Miten Turkku voi olla lumettomana joulukaupunki?
Miksei Turkkussa ole
8
578
Vastaukset
- oli...
ensin, muna vai kana?
- mitämitähäh
jouluihmekö sielä kirjoittelee??? Mikä on Turkku?????????
- kpääka
Ei voikka.Lumettomuus on ehdottomasti Mäenpään syytä.
Se ettei armaassa kaupunkissamme ole lunta johtuu siitä että hesalaiset halusivat rakentaa lumilinnan Kemin mallin mukaan Suomenlinnaan.
Sehän sopii sinne kuin voinokare paahtoleivälle.
On myös väitetty että Tampereen Teekkarit olisivat öiseen aikaan käyneet varastamassa (mikä hirveä sana) lumen saadakseen ko. kaupunkiin edes hieman valoisuutta, sehän ei voine pitää paikkaansa, Teekkarit kun eivät yleensä liiku öiseen aikaan ja ruumillisen työn tekeminen on niille kauhistus.
Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti.- vai mitä
Miten lumi liittyy jouluun? Syntyikö jeesus lumipyryssä? Mitä?
- totta on
Jeesus syntyi syys- lokakuun vaihteessa. Tämä on jo aivan julkisessa tiedossa.
Paimenet eivät ole kedolla laumoineen enää lokakuun jälkeen. Raamattu kuitenkin ilmoittaa, että Jeesuksen syntymäyönä paimenet olivat ulkona lampaineen.
Matteuksen evankeliumin 2. luku.
Jeesus siis ei voinut syntyä joulukuussa, vaan aikaisemmin syksyllä. - tammikuussa
totta on kirjoitti:
Jeesus syntyi syys- lokakuun vaihteessa. Tämä on jo aivan julkisessa tiedossa.
Paimenet eivät ole kedolla laumoineen enää lokakuun jälkeen. Raamattu kuitenkin ilmoittaa, että Jeesuksen syntymäyönä paimenet olivat ulkona lampaineen.
Matteuksen evankeliumin 2. luku.
Jeesus siis ei voinut syntyä joulukuussa, vaan aikaisemmin syksyllä.Meinaatko että siellä olisi joulukuussa ollut lunta? No ei kuule olisi ollut silloinkaan.
- oleskellut
Siellä ei, "totta on", viedä karjaa ulos enää lokakuun jälkeen. Se on fakta.
Jos joskus päiväsaikaan käytetään lampaita ulkona vielä marraskuussakin,
niin ei kyllä enää joulukuussa. Eikä edes lokakuussa enää pidetä
laumoja ulkona YÖLLÄ.
"Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.." Luukas 2:8.
Tämä siis ei voinut tapahtua talvella.
Jeesus on syntynyt aikaisemmin syksyllä.
Nämä asiat kuuluvat oppiaineisiin myös teologisten seminaarien oppilaille.
Tämän tähden kaikki papitkin tietävät kyllä asian todellisen laidan.
Syntymän todellinen ajankohta ei tosin merkitse joulun vietossa.
Onhan joulun vietto keksitty jo 300 -luvulla jKr. Keisarin toimesta.
Sitä alettiin viettää entisen (mm.) satrunaalia-sikajuhlan tilalla.
Siitä tulee mm. joulukinkku.
Vuoden pimeimpään ajankohtaan sopii juhlia Hänen syntymistään ihmiseksi.
"Minä olen maailman Valkeus! Joka seuraa minua, se ei pimeydessä vaella!" Johannes 8:12.
"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren Valkeuden; jotka asuvat
kuoleman varjon maassa, niille loistaa Valkeus." Jesaja 9:1,5.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2619255- 696215
- 275857
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni815715Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435569Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995464- 624903
- 434577
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573916- 493555