joo eli haluaisin kuulla mielipiteitänne perusteluineen siitä, että pystyisinkö mahdollisesti kasvattamaan ja kouluttamaan saksanpaimenkoiran vaikka olenkin vasta 18 vuotias naispuolinen lukiolainen eikä perheessämme ole ennen ollut koiraa. Kaikkia muita eläimiä kyllä ja paljon: kaneja, jyrsijöitä, kissoja jne. mutta ei koiraa. Hevosten kanssa olen myös paljon tekemisissä eli ison eläimen hallitsemisessa ei ole ongelmaa. mutta mutta... koira, varsinkin saku, on kyllä aivan eri asia kuin mikään näistä edellisistä ja se juuri tässä nyt eniten mietityttääkin. Osaan myös komentaa eläimiä ja tiedän että ne rakastavat sitä, jota eniten kunnioittavat eli tiedän että koira ei ole pehmolelu ja näin. olen nyt harkinnut asiaa jo kauan ja aion harkita vielä moneen kertaan. Eniten varmasti sen takia miten monet sanovat, että saku ei ole ensimmäiseksi koiraksi ollenkaan sopiva. Mutta olen lapsesta asti tiennyt, että tulen joskus omistamaan saksanpaimenkoiran ja tuntuu vähän hassulta ajatukselta, että pitäisi ensin hankkia jonkun toisen rodun koira vain sen takia, että voi heti sen kuoleman jälkeen hommata sakun. Tämä miksi olen aina tuntenut itseni niin kiintyneeksi sakuihin johtuu varmaan siitä, että silloin kymmenen vuotta sitten monilla tutuillamme oli kyseinen koira. ja vähän mietityttää myös tuo asia että entä sitten jos lähdenkin vaikka opiskelemaan esim. yliopistoon vieraalle paikkakunnalle, niin voinko elää koiran kanssa esim kerrostalossa ja ennen kaikkea se, että onko minulla vielä sitten tarpeeksi aikaa koiralle. tai nyttenkään? varsinkin kun ottaa huomioon, että minulla on paljon tällaisia ns. sisätilojen harrastuksia (mm. lukeminen, piirtäminen, kielet jne.) koiran kanssa olisi tarkoitus sitten kyllä käydä ihan noilla koulutuskentillä ja muutenkin harrastella ulkosella ja näin. ja sanokaa vielä ne joilla on kokemusta, että onko helposti vaaraa kyllästyä koiraan ja sitten ruveta lyömään se laimin. en kuitenkaan haluaisi niin tyhmästi tehdä. tähän mennessä en muista koskaan kyllästyneeni nopeasti uusiin asioihin mutta tästä en osaa sanoa kun ei todella ennen ole ollut edes mahdollisuutta kyllästyä koiraan. sitä paitsi koira saattaa "kestää" jopa kymmenen vuotta. Niin ja tähän kaikkeen sisältyy siis se olettamus, että pystyisin rahavarojeni puolesta huolehtimaan koirasta kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. ja onko ehdotuksia siitä, että miten voisin saada lisää varmuutta tähän koko asiaan muutenkin kuin vain kirjoista lukemalla ja nettiin kirjoitelemalla.
saku ensimmäiseksi koiraksi. mielipiteitä kiitos.
@__@
111111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
asioita, mikä on tietenkin hyvä asia. Itse kysymykseen, mielestäni sakemanni sopii ekakoiraksi, siinä missä muutkin. Itse olen saanut ottaa ensimmäisen sakemannini 13-vuotiaana, kouluttanut sen ihan itse, tuohon aikaan verovapaaksi, toki kentältä sain ohjeita ja neuvoja. Mutta kovasti sakemanni sopii ekaksi koiraksi. Voithan katsella ja kysellä kasvattajilta sopivaa yhdistelmää itsellesi, ei mitään kovaa käyttölinjan luonnetta, vaan joku "leppoisa" yhdistelmä, toki siitäkin varmasti haastetta riittäisi.
Mutta siihen toiseen ajatukseen, riittääkö sinun aikasi ? Siis oikeasti jos tuollaista edes mietit , niin jätä koira ottamatta. Sakemanni on kuitenkin niin eläväinen koira, että se vaatii touhuamista, tai toinen vaihtoehto on, että jätät lueskelua ja piirtelyä vähän vähemmälle. Mutta kokeeksi sinun ei kannata ottaa eläintä, että riittääkö aikasi sille.
joo tota aika-kysymystä pitää todella vielä pohtia tarkkaa, koska en halua ostaa koiraa ennen kuin olen kohtalaisen varma asiasta ja tiedän mitä teen. Olen siis valmis odottamaan vaikka viisikin vuotta ilman koiraa jos se sitä vaatii. tai sitten päädyn miettimään asiaa niin pitkäksi aikaa, että koira jää hankkimatta, ja silloinhan se on vain hyvä, sillä se tarkoittaa sitä, ettei se ollut minulle sopiva kerta asiaa niin kauan epäilin. Mutta onneksi minulla on näillä näkymin ainakin vielä reilusti aikaa miettiä tätä asiaa. Haluaisin vain ensin sulkea pois sen mahdollisuuden, että en kokemukseni puolesta pärjäisi koiran kanssa. ja kiitos vastauksesta! haluan saada ajattelemisen aihetta. (vieläkin, vaikka kuinkahan monta kertaa olen yhteensä jo käyttänyt tässä keskustelussa sellaisia sanoja kuten "pohtia, miettiä, ajatella jne." =D)
voisitko saaha koiran hoitoonmuutamaksi päivää :) vaikka koirat ihamia onkin nii on tavallaan kiva pittää pari päivää "vapaata".. siitä voit sitte katella mite menee ja saaha vähän kokemusta enne oman koiran hankintaa. tai hoitokoira on kans iha kätevä konsti..
En tiedä miksi sakemannin jotkut omistajat sanovat että on vaikea kouluttaa! Minulla on ollut muitakin rotuja(nyt sakemanni) ja minusta seehveri on helpoin ollut kouluttaa!
Aikaa ei minullakaan ole aina koiralle ja kenen elämä voi pyöriä vain koiran ympärillä!? Onhan työt ja opiskelut hoidettava myös! Eli oma aika koiran kanssa rajoittuu viikolla suurinpiirtein aamu ja iltalenkkiin, joskus koirapuistoa ja viikonloppuisin sitten tietenkin koira mökillä mukana ja niin poispäin.
Mutta ei se koira kokoajan tarvitse peräänkatsojaa sitten aikuisena!
Oon 13 vuotta noita seehvereitä kouluttanu ja onhan se ihan yksilöllistä mikä on helppo kouluttaa ja mikä sitten taas kaukana helposta. Jos joku haaveilee GSD:ssää eka koiraksi, niin suosittelen lämpimästi tutustumista rotuun ja rotuominaisuuksiin, sairauksiin ja koulutukseen. Älkää ottako sikaa säkissä, koska Suomen maasta löytyy vain yksi sikakoiran kasvattaja, vaan tutustukaa konkreettisesti harrastustoimintaan. Miettikää asian ydintä ja syvimpiä kysymyksiä, eli kysehän on nimenomaan siitä, onko ensikertalainen kuitenki parempi kuin kymmenen koiraa kädessään kierrättänyt ja jokaisen kanssa epäonnistunut? Saksanpaimenkoiran kasvattamisessa ja kouluttamisessa tärkeintä on ymmärtää koiran olemassa olevat ominaisuudet ja tarjota sille ominaisuuksia vastaavaa toimintaa. Sääntönä numero yksi on se, että rotu on palveluskoira numero yksi. Seurakoiraa halajavalle soveltunee seurakoirarotu. Pääsääntöisesti, ottaen huomioon nykyajan kysynnän/tarjonnan, kannattaa seurata sivusta koulutusta, kokeita ja näyttelyitä sekä jalostustietokantaa terveyden ja urosten astumisten osalta toivottavasti viisaana ihmisenä jopa kahden vuoden ajan ennen koiran hankintaa. Tutustukaa hyvään, itsellenne sopivaan kasvattajaan, joka voi tarvittaessa valita juuri sinulle sopivan koiran juuri sopivasta pentueesta. Keskustelun aloittanut nimimerkki on hyvä ja valitsee kasvattajan, joka on kokenut ja hyväksi tunnustettu rodun parissa toimija, älä kysele hyvistä kasvattajista näillä palstoilla vaan ota yhteyttä rotua edustavaan järjestöön. Koiran käyttöohjeet kannattaa osata ulkoa että sitten handlaa sen paljon puhutun kokonaisvaltaisen hallinnan, koiran luonnollisesti pyrkiessä laumahierarkiassa ylöspäin ja haastaessa omistajaa pikkupikku painiin leuat kurkkua kohti naksuen :-D. Sanoisinko, että keskitasoa olevan näyttelylinjaisenkin omistaminen on kohtuullisen hikistä hommaa. Mutta, ominaisuuksista viis, sussari kuin sussari, niin se tarvii tekemistä ja yhdessä oloa sekä selkeän laumanjohtajan, joten sitä on turha yrittää sovittaa sinne kahdenistuttavan sohvan lämpöiseen koloon koska tämä rotu kusee ja paskoo päivittäin vaikka taivaalta sataisi ämmiä äkeet selässä ja pentuna yksin turhautuessaan raastaa kappaleiksi matot, seinät, nahkasohvat ja runkopatjat puhumattakaan stereoista ja kotiteatterista. Niillä on joillain pirun isot hampaatkin.
Siksi saksanpaimenkoiraa ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, koska koiran luonne on sitkeä ja peräänantamaton. Sellaisen koiran kanssa ei pärjää hevillä eikä rokilla, vaan määrätietoisuudella ja musta-valkoisuudella. "Istu" on istu eikä "okei no mee sit kun et halua tehdä". Ensimmäiseksi opettelemisessa on armeijassakin käytetty kurkku-keuhkoääni, harjoittelu onnistuu parhaiten viskinhuuruisena kotikaraokessa Haavemaata katkeralla tunteella lauleskellen. Tee itsestäsi auktoriteetti, älä ole mukana vietävissä. Mutta ei sääntöä tässäkään ilman poikkeusta, joku tykkää laulaa enemmän mattinykästä kuin tauskia. Itse olen joka koirani kohdalla vuodattanut verta, hikeä ja kyyneleitä, kaikki sakemanneja. Monesti olen mennyt metsään istumaan mättäälle ja miettinyt elämää suurempia kysymyksiä sekä pohtinut viisasten teorioita. Paitsi ensimmäisen kohdalla, jolla oli lonkissa nivelrikko. Silloin riitti röntkenvalokuva kertomaan tulevaisuuden.
Monesti olen tullut siihen tulokseen ja suositukseen että perhoskoiran kanssa pääsee vähemmällä vaivalla ja tahtojen taistelulla.
Nämä näiden palstojen tekstit on jokaisen omia pieniä (elämän)tarinoita ja jokainen uskoo asiaansa tai sitten ei. Mut mää en jumankauta koiriani koirapuistoon vie, siitä oon ainaskin ihan varma!!!
Komppaan edellistä viestiä, miksipä ei silti saksanpaimen, jos tuntuu että pärjää sekä taloudellisesti että henkisesti. Nartut on yleensä uroksia helpompia. Nartut hajottaa monesti vain pientä sälää, aurinkolaseja, sänkyjä ja sen semmoista. Urokset käy käsiksi ensimmäisenä perustuskiviin. Tämä koskee tietysti vain pentuaikaa. Ikähaitarilla 0-3 vuotta.
...hauskasti kirjotit kisaturisti :D
Reilun puolivuotiaan seehverinartun "äiskänä" sait hymyn huulille.
