Joululahja,

mikä on ollut tunnearvoltaan sinulle rakkain,
tai mieleenjäävin?
291256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

ukon tavarat ja panin sen kilometritehtaalle!
Ahhh...mikä nautinto,vieläkin muistan sen!

Äänestä
  • Joulusiivouksen aloitin laittamalla muijan pihalle.

    Äänestä

Heräsin nukutuksesta ja kuulin, kun minulle kerrottiin, leikkaus on onnistunut.

Äänestä
  • ollut mieleenpainuvin ja parhain Joululahja.

    Äänestä

kysyt, ihan just siltäänhän tätä sammaa kysyttiin, mutta unohin jo.

Äänestä
  • 12 kk sitten, jolloin en vielä kirjoitellut täällä, tai keskellä kesää, jolloin
    tuli vähemmän lueskeltua.:)

    Äänestä

oli ensimmäinen vieteri vetoinen harmaa traktori.
Olin noin 5-7 ikäinen silloin.

Eräs lahja jota aina odotettiin ja saatiin, oli Pekka Puupää kirja.
Äiti luki sen aina aattoillan lopuksi.
Meitä oli viisi innokasta lasta ja tietysti isä kuuntelemassa ja nauramassa Pekan kommelluksille.

Äänestä
  • Miksi ei PP vetoa nykyajan lapsiin?
    Olen säästänyt noita pehmeäpaperisia kokoelmia, mutta ei esim. 7-vuotiass pojanpoika tajua sitä maailmaa.
    Ai niin mieleenjäävin oli Hentun tekemät pitkävartiset nahkakintaat.

    Äänestä

  • ja Onnellista Uutta vUotta kiltille ja aidolle miehelle.

    Äänestä

  • myös noita Pekka Puupää kirjoja lahjaksi,
    me nuoremmat saimme siinä sivussa kuulla
    myös niistä Pekan kommelluksista.:)

    Äänestä

Minulle oli naapurin aikamies pojan valmistama
kelkka.
Olin ehkä 5 vuotias silloin ja melkein sinä
talvena nukuinkin siinä, niin olin onnellinen siitä.:)

Mieleenpainuvia oli myös ne äidin kutomat pitkät
villa housut,eri asia oli oliko ne niin kauhean
mieluisia ja pidettyjä.:)))
On nääs valokuvakin siltä ajalta,jossa poeka vähän
surkean näköisenä on joutunut poseeraamaan villa
housut jalassa ja lahkeet makkaralla.:)

Äänestä
  • minullakin yksi niistä eniten mieleen jääneistä.
    Sain sen myös noin 5v vanhana. Se oli kummisetäni
    tekemä ja siihen oli kauniisti koristellen maalattu nimeni.

    Sinä olet saanut kudotut villahousut. Meillä
    äiti kutoi meille tytöille pitkiä sukkia ja
    pojille niitä housuja.
    Lämpimiähän ne sukat oli, mutta paljaalla iholla
    ne oli aika karheita, kun jälkeenpäin muistelen.
    Todella tarpeelliset ne kyllä oli.
    Talvetkin oli ihan kunnon talvia... kun vertaa
    nykytalviin.:)

    Äänestä

yksi odotetuin lahja oli paperipussissa oleva n. 20 cm korkea pullataikinasta tehty "joulumuori" jonka silminä ja takin nappeina oli rusinat...

Joulupäivän aamuna kun herättiin, lasi - pari maitoa ja "joulumuori" parempiin suihin... Niin hyvää "nisua" en ole jälkeenpäin koskaan saanut eikä sitä enää kukaan osaa varmaan tehdäkään..

Äänestä
  • lahjoja mekin saimme ja olimme tyytyväisiä.
    Ei ne lahjat silloin niin ihmeellisiä ollut,
    mutta saaja oli niistä hyvinkin iloinen.:)

    Äänestä

Minulle mieleen jäävin ja mieluisa oli kun sain lapsena isän tekemän nelipyöräisen kärryn. Se oli valmistettu laudasta ja siinä oli koivusta sahatut kiekot pyörinä ja vetoaisa josta etupyörät myös kääntyivät kulkusuuntaan. Se oli minusta upea ja leikin sillä kärryllä todella paljon.

Äänestä
  • kun pieniä olimme, lahjat oli valmistettu
    käsityönä, ei tehdasvalmisteisia.
    Monasti ne osottautui mieluisiksi ja
    niiden kanssa leikittiin pitkät ajat, kuten sinullakin tuo kärry oli.
    Minun kummisetäni teki minulle yhtenä jouluna
    kelkan, toisena vuonna sukset, joista molemmista
    oli iloa moneksi vuodeksi.
    Omia suksia en varmasti olisi silloin vuosiin
    saanutkaan, mutta kiitos kummisetäni.

    Äänestä

  • Sinimarjanen kirjoitti:

    kun pieniä olimme, lahjat oli valmistettu
    käsityönä, ei tehdasvalmisteisia.
    Monasti ne osottautui mieluisiksi ja
    niiden kanssa leikittiin pitkät ajat, kuten sinullakin tuo kärry oli.
    Minun kummisetäni teki minulle yhtenä jouluna
    kelkan, toisena vuonna sukset, joista molemmista
    oli iloa moneksi vuodeksi.
    Omia suksia en varmasti olisi silloin vuosiin
    saanutkaan, mutta kiitos kummisetäni.

    Koivusta tehdyt puusukset olivat minullakin. Hyvät sukset minusta, hiihtelin niillä paljon.
    Toisena jouluna sain lahjaksi puusta tehdyn lumiauran, sekin oli upea. Aurailin sillä yöllä sataneeseen lumeen teitä ja kuvittelin niitä kylätieksi jotka veivät vaikka kuinka kauaksi.
    Minä olin sitä porukkaa jolla oli lapsena "vain puuleluja";)

    Äänestä

  • jartsev kirjoitti:

    kuitenkin varmasti niitä parhaita lahjoja.
    Sinun isäsi on ollut taitava käsistään.
    Lumiaura kuulosti ihan mukavalta lahjalta.

    Minäkin hiihtelin omilla suksillani monet
    vuodet, kunnes sitten yhtenä jouluna sain
    sukset, siskoni osti. Siinä välillä, kun
    ensimmäiset sukset oli jo etten pystynyt
    niitä käyttämään, hiihdin veljeni suksilla,
    aina silloin tällöin. Olivat vain liian
    pitkät.

    Siinä oli aisat kuin potkurissa josta sitä voi työntää ja ohjata.

    Meidän mökki oli kylätien varressa ja siinä aivan näköpiirissä, tienvarressa oli monttu josta oli otettu maata. Syksyllä siinä ollut vesi jäätyi ja siihen sataneeseen lumeen oli kiva aurailla uria.

    Minulta unohtui kerran se aura siihen tienvarteen jäälle ja koulusta tulevat pojat rikkoivat sen jään ja upottivat mun auran veteen. Minua suututti se juttu niin paljon, että kävin eteisen sillaan alta kiven ja juoksin niin lähelle poikalaumaa kuin uskalsin ja nakkasin niitä kivellä.

    Kivi osui erään pojan päähän. Siitä tulikin sitten kova "haloo" kun mun äitini joutui sitomaan kun sen pojan päähän tuli aivan vertavuotavahaava. Minulle tuli ns. "tupenrapinat". En osannut kuvitella noin suurta vahinkoa tulevan, mutta pinkaisin kuitenkin varalta heinälatoon piiloon. Mutta äitini tiesi mun piilon, minun oli nolona tultava pois ja pyydettävä anteeksi koko poika joukon nähden ja itkeskeltäväkin siinä.

