Taas on joulu tulossa paitsi rientoineen, myös rienaamisineen. Päivystys täyttyy erilaisista hirmuteoista, niin ihmisten kuin yhteiskunnankin tekemistä. Mutta aina näkyy se Joulun kirkas tähti taivaalla ja voi todeta, että jostakin syystä se päivystyspoliklinikkakin on olemassa johon yleensä, ihan hyvillä mielin voi hakeutua. Tosin vähän miettien mitä siellä näkee, kuulee ja puhuu ja sitä että Jumala näkee ja kuulee sen kaiken saman.
Auts!
V S
5286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
elämä turhalla sekaantumisella yms. pilattu, ihan alkuperäisen kirjoittajankin lisäksi.
ja toivottu asia on käännetty aivan nuorienkin ihmisten kohdalta uhaksi... Millä, valheen avulla. Mikä tähän oikeuttaa? Tekijän viha kyseistä asiaa kohtaan, kun tää viha kohdistuu esim. aivan pieneen lapseen tai muuten puolustuskyvyttömään on jossain kyllä mun mielestä vähän vikaa. Vihahan voi olla alitajuntaistakin.
Ja onko ns. PAKKO vihaa? On se kun lähtee tarkastelemaan asiaa vähän pidemmällä aikajanalla, ottaen huomioon esim. eri aikakaudet ja niiden kulttuurit... Huom. en tässä tuo esiin mitään tekopyhyyttä vaan totean tosiasiat.
kehtais oikein vastaanottaa mitään tietyltä taholta... enkä ota
mikään onnistu" A. mikä siinä nyt on niin vikana? Vastaus: ei tarvi näyttää B. Pitäisikö onnistua? Vastaus: Ei Sanojalla on ilmeisesti todellisia vaikeuksia itsensä kanssa, kun lähtee parikymppiselle tollasta laukomaan. Eikö tää osoita jotain tarpeita, jossakin? Ettei se suhtautuminen oikein ole kauhean kypsää...
käytännössä se ei vain toimi, koska on erinäisiä juttuja mitä yhteiskunnassa pitää? tehdä. Ja tälle aloittajalle voi vain sanoo, et LOPETTAKAA JO nöyryyttäminen, ei ihmistä. Mä ainakin haluaisin johonkin lämpimään paikkaan, missä sais aivan olla silleen rauhassa itsekseen tai oman miehen kanssa.