eli otsikkohan kertoo kaiken... haluan muiden mielipiteitä miten he ovat jaksaneet..yms..että toivottavasti en ole ainut.
sain tosiaan tuos viikko sit tietää tulevani yksinhuoltajaksi...mies haluaa "tämän" toisen naisenkaa tehdä "kaiken"... hän haluaa että hänen naisensa on...plää plää plää...
joopa joo. ja ihmettelen miksi ei aikasemmin voinu sanoa, kun olen jo kuitenkin rv 31. Tottakai jotain olen päätellyt hänen käytöksestään aikasemmin, mut jotenkin vaan yrittäny pois sulkee asiaa,kun ei halua tressata. Mutta nyt tätä huonoa oloa mikä mulla on...itkettää vaan koko ajan, ja se olis ollu vielä mun unelmien mies...Yritän koko ajan sanoa itselleni, että kylläsä pärjäät,pian mun elämää tulee ilahduttamaan pieni oma lapseni..mutta tämä loppu raskausaika käy tosi vaikeaksi.
sain tosiaan tuos viikko sit tietää tulevani yksinhuoltajaksi...mies haluaa "tämän" toisen naisenkaa tehdä "kaiken"... hän haluaa että hänen naisensa on...plää plää plää...
joopa joo. ja ihmettelen miksi ei aikasemmin voinu sanoa, kun olen jo kuitenkin rv 31. Tottakai jotain olen päätellyt hänen käytöksestään aikasemmin, mut jotenkin vaan yrittäny pois sulkee asiaa,kun ei halua tressata. Mutta nyt tätä huonoa oloa mikä mulla on...itkettää vaan koko ajan, ja se olis ollu vielä mun unelmien mies...Yritän koko ajan sanoa itselleni, että kylläsä pärjäät,pian mun elämää tulee ilahduttamaan pieni oma lapseni..mutta tämä loppu raskausaika käy tosi vaikeaksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Että jos vielä kovinkin jatkaa ärsyttämistään tämä yhteiselo niin täytyy tästä omilleen lähteä, ihan ajatellen törkeästi omaa ja tulevan vauvan hyvinvointia. :) En ole vielä täydellisesti päätöstä tehnyt, mutta kovasti on kallellaan sinne yh puolelle...
hei
se on aika ihmeellistä mitä sisäistä voimaa ihminen voi löytää kovienkin koetuksien keskellä. Mulla 3vuotias lapsi ja nyt rv31 menossa, mies lähti mitään sanomatta. Nyt tärkein asia mulle on lapset ja heidän hyvinvointi, itseäni unohtamatta. Toivottavasti saat hyvän tukiverkoston jonka avulla jaksat eteenpäin. Joskus voi olla tosi vaikeita päiviä ja tuntuu ettei nyt vaan jaksa ja elämä on kauheaa... meillä niitä on ollut kun kaikki suree, mutta sitten on seuraava päivä, seuraava kk, seuraava vuosi jne ja voi katsoa taaksepäin että wau, mä selvisin tosta vaikka välillä itketti!! Siis en halua väheksyä nyt tunteita tai kenenkään omaa tilannetta... Vain sanoa, että et ole yksin, kukaan meistä ei ole ja naisilla jos kellään on voimaa enemmän kuin millään miehellä elämään!!!
täällä, tosin oon vasta rv 14 menossa. ei sitte ukkoa kiinnostanut meikäläinen, joten otti vissiin paremman eukon. no, kaikkeen tottuu, tässä on asunnon haku edessä, eli sen verran tuore tilanne. ahistus on valtava, enkä juuri muuta oo tehny ku itkeny ja miettiny miten selviän keväästä ja alkukesästä. asun vielä kaupungissa, jossa ei mulla ole ystäviä, tuttuja eikä sukulaisia. hiukan on hankala tilanne, tuska on sanoinkuvaamaton. tulevaisuus pelottaa, vaikka uskonkin joskus tästä selviäväni. eli samassa veneessä ollaan.. mut kai se elämä voittaa vielä...toivotaan niin! tsemppiä sulle myös, kohtalotoveri:)