo saanu tarpeeks p*skaa niskaan, tai jotain tuollasta tuli mun mieleen jatkuvasti ja vieläkin, aina sillon ku jaksaa miettiä ja kelailla noita kaikkee p*skaa mit sattunu. Mutta usko, mä toivon, usko vaan, kyllä sä saat varmasti elämältä vielä paljon hyvää, eihän missään ois muuten mitään järkee, eikö?? Ja mitä enemmän on kokenu paskaa, sitä enemmän voi kokea onnee ja hyvää,ja kauneus on siinä että kaikki on katoavaa, niin hyvä kun pahakin, noilla mä oon yrittänyt töniä itteeni päivästä toiseen, ja ennen olin kohtalaisen itsetuhoinen, mut se aika on tainnut jättää mut, vuosi ainakin on mennyt ettei tällasta aikaa ois ikinä uskonu(tai ehkä sitä kuitenki uskoi, ku jakso odottaa)koittavan, että oon viimeisen vuoden aikana niin pitkästä aikaa etten edes muista alkanut nauttimaan elämästä, vaikka välillä tosin on ollut matalapaineita ja sattunut inhottavia juttuja, niin ne ei kuitenkaan ole kaatanut ja silleen. Mutta asiana oli mulla sulle myös ,mikäli kiinnostaa vaihtaa ajatuksii ja kuulumisia, niin laita ihmees mulle sähköpostii, voit laittaa heti tai vaik viiden vuoden päästä, heti ku tuntuu et haluut ja jaksat, ois kiva iteki vaihtaa ajatuksii miltä tollaset tuntuu p*skat jutut mitä elämä heittelee eteen. Mun s-posti on [email protected], toivottavasti kuullaan ja jokatapauksessa sulle kaikkee hyvää ja jaksamista jatkoon, kyllä siellä vielä jotain hyvääkin on jota kannattaa odotella, pakkohan se on! :)toivottaa Delinea-ystävä