Kuinka kauan autolla ajo on pelottanut?

Pelkohiiri

Minulla on ollut kortti n. puoli vuotta ja ajoin sen keski-ikäisenä. Omaa autoa ei vielä ole. Olen päässyt kuitenkin ajelemaan autolla n. 3 x viikossa, mutta olen pyörinyt aika samoilla nurkilla (en ole saanutkaan lähteä pitemmälle) Nyt pelottaisi lähteä ajamaan esim. moottoriteille tai monikaistaisille teille ym. vähän haastavampiin tilanteisiin. Onko mahdollista, että pelko ei hellitä koskaan vai lähteekö se kaikilta riittävän ajamisen seurauksena? Tyhmä kysymys varmaan, mutta mietin kannataako omaa autoa hankkia, ellen sillä uskalla ajaa.

9

1761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kortin

      saamisen jälkeen oli jännittävin aika ajella yksin. sitten siihen tottui.

      • amatööri autoilija

        Itsellä kanssa ollut kortti puoli vuotta ja vieläkin ajaminen jännittää. Itse en ole kertaakaan yksin ajanut. Tuntuu turvallisemmalta kun joku on tarvittaessa vieressä neuvomassa.
        Tosin tiedän, että kannattaisi lähteä myös yksin ajamaan.
        Mielestäni olisi kannattavaa ostaa oma auto, jos vain mahd. Ehkä sitten tulee enemmän ajettua.

      • tumpelokuski
        amatööri autoilija kirjoitti:

        Itsellä kanssa ollut kortti puoli vuotta ja vieläkin ajaminen jännittää. Itse en ole kertaakaan yksin ajanut. Tuntuu turvallisemmalta kun joku on tarvittaessa vieressä neuvomassa.
        Tosin tiedän, että kannattaisi lähteä myös yksin ajamaan.
        Mielestäni olisi kannattavaa ostaa oma auto, jos vain mahd. Ehkä sitten tulee enemmän ajettua.

        Tuttu tunne. Ajoin kortin yli 40-vuotiaana ja kortti on nyt ollut yli kaksi vuotta. Ajotaito on nykyisin aivan eri luokkaa kuin juuri kortin saaneena ja silti pelottaa lähteä autolla liikkeelle. Ajan melko vähän ja autoilu jäisi kokonaan, ellei puoliso pakottaisi ajamaan.

        Jos olet hankkimassa autoa, niin mieti minkä tyyppisellä autolla voisit "helpottaa" ajamista. Itse olen havainnut, että automaatilla ajaminen sujuu paljon helpommin kuin manuaalilla, eikä jännitä niin paljon ajoa. Toinen apu on ollut pienempi auto. Manuaalina bensa-auto on myös helpompi ajettava kuin diesel.

        Meillä puoliso haluaa vaihtaa nykyisen auton dieseliin, kauhulla ajattelen jo kun sammuttelen sen liikennevaloihin ja tööttäilyt perässä alkavat. Joskus kun saisi hankittua itselleen oman auton.

      • Pelkohiiri
        tumpelokuski kirjoitti:

        Kiva, kun tuli asiallisia vastauksia. Ajoin autokoulussa dieselkäyttöisellä ja sen jälkeen oli vähän aikaa vaikeuksia ajaa bensiinikäyttöisellä. Nyt haluaisin bensiinikäyttöisen ilman muuta ja pienehkön auton, joka olisi helpompi parkkeerata ja veisi vähemmän bensaa. Olen kyllä ajatellut hankkia oman auton saadakseni harjoitusta.Jännitys varmaan vähenee siitäkin, ettei tarvitse pelätä romuttavansa toisen omaisuutta. Onkohan se enemmän ikään vai luonteeseen liittyvä tuo ajopelko? Vai vähän sekä että?

      • oma pieni "Ferrari"
        Pelkohiiri kirjoitti:

        Minäkin olen yli nelikymppinen ja ajokortti ollut nyt kahdeksan kuukautta. Ensimmäisen kuukauden kortin saatuani ajelin miehen autolla ja se oli tuskallista. Sitten hankin oman pienen, näppärän auton ja ajaminen lähti luistamaan ihan eri tavalla. Minäkin jännitän vielä ajamista, varsinkin pimeällä ja liukkaalla. Ja oma auto on mahdollistanut sen, että pystyn ajamaan päivittäin, joten ajokokemusta tulee huomattavasti enemmän. Välillä liikenteeseen lähteminen "pelottaa", mutta jotenkin pelko helpottaa, kun vaan ottaa ja lähtee. Itse luulen ainakin, että mulla jännittäminen on luoteen piirre, ei niinkään syynä ole vanhemmalla iällä hankittu ajokortti. Toivon sinulle turvallisia ajokilometrejä ja oman auton hankinta on varmasti ihan hyvä juttu.

    • perceessä

      kai sitä mennään kohdusta hautaan ilman jarruja. Kannattaa varmaan pyöriä jatkossakin niillä samoilla nurkilla jos kerran vielä luvan niiltä nurkilta poistumiseen tarvitset.Äläkä mene rahojasi laittamaan omaan autoon, miksi edes tupelsit rahasi autokouluun, jos lopputulos oli nyt tuo.

      • perceestä

        tuo kommentti. Harvinaisen typerä.

    • Itellä oli kanssa silloin kun korttin vasta sain,niin pelko ajella autolla varsinkin keskustassa ja kiihdytyskaistalla isolle tielle aina meno. Mutta sitä tuli aina iltaisin ajettua niitä, kun oli hiljasempaa. Ja aina päätin että nyt lähen ajelemaan ja hyvinhän sitä aina selvis reissuista, niin itsevarmuus kasvoi päivä päivältä :) Nykysin kyllä hieman keskustassa jännittää ajella, mutta ei pidä periksi antaa, sinne sekaan vaan!

      Ei kun ajelemaan vaan, siellä sitä itsevarmuutta tulee ja pelko häviää!Stemppiä!

      • Pelkohiiri

        Kiitos tsemppaavasta viestistä! Ei ole varmaankaan muuta keinoa (tietenkään) päästä ajopelosta kuin ajaa mahdollisimman paljon ja monipuolisilla reiteillä.Oma auto olisi tietenkin ainoa mahdollistava tekijä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3202
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      322
      2813
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1810
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      55
      1715
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      48
      1591
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1386
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      11
      1342
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1280
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      432
      1274
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1269
    Aihe