Kunhan herkistyt välillä, olet oikealla tiellä. Sama, mitä tiedät Raamatusta. Tämä on vl-uskonkin periaatteena.
Kunhan itku tulee..
silloin tällöin
9594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On sentään aina joitakin, jotka eivät edes jouluna voi olla armollisia ja kunnioittaa Vapahtajamme suurta juhlaa.
Yritin alempana aloituksellani; "Joulurauhan julistus" saada palstalaiset vaimentavaan arvostelevia ja jopa pilkkaavia viestejään.
Voitteko todella niin huonosti te, jotka kuitenkin jatkatte samaa värssyä, että ei edes jouluna voisi yhtyä Hyvän Joulun toivotuksiin toinen toisillemme?
Joulurauhaa silti - teillekin!
Terv. Alpo
Ei sielunvihollisella ole joulurauhaa, vainoojat eivät anna hetken rauhaa, tällä palstalla saa kirjoitaa vaikka miten valheellisia, pilkkaavia ja rasistisia viestejä. Mutta mitä muuta katkeroituneilta voi odottaakaan.
Mutta näin valitettavasti VL-piireissä ajatellaan. Olette varmaan lukeneet Lasten siionin juttuja? Nehän on täynnä samanlaisia nyyhkytarinoita. Mitä enemmän kertomus itkettää, niin sitä parempi tarina.
Niin mikä se on VL-uskon Raamattu? Katsoin kerran kotona käydessä kirjahyllyä ja siellä olevaa 5cm paksua Raamattua. Sen jatkona oli 2.5 METRIÄ pitkästi kirjoja joiden selässä luki SRK. Mitä lie tarkoittaa, mutta se kirja läjä on oikea VL-Raamattu!!!
Ensimmäisessä kirjassa on ohjeet ihmiselle elämää varten. Niisä seuraavissa 2,5 hyllymetrissä näkyy, miten Raamatun paikkajilla on täytynyt aina laittaa uusi paikka entisen tulkinnan alkaessa vuotamaan.
Noan arkin Jumala sulki aikoinaan, niitä ei tarvinnut paikkailla!
alempaa Toivon kirjoitus ja etenkin alin topin teksti.
Siinä on ainoa järkevä aloitus pitkiin aikoihin, joka antaa näkemystä jokaiselle ajattelevalle uskonharrastajalle.
Harrastamalla uskoa ei pääse taivaaseen.
joten onhan se enemmän kuin ei mitään.
Miten perustelet väittämäsi koska tuomiosi olet lausunut ääneen.
Luettu on!
Sitä lukiessa vaan tuntui, kuin odottaisi omenaa kasvavaksi lyhtypylvään juurella. Valoa riittää, mutta elämä puuttuu. Pitänee katsoa myöhemmin uudelleen?
Vastauksesi kertoi jo jotain.
alias t