Jazzia

Tänään Karita Mattila laulaa televisiossa klo 22 jazzia. Miten Tapsanne, jota kehuttu monipuoliseksi, lauaa sitä? Ei taida osata. Kuunnelkaa kuinka upeasti Karita Mattila laulaa, olin tuossa konsertissa joka oli käsittämättömän upea!
22966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

, eli aina kun joku muu tekee jotain, niin kysellään, mites Tapsalta tää onnistuis?
Pitkämäki voitti maailmanmestaruuden, niin mites Tapsalta keihäänheitto onnistuu? Tai mites Ferrarin ajaminen, tai mites Mannerheimin näytteleminen tai Nokian vesilaitoksen johtaminen?
Karita Mattila on loistava laulaja, mutta ei kait kaikkien artistien tarvikaan kaikkee tehdä, vaikka ehkä osaiskin. Ei Karitan schlagereiden laulaminen kuulostaisi minusta kaksiselta, ainakaan etukäteen ajatellen. Sitä paitsi Tapsan mukana kulki joskus -80 luvulla yksi nuori erittäin lupaava jazzlaulaja, muistaakseni H-linnasta, nimeä en vaan muista. Eli sekin puoli on Tapsalle tuttua, vaikkei itse olekaan ehkä laulanut. Tosin muutama kappale on mielestäni ainakin jazzahtavia viime albumien tuotannossa. Kunhan vaan viitsii kuunnella, ilman ennakkoluuloja. Jos joku muuten muistaa tuon jazz-laulaja-tytön nimen, olis mukava kuulla.
Jos olet sitä mieltä, ettei Tapsa ole monipuolinen, niin siitä vaan. Se on sun oikeutes ja mielipitees.

Äänestä
  • Mikä musta? Onko siinä jotain mustaa?

    Äänestä

  • Hupsista vaan, pitkästä aikaa ehdin vähän lueskelemaan juttuja ja eipä mennyt aika hukkaan. Eikös sitä sanota, että nauru pidentää ikää? Mä elän varmasti tosi vanhaksi!

    >> Sitä paitsi Tapsan mukana kulki joskus -80 luvulla yksi nuori erittäin lupaava jazzlaulaja, muistaakseni H-linnasta, nimeä en vaan muista. Eli sekin puoli on Tapsalle tuttua

    Äänestä

  • wanharouwa kirjoitti:

    Hupsista vaan, pitkästä aikaa ehdin vähän lueskelemaan juttuja ja eipä mennyt aika hukkaan. Eikös sitä sanota, että nauru pidentää ikää? Mä elän varmasti tosi vanhaksi!

    >> Sitä paitsi Tapsan mukana kulki joskus -80 luvulla yksi nuori erittäin lupaava jazzlaulaja, muistaakseni H-linnasta, nimeä en vaan muista. Eli sekin puoli on Tapsalle tuttua

    että pystyn kyllä elämään tämänkin vuodatuksesi kanssa, kun kerran asiayhteydestä haluat vetää ko tyylisiä lyhennyksiä.
    Tapsaahan halutaan verrata koko ajan johonkin. Se oli kirjoitukseni juju, enkä lainkaan usko, että hältä jazz luonnistuisikaan, siksi tuo nuori neiti oli silloin ilmeisesti mukana. Hän hoiti jazz-laulannan ja Tapsa kuunteli. Ainakin yhdellä ravintolakeikalla kävi näin joskus -80-luvulla. Siksi tuo ko laulajatar tuli yhtäkkiä mieleen, enkä millään muista hänen nimeään, mutta mahtava hän oli. Jo silloin.
    Ehkäpä kirjoitukseni oli huonosti laadittu, eikä asia tullut oikein esiin. Mutta en nyt ihan tuota hakenut, mitä annoit ymmärtää.
    Joka tapauksessa hyvää alkanutta vuotta sinullekin wr, ja ihan mukava, että tulit taas mukaan.

    Mua ei yleensäkään täällä kiinnosta se, onko Tapsa jonkun mielestä hyvä vai huono, enemmänkin se musiikki mitä hän esittää. Minusta se vaan on ollut vuosien aikana tavallista monipuolisempaa kuin monella muulla kotimaisella ns. iskelmälaulajalla. Sen takia sitä yleensä odottaakin, että mihinkäs hän seuraavaksi tarttuu? Voihan se mennä ihan metsäänkin. Mun mielestä ei toistaiseksi ole mennyt. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että välttämättä pidän kaikesta tekemästään.
    Mutta täällä parjatusta Tapsan äänestä olen sitä mieltä, että useita hyviä Tapsan konsertteja nähneenä ja kuulleena voin sanoa 40-vuotisjuhlakonsertin olleen paras, mitä tulee Tapsan lauluääneen. Kappalevalinnoistahan jo olen aiemmin tuonut kantani esiin.
    Eniten täällä on ärsyttänyt tämä törkeily Tapsaa kohtaan, mutta myös muita kirjoittajia kohtaan. Niin puolesta- kuin vastaanoleviakin. Ilmeisesti he saavat näistä jonkinasteista tyydytystä.

