Pentagrammi eli viisisakara on julkisuudesta ehkä tunnetuin noituuden symboleista. Tämäkin on pääosin Hollywood - hömppäelokuvien ansiosta -- tai takia, jonka myötä siitä on tullut niin saatananpalvojien, satanistien ja ties keiden symboli, josta johtuukin että joku kerta kun valtaväestön edustaja näkee pentagrammin jonkun kaulassa, tulee hän huulipyöreänä kysymään "ooks sää saatananpalvoja".
Toistakaa perässäni : Pentagrammi ei liity sen enempää saatananpalvontaan kuin minun vanhat sukkanikaan.
Mutta toisin kuin vanhat sukkani, pentagrammi on vanha ja voimakas symboli. Sen alkuperät juontuvat yli 6000 vuoden taakse Palestiinaan, vuoteen 4000 E.A.A., jolloin sitä on todennäköisesti käytetty suojelevana symbolina löydetyissä astioissa ja ruukuissa. Eniten Pentagrammia muinoin käyttivät Sumerialaiset 2700 E.A.A pyhissä menoissa ja tilanteissa.
Pentagrammin alkuperiin perehtyneistä tutkijoista osa uskoo, että Sumerialaiset käyttivät Pentagrammia kosmisena symbolina joka kuvasi maan neljää reunaa ja taivaiden kaaren. Tämä teoria ei ole kuitenkaan saanut tutkijoiden parissa kannatusta johtuen siitä että ristin merkki olisi paremmin sopinut aikakauteen kuvaamaan maailman neljää reunaa.
Sumerialaisen kulttuurin kadottua pentagrammin käyttö katosi pitkäksi aikaa kunnes se ilmestyi Pythagorealaiseen - mystiikkiin, jolloin sen on arvioitu tarkoittavan ihmistä. Sakarat osoittavat päätä, käsiä ja jalkoja, ja vaikka tämä tulkinta aliarvioi Pythagorealaisten matemaattista älykkyyttä ja tietämistä, tätä merkkiä käytettiin todella paljon 400 E.A.A. aikana.
Varma tieto Pentagrammin tarkoituksesta on se, että se esiintyi Jerusalemin kaupungin virallisena sinettinä 300-150 E.A.A., ja sitä kutsuttiin juutalaisessa mystiikassa Salominin sinetiksi tai Salomonin kilveksi.
Pentagrammin kaltaisia symboleita on paljon nähty myös esi-Kolumbialaisessa Amerikassa sekä Maya - kulttuurissa, jolloin sen on havaittu symboloineen aamu- ja iltatähteä, Venusta.
Pentagrammi tunnetaan joskus myös nimellä Idän tähti ja se on näin ollen identtinen Aamun tähteen (aamunkoi) sekä planeetta venukseen, joka on tunnettaan myös sodan jumalattarina Ischtar sekä Astarte.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.