Kannustusta

En tiedä kunkin elämäntilannetta, mutta tässä on muutama asia, jonka voin yleisesti ottaen todeta.

Ensinnäkin, nykyaika on niin tunnekylmää ja puhtaaseen suoritukseen tähtäävää, ettei ihmekään että monella on pöllähtänyt olo. "Kuka minä olen? Merkitsenkö kenellekään mitään?"
Ette ole yksin tuollaisine ajatuksineen, vaan moni muukin tuskailee ihan samaa asiaa.

Toisekseen, on monista vain väliaikaisista asioista kyse. Jos on esimerkiksi masennus, keskittymiskyky on alhaisempi kuin mitä tavallisesti. Se ei ole pysyvä murhe, vaan se paranee siitä. Joten älkäähän lannistuko!!:)Minäkin kamppailen tuon asian kanssa, muunmuassa.

Kolmannekseen, pääasia ei ole löytää vain jotakuta kumppaniksi, vaan tärkeintä on löytää sopiva sellainen. Jos ei ole vielä löytynyt ketään sopivaa, ei tarvi huolestua. Ihmisiä on paljon. Vasta osan kanssa on ollut tekemisissä. Se Oikea voi tulla vastaan koska hyvänsä. Pidetään jännitystä yllä!

Neljänneksi. Tällä on jokin kasvattava vaikutus. Kun ei ole jatkuvasti ihmisten turhanpäiväisten höpinöiden keskellä, vaan on edes hetken vähän syrjemmässä, huomaakin tulleensa fiksummaksi;) Jos on kuten massa läpi elämänsä, on hyvin kuiva ja yksinkertainen yksilö. Sellaisesta on vaikea sitten keski-iällä muuttua... Yksinään ihminen pohtii syntyjä syviä ja luo kaikessa rauhassa oman yksilöllisyytensä, kun on tilaa hengittää eikä tarvi samaistua muihin.
4600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tosi paljon hyviä ajatuksia sulla... Eipä mulla oikeastaan muuta, halusin vaan sanoa että samoilla linjoilla ollaan. =)

Äänestä

ettei ole löytännnyt sitä oikeaa eikä sitä väärää?

jos siellä syrjässä alkaakin kulua vuosia tai vuosikymmeniä?

mitäs jos tuleekin niin viisaksi, että lopulta tajuaa elämän menneen hukkaan viisastuessa?

Äänestä
  • Turha alkaa etsimään mitään "sitä oikeaa" niinkun romanttisissa elokuvissa Richard Gere tekee.

    Itse etsin myös sitä väärää, mutta nettiin kirjottaminen on ilmasta ja tekeminen vaati ponnisteluja, siksi kai tänne kirjottelenkin.

    Äänestä

Neljännestä kohdasta voisi ajatella myös niin, että yksinollessa vain tyhmistyy ja laiskistuu, koska kukaan ei haasta mihinkään - normaalistihan ihmiset jatkuvasti vittuilevat ja siihen pitäisi jotenkin vastata. Lisäksi puhesanavarasto kutistuu. Muistan etten esim. ymmärtänyt joskus mitä tarkoittaa "kurko".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tässä. kirjoitti:

En tiedä kunkin elämäntilannetta, mutta tässä on muutama asia, jonka voin yleisesti ottaen todeta.

Ensinnäkin, nykyaika on niin tunnekylmää ja puhtaaseen suoritukseen tähtäävää, ettei ihmekään että monella on pöllähtänyt olo. "Kuka minä olen? Merkitsenkö kenellekään mitään?"
Ette ole yksin tuollaisine ajatuksineen, vaan moni muukin tuskailee ihan samaa asiaa.

Toisekseen, on monista vain väliaikaisista asioista kyse. Jos on esimerkiksi masennus, keskittymiskyky on alhaisempi kuin mitä tavallisesti. Se ei ole pysyvä murhe, vaan se paranee siitä. Joten älkäähän lannistuko!!:)Minäkin kamppailen tuon asian kanssa, muunmuassa.

Kolmannekseen, pääasia ei ole löytää vain jotakuta kumppaniksi, vaan tärkeintä on löytää sopiva sellainen. Jos ei ole vielä löytynyt ketään sopivaa, ei tarvi huolestua. Ihmisiä on paljon. Vasta osan kanssa on ollut tekemisissä. Se Oikea voi tulla vastaan koska hyvänsä. Pidetään jännitystä yllä!

Neljänneksi. Tällä on jokin kasvattava vaikutus. Kun ei ole jatkuvasti ihmisten turhanpäiväisten höpinöiden keskellä, vaan on edes hetken vähän syrjemmässä, huomaakin tulleensa fiksummaksi;) Jos on kuten massa läpi elämänsä, on hyvin kuiva ja yksinkertainen yksilö. Sellaisesta on vaikea sitten keski-iällä muuttua... Yksinään ihminen pohtii syntyjä syviä ja luo kaikessa rauhassa oman yksilöllisyytensä, kun on tilaa hengittää eikä tarvi samaistua muihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu