Miten helposti

Tunnen että tarvitsen jotain lääkkeitä ahdistukseen. Mä olen näennäisen rauhallinen muiden ihmisten keskuudessa koska mulle on opetettu, että henk.koht asioista ei saa puhua kellekään. Puhumatta ovat jääneet esim. perheväkivaltakokemuket sun muut huolet. No, asun yksin ja iltaisin saan hirveitä ahdistuskohtauksia, tärisen raivosta ja karjun niin paljon että pelkään että saan häädön joku päivä. Nykyään suutun aivan pikkuasioista, menen aivan sekaisin, jos vaikka kattilassa on pinttynyttä likaa, joka ei meinaa lähteä millään. Ahdistuneisuus ilmenee muihin kohdistuvana väkivaltana, oikeastaan toivon, että joku tulis aukomaan mulle päätään niin sais piestä sen sairaalakuntoon. Joskus teininä menin kauppaan rikkomaan vaatteita, sain siitä jotain sairasta tyydytystä. Nykyään vain järjellä hillitsen itseäni aiheuttamasta kaaosta, enkä oikeasti ikinä löisi ketään ilman syytä. Päivisin kyllä olen rauhallinen, pohjimmiltani olen positiivinen ihminen ja ehkä siksikin, kun illalla ahdistaa, eikä saa unta, niin aamulla on väsynyt. Mutta iltaisin olen jo alkanut pelätä itseäni ja noita raivokohtauksia.

Mutta kun nyt olen menossa psykologille, niin luulen, etten oikeen saa kerrottua tunteistani, enhän ole ikinä niistä puhunut kellekään. Luultavasti totean vaan valjusti että "joo kyllä mua vähän aina välillä ahdistaa". Sitten psykologi vain toteaa, että jaa, voi harmi ja thats it. Kuinka helposti olette saaneet lääkkeitä?

Itse kyllä haluan ratkaista nykyiset ongelmani, enkä pelkästään tyytyä napsimaan pillereitä. Olen esim. päättänyt alkaa puhumaan ongelmistani. Mutta nuo melkein joka iltaiset ahdistuskohtaukset ovat hirveitä ja toivoisin, että saisin ainakin ensi alkuun jonkun lääkkeen hillitsemään niitä. Täytyykö psykologilla käydä monta kertaa, ennen kuin saa mitään lääkkeitä?
3244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse käyn ahdistuneisuuden vuoksi psykologilla. Syön vaivaani myös serotoniin takaisinoton estäjiä. Niitä ei kuitenkaan välttämättä sinulle voida määrätä, sillä lääkkeet voivat aiheuttaa agressiivisuutta alussa. Sen sijaan joku rauhoittava lääke illalla/nukahtamislääke voisi sopia, kunnes saat ahdistustasi purettua vähemmäksi.

Äänestä
  • Nukahtamislääke tai rauhoittava voi tietysti jotain auttaa hetkeksi ja josku hetkenkin helpotus tuntuu taivaalliselta.
    Mut-ta, ongelmaa on pyrittävä ratkaisemaan syvemmältä ja jos on mahdollista puhua lääkärin kanssa, puhukaa, toivon, että lääkärinne on hyvä ! Eli jaksaa kuunnella riittävästi tajutakseeen mikä ongelmienne ydin. Ensi alkuun ahdistusta lievittävä lääke voisi olla hyvä, niissä on vain se huono puoli, että ne väsyttävät.
    Mielialalääkkeitä on myös erilaisia, eli ahdistusta helpottaviakin.
    Olkaa avoimia lääkärille, niin voitte parhaiten auttaa itseänne.
    Tarvitsette psykiatriaan perhtyneen lääkärin.
    Tavalliset lääkärit eivät riittävästi tiedä. Näin koin ainakin minä.
    Vasta sitten sain oikeat lääkkeet ja aloin parantua.

    Ei pidä muuten ajatella niin, että "mistä saisi mahdollisimman nopeasti lääkkeet"!
    Ei lääke yksin auta, läke ei ole "pikaratkaisu" kaikkeen. pitää myös syventyä ongelmiinsa, työstää ja selvittää niitä, vaikka lääkärin avulla, montakin kertaa keskustelemalla, terapiallakin. Oikea lääke on hyvänä apuna, pystyy ehkä selkeämmin ajattelemaan, kun ei ole ahdistus kamalana päällä koko ajan.
    Asia on monimutkainen, vie aikaa parantua.
    Mutta jos oikeasti haluat parantua, usko siihen ja tee työtä sen eteen hyvän lääkärin kanssa ja kun olet yksinkin.
    Mihin uskot, se tapahtuu.

    Äänestä

  • samoja juttuja ollut kirjoitti:

    Nukahtamislääke tai rauhoittava voi tietysti jotain auttaa hetkeksi ja josku hetkenkin helpotus tuntuu taivaalliselta.
    Mut-ta, ongelmaa on pyrittävä ratkaisemaan syvemmältä ja jos on mahdollista puhua lääkärin kanssa, puhukaa, toivon, että lääkärinne on hyvä ! Eli jaksaa kuunnella riittävästi tajutakseeen mikä ongelmienne ydin. Ensi alkuun ahdistusta lievittävä lääke voisi olla hyvä, niissä on vain se huono puoli, että ne väsyttävät.
    Mielialalääkkeitä on myös erilaisia, eli ahdistusta helpottaviakin.
    Olkaa avoimia lääkärille, niin voitte parhaiten auttaa itseänne.
    Tarvitsette psykiatriaan perhtyneen lääkärin.
    Tavalliset lääkärit eivät riittävästi tiedä. Näin koin ainakin minä.
    Vasta sitten sain oikeat lääkkeet ja aloin parantua.

    Ei pidä muuten ajatella niin, että "mistä saisi mahdollisimman nopeasti lääkkeet"!
    Ei lääke yksin auta, läke ei ole "pikaratkaisu" kaikkeen. pitää myös syventyä ongelmiinsa, työstää ja selvittää niitä, vaikka lääkärin avulla, montakin kertaa keskustelemalla, terapiallakin. Oikea lääke on hyvänä apuna, pystyy ehkä selkeämmin ajattelemaan, kun ei ole ahdistus kamalana päällä koko ajan.
    Asia on monimutkainen, vie aikaa parantua.
    Mutta jos oikeasti haluat parantua, usko siihen ja tee työtä sen eteen hyvän lääkärin kanssa ja kun olet yksinkin.
    Mihin uskot, se tapahtuu.

    Miksi olen ahdistunut ?
    Miksi saan raivokohtauksia ?
    Mikä minua ahdistaa ?
    Mihin/keneen tunnen raivoa/vihaa/ahdistusta ?
    Ja miksi ?
    Jne. mahdollisimman kysymyksiä !
    Ja sitten pitää oppia myös löytämään ja hyväksymään vastaukset.
    Isäni oli "kauhea", äitini oli "kauhea" ?
    Isäni löi äitiä, löi minua ?
    Isäni joi ja oli aggressiivinen ?
    Miksi ??
    Isälläsi tai äidilläsi oli omat ongelmataustansa, joita he eivät kyenneet tajuamaan, tiedostamaan ja selvittämään, vaan kaatoivat ongelmat oman perheensä päälle, lapsiensa päälle ?
    Kun tarpeeksi kauas menet taaksepäin ja kysyt niin monta "miksi", että vähitellen jotain alkaa "aueta" sinulle, voit alkaa tajuta, että olet tavallaan vain sijaiskärsijä, yksi siinä onnettomassa ketjussa, mutta avaimet ovatsinun käsisässi:
    Voit katkaista sen ketjun, "päästä irti", elää omaa tasapainoista elämäsääsi taustastasi huolimatta. "Taustoja" ei tarvitse hyväksyä, niitä ei voi muuttaa, ne ovat olemassa, mutta voit "sopeuttaa" itsesi, mennyt on mennyttä, uutta parempaa elämää on edessäpäin, jos haluat niin !
    Monilla, jotka vastaasi tulevat päivittäin, on ollut sama ongelma,
    he ovat päättäneet olla raahamatta menneisyyttä mukanaan koko ikänsä, koska niinhän ei voi elää, elämä tulee käy liian raskaaksi.

    Kun olet päässyt avun piiriin, lääkärille, yritä pitää mielessäsi, että nyt alkoi minun paranemiseni ja suuntaa optimistisesti tulevaisuuteen, parempaan aikaan.
    Usko siihen, niin se toteutuu.
    Jos ei usko, ei jaksa, eikä myöskään pääse "perille".

    Onnea elämälläesi, teille molemmille, jotka kirjoittitte ja monille muille, jotka luitte !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkkeitä...? kirjoitti:

Tunnen että tarvitsen jotain lääkkeitä ahdistukseen. Mä olen näennäisen rauhallinen muiden ihmisten keskuudessa koska mulle on opetettu, että henk.koht asioista ei saa puhua kellekään. Puhumatta ovat jääneet esim. perheväkivaltakokemuket sun muut huolet. No, asun yksin ja iltaisin saan hirveitä ahdistuskohtauksia, tärisen raivosta ja karjun niin paljon että pelkään että saan häädön joku päivä. Nykyään suutun aivan pikkuasioista, menen aivan sekaisin, jos vaikka kattilassa on pinttynyttä likaa, joka ei meinaa lähteä millään. Ahdistuneisuus ilmenee muihin kohdistuvana väkivaltana, oikeastaan toivon, että joku tulis aukomaan mulle päätään niin sais piestä sen sairaalakuntoon. Joskus teininä menin kauppaan rikkomaan vaatteita, sain siitä jotain sairasta tyydytystä. Nykyään vain järjellä hillitsen itseäni aiheuttamasta kaaosta, enkä oikeasti ikinä löisi ketään ilman syytä. Päivisin kyllä olen rauhallinen, pohjimmiltani olen positiivinen ihminen ja ehkä siksikin, kun illalla ahdistaa, eikä saa unta, niin aamulla on väsynyt. Mutta iltaisin olen jo alkanut pelätä itseäni ja noita raivokohtauksia.

Mutta kun nyt olen menossa psykologille, niin luulen, etten oikeen saa kerrottua tunteistani, enhän ole ikinä niistä puhunut kellekään. Luultavasti totean vaan valjusti että "joo kyllä mua vähän aina välillä ahdistaa". Sitten psykologi vain toteaa, että jaa, voi harmi ja thats it. Kuinka helposti olette saaneet lääkkeitä?

Itse kyllä haluan ratkaista nykyiset ongelmani, enkä pelkästään tyytyä napsimaan pillereitä. Olen esim. päättänyt alkaa puhumaan ongelmistani. Mutta nuo melkein joka iltaiset ahdistuskohtaukset ovat hirveitä ja toivoisin, että saisin ainakin ensi alkuun jonkun lääkkeen hillitsemään niitä. Täytyykö psykologilla käydä monta kertaa, ennen kuin saa mitään lääkkeitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu