lämpöisten tunnelmien täyttämiä tuokioita. Suruaikaa viettäville kauniiden kaipauksien hetkiä. Elämä jatkuu. Itse en olisi luullut sitä kolme vuotta sitten.
Iloisille leskille
1943
17895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
viisitoista vuotta tulee keväällä, enkä vieläkään tiedä olenko ilonen leski vai mitä,
mutta onhan lapsenlapset, 1946, ja huomenna on synttärit.
Puuh-puuh!
Vaikea toivottaa mittään, kun ei tiedä lähettäjästä onko hän mies vai nainen?
Tai mitään ....???
Yritän tsekata... jostakin persoonalinkistä...
:-) Ria
samoin sinulle lämpöisiä tunnelmia.
Kolme vuotta myös minulla.
Elämä todella jatkuu.
Iloakin löytyy.
Kaipausta.
Jouluna.
Kiitos, samoin sinulle! Leski olen ollut puolitoista vuotta, kaipaus jää varmaan loppuiäksi.
Pahin suru ja masennus on takana ja elämä kulkee eteenpäin iloineen ja huolineen.
Pientä vipinääkin on tiedossa, en tiedä tuleeko minusta koskaan iloista leskeä, mutta toivossa on hyvä elää.
Korjaus, leski olen ollut kaksi ja puoli vuotta, ajatukset harhailivat muualla.
Mietin tuossa kirjoittaessani, että ensimmäiset puolitoista vuotta olivat pahimmat, erityisesti
juhlapyhät, joulu ja uusivuosi. Sen jälkeen olo alkoi pikkuhiljaa kulkea kohti valoisampaa suuntaa.
Varmaan hyvin yksilöllistä, jokainen suree aikansa ja omalla tavallaan.
minulla meni jotenkin arkirutiinien pitäessä elämässä mukana. Yksi tuttu sanoi minua iloiseksi leskeksi ja melkein närkästyin. Eläkeliiton Yhtäkkiä yksin-kurssi oli käännekohta, sain paljon tukea. Sellainen hiljainen kaiho ja kaipaus kulkee aina mukana, mutta pystyn tukemaan muita. Joulunvietto on pistetty uusiksi ja hautausmaalle syttyy yksi kynttilä lisää.Joulurauhaa kaikille, muistakaa lähimmäisiä nyt- ei huomenna.
11-vuotta sitten istuin joulun Meilahden teho-osastolla.Kymmenen viimeisen vuoden aikana kaikkiin juhlapyhiin liittyi joku sairaala.Tämä kierre päättyi n. puolitoista vuotta sitten. Nyt minulla on hyvä ystävä rinnalla joulua viettämässä. 1943 Muistanko väärin? Eikö Sinulla ollut aika ihana romanssi?
vietän ensimmäistä joulua ilman lapsuus- tai omaa perhettäni uuden miesystäväni kanssa. Minulla joulunaikaan on sattunut paljon läheisten kuolemia ja sairaalassaoloja. Onnellisia jouluja tosin on myös mahtunut elämään, koska ei ole ollut esim. alkoholiongelmia lähipiirissä. Itse olen saanut olla terve, mistä olen kiitollinen. Nauttikaamme onnen hetkistä.
Mikä on se taika,että kykenee uuteen suhteeseen puolison kuoltua?Minulla aikaa mennyt yli 7v,muutama tilaisuus ollut,vaan en ole kyennyt.Siksipä tässä yksin jatkan oloani.En surkuttele,enkä vaivu synkkyyteen,elän tätä päivää.Se jokin siitä kuitenkin puuttuu.
sattumalla on suuri osuus. Sopiva ihminen ilmestyy näkösälle. Itsekin luulin, että yksinäni elelen loppuikäni. Tällä hetkellä on kaveri, mutta huomenna voi olla toisin. Suru pitää surra, sitten on mahdollisuus aloittaa uutta, jos hyvin käy.
Ihminen oppii elämään toisen kanssa, sitten se loppuu. Tavallaan oppii nauttimaan leskenä elämisestä, kun voi kiinnostua muista kuin arkiaskareista.
Jokin puuttuu, tottakai, kun se toinen ihminen puuttuu. Mutta se vaje täyttyy muilla asioilla.
Mutta kynnys alkaa elää uuden ihmisen rinnalla on korkea. Varmaan sen korkeampi, mitä kauemmin on ollut yksin.
Tuttavapiirissä on muutaman vuoden leskenä elellyt naisihminen. Hänellä on hyvin erikoinen tyyli etsiä uutta kumppania. On nimittäin käynyt varattujen miesten kimppuun ja osaa hyvin viettelytaidon. Haku on ihan vimmattua ja ihan sääliksi käy uhreiksi joutuneet miehet, mutta varsinkin heidän puolisonsa.
Näyttää siltä, että ukko olisi pakko saada vaikka "puolirikollisesti" jos ei muuten tule näköpiiriin. Pistää miettimään, että onko se todella noin vaikeaa sopeutua olemaan yksin.
meitä leskiä pelätään, olen huomannut. Itse en koskaan ole ollut kiinnostunut toisten omista. Lisäksi minun mielestäni miehen pitää olla aktiivisempi osapuoli. Kun vielä olen melko vaativainen miesten suhteen, niin todella luulin,ettei kohdalleni voi osua ketään sopivaa. Yksin voin myös elää, siinä on omat hyvät puolensa.
Tuon olen huomannut, meitä leskiä pelätään. Usein naimisissa olevat naiset näyttävät kuvittelevan meidän leskien olevan miehenkipeitä ja toisten miehiä vokottelevia. Onko kyse heikosta itsetunnosta vai kateudesta lesken vaputta kohtaan, mene ja tiedä. Minua eivät toisten aviopuolisot voisi vähemmän kiinnostaa, sinkku miehiäkin löytyy.
Itse olen vasta oppinut nauttimaan vapaudestani, siitä en hevillä luovu. Parisuhde on aina kompromissia ja vahvemman tahdon mukaan elämistä. Toki mitalilla on myös se toinen puoli.
Pitkässä liitossa tottuu olemaan me. Sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kaipaan eniten. Enkä usko, että sellaista rakennetaan hetkessä uuden ihmisen kanssa. Tässä iässä on jo niin paljon elettyä elämää takana, on kaikenlaisia kokemuksia mitkä ovat muokanneet siksi ihmiseksi mikä tänään on. On lapsia, lapsenlapsia, sukua, ystäviä ja omia sitoumuksia Uudessa suhteessa siitä tulee helposti taakka.
on esim. joulunaika. Mitä tekee kenenkin kanssa ja milloin. Itse haluan pitää oman kotini, en kerta kaikkiaan jaksaisi sopeutua olemaan jonkun toisen kanssa koko ajan. Lisäksi voin olla omien lasteni kanssa. Toisaalta on kiva tulla passatuksi. Olen tyttäreni kanssa lähdössä aterialle miesystävän luo. Kun hän tulee luokseni, olen passaamisvuorossa.
Olen ihan alamaissa,mieheni kuoli 19.12. pitkän sairauden uuvuttamana.Vaikka kuolema oli vapautus taudin tuskista, on vaikea kuitenkin ymmärtää, että olen yksin yli 40:n vuoden avioliiton jälkeen Tuntuu, että pohja on pudonnut elämältä.Mitä minä yksin teen? Ei lapsiakaan viitsi eikä voi vaivata enempää, heillä on oma elämä. Nyt tuntuu, ettei valoa ole putken päässä, mutta on vaan jatkettava. Itse olen hyvässä kunnossa oleva eläk. opettaja,joka voisi vielä kuvitella ryhtyvänsä tekemään jotain ihan uutta. Mutta mitä?
Olin kolme vuotta sitten samassa tilanteessa. Mieheni kuoli kolme vuotta sitten 13.12 auto-onnettomuudessa. Olin tuolloin vielä työelämässä, saman alan edustaja kuin Sinäkin. Joululoma meni hautajaisten järjestelyssä, huomenna tulee kolme vuotta siitä. Sanoin työtovereille, etteivät puhu asiasta. Pystyin olemaan töissä, työ vei ajatukset muualle. Kaksi vuotta kului,oli muuttoja, eläkkeelle jäin yli vuosi sitten. Menin helmikuussa Eläkeliiton Yhtäkkiä yksin-kursseille ja siellä oli ihania kohtalotovereita. Kurssi oli erittäin hyvä. Nyt marraskuussa olin tukihenkilökurssilla ja olen valmis tukemaan muita. Tällaisia tukihenkilöitä on, ota vaikka yhteys Eläkeliittoon. Kaunis ajatus ja voimia Sinulle.