    Äänestä

  • pinsio kirjoitti:

    "Mutta täällä parjatusta Tapsan äänestä olen sitä mieltä, että useita hyviä Tapsan konsertteja nähneenä ja kuulleena voin sanoa 40-vuotisjuhlakonsertin olleen paras, mitä tulee Tapsan lauluääneen. Kappalevalinnoistahan jo olen aiemmin tuonut kantani esiin."

    Täytyy sanoa, että olen täsmälleen samaa mieltä tuosta. Olen vuosien varrella ollut monissa muissakin hyvissä Tapanin konserteissa, mutta nyt syksyksyllä Lahden Sibeliustalolla Tapani Kansan juhlakonsertissa ollessani ja minulle jäi konsertista vaikutelma, että hän on elämänsä vedossa. Tapanin olemuksesta ja laulusta välittyi se, että hän on fyysisesti ja psyykkisesti hyvässä kunnossa.
    Tulkintansa kuulostivat komeammilta ja tasapainoisemmilta, kuin koskaan. Hienoa fraseerausta ja nyanseerausta.
    Annankin Tapanille täyden kympin laulamisesta ja esiintymisestä. Myös orkesteri, sekä Nina Tapio ja Hanna- Riikka hoitivat osuutensa kympin arvoisesti.
    Ohjelmistosta annan 9-9,5 pistettä, sillä ehkä jotain pientä pikanttia lisämaustetta olisin siihen vielä kaivannut ( esim. Tytön huivi, Laulava tyttö, Kylän tiellä tai Balladi . Myös uusimmalta levyltä olisin mukaan kelpuuttanut ainakin elämäni laulukirjan. )
    Toki ymmärrettävää on, että jos esimerkiksi nuo laulut olisivat vielä konsertissa olleet, niin konsertti olisi venähtänyt ehkä jopa yli kolme tuntiseksi. Joten karsintaa oli suoritettava ja hieno ja laadukas ohjelmisto oli toki nytkin. Esim. ne Italosävelmät joita kuultiin ( Puhu hiljaa rakkaudesta, Sä luota päivään nousevaan, O Sole mio...) olivat todella vaikuttavia tulkintoja... monen muun hienon laulun ohella.

    Äänestä

  • pinsio kirjoitti:

    että pystyn kyllä elämään tämänkin vuodatuksesi kanssa, kun kerran asiayhteydestä haluat vetää ko tyylisiä lyhennyksiä.
    Tapsaahan halutaan verrata koko ajan johonkin. Se oli kirjoitukseni juju, enkä lainkaan usko, että hältä jazz luonnistuisikaan, siksi tuo nuori neiti oli silloin ilmeisesti mukana. Hän hoiti jazz-laulannan ja Tapsa kuunteli. Ainakin yhdellä ravintolakeikalla kävi näin joskus -80-luvulla. Siksi tuo ko laulajatar tuli yhtäkkiä mieleen, enkä millään muista hänen nimeään, mutta mahtava hän oli. Jo silloin.
    Ehkäpä kirjoitukseni oli huonosti laadittu, eikä asia tullut oikein esiin. Mutta en nyt ihan tuota hakenut, mitä annoit ymmärtää.
    Joka tapauksessa hyvää alkanutta vuotta sinullekin wr, ja ihan mukava, että tulit taas mukaan.

    Mua ei yleensäkään täällä kiinnosta se, onko Tapsa jonkun mielestä hyvä vai huono, enemmänkin se musiikki mitä hän esittää. Minusta se vaan on ollut vuosien aikana tavallista monipuolisempaa kuin monella muulla kotimaisella ns. iskelmälaulajalla. Sen takia sitä yleensä odottaakin, että mihinkäs hän seuraavaksi tarttuu? Voihan se mennä ihan metsäänkin. Mun mielestä ei toistaiseksi ole mennyt. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että välttämättä pidän kaikesta tekemästään.
    Mutta täällä parjatusta Tapsan äänestä olen sitä mieltä, että useita hyviä Tapsan konsertteja nähneenä ja kuulleena voin sanoa 40-vuotisjuhlakonsertin olleen paras, mitä tulee Tapsan lauluääneen. Kappalevalinnoistahan jo olen aiemmin tuonut kantani esiin.
    Eniten täällä on ärsyttänyt tämä törkeily Tapsaa kohtaan, mutta myös muita kirjoittajia kohtaan. Niin puolesta- kuin vastaanoleviakin. Ilmeisesti he saavat näistä jonkinasteista tyydytystä.

    Pinsio. Olen todella pahoillani, että käsitit asian noin. Taitaapi olla parempi, että katoan taas takavasemmalle.
    Taitaa meillä olla hyvin erilainen huumorintaju. Olin vaan todella huvittunut eilen lukiessani viestiäsi.

    Äänestä

Tapsa ei osaa laulaa iskelmää riittävän hyvin, moni on parempi puhumattakaan klassisesta musiikista. Jazz ei luonnistu vaikka olisi jonkun jazzlaulajan kulkenutkin vuosikausia keikoilla. Soulit ja rockit eivät suju. Missähän se monipuolisuus kuuluu? Karita Mattilan konsertti on upea, jos vaan Pinsiö pystyt sen kuulemaan ilman ennakkoluuloja. En vaan usko, että keskittymiskykysi riittää. Hyvää Joulua kuitenkin.

Äänestä
  • mutta kuten jo ilmoitin, KM on upea ja loistava laulaja ja taiteilija. En tosin ole nähnyt kertaakaan livenä, tv:ssä useita kertoja, joten mielipiteeni rakentuu ainostaan tv-esiintymisten suhteen. Joka sekään ei kait ole väärä?
    Samoin jo ilmoitin, että mielipiteesi Tapsan monipuolisuudesta on täysin sinun näkemyksesi, ja se on mulle ihan ok.
    Se, mikä Tapsalta kuitenkin mielestäni luonnistuu suht hyvin, on kuitenkin huomattavasti monipuolisempaa, kuin monella ns. iskelmälaulajalla tässä maassa, kunhan tutustut hänen tuotantoonsa, ennakkoluulottomasti ja ajan kanssa. Koska minusta tuntuu, ettet paljon Tapsan tuotannosta oikeesti tiedä. Täällähän voit toki väittää mitä tahansa.
    Kerropas simerkkinä joku artisti, jonka tuotanto tässä maassa olisi yhtä monipuolista, sen onnistumisesta me olemme ilmeisesti eri mieltä, ja senkin minä hyväksyn.
    PS. Pinsiö lienee paikan nimi, älä sekoita sitä nimimerkkiini, joka siis on pinsio.

    Äänestä

  • , toivottavasti myös sinulla siellä live-konsertissa, vaikka asunvaihtoja oli niin h...tin monta. Liian monta yhteen konserttiin.
    En sit tiiä, miten ne siinä konsertissa luonnistu paikan päällä. Mutta ainakin 5 eri asukokonaisuutta tunnin aikana, on se liikaa mielestäni, tällaisista vastaavista asioistahan Tapsaakin aina moititaan. No, laulamisessahan ei ollut mittään vikaa. Mutta kun oikein seurasin tätä konserttia, jotenkin tuntu, että naama oli ns. norsunv...lla koko ajan, ei juuri hymyä näkynyt. Ja kun olet eri mieltä, niin katsopa konsertti uudestaan, niin saatatpa havaita saman asian. Laulaminenhan pitäis kuitenkin olla kivaa ja hauskaa!?
    Mutta kuten sanoin, laulaminen käy, tosin en nyt niin kauheesti syty yleensäkään jazziin. Alussa oli ihan mukavia kappaleita.
    Muuten, ei tuolla Tampere-talossa näyttänyt olevan yhtään enempää yleisöä kuin Tapsankaan konsertissa!
    Mukavaa joulua sinullekin.

    Äänestä

  • pinsio kirjoitti:

    , toivottavasti myös sinulla siellä live-konsertissa, vaikka asunvaihtoja oli niin h...tin monta. Liian monta yhteen konserttiin.

    Joo, ajattelin kans , kun tuota Karita Mattilan konserttia katselin telkkarista, että mahtoiko olla kyse konsertista vai vaatenäytöksestä. Sen verran tiuhaan se niitä esiintymisasujaan kävi vaihtamassa. Aika hapan ilme sillä oli kyllä kans kaikenaikaa. Juurikaan hymyn häivähdystäkään ollut missään vaiheessa havaittavissa.
    Näistä suomalaisista oopperadiivoista mä tykkään kyllä enemmän Soile Isokoskesta. Sillä on jotenkin kauniimpi ja miellyttävämpi ääni. Vaikka hieno äänihän Karita Mattilallakin on. Mä en vaan ehkä pystyis esim. puoltatoistatuntia kuuntelemaan jossain konsertissa sellaista korkeaa sopraano "kiekumista".

    Mitä taas jazziin tulee, niin siitä mä en kyllä välitä oikeastaan yhtään. Senpä takia ei ole niin väliä vaikkei Tapsa jazzia laulaiskaan.

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    kuuntelemaan puoltatoistatuntia sopraanon kiekumista? Hm..kun ei ymmärrys riitä niin se siitä!!

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Joo, ajattelin kans , kun tuota Karita Mattilan konserttia katselin telkkarista, että mahtoiko olla kyse konsertista vai vaatenäytöksestä. Sen verran tiuhaan se niitä esiintymisasujaan kävi vaihtamassa. Aika hapan ilme sillä oli kyllä kans kaikenaikaa. Juurikaan hymyn häivähdystäkään ollut missään vaiheessa havaittavissa.
    Näistä suomalaisista oopperadiivoista mä tykkään kyllä enemmän Soile Isokoskesta. Sillä on jotenkin kauniimpi ja miellyttävämpi ääni. Vaikka hieno äänihän Karita Mattilallakin on. Mä en vaan ehkä pystyis esim. puoltatoistatuntia kuuntelemaan jossain konsertissa sellaista korkeaa sopraano "kiekumista".

    Mitä taas jazziin tulee, niin siitä mä en kyllä välitä oikeastaan yhtään. Senpä takia ei ole niin väliä vaikkei Tapsa jazzia laulaiskaan.

    Mahdoitko katsoa konserttia? Tai etkö pysty kuulemaan? "korkeaa sopraano"kiekumista"
    Karita käytti enimmäkseen matalaa rekisteriään, jota hän yleisesti ei käytä. Luulen että et edes vaivautunut katsomaan konserttia. Piti tänne kuitenkin kirjoittaa haukkumiset. Häpeä!

    Äänestä

  • pinsio kirjoitti:

    , toivottavasti myös sinulla siellä live-konsertissa, vaikka asunvaihtoja oli niin h...tin monta. Liian monta yhteen konserttiin.
    En sit tiiä, miten ne siinä konsertissa luonnistu paikan päällä. Mutta ainakin 5 eri asukokonaisuutta tunnin aikana, on se liikaa mielestäni, tällaisista vastaavista asioistahan Tapsaakin aina moititaan. No, laulamisessahan ei ollut mittään vikaa. Mutta kun oikein seurasin tätä konserttia, jotenkin tuntu, että naama oli ns. norsunv...lla koko ajan, ei juuri hymyä näkynyt. Ja kun olet eri mieltä, niin katsopa konsertti uudestaan, niin saatatpa havaita saman asian. Laulaminenhan pitäis kuitenkin olla kivaa ja hauskaa!?
    Mutta kuten sanoin, laulaminen käy, tosin en nyt niin kauheesti syty yleensäkään jazziin. Alussa oli ihan mukavia kappaleita.
    Muuten, ei tuolla Tampere-talossa näyttänyt olevan yhtään enempää yleisöä kuin Tapsankaan konsertissa!
    Mukavaa joulua sinullekin.

    haluat pitää lukua kuinka monta kertaa esityksessä asua vaidetaan niin mee muotinäytökseen! Mun mielestä vaihtakoon vaikka kuinka monta kertaa kunhan muistaa välissä laulaakkin! Laulamisen pitäis olla hauskaa! Totta, kun seuraa Kansan esityksiä niin ilon ja hauskuuden merkitys nousee arvoon arvaamattomaan!

    Äänestä

  • Annnin kirjoitti:

    Mahdoitko katsoa konserttia? Tai etkö pysty kuulemaan? "korkeaa sopraano"kiekumista"
    Karita käytti enimmäkseen matalaa rekisteriään, jota hän yleisesti ei käytä. Luulen että et edes vaivautunut katsomaan konserttia. Piti tänne kuitenkin kirjoittaa haukkumiset. Häpeä!

    Katsoin ja kuuntelin kyllä sitä konserttia vähänaikaa, mutta en kokonaan. Käytti matalaa rekisteriä tai ei, niin mä en tykkää pitemmänaikaa sillasta "kiekukmista" kuunnella.

    Äänestä

Monta hienoa klassikkoa valjusti tulkittuina. Mattilan heittäytyminen ei riitä osastoon, jossa pitää astua sontaan ja eläytyä ilman valmista kaavaa. Tuloksena on kevyttä kimallusta ja hienoja asuja, mutta musiikki jää ohueksi eikä kosketa ainakaan minua millään tavalla. Rehevyys ja aistikkuus huutavat poissaollaan.

Tapani Kansa on lauluissaan läsnä, toisin kuin Karita Mattila, joka vaan esittelee itseään sen sijaan ,että keskittyisi yleisöön ja siihen mitä haluaa sille sanoa.

Äänestä

Tylsä esitys KCarita MMattila oli. sen pituinen se.

Äänestä
  • Karita Mattila on tunnettu ympäri maailmaa ja hänen arvostuksensa on valtava
    Tapani Kansaa ei tunneta kuin Suomessa.
    Kansa on iskelmälaulaja ja hänen äänensä, osaamisensa ja ammattitaitonsa on kovin vähäinen verrattuna kansainväliseen sopraanotähteemme.
    Pidin konsertista. Karita Mattila osasi muuntautua hyvin jatsiin.

    Äänestä

  • Hannes ja Anni kirjoitti:

    Karita Mattila on tunnettu ympäri maailmaa ja hänen arvostuksensa on valtava

    näin! Erittäin hyvä kommentti, pidän itse kovasti Karita Mattilasta ja on jäänyt sellainen kuva että tuolla maailman metropoleissa, aika moni muukin! Kansan vertaaminen, niin kuin joku tuolla aiemmin luonnehtikin, Karita Mattilaan, on naurettavaa!!

    Äänestä

  • Hannes ja Anni kirjoitti:

    Karita Mattila on tunnettu ympäri maailmaa ja hänen arvostuksensa on valtava
    Tapani Kansaa ei tunneta kuin Suomessa.
    Kansa on iskelmälaulaja ja hänen äänensä, osaamisensa ja ammattitaitonsa on kovin vähäinen verrattuna kansainväliseen sopraanotähteemme.
    Pidin konsertista. Karita Mattila osasi muuntautua hyvin jatsiin.

    Suutari pysyköön lestissään ja Karita Mattila laulakoon jotain muuta kuin jazzia.Mattilan jazzfraseeraukseen pystyy kuka tahansa koulutettu laulaja. Btw,taustalla soi Rene Olsteadin debyytti albumi.Standardi kamaa,mutta pesee Mattilan mennen tullen.Renee oli 15vuotias levyn ilmestyessä.

    Äänestä

hakoteille, kun katsotaan mikä oli alkuperäinen aihe.
Katsoin konsertin eilen, ja kuten jo tuolla yläpuolella moneen kertaan totesin, tiesin ja tiedän, että Mattila on loistava taiteilija. Vertaaminen muihin, esim. Tapsaan on turhaa. Niin erilaista musiikkia he esittävät. Konsertissa Mattila esitti monia klassikkoja ja show oli muutenkin ok. Totesin vaan, että minun mielestä sellainen iloisuus puuttui, suu mutrussa lähes läpi ohjelman. Okei mainitsin noista asujen jatkuvasta vaihtamisesta, mikä sinänsä oli sivuasia, vaan vastaavista pikkuseikoistahan täällä Tapsaakin useimmin mollataan. Ei laulamisen kanssa mitään tekemistä.
Mattilan loistokkuus ei kuitenkaan muuta sitä asiaa, etteikö Tapsa olisi ollut monipuolinen uransa aikana. Verrattuna nyt sitten vaan vaikka iskelmälaulajiin. Jos ette tätä tosiseikkaa voi tunnustaa, niin eletään sitten sen kanssa. Tämä tästä aiheesta minun osalta.

Äänestä
  • Tapani lauloi jossain ohjelmassa Ray Charlesin kappaleen ICAN!T STOP LOVING YOU ja lauloi sen hyvin.Se osoitti,että Tapani pystyisi kyllä esittämään myöskin JAZZIA.
    Suomessa oli kaksi naislaulajaa, jotka pystyivät esittämään Jazzia ja he olivat Laila Knnunen ja Carola.
    Pirjo Kämppi hallitsee myöskin Jazzin laulamisen.

    Äänestä

Älä edes uskalla ehdottaa. Tapsu voi saada karmean vinkin tuosta sinun kauhuskenaariosta. Antaa jazzlaulajien pysyä lestissään niinkuin Tapsukki pysyköön lestissään, eli itäblokkimaisen tason rillumareitulkitsijana.

Annettakoon suuren musiikin olla rauhassa amatööreiltä, kiitos!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kuulkaa! kirjoitti:

Tänään Karita Mattila laulaa televisiossa klo 22 jazzia. Miten Tapsanne, jota kehuttu monipuoliseksi, lauaa sitä? Ei taida osata. Kuunnelkaa kuinka upeasti Karita Mattila laulaa, olin tuossa konsertissa joka oli käsittämättömän upea!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu