Viiltely kohdunsuulla

Olen nyt Rv19 ja mulla on ollut sellaista viiltelyä tuolla kohdunsuulla nyt neljättä päivää. Sellaista kun joku aina välillä tuikkaisi sinne jollain. Välillä niitä tulee ihan muutaman minuutin välein, välillä on tuntejakin välissä. Voiko olla vaarallista? Onko kellään ollut tälläistä puolessavälissä raskautta? Huolestuttaa ja mietityttää pitääkö tästä alkaa johonkin soitella..
3480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

liitosten löystymiseen liittyvää kipuilua ja toi viiltelytunne tulee todennäköisesti kohdunkaulan tietämiltä, ihan normaalia. Kannattaa kuitenkin ottaa asia puheeksi seuraavan kerran, kun käyt neuvolassa...jos tota viiltelyä tuntuu koko ajan enemmän ja pahempana, jotta ne katsoo, ettei kohdunkaula ole lähtenyt kypsymään ennen aikojaan.

Sanoisin kuitenkin, että kaikki ok. Itellä ihan samoja tuntemuksia noilla viikoilla. Sitten viiltelyfiilis loppui pitkäksi aikaa ja alkoi taas muistuttaa itsestään viimeisen neljänneksen aikana, loppua kohti jo ihan eri malliin. Rauhallista odottelua!

Äänestä

Taitaa kuulua asiaan. Mulla ainakin samankaltasia tuntemuksia oli yhessä vaiheessa, sangen ikävän tuntuista kylläkin.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista! Hyvä tietää, että jollain muullakin on ollut samanlaista. On vähän ikävän tuntuista, mutta onneksi vaan sellasta hetkellistä tuikkimista! Puhun asiasta siis seuraavaksi neuvolassa. Ja nyt joulun viettoon. Hyvää joulua kaikille :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Odottaja82 kirjoitti:

Olen nyt Rv19 ja mulla on ollut sellaista viiltelyä tuolla kohdunsuulla nyt neljättä päivää. Sellaista kun joku aina välillä tuikkaisi sinne jollain. Välillä niitä tulee ihan muutaman minuutin välein, välillä on tuntejakin välissä. Voiko olla vaarallista? Onko kellään ollut tälläistä puolessavälissä raskautta? Huolestuttaa ja mietityttää pitääkö tästä alkaa johonkin soitella..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu