Lauri Törni syntyi 28.5.1919 Viipurissa, jossa kävi kansakoulun jälkeen pari luokkaa Viipurin reaalilyseota ja sittemmin kauppakoulua. Hän osallistui aktiivisesti suojeluskuntapoikien toimintaan. Hänen sotilasuransa alkoi 3.9.1938, jatkuen lähes katkeamatta 27 vuotta. Vapaaehtoisena hän astui suorittamaan asevelvollisuuttaan Jääkäripataljoona 4:ään.
JP 4:n riveissä Törni joutui aliupseerina ylimääräisten kertausharjoitusten myötä talvisotaan. Hän toimi partionjohtajana ja pataljoonalle alistetun ruotsinkielisen komppanian vt. päällikkönä. Sodan loppuvaiheessa hän suoritti reserviupseerikoulun 45. kurssin Niinisalossa.
RUK:n jälkeen Törni siirrettiin JR 12:sta puolustusvoimien palveluun ylimääräisesti palkattuna vänrikkinä joukkueenjohtajan tehtävään. Toukokuussa 1941 värvättiin suomalaisia sotilaspalvelukseen ja Törnikin ilmoittautui vapaaehtoiseksi tähän joukkoon. SS-joukkojen (SS Freiwilligen Bataillon Nordost) kirjoissa Saksassa ja Itävallassa Törni palveli kuitenkin vain kesäkuun alusta heinäkuun loppuun. Pataljoonan suuren upseerimäärän vuoksi myös Törni palautettiin muiden "ylimääräisten upseerien" joukossa.
Palattuaan Törnistä tuli 1. D:n Kevyt osasto 8:n 15.8.1941 perustetun panssariosaston johtaja. Osasto eteni Karhumäkeen, Petroskoihin ja Käppäselkään. Törni haavoittui vakavasti hiihdettyään partioretkellä miinaan yöllä 23.3.1942 Malussa. Hän sai sirpalevammoja ympäri kehoa ja osittaisen halvauksen. Seinäjoen sotasairaalasta hän palasi luutnantiksi ylennettynä juhannuksen jälkeen entiseen osastoonsa 1. komppanian päälliköksi. Hyökkäysvaiheen muututtua asemasodaksi osasto hajoitettiin ja Törni siirrettiin JR 56:een.
Divisiooniin perustettiin erikoistehtäviin jääkärikomppanioita, joiden miehistö valittiin vapaaehtoisista ja tammikuussa 1943 Törnikin määrättiin perustamaan jääkärikomppania 1. D:n käyttöön. Tämä osasto hajoitettiin ja Törni perusti kesällä partisaanitorjuntaosaston, joka elokuussa alistettiin Vahv. Rj.P 15:sta. Jääkärikomppanian päälliköksi Törni määrättiin joulukuussa 1943. Törni johti komppaniaansa kesän 1944 rajuissa taisteluissa menestyksekkäästi ja sotilaallisista ansioistaan Törni nimitettiin päivämäärällä 9.7. Mannerheim-ristin ritariksi no. 144. Illalla 13.7. kenraalimajuri Uno Fagernäs tuli komppanian komentopaikalle ja luovutti luutnantti Lauri Törnille ylipäällikkön myöntämän Mannerheim-ristin. Suomen irtauduttua sodasta, Törni lähti Saksaan saamaan lisäkoulutusta, valmistautuen siirtymään takaisin Suomeen organisoimaan vastarintaa jos neuvostoliittolaiset valtaisivat Suomen. Kun Suomea ei vallattu ja Saksa luhistui, Törni antautui liittoutuneille. Hän karkasi englantilaisten vankileiriltä ja pääsi erinäisten seikkailujen jälkeen Suomeen. Suomessa Törni sai kuuden vuoden vankeustuomion valtion vastaisesta toiminnasta. Vankilasta hän karkasi kerran. Presidentti J. K. Paasikivi armahti hänet jo joulukuussa 1948. Tämän jälkeen Törni siirtyi 1949-1951 Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin ja onnistui värväytymään Yhdysvaltain asevoimiin. Törni menetti suomalaisen sotilasarvonsa 1950, syy on vielä selvittämättä.
Jääkärikomppanian, jota kutsutaan Osasto Törniksi, virallinen perustamispäivä on 3.12.1943. Keväällä 1944 osaston henkilöstö sai monipuolista koulutusta ja kuntoa kohennettiin myös rankoilla harjoituksilla. Kesällä Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua Osasto Törnille alkoivatkin kiireiset ajat, jolloin kuntoa ja taitoa tarvittiin. Aikavälillä 20.6.-20.8. osasto oli jatkuvasti siirtymässä paikasta toiseen ja tekemässä vastaiskuja vihollisen ollessa kriittisesti uhkaamassa... Osastossa palveli kaiken kaikkiaan 239 henkilöä.
1954-1965
Yhdysvaltain asevoimissa Törni aloitti tammikuussa 1954 alokkaana Fort Dixissä New Jerseyssä, nimellä Larry A. Thorne. Hän menestyi asepalveluksessa ja suoritti viesti-, vuoristokiipeily-,ja laskuvarjokoulutuksen. Hän suoritti myös HALO-laskuvarjohyppyjä (high altitude low opening). Keväällä 1957 Törni määrättiin erikoisjoukkojen 11. maahanlaskudivisioonaan. Kesällä 1957 divisioona siirtyi Baijeriin Länsi-Saksaan ja liitettiin NATO:n kokoonpanoon. Törni palveli 10. erikoissodankäynnin osastossa, joka sijoitettiin Alppien juurelle Bad Tölz:iin.
Törnille annettujen tehtävien luonnetta kuvaa hänelle uskottu operaatio Zagrosin vuoristossa Iranissa. Törnin johtama 12-miehinen ryhmä nouti vuoreen törmänneen amerikkalaisen kuljetuskoneen miehistön jäännökset ja salaisia laitteistoja, räjäyttäen lopuksi koneen rungon.
Törni lähetettiin 1963 esiupseerikurssille Fort Benningin jalkaväkikouluun Georgiaan. Kurssin aikana hänet komennettiin ensimmäisen kerran Vietnamiin, palvellen siellä marraskuusta 1963 huhtikuuhun 1964. Hän valmistui kurssilta joulukuussa 1964. Tammikuussa 1965 Törni sai toisen ja samalla viimeisen komennuksensa Vietnamiin. Hän johti Phan Chaussa erikoisjoukkojen leiriä ja haavoittui 12.6.1965. Vaikka Törnillä olisi ollut nyt tilaisuus rauhallisempiin tehtäviin, Törni lähti erikoisoperaatioiden tukikohdan päälliköksi ja luonteensa omaisesti myös lähti saattamaan ensimmäistä salaisen Shining Brass-operaation tiedustelupartiota. Törni katosi paluulennolla Khan Duc`in tukikohtaan. Helikopterin onnettomuuspaikka paikallistettiin 1998 ja onnettomuuspaikka tutkittiin heinä-elokuussa 1999. Suomalainen etsintäpartio osallistui jäännösten ja näytteiden etsintöihin 20.-29.7.1999. Tutkimukset on saatu päätökseen. Lauri Törni saatetaan haudan lepoon sotilaallisin huomionosoituksin 26.6.03 Arlingtonin sotilashautausmaalle. Hautaus suoritetaan yhteishautauksena onnettomuushelikopterin muun miehistön kanssa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
... pitäs *** käydä. Sen verran banaalia tällainen puolihullujen palkkasotilaiden ihannointi on...!
Painu vittuun ja pysy siellä kusella saatana...
Tuommonen paska ymmärrä mistään mitään.
Sinä se hullu oot!!!