20.12 lähti 2 koiraa jäniksen perään perheniemestä. mustavalkoinen narttu ja kultainennoutaja uros. kaikki havainnot koirista voi soittaa kellonaikaa katsomatta numeroon 0503305592/katja huoli on suuri ja olisi ihanaa saada koirat kotiin jouluksi...
kadonnut
iitistä.
91402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
äijä lähti pillun perään,soittakaa jos näätte!
Ja edelliseltä kirjoittajalta taisi aivot kadota jo paljon ennen keskustelupalstalle eksymistä. Jos näkyy yksinäisiä aivoja ilman omistajaa, palauttakaa ne edeltävälle kirjoittajalle. Ei haittaa vaikka palautuvat huonokuntoisenakin.
Pihtasit, himot ne on hiirelläkin xD
Jos teilläpäin on peuroja, saa niitä ajavia koiria haeskella toisista maakunnista saakka.
Ne tais olla ne koirat, mitkä minä ammuin kännissä, kun oli tarkoitus se jänis ampua.
Anteeksi kauheesti!
Onko koiruudet päässy jo kotiin?? toivottavasti..
Oma koira oli viimeks samaisena päivänä perheniemen metsässä ja lähti pupun perään vaikka ei ole minkään mallin ajokoira... mutta tuli takaisinkin pikaisesti..En nähnyt muita ainakaan siinä metsän osassa.
valitettavasti ei ole löytynyt :( ollaan käyty 2 kertaa jälestämässä ja laputettu on useamman kilometrin säteellä.... siltikään koirista ei ole kuin 1 näköhavainto. nyt vaan odotellaan seuraavaa havaintoa niin päästään taas jäljestämään! toivottavasti joku edes olisi nähnyt koirat.
Täällä meilläpäin on tapana ottaa yhteyttä ympäristön metsästysseuroihin, joissa on halua
auttaa koiranomistajia, ilman nokkavia kommentteja.
Metsämiehet ovat erittäin tarkkoja tunnistamaan
koirien, varsinkin ajavien äänet, ja vieras
ääni jää heti mieleen.
tänään koirat löytyneet! kiitokset kaikille näköhavainnon ilmottaneille ja mies henkilölle joka otti koirat talteen ja ilmoitti minulle!!!
hyvää uuttavuotta kaikille!!!