Virhe

Itselläni todettiin noin kaksi vuotta sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö(kakkonen) ja koska olen hyvin naiivi mitä tulee toisiin ihmisiin niin en diaknoosiani ikinä peitellyt, mutta kyllä ihmisten oikeat kasvot paljastui aika pian. Entisten ystävien tilalle on astunut ääretön yksinäisyys ja ihmisten ilmeet puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Sosiaalisen ahdistuksen kautta olen myös jäänyt koukkuun rauhoittaviin joka ilmenee joskus myös sekakäyttönä. Tosin tiedän kuinka vaativa ja rasittava olen depressiivisenä ja maanisena taas suhteelliseen kuluttavaa seuraa kiitäessäni valonopeudella, pää täynnä suurenmoisia ideoita. pelkäänkin että tulevaisuuteni tulee olemaan yksinäinen katkeroitunut ja sekakäytön hallitsema joka päätyy johonkin epätoivoiseen tekoon. koska en myöskään tunne ketään muita samaa sairautta potevia niin edes vertaistuki ei tuo lohtua. ja itse vielä taistelen lääkkeitten käyttöä vastaan..tai kun alkaa meneen tasaisemmin niin hups-ne unohtuu ja sitten havahtuukin viikon päästä tilit miinuksella ja joskus jopa toisesta kaupungista. Ei kai sitä voi kuin nauraa omalle surkeudelleen, mutta yksinäisyys on ehkä pahinta ja hulluksi leimautuminen vaikka se yritetäänkin myötätuntoisten hymyjen taakse piiloittaa.
Hyvää joulua vaan kaikille.
3385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

parantua, sopeutua itseensä ja yhteiskuntaan. Itsellä kaikki mennyt skitsofreenisen psykoosin takia. On mennyt vuosia, että en ole tavannut useita entisistä kavereistani, mutta parhaat ystävät ovat piristäneet elämääni silloin tällöin minua tavaten. Mikään ei ole kuitenkaan kuin ennen ja välillä tulevaisuuden pelko on hyökyaalto, joka vie minut mennessään.

Olen ottanut ns. päätehtäväkseni paranemisen ja näin neljän vuoden kuluttua voin sanoa, että kannatti.

Bentsojen kanssa meni minulla aivan överiksi ja vielä kolmen kuukauden kuluttua välillä tuntuu, että voisin vaikka tappaa saadakseni niitä. MUTTA en ota, koska ne eivät auta kuin hetkellisesti.

Suosittelen vain kovaa yrittämistä ja itseensä tutustumista. Mielen sairaus ei ole mikään helppo koulu.

Äänestä

miksi syöt rauhoittavia ja miksi syöt rauhoittavia alkoholin kanssa???
pelatstaaksesi itsesi vai tekemällä itsesi säälittävämmäksi toisten silmissä????
itse syön vain lääkärin määräämiä neurolepteja. olen syönyt aikani rauhoittavia unen saamiseksi, mutta lopetin ne, koska ne koukuttavat ja toleranssit nousee.
toleranssini oli jo aika korkee ja sitten lopetin kuin seinään. tiedän, ettei niin saisi tehdä, mutta taistelin viekkareissa muutaman päivän ja sen jälkeen harjoittelin nukkumista aika pitkään. nyt nukun jotenkin, mutta olen aina selvin päin. tiedän, ettei alkoholi sovi masentuneelle ja tämän vuoksi en käytä lainkaan alkoholia.
olen nyt vuosien mittaan huomannt, että elämä on elämisen arvoista ja ne ystävät, jotka ovat oikeita ystäviä, pysyvät ja uusia arvokkaita ystäviä tulee.
en säli itseäni enkä voivottele tilaani.
olen oppinut olemaan bipolaarinen masennuksineen ja vauhtifiilareineen. se on minua ja en häpeä sitä.
ystäväni ja läheiseni tietävät, minkälainen olen ja he kunnioittavat minua sellaisen kuin olen.
olen ollut virallisesti bipolaarinen monta vuotta (siis diagnoosistani on useampi vuosi).
tarkoitukseni on vähentää näitä neurolepteja. aion yrittää elämää vauhtiaikoineni ja kuoppinen ilman kemikaaleja, tosin lääkärini valvonnassa.
elämä on värikästänäin.
ja joulut sinullekin.
minulle tämä joulun aika on äärimmäisen synkkää....

Äänestä

Vaikeata se on ,mutta jos yrittää elää päivä kerrallaan.Ja yrittää tehdä itselleen jonkin hyvän teon kerran viikossa.Jaksaa eteenpäin.Se ei ole helppoa mutta ensi tärkeää on tunnustaa itselleen mikä on ,Se helpottaa paranemista.Omaksua sairaus muiden joukossa.Esim jollain joku sairaus jonka kanssa joutuu elämään lopun elämään.Koettaa hyväksyä sairaus.Tiedän ,että sairaus helpottaa 2v päästä.Mutta alkoholi kannattaa ja rauhoittavat ottaa harkintaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai hyvä päätös kirjoitti:

Itselläni todettiin noin kaksi vuotta sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö(kakkonen) ja koska olen hyvin naiivi mitä tulee toisiin ihmisiin niin en diaknoosiani ikinä peitellyt, mutta kyllä ihmisten oikeat kasvot paljastui aika pian. Entisten ystävien tilalle on astunut ääretön yksinäisyys ja ihmisten ilmeet puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Sosiaalisen ahdistuksen kautta olen myös jäänyt koukkuun rauhoittaviin joka ilmenee joskus myös sekakäyttönä. Tosin tiedän kuinka vaativa ja rasittava olen depressiivisenä ja maanisena taas suhteelliseen kuluttavaa seuraa kiitäessäni valonopeudella, pää täynnä suurenmoisia ideoita. pelkäänkin että tulevaisuuteni tulee olemaan yksinäinen katkeroitunut ja sekakäytön hallitsema joka päätyy johonkin epätoivoiseen tekoon. koska en myöskään tunne ketään muita samaa sairautta potevia niin edes vertaistuki ei tuo lohtua. ja itse vielä taistelen lääkkeitten käyttöä vastaan..tai kun alkaa meneen tasaisemmin niin hups-ne unohtuu ja sitten havahtuukin viikon päästä tilit miinuksella ja joskus jopa toisesta kaupungista. Ei kai sitä voi kuin nauraa omalle surkeudelleen, mutta yksinäisyys on ehkä pahinta ja hulluksi leimautuminen vaikka se yritetäänkin myötätuntoisten hymyjen taakse piiloittaa.
Hyvää joulua vaan kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu