Lue Kotimaasta:
Joukko oululaisia homoseksuaaleja harkitsee kantelun tekemistä Julkisen sanan neuvostoon sanomalehti Kalevan eilen (20.12.) julkaisemasta tekstistä, jonka aiheena oli kirkon suhtautuminen parisuhdelakiin. Alakerran oli kirjoittanut kappalainen Tapani Kirsilä Sievistä.
Hänen mukaansa Raamattu osoittaa selvästi, ettei Jumala luonut seksuaalisia poikkeavuuksia vaan ne tulivat maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=3929&Itemid=38
Kantelu Tapani Kirsilästä
83
13258
Vastaukset
- JSN:oon
Nyt näyttävät asialliset aiheet vähentyneen tai tykkänään loppuneen. Kantelisivatkohan, jos ?oku terveyslehti kertoisi homosuhteessa olevan suuremman riskin saada virtsatirtulehdus?
- Kempelainen
Olen sata prosenttisesti Kirsilän puolella, sillä jonkunhan keksiutelu on aloitettava. Homous ei ole luonnollista, ja se on myös Raamatun valossa selkeästi tuomittu, jopa Sodomia ja Gomora tuhottiin pysyvästi juuri homouden vuosi.
Jos Homot ja Lesbot vastaavat seuraaviin kysymyksiin mielestäni tyydyttävästi, sekä myös antavat tuekseen Raamatun paikan, lievennän käsityksiäni.
- Miten jatkuu ihmiskunta, jos vain samaa sukupuolta olevat julkistavat liittonsa.
- Onko näihin ”homoliittoihin” sitoutuneiden adoptiolapset saaneet terveellisen isä/ äiti esikuvan. Joskushan lapset tulevat makuuhuoneeseen, vanhempien ollessa ”niin”, miten selität sen ”kyykkyhyppelyn”
- Minkä sanoman annat, mistä minä olen tullut?
- Kumpi imettää.
Asia on yhteiskristillinen, meidän täytyy nousta tuota sairasta, ja Sanan vastaista asiaa vastaan yhteisrintamassa, sillä juuri Jumalan ensimmäinen tuhottu ihmisasutus oli Homojen la lesbojen syy, siinä meni muitakin.- ja muillekin
Tämä on tosi hyvä uutinen ja joululahja ihmisille.
Lukekaa:
>>Vähemmistövaltuutettu haluaa nettirasistit oikeuteen
Internetistä on muodostunut merkittävä kanava erilaisille rasistisille ilmiöille ja kannanotoille.
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mielestä netin kautta levitettävään rasismiin pitää pystyä puuttumaan. Hän toivoo, että toisia ihmisiä syrjivän ja kansanryhmiä vastaan kiihottavan aineiston levittäjiä saataisiin oikeuteen sen todistamiseksi, että netissä julkaiseminen voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
"Vallalla tuntuu olevan selvästi sellainen käsitys, että netissä voi pistää ulos mitä tahansa", Suurpää huomauttaa. Toisrotuisiin ennakkoluuloa kylvävää aineistoa löytyy nettisivustoilta valtavat määrät. Vähemmistövaltuutettu ei osaa arvioida, kuinka suuri on se joukko, joka tätä levittää. Hän olettaa, että kyse on pienestä osasta väestöä, mutta se toimii sitäkin näkyvämmin ja reagoi herkästi erilaisilla keskustelupalstoilla.
Keskusrikospoliisi seuraa netissä julkaistavia aineistoja. Myös vähemmistövaltuutetun toimisto tekee ajoittain kampanjanomaisesti nettiseurantaa. "Kyllä sieltä löytyy yhtä toista. Ei siellä viitsi kauan surffailla", Suurpää huokaa.
Suurpää myöntää, että rasistista materiaalia on niin paljon, ettei kaikkeen voida puuttua eikä kaikesta päästä eroon. Mutta pahimpiin ylilyönteihin pitäisi hänen mielestään käydä käsiksi. "Se täytyy pystyä estämään, ettei tästä kehkeydy organisoidumpaan rasistista toimintaa."
Vähemmistövaltuutettu arvioi asenneilmaston olevan Suomessa vielä sellainen, ettei kansanryhmien vastainen kiihotus ole päässyt ryöstäytymään kansanhuviksi. Hän huomauttaa, ettei nettirasismi ole yksin Suomen ongelma vaan sitä ilmenee kaikkialla.
http://www.kaleva.fi/plus/juttu701324_page0.htm - nesla
Ihmissuku voi jatkua hedelmöityshoitojen ja keinokohtujen ja kohdunvuokrauksen avulla. Lapselle tärkeintä ovat rakastavat vanhemmat, ei vanhempien sukupuoli. Ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa samaa sukupuolta olevien perheiden lapset eivät ole voineet sen huonommin kuin muissakaan perheissä. Tärkeintä on nimenomaan rakkaus.
Millaisen esikuvan lapsi saa päihdeongelmakodissa tai rikollisten kodissa? - homoista
nesla kirjoitti:
Ihmissuku voi jatkua hedelmöityshoitojen ja keinokohtujen ja kohdunvuokrauksen avulla. Lapselle tärkeintä ovat rakastavat vanhemmat, ei vanhempien sukupuoli. Ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa samaa sukupuolta olevien perheiden lapset eivät ole voineet sen huonommin kuin muissakaan perheissä. Tärkeintä on nimenomaan rakkaus.
Millaisen esikuvan lapsi saa päihdeongelmakodissa tai rikollisten kodissa?antaa munasolun tai vastaavasti lesboista siittiösoluja?
- Lääket. opisk.
>>Homous ei ole luonnollista
Homous ja heterous ovat kaksi vaihtoehtoista sukupuolista suuntutumista. Kumpi lapsesta tulee, määräytyy sikiön varhaisessa kehitysvaiheessa. Ihminen ei voi itse tätä asiaa valita, yhtä vähän kuin hän voi valita tuleeko hänestä sinisilmäinen vai ruskeasilmäinen.
Homous on siten täysin yhtä luonnollinen seikka kuin heterouskin. Molemmat ovat Jumalan luomia. - koko-nainen
Meillä ei ole ikinä lapset tulleet katsomaan meidän "kyykkyhyppyä"! Teilläkö on? Miten olet selittänyt sen lapselle?
Jos näin olisi käynyt, niin olisin varmaan osaanut selittää tapahtuman rakastamisen ja leikkimisen kautta. Sinäkö pidät esitelmän yhdynnästä ja mahdollisesta jälkeläisten hankkimisesta? Sitähän eivät "nuo syntiset" voi tehdä!
Mutta eivät kai lapset tarvitse tuollaisia esitelmiä vahemmiltaan! Heille riittää vähempikin. Ainakin meillä on riittänyt. En halua että lapset ovat holhoojiensa sukupuolielämän todistajia - edes vahingossa.
Kirjoituksesi oli spekulaatiota ja liioittelua meidän heteroiden avioelämästä! Oksettavaa. - Toinen lääket.opiskelija
Lääket. opisk. kirjoitti:
>>Homous ei ole luonnollista
Homous ja heterous ovat kaksi vaihtoehtoista sukupuolista suuntutumista. Kumpi lapsesta tulee, määräytyy sikiön varhaisessa kehitysvaiheessa. Ihminen ei voi itse tätä asiaa valita, yhtä vähän kuin hän voi valita tuleeko hänestä sinisilmäinen vai ruskeasilmäinen.
Homous on siten täysin yhtä luonnollinen seikka kuin heterouskin. Molemmat ovat Jumalan luomia.Homous ei ole "luonnollista" sanan varsinaisessa merkityksessä. Tietysti asiaa voi ajatella kahdelta kantilta, mutta homous on pikemminkin luonnonoikku, eli tavallaan sairaus.
Sinun logiikkasi mukaan pedofiiliset taipumukset ja muut seksuaaliset kieroutumatkin olisivat luonnollisia.
Tässä asiassa puhuu tunteet enemmän kuin järki. Homoutta sanotaan luonnolliseksi, koska halutaan sanoa. Pedofiilit ja eläimiin sekaantujat taas ovat sairaita ja kieroutuneita, koska sellainen inhottaa kaikkia. Samanlainen virhe geeneissä kuitenkin aiheuttaa nuo "viat", niin homouden kuin muutkin kieroutumat. - Sinulla, Kempelainen, taitaa olla fundamentalistinen Raamatun tulkinta
- Kukaan ei halua olla homo tai lesbo, näin uskon. He ovat sellaisiksi syntyneet Jumalan tahdosta, eivätkä voi asialle mitään
- Jumalan tahto voi olla myös, että luomalla homoja, lesboja, mustia, vammaisia, tyhmiä, viisaita jne. keskuuteemme, Hän haluaa kasvattaa meitä jokaista hyväksymään ja sallimaan ihmisten erilaisuutta
- Raamatun kaksi keskeisintä ohjetta ovat: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tuomitsemalla homot ja lesbot, syyllistyt rakkaudettomuuteen lähimmäisiäsi kohtaan ja kiellät myös heitä saamasta ja antamasta rakkautta lähimmäisilleen heille ominaisella tavalla
- Maapallo tuhoutuu väestön liikakasvuun jo tällä vuosisadalla, ellei kasvua kyetä rajoittamaan. Jos enemmistö tulevaisuudssa maapallolle syntyvistä lapsista olisivat homoja/lesboja, maailma pelastuisi jo sillä eikä tarvittaisi ihmiskunnan väkivaltaista "harventamista". Ihmiskunnan olemassaolon jatkuvuus ei edellytä, että kaikki naaraat synnyttäisivät koko hedelmällisen ikänsä.
- Kaikki oman seksuaalisuutensa ilmaisu- toteuttamiskeinot ovat Jumalan tahdon mukaisia, joilla ei loukata yhtäkään lähimmäisistämme- ajatuksiasi todella
Joosua kirjoitti:
- Sinulla, Kempelainen, taitaa olla fundamentalistinen Raamatun tulkinta
- Kukaan ei halua olla homo tai lesbo, näin uskon. He ovat sellaisiksi syntyneet Jumalan tahdosta, eivätkä voi asialle mitään
- Jumalan tahto voi olla myös, että luomalla homoja, lesboja, mustia, vammaisia, tyhmiä, viisaita jne. keskuuteemme, Hän haluaa kasvattaa meitä jokaista hyväksymään ja sallimaan ihmisten erilaisuutta
- Raamatun kaksi keskeisintä ohjetta ovat: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tuomitsemalla homot ja lesbot, syyllistyt rakkaudettomuuteen lähimmäisiäsi kohtaan ja kiellät myös heitä saamasta ja antamasta rakkautta lähimmäisilleen heille ominaisella tavalla
- Maapallo tuhoutuu väestön liikakasvuun jo tällä vuosisadalla, ellei kasvua kyetä rajoittamaan. Jos enemmistö tulevaisuudssa maapallolle syntyvistä lapsista olisivat homoja/lesboja, maailma pelastuisi jo sillä eikä tarvittaisi ihmiskunnan väkivaltaista "harventamista". Ihmiskunnan olemassaolon jatkuvuus ei edellytä, että kaikki naaraat synnyttäisivät koko hedelmällisen ikänsä.
- Kaikki oman seksuaalisuutensa ilmaisu- toteuttamiskeinot ovat Jumalan tahdon mukaisia, joilla ei loukata yhtäkään lähimmäisistämmeRaamatun ilmoittama Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden. Hän loi kaiken hyväksi ja täydelliseksi.
Emme kuitenkaan voi ohittaa syntiinlankeemusta, jonka seurauksia me kaikki kannamme eri tavoin. Syntiinlankeemuksen seurauksena meihin tulivat kaikki puutteet, sairaudet ja synti! Näiden sovittamiseksi Jumala syntyi Jeesuksessa ihmisten keskuuteen ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Jos puhutaan Raamatun ilmoittamasta Jumalasta, ei voi unohtaa kokonaisuutta. Hän loi kaiken hyväksi, mutta hän ei voi hyväksyä syntiä, se on vastoin Hänen pyhyyttään.
Otetaan vastaan Hänen sovituksensa omalle kohdallemme. Silloi voimme kokea Joulun. - Kysyn?
nesla kirjoitti:
Ihmissuku voi jatkua hedelmöityshoitojen ja keinokohtujen ja kohdunvuokrauksen avulla. Lapselle tärkeintä ovat rakastavat vanhemmat, ei vanhempien sukupuoli. Ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa samaa sukupuolta olevien perheiden lapset eivät ole voineet sen huonommin kuin muissakaan perheissä. Tärkeintä on nimenomaan rakkaus.
Millaisen esikuvan lapsi saa päihdeongelmakodissa tai rikollisten kodissa?Helppo sanoa noin, mutta paljonko on totuuspohjaa. Kasvatusalan ammattilaisena voin kokemuksesta sanoa, että paras kasvuympäristö lapselle on perhe, jossa on rakastavat isä ja äiti.
- Lääket. opisk.
Toinen lääket.opiskelija kirjoitti:
Homous ei ole "luonnollista" sanan varsinaisessa merkityksessä. Tietysti asiaa voi ajatella kahdelta kantilta, mutta homous on pikemminkin luonnonoikku, eli tavallaan sairaus.
Sinun logiikkasi mukaan pedofiiliset taipumukset ja muut seksuaaliset kieroutumatkin olisivat luonnollisia.
Tässä asiassa puhuu tunteet enemmän kuin järki. Homoutta sanotaan luonnolliseksi, koska halutaan sanoa. Pedofiilit ja eläimiin sekaantujat taas ovat sairaita ja kieroutuneita, koska sellainen inhottaa kaikkia. Samanlainen virhe geeneissä kuitenkin aiheuttaa nuo "viat", niin homouden kuin muutkin kieroutumat.>> Sinun logiikkasi mukaan pedofiiliset taipumukset ja muut seksuaaliset kieroutumatkin olisivat luonnollisia.
Esität harhaanjohtavan väitteen. Homoseksuaalisuus enempää kuin heterosesuaalisuuskaan ei itsesään merkitse lasten hyväksikäyttöä.
Pedofilia tarkoittaa alaikäisen hyväksikäyttöä. Se on Suomen lakien mukaan rikos.
Hetero- ja homoseksuaalisuus tarkoittavat seksuaalista suuntautumista joko omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen. Enempää hetero kuin homokaan ei saa käyttää hvyäkseen alaikäisiä, enempää kuin olla seksuaalisessa kanssakäymisessä vastoin kumppanin tahtoa. Sekä pedofilia että raiskaus ovat rikoksia Suomen lain mukaan.
Hetero- ja homoseksuaalisuus eivät ole rikoksia eivätkä luonnottomia.
Valtaosaan lasten hyväksikäyttörikoksista syyllistyvät heterot. Pääosa myös seksin ostajista on heteromiehiä. Heterot syyllistyvät myös valtaosaan raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista.
Homoseksuaalisuu on rinnakkainen seksuaalinen suuntautuminen heterouden kanssa. Kummankin ryhmän edustajilel on lainvastainen toiminta kiellettyä.
Syrjintä seksuaalisuuden suuntautumisen perusteella on Suomen lain mukaan rikos. - Trim Cat
Lääket. opisk. kirjoitti:
>> Sinun logiikkasi mukaan pedofiiliset taipumukset ja muut seksuaaliset kieroutumatkin olisivat luonnollisia.

Syrjintä seksuaalisuuden suuntautumisen perusteella on Suomen lain mukaan rikos."Hetero- ja homoseksuaalisuus eivät ole rikoksia eivätkä luonnottomia"
Opiskelet alaa, jossa perehdytään Jumalan luomistyön tulokseen. Luoja totesi homouden toteuttamisen olevan luonnonvastaista. Toivottavasti jossakin vaiheessa opiskelua havaitset, että Jumalan tahtoa on mahdoton muokata edes lääketiedettä lukemalla. Vie nämä terveiset myös opettajallesi. - /Homo
Myös kaikissa eläimissä on homoja. Löytyy esim. ravureita, jotka tarkoitettu raviuransa jälkeen siitoshommiin, mutta eivät välitä tammoista, vaan ovat homoja. Näin myös siis muilla nisäkkäillä. Eli näyttäis siltä, että kyllä niilläkin on tarkoituksensa.
Ja homoja nyt on vain n.6 5 väestöstä, kaikissa roduissa, ryhmissä, kansoissa jne. - Trim Cat
/Homo kirjoitti:
Myös kaikissa eläimissä on homoja. Löytyy esim. ravureita, jotka tarkoitettu raviuransa jälkeen siitoshommiin, mutta eivät välitä tammoista, vaan ovat homoja. Näin myös siis muilla nisäkkäillä. Eli näyttäis siltä, että kyllä niilläkin on tarkoituksensa.
Ja homoja nyt on vain n.6 5 väestöstä, kaikissa roduissa, ryhmissä, kansoissa jne.Oletko nähnyt hevosen tekevän jotakin sellaista, mitä Raamattu kieltää hevosen tekemästä?
- Pimeä keskiaika
Näin sairaita ajatuksia voi tuottaa vain täydellinen asiantuntemattomuus ja ylimielisyys. Vatsaa vääntää kun tätä lukee.
- luulojen sijaan
Hauskoja kysymyksiä Kempeläisellä:
- Miten jatkuu ihmiskunta, jos vain samaa sukupuolta olevat julkistavat liittonsa.
Etkö sinä tunne ihmisen lisääntymisen prosessia? Etsipä koulun biologian kirja ja katso siitä. Ihmisen lisääntymisbiologia on selitetty varmaan neitssäkin.
Kukaan ei ole toistaiseksi esittänyt että heteroseksuaaliset suhteet julistettaisiin kielletyksi. Lisäksi nykyisin on käytössä hedelmöityshoidot joilla voidaan edistää asiaa.
- Onko näihin ”homoliittoihin” sitoutuneiden adoptiolapset saaneet terveellisen isä/ äiti esikuvan.
Monet kansainväliset tutkimukset osoittavat, että homoperheissä kasvaneet lapset eivät poikkea muissa perheissä kasvaneista.
Joskushan lapset tulevat makuuhuoneeseen, vanhempien ollessa ”niin”, miten selität sen ”kyykkyhyppelyn”
On erittäin vastuutonta esitellä vanhempien intiimielämää omille lapsilleen. Lapsille ei tule paljastella seksielämäänsä, sen sijaan terve seksuaalikasvatus on paikallaan. Isän ja äidin seksielämä on vain heidän kahdenkeskinen asiansa. Eikö sinulla tämän enempää järki liiku itselläsi?
- Minkä sanoman annat, mistä minä olen tullut?
Vastaus tähän selviää perehtymällä ihmisen lisääntymisen biologiaan.
- Kumpi imettää.
Ketä pitäisi imettää ja miksi? - utelen
ajatuksiasi todella kirjoitti:
Raamatun ilmoittama Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden. Hän loi kaiken hyväksi ja täydelliseksi.
Emme kuitenkaan voi ohittaa syntiinlankeemusta, jonka seurauksia me kaikki kannamme eri tavoin. Syntiinlankeemuksen seurauksena meihin tulivat kaikki puutteet, sairaudet ja synti! Näiden sovittamiseksi Jumala syntyi Jeesuksessa ihmisten keskuuteen ja sovitti maailman itsensä kanssa.
Jos puhutaan Raamatun ilmoittamasta Jumalasta, ei voi unohtaa kokonaisuutta. Hän loi kaiken hyväksi, mutta hän ei voi hyväksyä syntiä, se on vastoin Hänen pyhyyttään.
Otetaan vastaan Hänen sovituksensa omalle kohdallemme. Silloi voimme kokea Joulun.Mitä raamattusi opettaa lähimmäisenrakkaudesta? Kehotetaanko siellä sulkemaan joitakin ihmisiä lähimmäisenrakkauden ulkopuolelle?
- seksi on kielletty hedelmä
utelen kirjoitti:
Mitä raamattusi opettaa lähimmäisenrakkaudesta? Kehotetaanko siellä sulkemaan joitakin ihmisiä lähimmäisenrakkauden ulkopuolelle?
homoja tuomita lähimmäisen rakkauden ulkopuolelle, vaan heille ei kuulu seksi.
Vl-uskovaisilla vain heteroavioliittoon kuuluu seksi.
Esim. vl-uskovaisia yksinäisiä heteronaisia on hyvin paljon joille ei kuulu seksi. He eivät saa katsella miestä liikkeen ulkopuolelta ja heille ei hyväksytä itsetyydytystäkään. He joutuvat elämään koko elämänsä ilman seksiä.
Homot ovat samassa asemassa.
Onko edes tärkeää miettiä, onko Jumala luonut homouden, vai syntyykö se varhaisen vuorovaikutuksen puutteen vuoksi, koska homoseksuaalisuuden omaava ihminen ei itse ole siihen mitenkää syypää.
Hyväksytäänhän vl-uskovaisiksi narsistitkin, ja he voivat mennä naimisiin, vaikka ovat siihen kykenemättömiä, luonnevikasuutensa vuoksi. - kenen on syy?
seksi on kielletty hedelmä kirjoitti:
homoja tuomita lähimmäisen rakkauden ulkopuolelle, vaan heille ei kuulu seksi.
Vl-uskovaisilla vain heteroavioliittoon kuuluu seksi.
Esim. vl-uskovaisia yksinäisiä heteronaisia on hyvin paljon joille ei kuulu seksi. He eivät saa katsella miestä liikkeen ulkopuolelta ja heille ei hyväksytä itsetyydytystäkään. He joutuvat elämään koko elämänsä ilman seksiä.
Homot ovat samassa asemassa.
Onko edes tärkeää miettiä, onko Jumala luonut homouden, vai syntyykö se varhaisen vuorovaikutuksen puutteen vuoksi, koska homoseksuaalisuuden omaava ihminen ei itse ole siihen mitenkää syypää.
Hyväksytäänhän vl-uskovaisiksi narsistitkin, ja he voivat mennä naimisiin, vaikka ovat siihen kykenemättömiä, luonnevikasuutensa vuoksi.onko siitä mitään raamatussa.
Eihän narsismin omaava ihminen ole itse syypää siihen, vaan ympäristö, että hänestä on tullut narsistinen. - ja vellit sekaisin
Lääket. opisk. kirjoitti:
>>Homous ei ole luonnollista
Homous ja heterous ovat kaksi vaihtoehtoista sukupuolista suuntutumista. Kumpi lapsesta tulee, määräytyy sikiön varhaisessa kehitysvaiheessa. Ihminen ei voi itse tätä asiaa valita, yhtä vähän kuin hän voi valita tuleeko hänestä sinisilmäinen vai ruskeasilmäinen.
Homous on siten täysin yhtä luonnollinen seikka kuin heterouskin. Molemmat ovat Jumalan luomia.opiskelijalta. yhtä luonnollista muka hah hah. Saako lapsiin sekaantua ja vaikka toisen tappaa kun minusta se tuntuu ihan luonnolliselta
- VÄHÄN AIKAA
Lääket. opisk. kirjoitti:
>> Sinun logiikkasi mukaan pedofiiliset taipumukset ja muut seksuaaliset kieroutumatkin olisivat luonnollisia.
Esität harhaanjohtavan väitteen. Homoseksuaalisuus enempää kuin heterosesuaalisuuskaan ei itsesään merkitse lasten hyväksikäyttöä.
Pedofilia tarkoittaa alaikäisen hyväksikäyttöä. Se on Suomen lakien mukaan rikos.
Hetero- ja homoseksuaalisuus tarkoittavat seksuaalista suuntautumista joko omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen. Enempää hetero kuin homokaan ei saa käyttää hvyäkseen alaikäisiä, enempää kuin olla seksuaalisessa kanssakäymisessä vastoin kumppanin tahtoa. Sekä pedofilia että raiskaus ovat rikoksia Suomen lain mukaan.
Hetero- ja homoseksuaalisuus eivät ole rikoksia eivätkä luonnottomia.
Valtaosaan lasten hyväksikäyttörikoksista syyllistyvät heterot. Pääosa myös seksin ostajista on heteromiehiä. Heterot syyllistyvät myös valtaosaan raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista.
Homoseksuaalisuu on rinnakkainen seksuaalinen suuntautuminen heterouden kanssa. Kummankin ryhmän edustajilel on lainvastainen toiminta kiellettyä.
Syrjintä seksuaalisuuden suuntautumisen perusteella on Suomen lain mukaan rikos.NIIN EIKÖHÄN NUO HOMPPELIT JA MUUT SAIRAAT SAA AJETTUA SELLAISENKIN LAIN LÄPI, ETTÄ SAA IHAN LUVAN KANSSA PEDOFILIAA HARRASTAA.
- vaan
kenen on syy? kirjoitti:
onko siitä mitään raamatussa.
Eihän narsismin omaava ihminen ole itse syypää siihen, vaan ympäristö, että hänestä on tullut narsistinen.Lue tämä linkki http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000031471201
Joku junailee näiä narsisti-aloituksia solkenaan. Ylläpito tai joku joutui viimeyönäkin poistamaan niitä vähemmäksi.
Älä murehdi näistä kirjoituksista, ne eivät ole Raamatusta, vaan vihollinen yrittää keksiä uusia pilkkanimiä, koska tietää aikaa olevan vähän. - uutisista luin
VÄHÄN AIKAA kirjoitti:
NIIN EIKÖHÄN NUO HOMPPELIT JA MUUT SAIRAAT SAA AJETTUA SELLAISENKIN LAIN LÄPI, ETTÄ SAA IHAN LUVAN KANSSA PEDOFILIAA HARRASTAA.
- Lääket. opisk.
ja vellit sekaisin kirjoitti:
opiskelijalta. yhtä luonnollista muka hah hah. Saako lapsiin sekaantua ja vaikka toisen tappaa kun minusta se tuntuu ihan luonnolliselta
Sekoitatko tietoisesti asioita? Vai oletko sairaalloisen väkivaltainen henkilö?
Laki sallii sekä heteroseksuaaliset että homoseksuaaliset parisuhteet aikuisten kesken.
Toistan: aikuisten kesken parisuhteet ja seksuaalinen kanssakäyminen on täysin sallittua.
Lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö on AINA rikos, syyllistyipä siihen hetero tai homo. Lakie kieltää sen.
Väkivalta ja toisen tappaminen on samoin aina rikos, syyllistyipä siihen hetere tai homo. Sinulla ei siis ole lupaa tappaa toista ihmistä. Etkö ole tätä oppinut rippikoulussa, josssa käskyt käytiin läpi?
Suosittelen sinulle että käyt rippikoulusi uudestaan, niin palautuisi mieleen kristinuskon perusopinkappaleet. Saatat nimitätin olla ympäristöllesi turvallisuusriski ja vaarallinen henkilö väkivaltaisine mielihaluinesi. - Lääket. opisk. 60-luvulla
Lääket. opisk. kirjoitti:
>>Homous ei ole luonnollista
Homous ja heterous ovat kaksi vaihtoehtoista sukupuolista suuntutumista. Kumpi lapsesta tulee, määräytyy sikiön varhaisessa kehitysvaiheessa. Ihminen ei voi itse tätä asiaa valita, yhtä vähän kuin hän voi valita tuleeko hänestä sinisilmäinen vai ruskeasilmäinen.
Homous on siten täysin yhtä luonnollinen seikka kuin heterouskin. Molemmat ovat Jumalan luomia.Miten nämä luonnolliset homot hoitavat haplodisten kromosomipakkaustensa yhteenliittämisen lajin säilymisen varmistamiseksi?
- Lääket. opisk.
Lääket. opisk. 60-luvulla kirjoitti:
Miten nämä luonnolliset homot hoitavat haplodisten kromosomipakkaustensa yhteenliittämisen lajin säilymisen varmistamiseksi?
Rakkaudessa ja parisuhteessa ei ole yksilöiden mielessä kyse ensi sijassa lajin säilyttämisestä vaan kiintymyksestä, läheisyydestä, hellyydestä, toiseta huolehtimisesta sekä erotiikasta ja seksuaalisesta onnesta. Toki parisuhteessa usein halutaan myös lapsia.
Lähestkään kaikki hetero-asvioliitot eivät tuota jälkeläisiä. Jälkeläisten tuottaminen vaihtelee suuresti.
Lapsia on mahdollista haluttaessa adoptoida, sillä maailmassa on miljoonia kodittomia lapsia vailla hhuolenpitoa. Lisäksi biologisen lapsen saamista helpottavat lisääntymislääketieteen ratkaisut. Lasten saaminen perheeseen ei siten ole ongelmista ollenkaan vaikein.
Vaikein ongelma on yhteisön syrjivät ja leimaavat asenteet.Onneksi nuoren polven suhteen asenteet ovat jo pitkälle suopeat erilaisia "sateenkaariperheitä" kohtaan. - BLueValues
Lääket. opisk. kirjoitti:
>> Sinun logiikkasi mukaan pedofiiliset taipumukset ja muut seksuaaliset kieroutumatkin olisivat luonnollisia.
Esität harhaanjohtavan väitteen. Homoseksuaalisuus enempää kuin heterosesuaalisuuskaan ei itsesään merkitse lasten hyväksikäyttöä.
Pedofilia tarkoittaa alaikäisen hyväksikäyttöä. Se on Suomen lakien mukaan rikos.
Hetero- ja homoseksuaalisuus tarkoittavat seksuaalista suuntautumista joko omaan tai vastakkaiseen sukupuoleen. Enempää hetero kuin homokaan ei saa käyttää hvyäkseen alaikäisiä, enempää kuin olla seksuaalisessa kanssakäymisessä vastoin kumppanin tahtoa. Sekä pedofilia että raiskaus ovat rikoksia Suomen lain mukaan.
Hetero- ja homoseksuaalisuus eivät ole rikoksia eivätkä luonnottomia.
Valtaosaan lasten hyväksikäyttörikoksista syyllistyvät heterot. Pääosa myös seksin ostajista on heteromiehiä. Heterot syyllistyvät myös valtaosaan raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista.
Homoseksuaalisuu on rinnakkainen seksuaalinen suuntautuminen heterouden kanssa. Kummankin ryhmän edustajilel on lainvastainen toiminta kiellettyä.
Syrjintä seksuaalisuuden suuntautumisen perusteella on Suomen lain mukaan rikos."Pedofilia tarkoittaa alaikäisen hyväksikäyttöä."
Ei ole totta. Pedofilia eli pedoseksuaalisuus tarkoittaa sitä, että seksuaalinen kiinnostus kohdistuu suurimmaksi osaksi alle murrosikäisiin lapsiin (tyttöihin, poikiin tai molempiin). Samaan tapaan kuin homoseksuaalin seksuaalinen kiinnostus kohdistuu pääosin omaa sukupuolta edustaviin aikuisiin.
Olen samaa mieltä toisen lääketieteen opiskelijan kanssa siitä, että homoutta puolustava ei voi vastustaa pedoseksuaalisuutta, mutta eri mieltä siitä, että kumpikaan olisi sairasta tai väärin.
Rakkautta se on poikkeavakin rakkaus.
Tietenkään kukaan ei saa 'käyttää hyväkseen alaikäisiä', harva pedoseksuaali näin tekeekään. Älkää tuomitko kaikkia pedoseksuaaleja siksi että osa toimii moraalittomasti. Suurin osa hillitsee itsensä ja toimii täysin normaalisti. Osa heteroistakin raiskaa, samoin osa homoista. Mutta kyseessä on aina YKSILÖN vastuuttomuus, ei kokonaisen ihmisryhmän.
"Syrjintä seksuaalisuuden suuntautumisen perusteella on Suomen lain mukaan rikos."
Kyllä. Koittakaapas homot siis olla syrjimättä pedoseksuaaleja. Pata kattilaa soimaa... - huh huh
uutisista luin kirjoitti:
Tämä on paljastunut nyt karmealla tavalla, Kirkkohallituksen julkistettua asioita.
- Siittä vierestä!
kun homot ovat kerääntyneet kaikki tuonne maapallon keskikohdalle kohdalle, missä maan alaiset laatat törmäilevät toisiinsa. Ja taas on ihme, ettei esimerkiksi Oulussa ole maan järistyksiä, onhan sielläkin kai normaali määrä homoja. Onhan tietenkin Oulussa muita haittoja jotka ovat homouksien syitä. On Kärpät. rautapolliisi ja poliisia pelkäämättömiä pastillin syöjiä. Niin ja vielä, tiukkapipoisia piispoja ja pappeja.
Ai, melkein unohtui, se oululainen murre, se, se, on sitte kamalaa. - pukkaa
>- Miten jatkuu ihmiskunta, jos vain samaa sukupuolta olevat julkistavat liittonsa. >
Eipä ole uhkaa että kuolemme sukupuuttoon siis homous ei ole uhka.
Miten heteroiden keskuudessa sielläkin lapset voivat saada huonon kuvan vanhemmista (mm. väkivaltaa, aivopesua, alkoholsimia jne.)
Naiset synyttävät lapset eli "sieltä" ne aina tulee ja lesboparit voi hankkia helposti "alkuaineet"
eiköhän synyttäjä imetä?! ja toisaalta ei kaiklla hetsku äidellä jotka ovat synnyttäneet tule maitoo joten tarvitaan korviketta.
Jos ihminen on Jumalan luomia niin homot on samaa tuotosta joten älä sinä aseta itseäsi homoja paremmaksi olaan kaikki samalla viivalla. - samaa mieltä
kirjoittaa asiaa. Kiitos tästä
- onko uskikset homoja
VÄHÄN AIKAA kirjoitti:
NIIN EIKÖHÄN NUO HOMPPELIT JA MUUT SAIRAAT SAA AJETTUA SELLAISENKIN LAIN LÄPI, ETTÄ SAA IHAN LUVAN KANSSA PEDOFILIAA HARRASTAA.
on paljastunut n.50 pedofilia tapausta!
ja sinä ymppäät homouden ja pedofilian!
"NIIN EIKÖHÄN NUO HOMPPELIT JA MUUT SAIRAAT SAA AJETTUA SELLAISENKIN LAIN LÄPI, ETTÄ SAA IHAN LUVAN KANSSA PEDOFILIAA HARRASTAA." - SecondThoughts
BLueValues kirjoitti:
"Pedofilia tarkoittaa alaikäisen hyväksikäyttöä."
Ei ole totta. Pedofilia eli pedoseksuaalisuus tarkoittaa sitä, että seksuaalinen kiinnostus kohdistuu suurimmaksi osaksi alle murrosikäisiin lapsiin (tyttöihin, poikiin tai molempiin). Samaan tapaan kuin homoseksuaalin seksuaalinen kiinnostus kohdistuu pääosin omaa sukupuolta edustaviin aikuisiin.
Olen samaa mieltä toisen lääketieteen opiskelijan kanssa siitä, että homoutta puolustava ei voi vastustaa pedoseksuaalisuutta, mutta eri mieltä siitä, että kumpikaan olisi sairasta tai väärin.
Rakkautta se on poikkeavakin rakkaus.
Tietenkään kukaan ei saa 'käyttää hyväkseen alaikäisiä', harva pedoseksuaali näin tekeekään. Älkää tuomitko kaikkia pedoseksuaaleja siksi että osa toimii moraalittomasti. Suurin osa hillitsee itsensä ja toimii täysin normaalisti. Osa heteroistakin raiskaa, samoin osa homoista. Mutta kyseessä on aina YKSILÖN vastuuttomuus, ei kokonaisen ihmisryhmän.
"Syrjintä seksuaalisuuden suuntautumisen perusteella on Suomen lain mukaan rikos."
Kyllä. Koittakaapas homot siis olla syrjimättä pedoseksuaaleja. Pata kattilaa soimaa...BlueValues:

Kyllä. Koittakaapas homot siis olla syrjimättä pedoseksuaaleja. Pata kattilaa soimaa...
---
Komppaan tätä täysin. Myös meillä pedoseksuaaleilla on perheitä ja onnellisesti kasvavia lapsia. Pedoseksuaali lähinnä hengailee, pitää seuraa ja kasvattaa lapsia. Seksuaalinen kanssakäynti nuorten kanssa on lähinnä katselua (esimerkiksi saunominen), koskettelua ja yhteismasturbointia - siis toimintaa joka oli täysin laillista ennen viimeisintä rikoslain uudistusta. Omista lapsistamme emme yleensä ole kiinnostuneita. Aikuisten ja lasten keskinäisten suhteiden biologinen tarkoitus on saada ihmiset lisääntymään, hyvät muistot lapsuudesta säilyvät ja aikuinen oppii arvostamaan lapsuutta ja lapsia.
Suhde on aina molemminpuolisesti hyväksytty.
Nämä julkisuudessa ja oikeuden käsittelyssä olleet hyväksikäyttötapaukset ovat olleet enimmäkseen (poikkeuksiakin on..) joidenkin muiden tekemiä kuin lasten ystävien.
Tätä näkökulmaa on äärettömän vaikea saada läpi keskustelupalstoilla, yleensä seuraus postaamisesta on poisto ja sensurointi.
- tutustu ihmiseen
Tutustu uskovaisen lesbon blogiin:
http://ladysuomessa.blogspot.com/2007_11_01_archive.html- Trim Cat
Tutkimuksissa selvitetään suomalaisten ja kirkon suhtautumista homoseksuaalisuuteen.
Raamatun mukaan ihmisen tulisi selvittää, mitä Jumala sanoo homoseksuaalisuudesta.
Raamattu toteaa homoseksuaalisuuden toteuttamisen synniksi. Syntiin taipuvainen ihminen on Jumalan luoma. Homouden toteuttamisen synnin saa katuva anteeksi kuten toisetkin Jumalan tahtoa vastaan rikkoneet. Taipumus ei ole synti, joten Jumalan luomaa ominaisuutta ei tarvitse pyytää anteeksi. - Tutkija Suomen ev.lut. kirkko
Trim Cat kirjoitti:
Tutkimuksissa selvitetään suomalaisten ja kirkon suhtautumista homoseksuaalisuuteen.
Raamatun mukaan ihmisen tulisi selvittää, mitä Jumala sanoo homoseksuaalisuudesta.
Raamattu toteaa homoseksuaalisuuden toteuttamisen synniksi. Syntiin taipuvainen ihminen on Jumalan luoma. Homouden toteuttamisen synnin saa katuva anteeksi kuten toisetkin Jumalan tahtoa vastaan rikkoneet. Taipumus ei ole synti, joten Jumalan luomaa ominaisuutta ei tarvitse pyytää anteeksi.Kuten Raamatun historiallinen tutkimus on pitävästi osoittanut, Raamatun aikana ei tunnettu enempää hetero- kuin homoseksuaalisuuttakaan käsitteinä siten kuin me nykyisin asian tunnemme. Kahden miehen välisestä ystävyydestä on VT:ssa tunnettu kuvaus Daavidista ja Joonatanista.
Siihen aikaan yhteisön korkein arvo oli suvun ja miehen kunnia. Syvin miehen kunnian häpäisy oli toisen suvun edustajan tekemä miehen raiskaus. Suvun miesporukka saattoi joukkoraiskata toisen suvun miehen kostoksi. Tämä oli suurin häpäisy. Yhä nykypäivänä tämä häpäisytapa on käytössä Lähi-Idässä.
Raamatussa on kertomuksia joissa suvun mies tarjoaa omia tyttäriään uhkaavan miesjoukon raiskattavaksi, jotta oman suvun miehet säästyisivät häpeältä. Tyttärillä ei ollut suurtakaan arvoa eikä naisen raiskaaminen ollut rikos siihen aikaan.
Miehen raiskaaminen on Raamatussa ankarasti kielletty. Jumala ei halunnut että ihmiset hääpäisisivät toista sukua ja siten jatkaisivat katkeruutta ja kostonhalua. Jumala ei asettunut väkivallan kannalle.
Sen sijaan kahden miehen välisestä kumppanuudesta ja rakkaudesta parisuhteena ei Raamatussa puhuta mitään. Asiaa on tarkasteltava kristillisen ihmiskäsityksen sekä kristinuskon syvimmän arvon, lähimmäisenrakkauden kannalta.
Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja Jumala on luonut jokaiseen ihmisen kaipauksen kumppanuuteen. Rakkaus ja kiintymys ovat Jumalan ihmiseen luomia piirteitä. Tämä on kauneinta mitä ihmisessä ajallisessa mielessä voi olla. Siten myös kahden miehen keskinäinen rakkaus on yhtäläinen kuin miehen ja naisen välinen heterorakkaus. - Trim Cat
Tutkija Suomen ev.lut. kirkko kirjoitti:
Kuten Raamatun historiallinen tutkimus on pitävästi osoittanut, Raamatun aikana ei tunnettu enempää hetero- kuin homoseksuaalisuuttakaan käsitteinä siten kuin me nykyisin asian tunnemme. Kahden miehen välisestä ystävyydestä on VT:ssa tunnettu kuvaus Daavidista ja Joonatanista.
Siihen aikaan yhteisön korkein arvo oli suvun ja miehen kunnia. Syvin miehen kunnian häpäisy oli toisen suvun edustajan tekemä miehen raiskaus. Suvun miesporukka saattoi joukkoraiskata toisen suvun miehen kostoksi. Tämä oli suurin häpäisy. Yhä nykypäivänä tämä häpäisytapa on käytössä Lähi-Idässä.
Raamatussa on kertomuksia joissa suvun mies tarjoaa omia tyttäriään uhkaavan miesjoukon raiskattavaksi, jotta oman suvun miehet säästyisivät häpeältä. Tyttärillä ei ollut suurtakaan arvoa eikä naisen raiskaaminen ollut rikos siihen aikaan.
Miehen raiskaaminen on Raamatussa ankarasti kielletty. Jumala ei halunnut että ihmiset hääpäisisivät toista sukua ja siten jatkaisivat katkeruutta ja kostonhalua. Jumala ei asettunut väkivallan kannalle.
Sen sijaan kahden miehen välisestä kumppanuudesta ja rakkaudesta parisuhteena ei Raamatussa puhuta mitään. Asiaa on tarkasteltava kristillisen ihmiskäsityksen sekä kristinuskon syvimmän arvon, lähimmäisenrakkauden kannalta.
Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja Jumala on luonut jokaiseen ihmisen kaipauksen kumppanuuteen. Rakkaus ja kiintymys ovat Jumalan ihmiseen luomia piirteitä. Tämä on kauneinta mitä ihmisessä ajallisessa mielessä voi olla. Siten myös kahden miehen keskinäinen rakkaus on yhtäläinen kuin miehen ja naisen välinen heterorakkaus.Tee nopeasti täyskäännös, jos olet tutkijana tuota mieltä!
Raamattu tuntee samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen, käyttäen mm:ssa sanaa "miehimykset".
" Sen sijaan kahden miehen välisestä kumppanuudesta ja rakkaudesta parisuhteena ei Raamatussa puhuta mitään. "
Raamatun mukaan kahden miehen tai kahden naisen välistä avioliittoa ei ole! Sellaisessa ei ole rakkautta mistä puhua!
Jumala loi miehelle avuksi vaimon!
Mitä kahdella korkilla tekee, ellei ole pulloa?
Kaksi korkkia on tietysti hyvä lähtökohta tutkimuksille. - tässä nimettömänä
Tutkija Suomen ev.lut. kirkko kirjoitti:
Kuten Raamatun historiallinen tutkimus on pitävästi osoittanut, Raamatun aikana ei tunnettu enempää hetero- kuin homoseksuaalisuuttakaan käsitteinä siten kuin me nykyisin asian tunnemme. Kahden miehen välisestä ystävyydestä on VT:ssa tunnettu kuvaus Daavidista ja Joonatanista.
Siihen aikaan yhteisön korkein arvo oli suvun ja miehen kunnia. Syvin miehen kunnian häpäisy oli toisen suvun edustajan tekemä miehen raiskaus. Suvun miesporukka saattoi joukkoraiskata toisen suvun miehen kostoksi. Tämä oli suurin häpäisy. Yhä nykypäivänä tämä häpäisytapa on käytössä Lähi-Idässä.
Raamatussa on kertomuksia joissa suvun mies tarjoaa omia tyttäriään uhkaavan miesjoukon raiskattavaksi, jotta oman suvun miehet säästyisivät häpeältä. Tyttärillä ei ollut suurtakaan arvoa eikä naisen raiskaaminen ollut rikos siihen aikaan.
Miehen raiskaaminen on Raamatussa ankarasti kielletty. Jumala ei halunnut että ihmiset hääpäisisivät toista sukua ja siten jatkaisivat katkeruutta ja kostonhalua. Jumala ei asettunut väkivallan kannalle.
Sen sijaan kahden miehen välisestä kumppanuudesta ja rakkaudesta parisuhteena ei Raamatussa puhuta mitään. Asiaa on tarkasteltava kristillisen ihmiskäsityksen sekä kristinuskon syvimmän arvon, lähimmäisenrakkauden kannalta.
Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja Jumala on luonut jokaiseen ihmisen kaipauksen kumppanuuteen. Rakkaus ja kiintymys ovat Jumalan ihmiseen luomia piirteitä. Tämä on kauneinta mitä ihmisessä ajallisessa mielessä voi olla. Siten myös kahden miehen keskinäinen rakkaus on yhtäläinen kuin miehen ja naisen välinen heterorakkaus.Luterilaisuus perustuu Raamatun kääntämiselle omalle kielelle sekä sille, että Raamatun tulkinta on kuvattu Tunnustukirjoissa, missä on kerrottu ne lähdeviitteet, joilla sitä perustellaan. Nämä kaikki on kaikkien luettavissa kirkon tunnustuksena. Luterilaisuus on ollut opissaan avointa seurakuntalaisille.
Nyt on vallalla se luterilaisuudelle vieras julistus, että papeilla on käytettävissään tietoa, jota tavallisilla ihmisillä ei ole. Tietoa, joka oikeuttaa vain papit - eksegetiikan tietojenko? - perusteella tekemään oikeaa tulkintaa oikeasta luterilaisesta opista. Tähän samaan yhdistyy se nykyisten nuorten pappien ajatusmaailma, että ne, jotka uskovat toisin kuin he uskovat, ovat väärin uskomassa. Ne, jotka uskovat kuten kirkko on opettanut vielä 1970-luvullakin silloisen katekismuksen opilla (1948 Kristinoppi) ja vuosisatojen periaatteella, että Raamattu on uskon ylin ohje ja Tunnustuskirjoihin nojaten, ovatkin nyt niin väärin uskomassa, että heidät pitää savustaa ulos ev lut kirkostamme, heidän sielunhoidostaan huolehtineine pappeineen. En tällä tarkoita suinkaan Luthersäätiötä, johon minulla ei kosketusta olekaan. Tätä tuskaa ja kirkon painostusta kokee moni tavallinen kirkon uskovainen herätysliikkeiden jäsenistä puhumattakaan.
Miksei tämä uusi meiltä salattua tietoa ainoana oikeana tulkintana pitävä pappiskaarti sitten tuota uutta uskontunnustusta Nikean uskontunnustuksen tilalle ja poista niitä kohtia, jotka eivät uutta tietoa vastaa. Miksi ei laadita uutta Tunnustuskirjojen kokoelmaa lähdeviitteineen niin, että mekin vanhemman polven seurakuntalaiset, mutta kuitenkin vielä työelämässäkin toimivat (suurten ikäluokkien) ev.lutit tietäisimme mihin oppiin kirkko nyt uskoo.
Niin monta asiaa on muuttuntu sitten naispappeuden hyväksymisen, että en enää tunnista kuuluvani saman tunnustuksen piiriin, mihin olen ikäni uskonut. Meidät on kasvatettu pelastuksen teologiaan. Täällä palstalla ollaan nimettömiä. Haluan kuitenkin tässäkin sanoa, että olen ollut julkishallinnon tasa-arvoyhdyshenkilö, suunnitelmien laatija ja niiden toteutumista miettineissä tyryhmissä siitä asti kun tasa-arvolaki tuli voimaan 1980-luvulla. Nuorimman lapseni kastoi kutsuttuna naispappi, oma entinen rippikoululehtorini. Siitä huolimatta tunnen, että kirkko on suvaitsematon perinteisellä tavalla uskovia kohtaan.
- Pappi minäkin
Kappalaine Kirsilä esitti julkisuudessa pöyristyttävästä tietämättömyydestä kieliviä ajatuksiaan. Hyvä että tuli esiin.
- ajatuksineen kirkossa
Valtaosa kirkkomme teologeista on kokonaan toisella kannalla kuin kappalainen Tapani Kirsilä. Suomen kirkon pappisliiton hallitus palkitsi hiljattain korkeakoulu- ja urheilupastori Leena Huovisen Vuoden pappi -nimityksellä. Pastori Huovinen on tullut tunnetuksi puhumalla rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisen kannattajana.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=3667&Itemid=38 - yksin meitä on
ajatuksineen kirkossa kirjoitti:
Valtaosa kirkkomme teologeista on kokonaan toisella kannalla kuin kappalainen Tapani Kirsilä. Suomen kirkon pappisliiton hallitus palkitsi hiljattain korkeakoulu- ja urheilupastori Leena Huovisen Vuoden pappi -nimityksellä. Pastori Huovinen on tullut tunnetuksi puhumalla rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisen kannattajana.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=3667&Itemid=38satojatuhansia jotka tulemme häntä puolustamaan vaikka viimeiseen mieheen. ei muutakuin homppelit navetan taakse ja mitähän sitten tapahtuu.. sille homppelille
- Ilmoitus poliisille
yksin meitä on kirjoitti:
satojatuhansia jotka tulemme häntä puolustamaan vaikka viimeiseen mieheen. ei muutakuin homppelit navetan taakse ja mitähän sitten tapahtuu.. sille homppelille
Navetan taakse: tarkoitatko siis, että homoseksuaalit pitäisi ottaa hengiltä?
Erikoinen kannanotto hengellisellä keskustelupalstalla. Palstall anonyyminä tehty uhkaus on aina silti uhkaus.
Homofobia ei ole yksin vanhoillislestadiolaisia riivaava tauti. Kyllä muitakin samanlaisia asenteita on yhä kirkonpiirissä, tosin vähenevässä määrin. Yli 70 % seurakuntien jäsenistä on valmis sallimaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläville kristillisen kirkon siunaamisen. - Vl-uskon jättänyt gay
Ilmoitus poliisille kirjoitti:
Navetan taakse: tarkoitatko siis, että homoseksuaalit pitäisi ottaa hengiltä?
Erikoinen kannanotto hengellisellä keskustelupalstalla. Palstall anonyyminä tehty uhkaus on aina silti uhkaus.
Homofobia ei ole yksin vanhoillislestadiolaisia riivaava tauti. Kyllä muitakin samanlaisia asenteita on yhä kirkonpiirissä, tosin vähenevässä määrin. Yli 70 % seurakuntien jäsenistä on valmis sallimaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläville kristillisen kirkon siunaamisen.Kyllä rauhanyhdistyksellä esiintyy voimakasta homopelkoa ja suoranaista vihaakin.
- Ranta-fani
ajatuksineen kirkossa kirjoitti:
Valtaosa kirkkomme teologeista on kokonaan toisella kannalla kuin kappalainen Tapani Kirsilä. Suomen kirkon pappisliiton hallitus palkitsi hiljattain korkeakoulu- ja urheilupastori Leena Huovisen Vuoden pappi -nimityksellä. Pastori Huovinen on tullut tunnetuksi puhumalla rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisen kannattajana.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=3667&Itemid=38Tunnettu oululainen taiteilija Ville Ranta on kommentoinut sekä Kalevassa että kuvablogissaan kapalainen Tapani Kirsilän kirjotusta 2.12.2007:
http://www.villeranta.com/kuvat/blogi/ - yksinäisyydessä
Ranta-fani kirjoitti:
Tunnettu oululainen taiteilija Ville Ranta on kommentoinut sekä Kalevassa että kuvablogissaan kapalainen Tapani Kirsilän kirjotusta 2.12.2007:
http://www.villeranta.com/kuvat/blogi/Elävä nettiriipuvainen kiittää sinua tuosta Rannan linkistä. Siellä vierähti pitkä tovi.
Oli tosi mukava tutustua siihen se oli tosi elähdyttävä ja virkistävä kokemus.
Kun tätä ja muita suomi24 palstoilla olevia kirjoituksia lukee tulee hyvin surulliseksi ja ahdistuneeksi.
Onko niin, että useimmat kirjoittajat pyrkivät purkamaan tänne kaiken arjessa kokemansa pahanolon?
Täällä taitaa paljastua kaikki se mitä on pinnan alla piilosssa sen kauniin kiiltävän julkisivun takana. - Mitä pelkäät?
yksin meitä on kirjoitti:
satojatuhansia jotka tulemme häntä puolustamaan vaikka viimeiseen mieheen. ei muutakuin homppelit navetan taakse ja mitähän sitten tapahtuu.. sille homppelille
Kuulostat agressiiviselta. Miksi kiihkoilet homoasiassa? Ei tuo kovin kristilliseltä kuulosta. Itse olen heteromies, joka ei näe mitään syytä radikaaleihin kommenteihin suuntaan tai toiseen, kunhan luen keskustelua mielenkiinnosta. Olen toki sitä mieltä, että homoseksuaalisuuden toteuttaminen on syntiä, muttei siihen mitään vihaa tarvita.
- Suomessa ja muualla
yksinäisyydessä kirjoitti:
Elävä nettiriipuvainen kiittää sinua tuosta Rannan linkistä. Siellä vierähti pitkä tovi.
Oli tosi mukava tutustua siihen se oli tosi elähdyttävä ja virkistävä kokemus.
Kun tätä ja muita suomi24 palstoilla olevia kirjoituksia lukee tulee hyvin surulliseksi ja ahdistuneeksi.
Onko niin, että useimmat kirjoittajat pyrkivät purkamaan tänne kaiken arjessa kokemansa pahanolon?
Täällä taitaa paljastua kaikki se mitä on pinnan alla piilosssa sen kauniin kiiltävän julkisivun takana.Olen nähnyt saman myös kansainvälisillä palstoilla. Osa ihmisistä kirjoittaa netissä tavalla, jota ei yleensä normaalissa puheessa kovin paljon kuule. Netissä nimettömänä kirjoittaminen saa joistakin pahimman puolen esiin, enkä ottaisi sitä liian vakavasti.
- Ent. lesta
Sieviläinen kappalainen Tapani Kirsilä julistaa Suomen lainsäädännön vastaista käsitystä.
Kun tietoa on hankittu lisää, moni asia on muuttunut yhteiskunnassa, Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on yksi tällainen asia.
Homoseksuaalisuus on muuttunut kriminalisoidusta poikkeavuudesta osaksi normaalia seksuaalista käyttäytymistä.
Kehityksen taustalla ovat vahvasti kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joita myös Suomi on valtiona ja kirkkona sitoutunut noudattamaan.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt yksilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta yksityisyydensuojan kaikkein intiimeimpänä osana ja pitää yksityiselämän suojan olevan yhteneväinen homo- ja heteroseksuaaleille kaikissa tapauksissa.
Edes vahoillislestadiolainen herätysliike ei ole oikeutettu rikkomaan maan lakia. Myös ev.lut.-kirkkoa, SRK:n toimintaa ja rauhanyhdistyksiä sitoo Suomen valtakunnan lainsäädäntö.- Kirkkolaki muuttumassa
Tapani Kirsiläkin joutuu ratkaisemaan lähiaikoina, työskenteleekö hän yhteistyössä homoseksuaalin virkasisaren tai virkaveljen kanssa kirkon pappina. Yhteistyöstä kieltäytyvät papit tulevat vastaamaan oikeudessa ratkaisuistaan.
Homoseksuaalien asema kirkon työntekijänä sisältää samanlaisia juridisia ongelmia kuin vastaava kehitys naispappeuden kohdalla on sisältänyt. Jos, ja kun, kirkko tulevaisuudessa hyväksyy palvelukseensa rekisteröidyssä parisuhteessa elävät homoseksuaalit, kirkon päätös ja Suomen lainsäädännön syrjintäkielto velvoittaisivat kaikkia kirkon työntekijöitä yhteistyöhön keskenään. - Kirkkolaki muuttumassa
Kirkkolaki muuttumassa kirjoitti:
Tapani Kirsiläkin joutuu ratkaisemaan lähiaikoina, työskenteleekö hän yhteistyössä homoseksuaalin virkasisaren tai virkaveljen kanssa kirkon pappina. Yhteistyöstä kieltäytyvät papit tulevat vastaamaan oikeudessa ratkaisuistaan.
Homoseksuaalien asema kirkon työntekijänä sisältää samanlaisia juridisia ongelmia kuin vastaava kehitys naispappeuden kohdalla on sisältänyt. Jos, ja kun, kirkko tulevaisuudessa hyväksyy palvelukseensa rekisteröidyssä parisuhteessa elävät homoseksuaalit, kirkon päätös ja Suomen lainsäädännön syrjintäkielto velvoittaisivat kaikkia kirkon työntekijöitä yhteistyöhön keskenään.Oma kysymyksensä on rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei ole kyse avioliitosta Suomen avioliittolain mukaan. Vaan on kyse siihen rinnastettavasta rekisteröidystä parisuhteesta.
Jos kirkko oman tunnustuksensa ja oppinsa
pohjalta hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen kaavan kirkkokäsikirjaan ja joku kirkon virassa oleva pappi kieltäytyy tällaista toimitusta pyydettäessä sitä suorittamasta, joudutaan samanlaiseen tilanteeseen kuin on jouduttu naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien pappien kohdalla.
Viime kädessä pappien virkavelvollisuuden rajat tullaan punnitsemaan tuomiokapituleissa ja yleisissä hallinto-oikeuksissa.
Kun kirkko hyväksyi naispappeuden, se samalla sitoutui kohtelemaan nais- ja miespappeja
yhdenvertaisesti.
Tilanteessa, jossa pappi jättää siunaamatta rekisteröidyn parisuhteen, olisi puolestaan kyse
kirkon ja sen viranhaltijan sekä seurakuntalaisen välisestä suhteesta.
Kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnan jäsenellä on oikeus saada kirkolliseen toimitukseen toivomansa oman seurakunnan pappi, jollei pakottava syy sitä estä.
Seurakuntalaisen oikeus ei siis ole
ehdoton. Piispainkokouksen parisuhdetyöryhmässä kuullut asiantuntijat ovatkin pitäneet mahdollisena, että parisuhteen siunaamisasia voitaisiin järjestää vapaaehtoispohjalta seurakunnassa. Jos kirkko hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen, sen toimittaminen voisi olla kunkin papin henkilökohtaisessa harkinnassa. Tämä on tietenkin vasta esitys.
Seurakunta sitä vastoin on aina velvollinen järjestämään asia niin, että seurakuntalainen saa halutessaan tietyn palvelun.
Yhdellekään papille tai muulle seurakunnan työntekijälle ei kuitenkaan ole mahdollista myöntää erivapauksia kieltäytyä työskentelystä homoseksuaalisesti suuntautuneiden työtovereiden kanssa. Suomen syrjintälainsäädäntö estää tämän.
Tältä osin tilanne on siis verrattavissa mies- ja naispappien yhteistyövelvoitteisiin. - Ev.-lut. kirkon jäsen
Kirkkolaki muuttumassa kirjoitti:
Oma kysymyksensä on rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei ole kyse avioliitosta Suomen avioliittolain mukaan. Vaan on kyse siihen rinnastettavasta rekisteröidystä parisuhteesta.
Jos kirkko oman tunnustuksensa ja oppinsa
pohjalta hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen kaavan kirkkokäsikirjaan ja joku kirkon virassa oleva pappi kieltäytyy tällaista toimitusta pyydettäessä sitä suorittamasta, joudutaan samanlaiseen tilanteeseen kuin on jouduttu naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien pappien kohdalla.
Viime kädessä pappien virkavelvollisuuden rajat tullaan punnitsemaan tuomiokapituleissa ja yleisissä hallinto-oikeuksissa.
Kun kirkko hyväksyi naispappeuden, se samalla sitoutui kohtelemaan nais- ja miespappeja
yhdenvertaisesti.
Tilanteessa, jossa pappi jättää siunaamatta rekisteröidyn parisuhteen, olisi puolestaan kyse
kirkon ja sen viranhaltijan sekä seurakuntalaisen välisestä suhteesta.
Kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnan jäsenellä on oikeus saada kirkolliseen toimitukseen toivomansa oman seurakunnan pappi, jollei pakottava syy sitä estä.
Seurakuntalaisen oikeus ei siis ole
ehdoton. Piispainkokouksen parisuhdetyöryhmässä kuullut asiantuntijat ovatkin pitäneet mahdollisena, että parisuhteen siunaamisasia voitaisiin järjestää vapaaehtoispohjalta seurakunnassa. Jos kirkko hyväksyy rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen, sen toimittaminen voisi olla kunkin papin henkilökohtaisessa harkinnassa. Tämä on tietenkin vasta esitys.
Seurakunta sitä vastoin on aina velvollinen järjestämään asia niin, että seurakuntalainen saa halutessaan tietyn palvelun.
Yhdellekään papille tai muulle seurakunnan työntekijälle ei kuitenkaan ole mahdollista myöntää erivapauksia kieltäytyä työskentelystä homoseksuaalisesti suuntautuneiden työtovereiden kanssa. Suomen syrjintälainsäädäntö estää tämän.
Tältä osin tilanne on siis verrattavissa mies- ja naispappien yhteistyövelvoitteisiin.Ilmeisesti tietosi eivät ole ihan ajan tasalla...
Ev.lut. kirkkomme papit ovat kaikessa hiljaisuudessa siunanneet jo tähän mennessä kymmeniä rekisteröityjä parisuhteita, kun siunausta on pyydetty. Kaava ei ole ollut tärkein, vaan siunauksen lukeminen kodille ja pariskunnalle. - Harvoissa häissä näkee niin paljon liikutuksen ja onnen kyyneleitä, kuin rekisteröidyn parisuhteen juhlassa. Papin tehtävä on tuoda tilaisuuteen rukouksen ja kiitoksen ilmapiiri sekä hyvän toivottamisen eli siunaamisen sanat.
- homoista
"Kysymys (kirjattu: 22.2.2007 10:08)
Kuinka suhtaudutte homoseksuaalisuuteen?
Nimim. Homo
Vastaus
Sukupuolisuuden tarkoitus on, että oppisimme rakastamaan. Homoseksuaalisuus on synnynnäinen asia, eikä siten "luonnotonta", vaan luonnollinen ilmiö. Ehkä he ilmentävät jo tietyllä tavalla tulevaisuuttamme. Se voi olla seurausta edellisestä elämästä. Se voi olla myös tietty kehitysvaihe ihmisen rakkauselämässä.
Meidänhän tulee oppia rakastamaan myös samaa sukupuolta olevia lähimmäisiämme. Kuinka kovan koulun tuomitsemattomuudessa homoseksuaallisuus onkaan ihmiskunnassa aiheuttanut. Me ihmiset olemme sielussamme kaksisukuisia, vain toinen puoli on fyysisesti.
Kuten sukupuolivietti yhdistää kaksi ihmistä, niin sen tarkoitus on meissä yksilönä yhdistää sielupuoliskomme tulevaisuudessa yhdeksi täydelliseksi ihmiseksi. Tällöin olemme saaneet sukupuolivoiman hallintaamme ja palvelemaan korkeampia luovia päämääriä. On jo paljon ihmisiä jotka ovat jo tässä vaiheessa ja voittaneet sukupuoliviettinsä, homojakin, jotka vain rakastavat toisiaan.
Kysymys (kirjattu: 25.2.2007 18:06)
Liittyykö tämä Raamatun kohta tuohon homoseksuaalisuuteen koskevaan vastaukseesi joillain tavalla? Tarkoittaako Jeesus tässä "tulevalla maailmalla" uuden liiton aikaa, ylösnousemuksensa jälkeistä aikaa? .."Jeesus vastasi heille: "Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. 35 Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. 36 He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia".(Luuk.20)
Nimim. ent.lestadiolainen
Vastaus
Me elämme ihmiskuntana jo uudenliiton aikaa, vaikka ymmärrys, tavat ja tottumukset ihmisillä yleensä laahaavat vielä vanhassa liitossa. Kyllä Jeesus tässä tarkoittaa Taivasten Valtakuntaa jonka asukkaiksi voimme jo eläissämme päästä. Se merkitsee, että olemme kaiken kuolemanalaisen itsessämme voittaneet ja saaneet Sampo- eli ylösnousemusruumiimme valmiiksi taottua. Me hallitsemme ruumiimme pyyteet eivätkä ne enää meitä. Voimme sanoa Jeesuksen tavoin: joka näkee minut, näkee Isän minussa."
Lainaus: http://www.ruusuristi.net/?page=Kysymys_ja_vastaus- osalliset"
"Kysymys (kirjattu: 4.11.2007 15:14)
Mitä tarkoittaa Uudessa Testamentissa parissa kohtaa "ylosnousemuksesta osa/osallinen"(esim. Luuk.20:35, Ilm.20:6)? Ovatko he jotain vihittyjä ja valittuja? Viittaako se mystiseen Kristukseen ihmisessä.
Nimim. kysyjä
Vastaus
Nämä kohdat raamatussa täydentävät toisiaan. Meillä tavallisilla ihmisillä on kaksi kuolemaa. Kuolemme pois tästä fyysisestä maailmasta tuonelaan ja tuonelassa puhdistuttuamme saamme jälleen kuolla tuonelasta ylös taivasmaailmaan.
Autuaita ne, jotka kuolevat jo täällä eläissään pois kuoleman alaisesta itsessään ja pääsevät suoraan nousemaan ylös taivaisiin, tarvitsematta kuolla kuollessaan. Sitä sanotaan ylösnousemukseksi." - Molotov ja Igor
Uusiliito ei tunne homoutta luvallisena.
1Kor 6:9.
Sukkupuolielimet ovat lisääntymistä varten.
Rakastaa tulee kaikkia lähimmäisiä,mutta se ei tarkoita Jumalan Sanan vastasia suhteita joita ovat miesparit ja naisparit.Näin elävät eivät voi olla Kristuksen omia. (kristityitä). - susj.siunakkoon
Molotov ja Igor kirjoitti:
Uusiliito ei tunne homoutta luvallisena.
1Kor 6:9.
Sukkupuolielimet ovat lisääntymistä varten.
Rakastaa tulee kaikkia lähimmäisiä,mutta se ei tarkoita Jumalan Sanan vastasia suhteita joita ovat miesparit ja naisparit.Näin elävät eivät voi olla Kristuksen omia. (kristityitä).Kyllä se on niin, että koko Nato on yksi suuri homoliitto!
- lyyleri
pitäis tehä kantelu Raamatussa olevasta Jumalan sanasta..? Sitä ei oo ihmisen lupa muuttaa ja kaunistella...totuus mikä totuus..!
- raamattu=romaani
Kukas sen raamatun on kirjoittanut? tippuiko taivaasta?
- tuani
Raamatusta ottaa yhdenkään sanan pois tai lisää , sille on luvassa kaikki ne vitsaukset, joista kirjassa mainitaan. Homoudesta siellä mainitaan mm, että se on kauhistus Jumalalle, kun miehet makaa keskenään. Jumalan kauhistus on synti. Siitä on tehtävä parannus. Synnit on oltava anteeksi, kun täältä tulee lähtö. Elämän viime sekunneilla ei auta puhallella eikä puhkua ylöspäin, se on jo myöhäistä.
Kirsilä mainitsee homouden synniksi Raamatun sanaan perustuen. Jos JUmalan sana ohjaa ihmistä ja ihminen haluaa olla sille kuuliainen, homoudenkin ymmärtää synniksi? Taipumusta vastaan on taisteltava. Se on taistelua omaa lihaa ja syntiä vastaan. Jumala on luonut meidät sellaisiksi kuin olemme, muttei luvannut silti miehen maata miehen kanssa eikä naisen naisen kanssa. Jumala rakastaa syntistä ihmistä, muttei syntiä. Siinä on selvä ero.
Tämän ajan ihmiset korottavat itsensä ja tekevät surutta syntiä. Tai mitäänhän ei enää mielletä synniksi tai kielletyksi? Kaikkea saa tehdä kunhan ei jää kiinni? Kaikki luonnottomuus on sallittua ja toisinajattelijoita (Raamattuun vetoajia) aletaan varmaan vainota kuin Paavali aikoinaan Jeesuksen seuraajia? Ihminen vaan unohtaa sen, että Jumalalta mikään ei ole salassa. Jopa ajatuksesta otetaan ihminen kiinni. Jos olet rikkonut yhden käskyn, olet vikapää kaikkiin.
- uskovainenhomo
nyt kirsilä puhuu äänekosken suviseuroissa
Kirsitilä on liikuttavan oikeassa, mm Sodoma ja Gomorra hävitettiin hinttien vuoksi.
- SecondThoughts
Saksankielen taitoiset katsokaa seuraava dokumentti YouTubesta:
Die großen Rätsel der Bibel - Sodom und Gomorrha [Doku]
Lyhensin linkin:
https://shortener.link/F0xxu - kuuntelehan
Tapani Kirsilän puhe Äänekoskella http://www.suviseurat.fi/kesaseuraradio/sunnuntai-1-7/
Tuolta voi kuunnella jälkikäteen,näistä lopun ajoistakin kertoo.
- OnkoMeikäläinen
Kirsilä puhui jotenkin näin: uskovainen tunnistaa välittömästi toisesta ihmisestä, onko tämä uskonsisar tai -veli. "Henki todistaa.. että olemme Jumalan lapset".
Jätettyäni vl-uskon minua on edelleen tervehditty joskus Jumalan Terveellä.Mikä Henki. Jos ihminen on Hengen voitelema, Hänellä on myös armolahjoja, joita oli Kerhollakin vielä -60 luvulla, sen jälkeen ei, eikä ole Henkeäkään.
Kuivaa jengiä.
Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, ei lestadiolisia.- turhaanpuratpahaasi
Kesitas kirjoitti:
Mikä Henki. Jos ihminen on Hengen voitelema, Hänellä on myös armolahjoja, joita oli Kerhollakin vielä -60 luvulla, sen jälkeen ei, eikä ole Henkeäkään.
Kuivaa jengiä.
Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, ei lestadiolisia.Kuinka sinä Kesitas sieltä vapaakirkon jengistä et kuule, miten suviseuroissa Pyhä Henki on ollut paikalla ja kirkastanut Kristusta?
Sinähän riepu kuvittelet ja luulottelet olevasi jotakin........? Osaan jo käyttää Radiota, kuuntelin se, jotka kerkisin, tai jaksoin kuunnella.
Oli myös havaittavissa suuri muuto eräiden puhujien osalta, lähiinä synnin anteeksiantamisen osalta. Hienoa.
Älä viitsi. Muutamassa saarnassa ei Jeesuksen nimeä edes mainittu Hänen tekemisiensä yhteydessä, joten mikähän henki siellä häärii.
Samoin lastensaarnassa tänään, oli vain Jumala, ja kaksi sivumennen manintaa Jeesuksesta.
Teiltä uupuu Kristuksen sisäinen tunteminen, sitäkautta kaikki.
Mistä luulet minua rievuksi? Pitäsiköhän tavata, niin jutut muuttuisivat, riepu.- päteä
Kesitas kirjoitti:
Mikä Henki. Jos ihminen on Hengen voitelema, Hänellä on myös armolahjoja, joita oli Kerhollakin vielä -60 luvulla, sen jälkeen ei, eikä ole Henkeäkään.
Kuivaa jengiä.
Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, ei lestadiolisia.mikä kerho n se kessii nyt perustanna
päteä kirjoitti:
mikä kerho n se kessii nyt perustanna
Käytän nimeä Kerho, lestadiolaisista, se on sopivampi, mitä esim. seurakunta, joka ei pelasta, mutta samoja juttuja kuinenkin läpi Suomen.
- Vanhakettinki
Vitu vanha ketju.
Samaa mantraa, parannuksen armoja, jopa sekoitti siihen Daavidinkin ja näki edessään "jumalan valtakunnan", jaikka Jumalan Valtakuntaa johtaa JUmala, ei lahkot.
Kannattaa ensi kerralla laittaa yhteinen nauhoitus, ei ainkaan poikkea linjasta.- kutensinä
Uskoton ei näe Jumalan valtakuntaa.
kutensinä kirjoitti:
Uskoton ei näe Jumalan valtakuntaa.
Eikä myöskään Kerho sitä näe, kun luulee sen olevan he? Myös saarnaatte, että se on taivaassa, jo täskkin on ristiriita.
Taivaassa ja teissä?? Huh.
Missähän se on kerrottu, että ihminen viettää iäisyytensä taivaassa?
Sen Raamattu kyllä kertoo, katso itse Ilm 21;1-6, se on Jerusalmissa ja heveletti tulee olemaan lähiavaruudessa.
On teillä opit?- pikka
Kyllä tuo sinun oppisikin vähän outo on:
'heveletti tulee olemaan lähiavaruudessa.' Voitko mainita, missä se poikkeaa Raamatu opista?
Helvetti on ns. Jumalan suunnitemassa oleva asia, joka realistuu vasta sitten, kun Jeesus jakaa jonot, pelastetut (omat) ja toisten omat.
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, JOKA ON VARATTU Saatanalle ja hänen enkeleilleen. (Matt. 25:41).
Se tulee olemaan lähiavaruudessa, josta kertoo mm Rikas mies ja Lasarus.
Iankaikkisuus on maan päällä, johon Jumala tulee, eli Jerusalmissa (Ilm 21;1-3).
Asian vahvistaa Jesaja 52; 1 Herää, Siion, herää, pukeudu voimaasi, pue yllesi loistavat vaatteet, pyhä kaupunki, Jerusalem! Koskaan enää ei katujasi polje ympärileikkaamaton eikä epäpuhdas- hauskuuttajalle
Kesitas kirjoitti:
Voitko mainita, missä se poikkeaa Raamatu opista?
Helvetti on ns. Jumalan suunnitemassa oleva asia, joka realistuu vasta sitten, kun Jeesus jakaa jonot, pelastetut (omat) ja toisten omat.
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, JOKA ON VARATTU Saatanalle ja hänen enkeleilleen. (Matt. 25:41).
Se tulee olemaan lähiavaruudessa, josta kertoo mm Rikas mies ja Lasarus.
Iankaikkisuus on maan päällä, johon Jumala tulee, eli Jerusalmissa (Ilm 21;1-3).
Asian vahvistaa Jesaja 52; 1 Herää, Siion, herää, pukeudu voimaasi, pue yllesi loistavat vaatteet, pyhä kaupunki, Jerusalem! Koskaan enää ei katujasi polje ympärileikkaamaton eikä epäpuhdasHöpö,höpö.
hauskuuttajalle kirjoitti:
Höpö,höpö.
Vaikuttaa viisaalta, tuo höpö, höpö, vaikka et pysty itse kertomaan missä se on, tai mihin se sijoittuu, ja milloin Raamatun mukaan.
Vaikutat kerholaiselta.- kuvaus
Kesitas kirjoitti:
Voitko mainita, missä se poikkeaa Raamatu opista?
Helvetti on ns. Jumalan suunnitemassa oleva asia, joka realistuu vasta sitten, kun Jeesus jakaa jonot, pelastetut (omat) ja toisten omat.
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, JOKA ON VARATTU Saatanalle ja hänen enkeleilleen. (Matt. 25:41).
Se tulee olemaan lähiavaruudessa, josta kertoo mm Rikas mies ja Lasarus.
Iankaikkisuus on maan päällä, johon Jumala tulee, eli Jerusalmissa (Ilm 21;1-3).
Asian vahvistaa Jesaja 52; 1 Herää, Siion, herää, pukeudu voimaasi, pue yllesi loistavat vaatteet, pyhä kaupunki, Jerusalem! Koskaan enää ei katujasi polje ympärileikkaamaton eikä epäpuhdasEikös juuri tämä piirre Rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta - että he kävivät keskustelua keskenään osoita, että ei ollut kyse kirjaimellisesta tapauksesta, vaan vertauksesta tai kuvauksesta. Se kuvaa sitä suurta muutosta, mitä tapahtui kirjanoppineiden (ja muut maailman arvossapidetut) ja tavallisten halveksittujen ihmisten välillä, jotka ottivat Jeesuksen vastaan. Näitä Lasarus edusti. Rikkaan miehen luokka puheli jotain, että tämä kansa on kirottua, joka ei tunne Lakia ja niin edespäin. Eivät mitään hengellistä ruoan murusiakaan antaneet.
Mutta Jeesus valaisi, että hengellisessä tilassa näiden välillä tapahtuisi raju muutos.
Kun Jeesus oli noussut ylös ja meni Isän luo taivaaseen, hän vuodatti Pyhän Hengen opetuslapsilleen ja he alkoivat todistaa voimallisesti.
Näiden kuolema kuvaa hengellisten olosuhteiden rajua muutosta.
Nöyrään, katuvaan Lasarus-luokkaan kuuluvat kuolevat aiempaan hengellisesti köyhään tilaansa katsoen ja tulevat asemaan, jossa he saavat Jumalan suosion. Kun he aiemmin olivat odottaneet saavansa uskonnollisilta johtajilta sitä, mitä näiden hengelliseltä pöydältä tippui, niin nyt Jeesuksen kertomat raamatulliset totuudet täyttävät heidän tarpeensa. Heidät tuodaan siten Suuremman Aabrahamin, Jumalan, povelle eli suosiolliseen asemaan.
Toisaalta ne, joista rikas mies -luokka koostuu, joutuvat Jumalan epäsuosioon, koska he itsepintaisesti kieltäytyvät ottamasta vastaan Jeesuksen opettamaa Valtakunnan sanomaa. He kuolevat siksi aiempaan näennäisen suosiolliseen asemaansa katsoen. Heidän sanotaan olevan kuvaannollisessa tuskassa.
Jumalan tuliset tuomiosanomat, joita Jeesuksen opetuslapset julistavat, aiheuttavat tuskaa rikas mies -luokkaan kuuluville. He haluavat opetuslasten lopettavan näiden sanomien julistamisen ja siten antavan heille heidän tuskiinsa jonkin verran helpotusta.
Helluntaina vuonna 33 uusi liitto korvaa vanhan lakiliiton.
Silloin käy aivan selväksi, että Jumalan suosiossa ovat opetuslapset, eivät fariseukset ja muut uskonnolliset johtajat. ”Suuri juopa”, joka erottaa vertauskuvallisen rikkaan miehen Jeesuksen opetuslapsista, edustaa siksi Jumalan peruuttamatonta, vanhurskasta tuomiota.
Jos Rikkaan miehen "viisi veljeä" haluavat välttää piinan, heidän tarvitsee vain ottaa huomioon Mooseksen ja Profeettojen kirjoitukset, jotka tunnistavat Jeesuksen Messiaaksi, ja tulla sitten hänen opetuslapsikseen. - tulijärvestä
Kesitas puhuu helvetistä, mutta se mihin hän viittaa Matt. 25:41, on sama paikka mistä Ilmestyskirja 21:8 puhuu "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
Ei siis helvetti vaan tulijärveksi (Gehenna) kutsuttu paikka, joka tarkoittaa "toista kuolemaa", siis ei Aadamin synnistä perittyä kuolemaa, vaan itse omalle ansiolle perustuvaa kuolemaa.
Se on kuolema, josta ei koskaan ole ylösnousemusta, vaan elämä on lopullisesti päättynyt.
Tuli vain kuvaa tässä lopullista tuhoa, ei mitään kirjaimellista kärsimystä.
Sinne heitetään itsepintaisesti pahuutta harjoittavat, kuolema ja hauta, ne jotka eivät ole elämän kirjassa, Panettelija, peto ja väärä profeetta.
Ne häviävät iäksi. kuvaus kirjoitti:
Eikös juuri tämä piirre Rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta - että he kävivät keskustelua keskenään osoita, että ei ollut kyse kirjaimellisesta tapauksesta, vaan vertauksesta tai kuvauksesta. Se kuvaa sitä suurta muutosta, mitä tapahtui kirjanoppineiden (ja muut maailman arvossapidetut) ja tavallisten halveksittujen ihmisten välillä, jotka ottivat Jeesuksen vastaan. Näitä Lasarus edusti. Rikkaan miehen luokka puheli jotain, että tämä kansa on kirottua, joka ei tunne Lakia ja niin edespäin. Eivät mitään hengellistä ruoan murusiakaan antaneet.
Mutta Jeesus valaisi, että hengellisessä tilassa näiden välillä tapahtuisi raju muutos.
Kun Jeesus oli noussut ylös ja meni Isän luo taivaaseen, hän vuodatti Pyhän Hengen opetuslapsilleen ja he alkoivat todistaa voimallisesti.
Näiden kuolema kuvaa hengellisten olosuhteiden rajua muutosta.
Nöyrään, katuvaan Lasarus-luokkaan kuuluvat kuolevat aiempaan hengellisesti köyhään tilaansa katsoen ja tulevat asemaan, jossa he saavat Jumalan suosion. Kun he aiemmin olivat odottaneet saavansa uskonnollisilta johtajilta sitä, mitä näiden hengelliseltä pöydältä tippui, niin nyt Jeesuksen kertomat raamatulliset totuudet täyttävät heidän tarpeensa. Heidät tuodaan siten Suuremman Aabrahamin, Jumalan, povelle eli suosiolliseen asemaan.
Toisaalta ne, joista rikas mies -luokka koostuu, joutuvat Jumalan epäsuosioon, koska he itsepintaisesti kieltäytyvät ottamasta vastaan Jeesuksen opettamaa Valtakunnan sanomaa. He kuolevat siksi aiempaan näennäisen suosiolliseen asemaansa katsoen. Heidän sanotaan olevan kuvaannollisessa tuskassa.
Jumalan tuliset tuomiosanomat, joita Jeesuksen opetuslapset julistavat, aiheuttavat tuskaa rikas mies -luokkaan kuuluville. He haluavat opetuslasten lopettavan näiden sanomien julistamisen ja siten antavan heille heidän tuskiinsa jonkin verran helpotusta.
Helluntaina vuonna 33 uusi liitto korvaa vanhan lakiliiton.
Silloin käy aivan selväksi, että Jumalan suosiossa ovat opetuslapset, eivät fariseukset ja muut uskonnolliset johtajat. ”Suuri juopa”, joka erottaa vertauskuvallisen rikkaan miehen Jeesuksen opetuslapsista, edustaa siksi Jumalan peruuttamatonta, vanhurskasta tuomiota.
Jos Rikkaan miehen "viisi veljeä" haluavat välttää piinan, heidän tarvitsee vain ottaa huomioon Mooseksen ja Profeettojen kirjoitukset, jotka tunnistavat Jeesuksen Messiaaksi, ja tulla sitten hänen opetuslapsikseen.Totta kai se oli metafoora, kielikuva, jolla juutalaisen kulttuurin mukaan kerrottiin asioiden kulku, suomalaisuuteen se ei niin hyvin istu, mitä Israeliin. Juuri siksi se on pakanoille usein vaikea ymmärtää.
Se ei kuvaa mitään suurta muutosta, joka tapahtui, tai tapahtuu muiden ja Israelin välillä.
Sinne ei ollut vielä aika, eikä tilausta, Jeesushan ei puhunut yhdenkään pakanan kanssa, ja itse kertoikin, että Hän on tullut vain ja ainoastaan Israelin kadonneita lampaita varten.
Matt. 15:24 Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."
Myöhemmin seurakunta kuitenkin laajentui koko maailmaan, Hänen suostumuksellaan.
Lasarus oli köyhä, ja se on oma luokkansa vieläkin, Rikas mies on taas se ryhmä, joka ajelee ylpeinä uusilla Audeillaan, sekä BMW;llään, huomioimatta köyhää kansaa.
>>Mutta Jeesus valaisi, että hengellisessä tilassa näiden välillä tapahtuisi raju muutos. ** Juuri näin, miksi sitten Kerho käyttää Vanhaa juutalaisten Liittoa perhesuunnittelun statuksena?
Olisi aika tehdä parannus.
>>Kun Jeesus oli noussut ylös ja meni Isän luo taivaaseen, hän vuodatti Pyhän Hengen opetuslapsilleen ja he alkoivat todistaa voimallisesti.** Kannattaa tarkastaa tuo lausunto tarkemmin.
Se, että Hän puhalsi opetuslapsien päälle, oli todellinen metafoora? Henkihän tuli vasta Helluntaina, ja Jeesus nimenomaan käski, olla piilossa helluntaihin asti;
Luuk. 24:49 Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."
Tämä on hyvin olennainen asia, siinä pitää olla rehellinen.
Tämä kohta Kirjassa ei puhu uskonnollisesta johtajasta, vaan Rikkaasta miehestä.
Kaiketi minun kirjoituksissa on ollut aina näkemys, ettei Jeesus jätä koskaan seurakuntaansa, vaan ohjaa sekä auttaa meitä kaikissa paikoissa, kuten Lasarusta. Rikkaasta miehestä ei ole niin väliä, Hänellä ei ollut Jeesusta johtajanaan.
>>Heidät tuodaan siten Suuremman Aabrahamin, Jumalan, povelle eli suosiolliseen asemaan.** Missä näet Jumalan tässä kohti? Ei sitä ole merkitty Raamattuun, Jeesus kertoo jutun omanaan.
Etkö kunnioita Jeesusta, kaikkivaltiasta Jumalaa.
Eihän Kerhokaan kunnioita Jeesuksen opetusta Jumalan Valtakuunasta, jota johtaa Jumala, vaan on itselleen nimittänyt lahkonsa samalla nimellä, mutta sitä johtaa ihminen, ei Jumala, aika rankkaa Jumalanpilkkaa.
>>Jumalan tuliset tuomiosanomat, joita Jeesuksen opetuslapset julistavat, aiheuttavat tuskaa rikas mies -luokkaan kuuluville. ** Jumala ei tuomitse ketään, ja niitä ei opetuslapset markkinoineet, kuten Kerho tekee.
Joh. 5:22 Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle,
>>>Helluntaina vuonna 33 uusi liitto korvaa vanhan lakiliiton.** Jälleen väärässä, Raamatun mukaan.
Matt. 11:13 Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta,
Luuk. 16:16 "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.
Siinä pohdittavaa, että pääset kaidalle tielle.
>>Silloin käy aivan selväksi, että Jumalan suosiossa ovat opetuslapset, ** Missä se on kirjoitettu näkyviin. Jeesuksen suojassa kylläkin, mutta Jumalan?? Näytä paikka Raamatusta.
Älä tunge Jumalaa joka rakoon.
>>Jos Rikkaan miehen "viisi veljeä" haluavat välttää piinan, heidän tarvitsee vain ottaa huomioon Mooseksen ja Profeettojen kirjoitukset, jotka tunnistavat Jeesuksen Messiaaksi, ja tulla sitten hänen opetuslapsikseen.** Tähän, Amen.
- kuvaus
>>>>>>>Helluntaina vuonna 33 uusi liitto korvaa vanhan lakiliiton.** Jälleen väärässä, Raamatun mukaan.
Matt. 11:13 Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta,
Luuk. 16:16 "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.
Siinä pohdittavaa, että pääset kaidalle tielle.<<<<
--- Ihan äkkiseltään, otatko huomioon, milloin Jeesus välitti verellään uuden liiton opetuslastensa ja Jumalan välille. Sehän tapahtui Niisanin 14. päivän alkaessa vuonna 33 ylähuoneessa.
Uusi liitto astui virallisesti voimaan, kun Jeesus Ylimmäisenä Pappina esitti taivaassa (todellisessa Kaikkein Pyhimmässä) Isälleen uhriverensä arvon ja sen jälkeen vuodatti Pyhän Hengen helluntaina. - älköön_sydän_kiintykö
Jumala kutsui aikoinaan Abrahamin Kaldean Urista Babyloniasta. Abraham lähti eikä silloin vielä tiennyt, mihin hän oli tuleva seuratessaan Jumalan kutsua. Abraham muutti ensin Haraniin ja isänsä kuoltua edelleen Kanaanin maalle.
Yhdysvalloissa Laestadiuksen opetusten vaikutuksen piiriin muodostuneet herätysliikkeet ovat muodostaneet itsenäisiä kirkkoja. Yhdysvalloissa ELCA-niminen kirkkojen yhteenliittymä on ollut yhteistyössä Suomen ev.-lut. kirkon kanssa ja siellä liberaali kehitys on ollut samansuuntaista kuin Suomessa, mutta se on edennyt jo pitemmälle viime vuosikymmenellä.
ELCA:n nykyinen jäsenmäärä lienee lähellä 4 miljoonaa.Se on menettänyt reilusti yli miljoona jäsentä vuoden 1988 jälkeen ja erityisesti 4 vuoden aikana välillä 2009-2013, jolloin seurakuntiakin erosi noin 1000 kpl ja jäseniä puoli miljoonaa. Eronneiden kirkkojen jäsenille siitä ei liene tullut suurta ongelmaa, sillä kirkot ovat tyypillisesti olleet varsin itsenäisiä.
http://www.virtueonline.org/elca-has-biggest-split-american-church-history
Kun Jumala kutsuu elävää kristillisyyttä lähtemään samalla tavalla kuin Jumala kutsui Abrahamia, niin meidän tulee olla siihen valmiit riippumatta siitä, että tiedämmekö, minne Jumala tahtoo meitä johdattaa. Ymmärsin puheenjohtajan avajaispuheen Äänekoskella viittaavan tähän suuntaan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041076
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581025Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528