Olemme 38 ja 39 v. pariskunta, takana 16 vuotta avioliittoa ja 3 lasta iältään 11-7 v. Lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja kultaisia, koulussa olevat menestyvät hyvin ja elämä on mallillaan. Ihania lapsia kaikenkaikkiaan.
Lapset ovat syntyneet n. 2 vuoden välein, ja kahden ekan kohdalla tiesin heti etteivät jää viimeisiksi. Kuopuksen vauva-aikana tein oman luopumistyöni "vauvailusta", olin pitkään kotona lasten kanssa ja imetin 1,5-vuotiaaksi ajatuksella "ei koskaan enää". Kun esikoisen ja keskimmäisen kasvaessa taaperoiksi vauvakuume alkoi nousta, ei tällaista enää kolmanne kohdalla tapahtunut. Kaikkien lasten vauva-aika on ollut vaativaa ja väsyttävääkin johtuen laajoista ruoka-allergioista jotka puhkesivat jokaisella n. kuukauden iässä.
Kun palasin työelämään olen siitä lähtien rakentanut pikkuhiljaa omaa uraani hankkien jatkokoulutusta. Nyt olisi edessä 2 vuoden lisäpätevöityminen työssäni, olen tähän mahdollisuuteen jonottanut vuoden verran. Minulla olisi mahdollisuus nousta myös keskijohtoon n. 5 vuoden sisällä.
Nyt mies on jo useita kuukausia esitellyt lehdistä vauvakuvia ja vihjaillut kuinka ihania pikku kääröt ovat. Joka sunnuntai lehdestä näytetään söpöimmän näköinen vauva. Häh!? Tällaista ei olekaan koskaan ennen tapahtunut, ei edellistenkään kohdalla.
Miten suhtautua miehen vauvakuumeeseen? Onko tämä jotain kadonneen nuoruuden etsiskelyä? Pari vuotta sitten 35 v tultua täyteen mies hyppäsi pukeutumistyylissään n. 15 vuotta taaksepäin... Nyt kun 40 v. alkaa lähestyä... Pitäisikö minun ottaa asia vakavasti, ajatella että mies todella haluaa vielä lapsia..? Nuorena sanoi että iltatähtiä hän ei AINAKAAN halua, kun on sitten itse ihan eläkeläinen kun viimeinen lentää pesästä.
Olen 7 vuotta vanhempi (ja väsyneempi) kuin edelliskerralla. Huonommassa kunnossa fyysisesti. Yksinkertaisesti vanhempi = riski sikiön poikkeavuuteen huomattavasti suurempi. Koska tiedän millä tavalla kestokykyäni koeteltiin allergisten lasten kanssa - ja ruoka-allergiat sentään häipyivät parin kolmen vuoden iässä - en usko jaksavani jos lapsi olisi vammainen. Toisaalta en usko että voisin keskeyttääkään raskautta, joten tutkimukset kromosomihäiriöiden ym. suhteen olisivat turhia.
Kärsin puolet viimeisestä raskaudesta ulkosynnyttimien erittäin kivuliaista suonikohjuista. Ja jos saisimme uuden lapsen minä se taas hoitaisin sitten suolioireista ja ihottumasta kärsivää lasta ympäri vuorokauden. En nimittäin voi uskoa, että seuraavallakaan yhteisellä jälkeläisellä EI olisi allergioita... Mies ei koskaan ole ollut mikään järin innokas vauvanhoitaja, ja edelleenkään lasten kanssa ajan viettäminen ei ole suosikkiharrastus vaikka heistä kyllä ollaan ylpeitä ja pikkuhiljaa hyvin menevät harrastuksetkin (joihin minä olen kuskannut) ovat alkaneet tuloksiltaan vähän kiinnostaa.
En vain voi uskoa että tämä ilmiö on todellinen ja kestävä (n. 18-20 v...). Minulla kyllä kestäisi aikansa veivata omat "rattaat" siihen asentoon että jaksaisin suhtautua vauvoihin innostuneesti. Ja kun kolme kertaa kaikki on kuitenkin mennyt niin hyvin, jotenkin tuntuu vain siltä että neljännellä kerralla se salama sitten iskee...! Ajatuskin pelottaa.
Miten te muut keski-ikäiset naiset olette suhtautuneet omaan tai miehen vauvahaaveisiin? Kun elämä on jo solahtanut omaan tyynesti virtaavaan uomaansa eikä virtaa tekisi mieli enää roiskuttaa...?
Lapset ovat syntyneet n. 2 vuoden välein, ja kahden ekan kohdalla tiesin heti etteivät jää viimeisiksi. Kuopuksen vauva-aikana tein oman luopumistyöni "vauvailusta", olin pitkään kotona lasten kanssa ja imetin 1,5-vuotiaaksi ajatuksella "ei koskaan enää". Kun esikoisen ja keskimmäisen kasvaessa taaperoiksi vauvakuume alkoi nousta, ei tällaista enää kolmanne kohdalla tapahtunut. Kaikkien lasten vauva-aika on ollut vaativaa ja väsyttävääkin johtuen laajoista ruoka-allergioista jotka puhkesivat jokaisella n. kuukauden iässä.
Kun palasin työelämään olen siitä lähtien rakentanut pikkuhiljaa omaa uraani hankkien jatkokoulutusta. Nyt olisi edessä 2 vuoden lisäpätevöityminen työssäni, olen tähän mahdollisuuteen jonottanut vuoden verran. Minulla olisi mahdollisuus nousta myös keskijohtoon n. 5 vuoden sisällä.
Nyt mies on jo useita kuukausia esitellyt lehdistä vauvakuvia ja vihjaillut kuinka ihania pikku kääröt ovat. Joka sunnuntai lehdestä näytetään söpöimmän näköinen vauva. Häh!? Tällaista ei olekaan koskaan ennen tapahtunut, ei edellistenkään kohdalla.
Miten suhtautua miehen vauvakuumeeseen? Onko tämä jotain kadonneen nuoruuden etsiskelyä? Pari vuotta sitten 35 v tultua täyteen mies hyppäsi pukeutumistyylissään n. 15 vuotta taaksepäin... Nyt kun 40 v. alkaa lähestyä... Pitäisikö minun ottaa asia vakavasti, ajatella että mies todella haluaa vielä lapsia..? Nuorena sanoi että iltatähtiä hän ei AINAKAAN halua, kun on sitten itse ihan eläkeläinen kun viimeinen lentää pesästä.
Olen 7 vuotta vanhempi (ja väsyneempi) kuin edelliskerralla. Huonommassa kunnossa fyysisesti. Yksinkertaisesti vanhempi = riski sikiön poikkeavuuteen huomattavasti suurempi. Koska tiedän millä tavalla kestokykyäni koeteltiin allergisten lasten kanssa - ja ruoka-allergiat sentään häipyivät parin kolmen vuoden iässä - en usko jaksavani jos lapsi olisi vammainen. Toisaalta en usko että voisin keskeyttääkään raskautta, joten tutkimukset kromosomihäiriöiden ym. suhteen olisivat turhia.
Kärsin puolet viimeisestä raskaudesta ulkosynnyttimien erittäin kivuliaista suonikohjuista. Ja jos saisimme uuden lapsen minä se taas hoitaisin sitten suolioireista ja ihottumasta kärsivää lasta ympäri vuorokauden. En nimittäin voi uskoa, että seuraavallakaan yhteisellä jälkeläisellä EI olisi allergioita... Mies ei koskaan ole ollut mikään järin innokas vauvanhoitaja, ja edelleenkään lasten kanssa ajan viettäminen ei ole suosikkiharrastus vaikka heistä kyllä ollaan ylpeitä ja pikkuhiljaa hyvin menevät harrastuksetkin (joihin minä olen kuskannut) ovat alkaneet tuloksiltaan vähän kiinnostaa.
En vain voi uskoa että tämä ilmiö on todellinen ja kestävä (n. 18-20 v...). Minulla kyllä kestäisi aikansa veivata omat "rattaat" siihen asentoon että jaksaisin suhtautua vauvoihin innostuneesti. Ja kun kolme kertaa kaikki on kuitenkin mennyt niin hyvin, jotenkin tuntuu vain siltä että neljännellä kerralla se salama sitten iskee...! Ajatuskin pelottaa.
Miten te muut keski-ikäiset naiset olette suhtautuneet omaan tai miehen vauvahaaveisiin? Kun elämä on jo solahtanut omaan tyynesti virtaavaan uomaansa eikä virtaa tekisi mieli enää roiskuttaa...?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi!
Meillä on neljä lasta, ´20,17,11 ja 9.
Olisin halunnut yhden vielä jo monta vuotta sitten. Sitä vaan ei kuuluunut.
Lapsen kuitenkin haluan ja hed. hoitot ovat käynnissä.
Mun elämän tyyli ainakin on sellaista että vauva sopisi hyvin siihen.
Ja itse ajattelen, että nauttisin siitä jopa huomattavasti enemmän kun mitä nuorempana.
Allergiat meilläkin, mutta kyllä pärjätään. Kunhan vaan se lapsi tulisi.
Sinun kannattaisi ehkä miehensä kanssa kaikki lapsiin liittyvät kysymykset puhua halki, jospa hän nyt oikeesti olisi valmiina ryhtymään vaipan vaihtoon ja osasi kerrankin huolehtia Sinusta ja pienokaisesta. Miehet muuttuvat...
Hyvää jatkoa !