Ex-mieheni oli myös haaveillut sakusta pienestä pitäen. No päätimme ottaa(tai hän päätti. Itse vihasin kyseistä rotua) kodittomista eläimistä semmoisen, kerta siellä oli 5v. narttu ja niin älyttömän kiltti. Mies kesti koiraa 3kk ja alkoi pahoinpidellä sitä. Olin tuolloin 17v ja muutin koirankanssa pois, Kerrostalo yksiöön. Olin lopulta kiintynyt koiraan niin että en tahtonutkaan luopua siitä. Kyseessä oli molempien ensimmäinen koira. Ja edelleen elän koirani kanssa kerrostalossa, käyn töissä ja koulussa päivittäin. Kyllähän se harmittaa kun voi viettää sen kanssa niin vähän aikaa mutta uskon että sen on parempi olla minun luona, kun että joku Taas sen hylkäisi. Nykyisestä miehestäni on ollut suuri apu koiran viihdytyksessä ja hoidossa. Jos siis päätät otaa koiran pidä huoli että sillä riittää leluja ja pelejä, äläkä jätä roskapusseja näkyville, sillä kun koiralla on tylsää, leviää roskapussit ympäri asuntoa nopeasti :)Tiukka kuri alusta asti, niin varmasti selviät rodun kanssa. Suosittelen lämpimästi.
Ex-mieheni oli myös haaveillut sakusta pienestä pitäen. No päätimme ottaa(tai hän päätti. Itse vihasin kyseistä rotua) kodittomista eläimistä semmoisen, kerta siellä oli 5v. narttu ja niin älyttömän kiltti. Mies kesti koiraa 3kk ja alkoi pahoinpidellä sitä. Olin tuolloin 17v ja muutin koirankanssa pois, Kerrostalo yksiöön. Olin lopulta kiintynyt koiraan niin että en tahtonutkaan luopua siitä. Kyseessä oli molempien ensimmäinen koira. Ja edelleen elän koirani kanssa kerrostalossa, käyn töissä ja koulussa päivittäin. Kyllähän se harmittaa kun voi viettää sen kanssa niin vähän aikaa mutta uskon että sen on parempi olla minun luona, kun että joku Taas sen hylkäisi. Nykyisestä miehestäni on ollut suuri apu koiran viihdytyksessä ja hoidossa. Jos siis päätät otaa koiran pidä huoli että sillä riittää leluja ja pelejä, äläkä jätä roskapusseja näkyville, sillä kun koiralla on tylsää, leviää roskapussit ympäri asuntoa nopeasti :)Tiukka kuri alusta asti, niin varmasti selviät rodun kanssa. Suosittelen lämpimästi.
ekan koirani (saku) kun olin 17vuotta. Itse opin elämään koiran kanssa ajan myötä. Eli molemmat opeteltiin miten saadaan yhteinen sävel soimaan. Kun täytin 18 tuli mun eka peiliin katsomisen paikka kun baarit alkoi kutsua. Baarit jäi melkein kokonaan käymättä ja koiran kanssa touhuttiin.
Nyt koira 4 vee ja hyvin menee. koira ns. kasvoi elämään kiinni kun kompasteltiin tarpeeksi yhdessä =D Ei oo päivääkään kaduttanu jos ei lasketa paria päivää pahimmasta uhmaiästä =D
itse opiskelin kaksi vuotta yliopistossa ennen kuin otin saksanpaimenkoiran. Ensimmäiset vuodet oli välillä 12 tuntia pitkiä päiviä koululla, vaikkei luentopakkoa olekaan. Toinen ongelma johon opiskelijana törmäsin oli asuntojen saaminen lemmikin kanssa. Monet vuokran antajat kirjoitti sopimukseen eläintenpitokiellon asunnossa. Kannattaa ensin aloittaa opiskelu ja vasta sitten hankkia koira, tämän ohjeen annan omasta kokemuksestani, joltain löytyy varmasti aivan toisenlainen ohje.
järkevä, en olisi ottanut saksanpaimenkoiraa. Olen kiintynyt siihen ja vuodattanut sen koulutuksen ja kasvatuksen vuoksi verta, hikeä ja kyyneleitä. Se on mulle kaikki kaikessa ja nyt huomaan, että sillä ei ole kaikki kunnossa. Mulla on vahva tunne, että tutkimuksissa löytyy jotain todella vakavaa. Pelkään niin kovin, että joudun lopettamaan sen. Näen painajaisia ja soimaan itseäni, etten huomannut aikaisemmin sen kipuja. En tiedä, miten selviän jos..
Eli siis, ole viisas ja säästä itseäsi. Älä ota koiraa ollenkaan.