Näitä viestejä selatessani ihmettelen, että eikö tälle uskonsuunnalle usko anna rauhaa ja turvallisuutta. Olen ennen ymmärtänyt, että uskovaiset rauhaa ja turvaa Jumalassa. Täällä uskovaiset näyttävät olevan koko ajan peloissaan ja pelottelevan toisiaan saati sitten ulkopuolisia. Onko teillä niin pelottava Jumala ja vaikea usko? Eikö uskovaisilla ole mielenmalttia vastata maltillisesti toisella tavalla uskovien kysymyksiin, eihän toisinajattelijoiden pitäisi olla vaarallisia teille jotka olette hyvin varmoja omasta uskostanne. - Vastaisiko joku, miksi ollaan niin puolustusasemissa?
Pelokas uskonsuunta?
Adam and Eve
8479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä me uskovaiset olemme varmoja, sillä Raamattu on päivitetty silloin jo kirjoittamisien aikaan, mutta lahkoilla se on hankalampaa, sillä päivityksen suorittaa SRK;n työvaliokunta, ja on usein vaikea muistella, oliko joku syntiä tai ei.
Kyllä tältäkin sivustolta saa vastuksia, kuhan ensin kysyy.
Hyvää Joulun jatketta.
vl oli harmiton ja kristillisessä opissa pitäytyvä, sen jälkeen narsistit ja psykopaatit vallanhimoissaan miehittivät "keskuskomitean" kuin NL:ssa ja alkoi edelleen jatkuva valtataisto - ei ihme, jos se pelkoa herättää alamaisissa-käytössä kun ovat kaikki psykologisen uskonsodan tavat. Ihmetyttää vain kirkon puuttumattomuus, vl-oppihan on nykyään tyystin lahko-oppi!
hyväksymällä naispappeuden. Kun kaupat on tehty, on kirkon nyt oltava hiljaa, vaikka mitä julmuuksia koko ajan paljastuu SRK:n lähimenneisyydestä.
Tiesiköhän kirkko kauppaa tehdessään, kuinka huonon kaupan se teki?
"Täällä uskovaiset näyttävät olevan koko ajan peloissaan ja pelottelevan toisiaan saati sitten ulkopuolisia. Onko teillä niin pelottava Jumala ja vaikea usko? Eikö uskovaisilla ole mielenmalttia vastata"
Ei tietenkään. Olet joko talutusnuorassa tai et. Itse et saa ajatella. Sen tekee SRK ohjeineen.
Jo pikkulapsille opetetaan Jumalasta SRK:n tapaan. Itsekin jo lapsena uskoin ankaraan, julmaan, pelottavaan, armottomaan ja pitkävihaiseen vl-jumalaan. Minulla meni vuosikymmen aikaa toipua siitä uskosta sekä oppia uskomaan rakastavaan ja armolliseen Taivaan Isään.
Helvetillä ja Jumalan tulella pelotteleminen on vain tapa hallita alamaisia.
kyttäys on mukavaa, saa hyviä juoruja liikkeele kun huoltoasemilla istuskellaan.
Piispa Eero Huovisen joulutervehdys Kirkko ja kaupunki -lehdessä 19.12.07 sisältää jouluevankeliumin sanojen "pelko valtasi paimenet" yhteydessä pelko-sanan pohdintaa:
"Martti Luther puhui kahdesta erilaisesta pelosta. Ensimmäinen on kauhua, latinaksi horror. Sitä hallitsee kammo, inho, jopa ihmisen oma viha. Tällainen pelko vie pois Jumalan luota. Toisenlaista on se pelko, timor, jota sävyttää arkuus, ujous, kunnioitus. Tällainen tunto vie kohti Jumalaa.
Katekismuksessa pelko on kunnioittavaa kiintymystä Jumalaan, salaperäistä vetoa hänen luokseen, yhtäaikaista arkuutta ja rakkautta. Rakkaudellinen pelko syrjäyttää kauhun ja kammon."
- - -
Tämän palstan tunnelmissa ja tulijärven tarjoamisissa vallitsee mielestäni tuo horror.
Huomauttaisin, että tämän palstan kommenteista yli puolet koostuu enimmäkseen hyvin jyrkkäsävyisestä kritiikistä lestadiolaisuutta kohtaan ja joistakin provohenkisistä kommenteista, joissa pyritään esiintymään muka vanhoillislestadiolaisina, jotta liike saataisiin mahdollisimman huonoon valoon. Oikeiden vl:ien kommentit täällä ovat kyllä enimmäkseen siitä tasapainoisemmasta päästä.