    Kävin seuraavana päivänä aurani pois siitä vetisestä lätäköstä enkä sitä sen jälkeen unohtanut sinne.

    kuvitella, minkälaiselta on tuntunut, kun
    omasta tärkeästä esineestä, tai leikkikalusta
    on kyse ollut ja toisten poikien ilkiteko.
    Kuitenkin tuntuu, että olisi niiden muidenkin
    pitänyt saada sapiskaa, joskin se vahinko sitten kävi.
    Sillä hetkellä varmasti ei ole osannut ajatella
    sitä kivenheiton seurauksia, kun sattunut asia
    on harmittanut.

    Olin alle kouluikäinen ja niitä isompia poikia aina vähän pelkäsin ja pysyttelin kotipihalla silloin kun ne kulkivat siitä meidän ohitse.

    Äänestä

  • jartsev kirjoitti:

    Olin alle kouluikäinen ja niitä isompia poikia aina vähän pelkäsin ja pysyttelin kotipihalla silloin kun ne kulkivat siitä meidän ohitse.

    suuremmalla syyllä olisi pitänyt sitä sapiskaa
    antaa niille isommille pojille.
    Tietysti aina reagoidaan vaan näyttävimpiin
    tapahtumiin, eli siihen kiven aiheuttamaan
    kolhuun.

    Äänestä

  • Sinimarjanen kirjoitti:

    suuremmalla syyllä olisi pitänyt sitä sapiskaa
    antaa niille isommille pojille.
    Tietysti aina reagoidaan vaan näyttävimpiin
    tapahtumiin, eli siihen kiven aiheuttamaan
    kolhuun.

    Ne oli talollisten poikia, meillä vain mökki siinä tienvarressa. Oltiin aikapaljon riippuvaisia niiden talollisten suopeudesta niin olisiko sen takia jääneet huomiotta niiden poikien touhut.

    Äänestä

  • jartsev kirjoitti:

    Ne oli talollisten poikia, meillä vain mökki siinä tienvarressa. Oltiin aikapaljon riippuvaisia niiden talollisten suopeudesta niin olisiko sen takia jääneet huomiotta niiden poikien touhut.

    tietysti, rikkaiden kakarat, jos näin saa sanoa,
    teki melkein mitä halusi ja sitten jos joku
    uskalsi jotain sanoa, niin sitä pidettiin
    sitten pahana. Näin se kyllä oli vähän meilläkin
    päin.

    Äänestä

  • Sinimarjanen kirjoitti:

    tietysti, rikkaiden kakarat, jos näin saa sanoa,
    teki melkein mitä halusi ja sitten jos joku
    uskalsi jotain sanoa, niin sitä pidettiin
    sitten pahana. Näin se kyllä oli vähän meilläkin
    päin.

    Eräältä ystävältä. Kivat nuo ovat ja niistä tulee nostalgiset muistot mieleen.

    Äänestä

  • jartsev kirjoitti:

    Eräältä ystävältä. Kivat nuo ovat ja niistä tulee nostalgiset muistot mieleen.

    perinteiset, parhaat tossut.
    Oikein tämän päivän hittilahja.:)

    Äänestä

vielä rakkaamman lahjan, vai jääkö tämä Joulu pettymykseksi siinä suhteessa?

Äänestä
  • Sain tänä jouluna parhaimman lahjan omalta työnantajaltani runsaiden kiitoksin kera ja toivotuksin, että teemme yhteistyötä kauan.

    Ja on niin kiva kun itsekin olen ihan samaa mieltä. Olen hyvin kiitollinen mukavasta, elämäni parhaimmasta työpaikastani.

    Siis jotain hyvää minunkin elämässäni, vakka on yksi suuri murhekin tässä joulussa.

    Äänestä

Muutamia vusia sitten oli vaimo ja kaksi lasta niitten kanssa kaikenlainen joulu hassuttelu. Nyt istun yksin kerrostalo asunnossa ja naputtelen konetta, ei paljon naurata.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sinimarjanen kirjoitti:

mikä on ollut tunnearvoltaan sinulle rakkain,
tai mieleenjäävin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu