Yksi ja toinen aristelee tai karsastaa erilaista ja poikkeavaa uskomista, joten on mitä luonnolisinta että uskoa voidaan arvostella ja jopa määritelläkin, vai voidaanko?
Miksei ole mitään nimittäjää jolla voitaisi kuvata uskon oikeellisuutta, eli onko niin että joku on oikeammassa kuin toinen, ja joku on vakavammalla asenteella elämässään kiinni kuin muut. Tuntuu, vaikuttaa ja näyttää siltä että näin olisi, mutta missä menee ns. kuolemanraja.
Eli mistä oikeasssa uskossa on pohjimmiltaan kyse; parannuksen hedelmästä, vihkimyksestä, voitelusta, kasteesta, valitunasemasta, vai yksinomaan sielun suuntauksesta?
Ja jos perusteita voidaan yleensäkin esittää niin miten uskonvarmuutta voidaan mitata, koska mitattavaksihan se viimekädessä on tarkoitettu.
Miksei ole mitään nimittäjää jolla voitaisi kuvata uskon oikeellisuutta, eli onko niin että joku on oikeammassa kuin toinen, ja joku on vakavammalla asenteella elämässään kiinni kuin muut. Tuntuu, vaikuttaa ja näyttää siltä että näin olisi, mutta missä menee ns. kuolemanraja.
Eli mistä oikeasssa uskossa on pohjimmiltaan kyse; parannuksen hedelmästä, vihkimyksestä, voitelusta, kasteesta, valitunasemasta, vai yksinomaan sielun suuntauksesta?
Ja jos perusteita voidaan yleensäkin esittää niin miten uskonvarmuutta voidaan mitata, koska mitattavaksihan se viimekädessä on tarkoitettu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Uskossa on vain kaksi asiaa, joko usko tai ei. Näin Raamatun valossa, ja Jeesuksen antama viimeinen esimerkki8 on juuri ennen ristinkuolemaa ristin- naapurit, toinen uskoi Jeesuksen Jumalan Pojaksi, Vapahtajaksi, toinen ei. Eli ottaako vastaan Kristuksen Herrana, tai jonkin muun, siinä ei ole keskustapuoluetta, vain uskoa ja ilmaan sitä.
Herra ei koskaan kuinka paljon sinä minua rakastat, vaan – rakastatko sinä minua.
Voiko tässä olla mitään oikeammassa, kun vähemmän oikeassa, ainoastaan se, että usealle ei Jeesus ole Herra, vaan joku muu, raha, seurakunta yms. Jos haetaan vakavampaa asennetta, haetaan juuri väärää, sillä silloin mennään lain ja oman suorittamisen taakse, joka ei johda perille, vaan Jeesukseen usko johtaa vanhurskauttamiseen.
Jos katsomme, mitä ristin ryöväri teki, Hän vain uskoi, mutta käytännössä myös tapahtuu kääntyminen, ei Häntä muuten olisi ristiin naulittu, kääntyminen maailmasta Jeesukseen, joten siinä koko juttu.
Uskoon tulon jälkeen tulee Pyhä Henki joka mahdollistaa ylhäältä uudestisyntymisen, jos todella olet uskossa.
Jos asiasta oli jokin muu varmuus, kun Raamattu, se ei olisi uskoa, vaan tiedettä.
Joulurauhaa.
Jeesus, että ei jokainen, joka sanoo herra herra pääse taivaan valtakuntaan, sinne pääsevät ne jotka tekevät taivaallisen isän tahdon. Uskoa voi mitä sattuu, mutta Isän tahto pitää tehdä.
Herran tahto on vain usko Evankleliumiin ja luottaminen siihen, PH kyllä antaa uskon Hendelmät.
Mitä muuta se sinun mielestäsi tahtoo???
Joulurauhaa.
Usko on siis tärkeältä osaltaan tekoja. Oikein, mutta mikä tieto tai tietoisuus johtaa tekoihin? Onko se tunne, kaipuu, pelko tai jokin muu, eli yllykkeenä tai moottorina täytyy olla jokin ratkaiseva asia, keppi tai porkkana!?
Eli onko niin että vain usko antaa tarvittavan kaipuun, vai toimiiko PH ihmisessä joka käsityksesi mukaan ei ole ollenkaan uskossa?
Lukemani useat vastauksesi ovat hämmentäviä, kuin kertoisi tikapuista joista puuttuu rivi askelmia.
mitä se pitää tai pitääisi pitää sisällään!?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000031525279
Jos minua tarkoitat, vastaukseni ja neuvoni on melko lyhyt.
Unohtakaa kaikki H.S:n opetukset ja aikaansaannokset niin opillisissa asioissa kuin myös käytänteissä. Palauttakaa nämä kaikki 60-luvun puolivälin tilanteeseen.
Julkinen anteeksipyyntö näistä harhoista olisi syytä esittää SRK:n nimissä sekä tapahtuneiden vääryyksien korjaaminen siinä laajuudessa kuin sitä on tapahtunut ja on vielä korjattavissa.
Tämän jälkeen voin lopettaa kaiken vl-opetukseen kohdistamani arvostelun, käsi sydämellä.
Kiitos, sinua tarkoitin.
Mitä mielestäsi tarkoittaa oikea usko, sinun selvitystesi mukaan ja miksi se on mielestäsi juuri noin oltava, kuten vaadit.
Lisäksi mikä on uskon perimmäinen tehtävä elämää ajatellen, eli vastaa aloittajan kysymykseen sillä se on vaikea, laaja, moniselitteinen ja erittäin tärkeä kysymys.
Vastaan jossakin vaiheessa itsekin siihen.
Uskon Jumalaan, mutta en aivan sellaiseen, josta uskonnot opettavat. Uskoni perusta on kuitenkin kristillinen, koska muusta en tiedä enkä ole muuta kaivannutkaan.
En usko, että Raamattu on tarkoitettu sanasta sanaan kirjaimellisesti luettavaksi. Mielestäni kaikki uskonyhteisöt kirkkoa myöten käyttävät Raamattua väärin, vain toisten hallitsemisen välikappaleena.
Itse uskon niin, että Raamattu on alusta loppuun ihmisten kirjoittama eri aikoina ja erilaisissa kulttuuriympäristöissä. He ovat kirjoittaneet mielipiteitään, oman aikansa lakeja, uskomuksiaan ja ihanteitaan. Silti Raamatun ydinsanoma on oikea ja pysyy tuoreena vuosisadasta toiseen, koska sen perussanoma on inhimillinen: Rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Tämä Raamatun varsinainen ja keskeisin sanoma helposti hautautuu väittelyyn sanoista ja pilkun paikoista uskonyhteisöjen sisällä ja niiden kesken. Ihmiset tuomitsevat toisaan kärkkäästi, koska uskovat siihen vääristyneeseen sanomaan, jota kaikki "oikeassa" olevat uskonyhteisöt omaksi edukseen tarjoavat.
Mielestäni kukaan ihminen ei voi tuomita ketään helvettiin tai taivaaseen. On kertakaikkiaan käsittämätön ajatus, että tuonpuoleisia asioita voisi kukaan ihminen kertoa muille varmana totuutena. Minulle riittää se, että kun elän elämäni omantunnon rauha säilyttäen, uskon pääseväni taivaaseen tai minkä paikan Jumala nyt sitten onkaan minulle varannut.
Olenko "oikea" uskovainen, sitä en tiedä? Minusta on kiinnostavaa pohtia erilaisia asioita, katsella niitä eri näkökulmista, pohtia syitä ja seurauksia. Mielestäni todellisia uskovaisia ovat ihmiset, jotka tekevät Jumalan tahdon mukaisia rakkauden tekoja toisille ihmisille ja välittävät heistä oikeasti. Puolustavat heikkoja, auttavat kärsiviä sekä kohtelevat ja pitävät lähimmäisiään tasa-arvosina itsensä kanssa.
Itse huomasin jo kauan sitten, että jos ihminen etsii Jumalaa, niin hän myös Hänet löytää. Sitten kun on löytänyt Jumalan, mielen valtaa rauhallinen olo sekä usko ja luottavaisuus Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja loputtomaan rakkauteen.
ja jos ehdin niin vastaan oman tietämäni ja olettamanikin mukaan, koska varmuutta ei ole itselläni kuten monen muunkin kohdalla on.
Olen lähes aikuisuuteen asti ollut ns. näiden kuvioiden kieppeillä. Kuitenkin olin syntynyt rauhanomaiseksi mutta jostain syystä kyseleväksi ja ristiriitaisuuteen ”joutuvaksi”. Jo äärettömän varhain koin ensimmäiset asiani ja siitä se alkoi, ihmettelyni ja myllerrys.
Luontaisen ominaisuuteni vuoksi halusin etsiä vastauksia ja kysymyksiä, joten niitä alkoi putkahdella aivan kummallisella tavalla.
Kysymys uskosta ei ole itselleni ”mitätön asia”, joten mitkään perustelut ja tavanomaisuus eivät riitä, koska toinen tyrmää toisen ja kolmas neljännen, joten vastausta on mahdoton etsiä näin heinäsuovaperustein, joten ei auta kun hakea etsimäni määritelmän raameja ja edetä siitä.
Mitä usko siis on; Kristillistä, vanhoillista, hiljaista, vakavaa, arkista, totista, totisempaa tai totisinta?? Varmaankin nämä väittämät pitävät paikkansa, mutta toisen vakuutushan ei opeta toiselle mitään eikä riitä millään tavoin.
Usko on lujaa luottamusta siihen mitä toivotaan ja ojentautumista… eli uskoon ei välttämättä kuulu uskonto tai edes kristillisyyskään, vaan se on jossain mielessä vain väline tai työkalu, joten useimmiten asiasta puhuttaessa puhutaan aidasta tai seipäästä.
Kristillisen uskon syvin arvoitus on rakkauden tai uskonkipinän syttymisessä, eli onko se ns. ulkoa saatua vai jokaiselle kuuluva ihmisyyden ominaisuus, jossa se on samanlainen kaikille. Jos se on hapatuksen kaltainen viestikapula niin silloin ne läiskivät taas toisiansa, koska joku usko on ns. parempi toista, ja se on ajatuksenakin epäoikeudemukaiselta tuntuva.
Ei, eli olen torjumassa hapatukset mutta en liekin saamisen arvoitusta, enkä edes määrätynlaisen liekin syttymistäkään:)
Luottamukseen ja toiveeseen kuuluu käytännön mahdollisuuden tajuaminen, eli kyse ei ole haihattelusta vaan siitä että ymmärretään eli uskotaan käytännössä vaaan osoittamaan lukemaan. Sama on urheilijankin suorituksessa, kilvoituksessa.
Kyseessä on siis mielen ominaisuus, jossa asia mielletään järkeväksi tai järjettömäksi. Ja mieli koostuu ajattelusta, tunteista ja kätten töistä, eli tahdosta. Ajattelun, tunteen ja tahdon lisäksi ei ole olemassa mitään muuta millä uskon summaa voisi mitata tai kokea. Jos tahto taistelee tunnetta vastaan tai ajatus tahtoa vastaan niin uskonmäärä luonnollisesti vähenee. Se miten paljon uskoa on, on kiinni siitä summasta mitä jää jäljelle mielen pohjaan, samansuuntaisuutena.
Jos tekisi aihetta vielä vaikeammaksi, niin uskoa on kovin monenlaista, eli enemmän ajatteluun suuntautuvaa tai tunnepohjaista, taikka nimittäjänä on tahtosuuntaisuus. Lisäksi on erilaisia variaatiopareja, sillä nimenomaan kristillisessä käytännönuskossa on yleensä jokin uskon ”lamppu” sammutettu tai hämäränä. Eli kovin tuttua on sanonta että ”tuntu miltä tuntu” tai ”järki vangiksi ottakaa”jne.
Jeesus nosti kirjaimellisesti uskon esikuvaksi lapsen, joten miksi lapsenusko on hyvä esikuva?
Lapsi on uskossaan, elämässään ja tuntemuksissaan rehellisen avoin, sillä hänen kristallinkirkas ja puhdas mieli kertoo toiveet, tunteeet ja havaintonsa sellaisenaan, ilman mitään ennakkoluuloa, tapoja tai rajoitteita. Vahva se ei ole mutta mielen kolmiosainen samansuuntaisuus on lapselle täysin luoteenomaista lahjaa, ja tällaiseen uskomiseen ei aikuinen pysty, edes pitkillä harjoituksillakaan, jollaisia on olemassa, ja johon vilpitön henkilökohtaisen vakaumuksen omaaminen on ihmistä kouluttamassa.
Näille väitteille ja otsikoille on selkeitä perusteita ja esimerkkejä olemassa, mutta nämä pitävät itsessään asiaa, joista olisi valtavasti keskusteltavaa.
Itse uskon että uskon ihanne on että ontuvat ja haparoivat yhteistyökumppanit; tunne, tahto ja ajattelu tukisivat täysipainoisesti käytännön ratkaisuja ja elämän johdonmukaisuutta, mutta siihen ihmisellä on vielä parhaimmillaankin valtavasti matkaa.
Juuri tämän takia väitän että täällä olevat väittelyt uskon oikeellisuudesta tai paremmuudesta, taikkapa mistä väitteestä tahansa, ovat suomeksi sanottua tarpeettomia tai suorastaan mieletömiä, jos ei mennä asioissa niiden oikeisiin tasoihin.
Terveisin nimim. Toivo