Varkaudessa ei ole taidettu kuullakaan sellaisesta laista, että takaa tulevan autoilijan pitäisi väistää pysäkiltä lähtevää bussia sellaisissa paikoissa, joissa nopeurajoitus on alle 60 km/h? Bussin tietysti pitää "vilkuttaa" lähtiessään. Olen nyt vajaa puoli vuotta matkustellut busseissa kaupungin sisällä, jossa varmaan on nopeustajoitus alle 60 km/h. Melkein joka tapauksessa on bussikuski väistänyt. Pitäkääpä mielessänne autoiljat, jos tuollaisessa tapauksessa rysähtää, syyllisiä olette te, ei bussikuski.
Bussille
annettava tietä
5564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielestäni varkautelaiset autoilijat ottavat asian huomioon ihan hyvin. Siellä bussin takapenkillähän istuminen tekee sinusta asiantuntijan.
Ainakin keskustassa sääntöä noudatetaan, koska kadut (Laivalinnankatu ja Ahlströminkatu) ovat niin kapeita, ettei pysäkille pysähtyneen bussin ohi pääse, jos on vastaantulevaa liikennettä.
Ei bussikuskikaan saa ajaa sellaisen henkilöauton kylkeen, joka on lähtenyt jo ohittamaan bussia. Eli jos bussin matkustajana huomaat henkilöauton bussin rinnalla, ei se aina tarkoita sitä, että se henkilöautoilija ei noudattaisi tätä sääntöä.
bussia lähtemään pysäkiltä. Bussi saa odottaa iät ajat kun autoilijat eivät väistä. Helsingissä on tapahtunut niin, että bussikuski on raivostunut ja mennyt antamaan turpiin. Kun oli päässyt pysäkiltä lähtemään, ajoi auton (joka ei väistänyt) eteen ja kun kuski tuli ulos, bussikuski antoi turpiin. Onneksi Varkaudessa ei olla vielä niin pitkällä! Onhan täällä aika väljät aikataulut Helsinkiin verrattuna.
Helsingissä on melkein kaikki paikallisliikenteen bussit matalalattiaisia. No, siellä kuljetetaan lastenvaunuja niin paljon, kun pääsee lapsi ja äitikin ilmaiseksi. Varkaudessakin tarvittaisiin sellaisia busseja, täällä kun on niin paljon huonojalkaisia vanhuksia. Heille tuottaa vaikeuksia nousta bussiin ja pois.
ja muistaakseni bussi ei saa heti lähteä,vaan on odotettava vilkun kanssa tietty aika...
Eipä ole mitään määrättyä aikaa. Tässä vielä lakiteksti kokonaisuudessaan.
"22 §
Tien antaminen pysäkiltä lähtevälle linja-autolle
Jos pysäkillä olevan linja-auton kuljettaja tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on enintään 60 km/h, osoittaa suuntamerkillä aikovansa lähteä liikkeelle, samaa tai viereistä ajokaistaa pysäkkiä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on vähennettävä nopeutta ja tarvittaessa pysäytettävä, jotta linja-auto voi esteettä lähteä pysäkiltä. (7.5.1997/414)
Huolimatta 1 momentin säännöksestä linja-auton kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta vaaran välttämiseksi ja annettava suuntamerkki siten kuin 35 §:ssä säädetään."
Helposti tarkistettavissa netistä, ei taaskaan olisi tarvinnut arvailla.
Asiassa on kaksi puolta: bussikuski ja muut tiellä liikkujat. Myös bussikuskit tekevät väärin ja käyttävät joskus, kuten inhimillistä on, isomman oikeutta hyväkseen. Mutta liikenteessä sääntöjen mukaan, se on kaikkien etu.
Pykälässä 35 ”Suuntamerkki” sanotaan:
”Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, …, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella… Merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä.”