missä päin Harjavaltaa tapahtui?
Jossain vuokrakerrostalossa vai? Onneksi tällä kertaa säästyi ihmishenkiä.
Harjavaltalaiset ovat sitten sen luokkaa porukkaa näköjään, etteivät paljon toista ihmistä arvosta kun jatkuvasti tuollaista tapahtuu.
Koittakaa ensi kerralla ajatella ensin vähän, ennen kuin käytte kiinni lähimmäiseenne. Ja arvostakaa itsenne ja toisen ihmisen elämää!!!
miestä lyötiin saksilla Harjavallassa.
11
2437
Vastaukset
- Ontääniinkamalaa
jo kuka löi ja kuka sai,minkä merkkiset oli sakset.Minkä merkkistä viinaa he joi.Täällä on joukko uteliata ja huolestuneita valvoo netin äärellä unettomana,hopihopi eikun nimiä kehiin.
- Harjavallan palstalla
tästäkin tekstistä saa käsityksen että ei välitetä ollenkaan vaikka millaista sattuisi. Ei lotkauteta korvaansa murhille ja murhanyrityksille.
Samaten tuo toinen ylläoleva kirjoitus, jossa kysytään kuka ajoi valtatie 2sella. Tyhmää juttua ja saksitapahtuman vähättelyä!!!
Ettekö nyt tajua että tuossa "saksitapauksessakin" olisi voinut mennä henki joltakin ihmiseltä. Eikö Harjavallassa osata kuin ryypätä, riehua ja olla työttömänä?
Ihan erilaista porukkaa Harjavallassa kuin naapurikunnissa. Eläkää ihmisiksi!!! - huomaa
Harjavallan palstalla kirjoitti:
tästäkin tekstistä saa käsityksen että ei välitetä ollenkaan vaikka millaista sattuisi. Ei lotkauteta korvaansa murhille ja murhanyrityksille.
Samaten tuo toinen ylläoleva kirjoitus, jossa kysytään kuka ajoi valtatie 2sella. Tyhmää juttua ja saksitapahtuman vähättelyä!!!
Ettekö nyt tajua että tuossa "saksitapauksessakin" olisi voinut mennä henki joltakin ihmiseltä. Eikö Harjavallassa osata kuin ryypätä, riehua ja olla työttömänä?
Ihan erilaista porukkaa Harjavallassa kuin naapurikunnissa. Eläkää ihmisiksi!!!Juu ja se ryyppääminen ja riehuminen ja työttömyys varmaan vähenee, jos täällä "harjavallan palstalla" tiedotetaan ryyppäjien ja riehujien nimet?
Murhat, murhanyritykset yms tapahtumat ei vähene eikä selvene täällä! Uteliaisuuttaan kannattaa mennä ruokkimaan vaikka kylänraitille! - johan nyt
Harjavallan palstalla kirjoitti:
tästäkin tekstistä saa käsityksen että ei välitetä ollenkaan vaikka millaista sattuisi. Ei lotkauteta korvaansa murhille ja murhanyrityksille.
Samaten tuo toinen ylläoleva kirjoitus, jossa kysytään kuka ajoi valtatie 2sella. Tyhmää juttua ja saksitapahtuman vähättelyä!!!
Ettekö nyt tajua että tuossa "saksitapauksessakin" olisi voinut mennä henki joltakin ihmiseltä. Eikö Harjavallassa osata kuin ryypätä, riehua ja olla työttömänä?
Ihan erilaista porukkaa Harjavallassa kuin naapurikunnissa. Eläkää ihmisiksi!!!..pomppas! Ei tää harjavalta ole yhtään sen kummoisempi kaupunki ku muutkaan naapuri kunnat!! Yhtälailla siellä on juoppoja, puukotuksia, kolareita, perheväkivaltaa ja huumekoukeroita. Mut ne ei vaan satu mahtuun lehteen. Ja hei...ennemmin kaupunki isolla K:lla ku velkainen kunta...joita harjavallan ympärillä tuntuu olevan:)
Ja sitä paitsi..olihan Eura ennen aina ykkönen, mut tilanne rauhoittui ku saatiin veljekset kuriin:)
Joten älä viitsi...Pori taitaa olla pahempi ku Harjavalta!!! - Kokemusta on
johan nyt kirjoitti:
..pomppas! Ei tää harjavalta ole yhtään sen kummoisempi kaupunki ku muutkaan naapuri kunnat!! Yhtälailla siellä on juoppoja, puukotuksia, kolareita, perheväkivaltaa ja huumekoukeroita. Mut ne ei vaan satu mahtuun lehteen. Ja hei...ennemmin kaupunki isolla K:lla ku velkainen kunta...joita harjavallan ympärillä tuntuu olevan:)
Ja sitä paitsi..olihan Eura ennen aina ykkönen, mut tilanne rauhoittui ku saatiin veljekset kuriin:)
Joten älä viitsi...Pori taitaa olla pahempi ku Harjavalta!!!sekä Harjavallasta että naapurikunnista. Kyllä Harjavallassa ehdottomasti nuoria ja keski-ikäisiä pultsareita on enemmän kuin naapurikunnissa. Myös naisia!
Ja mitä tulee juopotteluun, se on aikalailla ykkösharrastus Harjavallassa ja onhan baari keskeisellä paikalla. Baareja onkin aivan liikaa Harjavallan kaltaisessa alkoholisoituneessa kunnassa.
Ja eikös Harjavallassa ollut (olikos se vuonna 2006?) 200000 velkaa kaupungilla? Muistaisin niin.
Tuo summa menee suurimmalta osin siihen, kun pitää tukea alkoholisteja ja yksinhuoltaja-äitejä liiaksi määrin.
Eli Harjavalta tarvitsee terveitä harrastuksia ja terveitä tapahtumia myös kesäisin. Liikuntakokoontumisia ja kulttuuria, ei ainaista musiikki ja rokkijuhlaa ja rälläämistä.
- Niin missä
Kokemäen rajamailla. Oli niillä varmaan aseita, muuhunkin. Lahtarin puukkokin varmaan löytyy.
- suomi muuttumassa
Ei paikkakunta vaikuta vaan ihmiset. Raumalla tappoi vaimonsa ja vaimon siskon, riippuuko paikkakunnasta vai kansan pahasta olosta? Joka päivä saa lukea jossain päin tapahtuneista väkivallan teoista. Ei Harjavalta sen kummempi ole kuin missään muuallakaan
- Nimetön
oliko ees fiskarsin sakset
- mitä naapurikunnissa ei????
Voisko tähän silmittömään väkivaltaan mitenkään vaikuttaa Harjavallan sairaala ja yleinen käytäntö avohoidosta??
Ihmisillä on paha olla ja ne ei saa asianmukaista hoitoa....Nämä ihmiset tarttuvat pulloon ja hupsista keikkaa...
Eikä sitten ollut mikään yleistys!! Kaikki Hwaldelaiset ei oo avohoidossa. Eikä kaikki hukuta pahaaoloa viinaan jne.- Siirretään lentokenttä pois
No eikö tämä H:vallan sairaala ole vielä niitä viimeisiä paikkoja mitä pori(sairaanhoitopiiri) ei ole vielä siirtänyt poriin,ehkä sen takia että maksajia ei löydy muualta,hulluja porissa riittää.
Toimiva Satalinna saatiin lopetettua ja investoitua poriin(suurella rahalla).
- Naimi Namiskuukkeli
No teillähän on se sairaala siellä ja näköjään tarvetta löytyy kun ihmiset ovat niin psykoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?485998Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki623679Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t162810- 1862779
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132329- 362315
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/182137- 212099
- 1491428
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2841366