... syöeisyösyöeisyö..
tahtoisin kuulla muiden kohtalotovereiden mielipiteitä.. olen 19,5 vuotias, syömishäiriötä sairastanut neljä vuotta.minulla todettiin bulimia kun olin kuusitoistavuotias.minä epäilen suuresti, että sairaus todettiin aivan liian pienellä tutkinnalla, eikä hoitoon paneuduttu tarpeeksi. kerroin omasta aloitteesta poikaystävälleni ja äidilleni, että olen hallinnut painoani oksentamalla. minulle oli juuri tehty abortti ja olin muutenkin niin sekaisin että en enää jaksanut pitää mitään sisälläni ja kerroin, vaikka todellisuudessa olen sitä katunut. sitten äiti passitti lääkärin puheille. sille kerroin, että olen oksentanut paljon vuoden aikana. ja paino tippunut 52 kilosta 43:een.mutta lopettanut oksentamisen kun aloitin pillerit. se kyseli että onko vielä menkat ja olenko saanut ahmimiskohtauksia. vastasin myöntävästi ja lääkäri vain totesi että minulla on bulimia. minua ei punnittu. se ei edes kysynyt, milloin ja miten ahmiminen on alkanut. jäi siis kuulematta tärkeä seikka, nimittäin olin ensin kolmessa kuukaudessa laihduttanut sen 9 kiloa ja sitten vasta kun rupesin syömään masennukseen lääkettä, alkoi ahmiminen niiden vaikutuksesta. hoitona oli seronil-lääke, joka hillitsi ahmimista. terapiassa kävin jo ennen sitä. minulla on aina ollut sellainen olo, ettei sairauttani otettu vakavasti. bulimia pysyi oireettomana muutaman vuoden, kunnes se puhkesi viime syksynä uudestaan ja entistä rajumpana. tosin muutaman viikon ahmimisjaksoja seurasi syömättömyys ja kova laihdutus. en ole neljään vuoteen elänyt päivää, etten olisi laskenut syömisiäni. ja pitänyt itseäni jotenkin huonona ja vääränä ja lihavana. en osaa enää erottaa ahmimista ja tavallsta syömistä. minulle kahden leivän syöminenkin tuntuu ahmimiselta. viime kesänä painoin järkyttävät 56 kiloa. tammikuussa painoin 42. nyt 45, välillä jopa lähemmäs 47. en tahdo puhua lääkäreille. enkä usko, että puhuisin totta. en tahdo parantua. tai niin että voin pysyä laihana. laihempana kuin nyt. nyt olen taas repsahtanut. perkeleen kesä ja jäätelö...
mitä mieltä te muut olette saamistanne diagnooseista ja hoidosta? uskon, että jos minulla olisi anoreksia, minut otettaisiin paljon vakavemmin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
olen kanssasi samaa mieltä monessa asiassa..
Siis, mullakin oli bulimia. Oon siitä nyt parantunut. Ei siinä sen kummempaa (ja et todellakaan oo ainut joka on sen kertomista katunu!!). En kyllä koskaan käyny lääkärillä joten en tiedä mitä he olisivat minulle tehneet/sanoneet, mutta se lääkäri jolla kävit on varmasti aliarvioinut tilanteen suuresti!! Häneltä jäi, niinkuin sanoit, tärkein tietämättä. Ja sen takia varmaan olet saanut huonoa hoitoa! Törkeää lääkäreiltä!!
Sun kannattais kyllä harkita jonkin laisen avun hankkimista, koska vaikutat edelleen aika sairaalta.. minkä pitunen oot?? mietin vaan jos painat 45kg..
No joo en varmaan osannu vastata sun kysymyksiin yms. olleenkaan, mutta yritin :)
ps. jos joku haluu mailata maili on [email protected]
... vastauksestasi. olen 166 cm pitkä..
edelleen lisää muiden kokemuksia kaipailen..
aurinkoa ja voimia kesäänne:)
Musta tuntuu et mulla on bulimia koska.. Nooh, oikeesti mul on ihan bulimian oireet ja... Mä tunnen nytkin itteni VITUN LÄSKIKS!!! :/ Argh. Emmä ees tiedä miks mä kirjotin sulle mitään... :/ Meen lenkille/oksentamaan/syömään jotain PIENTÄ! :'(