Seuraan vierestä miten muut ihmiset tutustuvat toisiinsa, juttelevat kavereilleen jne.
Tuntuu ikääänkuin olisin vain näkymätön kummitus, joka näkee kaikki tapahtumat kuin elokuvaa katselisi. Tarkkailen ihmisten ilmeitä, kuuntelen mitä ja miten he puhuvat toisilleen. Sitten mietin miksi itse en osaa semmoista. Olen kertakaikkiaan menettänyt lähes kaikki sosiaaliset taitoni, tilalle on vain patoutunut pelkoa, ahdistusta, vihaa..
Sitten nämä über-sosiaaliset ihmiset ikäänkuin halveksivat minua, pitävät täysin mitöttömänä ihmisparkana, jolle täytyy silti aina vain vittuilla..''onko vähä yksinäistä'', ''mitä kuuluu? (sitten kysyjä vastaa ite)-ei varmaa kovin hyvää (ja häipyy)'' jne...
Koulun ulkopuolella, missä minua ei tunneta, vedän puoleeni ihmeen paljon porukkaa. Monissa yllättävissäkin tilanteissa. En näin ajateltuna voi kuvitella, että joku tuntematon voisi tulla minulle juttelemaan yhtäkkiä vain vaikka kaupungilla, tai lenkillä (koiran kanssa).
Parina viime vuotena näin on tapahtunut usein, kerran tai pari kuukaudessa joku tulee ihan suoraan juttelemaan. Ihmettelen että MIKSI? Olen mielestäni tosiaan se vaeltava kummitus kaikkien muiden oikeasti olevien keskellä..Kuka muka minut voisi huomata? Näköjään nämä henkilöt..mutta...
Harmi vain - vedän puoleeni semmoista porukkaa, mikä on juuri täysin vastakohta minulle. He tuntuvat olevan valitettavan usein näitä kusipäisiä ihmisiä, jotka osallistuvat minukaltaisieni hiljaisten ja ns outojen/yksinolijoiden ihmisten ''sortamiseen''. Tai sitten he ovat muuten vain niin erilaisia, riehakkaita ja täynnä energiaa, koko ajan menossa..Mitä taas itse en ole, enkä loppujenlopuksi enää pysyisi perässä..
Yleensä tilanteet kuitenkin menee perseelleen ujouteni takia. Ihmiset vaivaantuu seurassani kun en puhu paljoa..ja jutusta ei tule mitään. Toisinaan se hiljaisuuteni ei vaivaa toista.ja tyyppi ihastuu kuitenkin..Mutta minä en ihastu. En tiedä mikä siinä on. Eivät kai olleet sopivia minulle, mutta kuka on? Olenko liian vaativa?
Ulkonäön suhteen en ainakaan, koska pidän monenlaisista-muotoisista-ja näköisistä. Olen yksi niistä ihmisitä joille ulkonäkö kyllä merkitsee, mutta 99% varmuudella pidän jokaisen pojan ulkonäöstä. Kaikki o vaan nii söpöjä :>>
Minusta pojan luonteen täytyisi olla sutkoht rauhallinen ja semmoinen...öö tunteellinen? tai siis semmoinen..En oikein tule nyt mieleen parempaa sanaa :D ..Ja siinä ne lähinnä olivatkin. Toki muutkin luonteenpiirteet vaikuttavat, mutta ihmiset on niin erilaisia että ei niitä hyviä luonteenpiirteitä voi sillain vaan listata. Ja huonoja luonteenpirteitä nyt löytyy jokaisesta, mutta ne ei saa olla liian valtaaottavia.
Ja kaikkien ihmisten kanssa ei voi tulla toimeen, valitettavasti.
Huoh. En vaan enää jaksa olla yksin. Ei kavereita, ei mitään....Tässä koneella vaan istun ja ruikutan. Angstaan pääni puhki ja itken silmät päästäni.
Nytkin olen ihan kalpea -valkoinen- ja tärisen kauttaaltani, päätä särkee ja sydämensyke tuntuu kauheena jomotuksena pään sisällä . Kohta kuolo korjaa mut, ei se kaukana ole kun lomaakin jäljellä 2 vko, joten siinä ajassa ehtii helposti kuolla koneenliikatuijottamiseen.
Tuntuu ikääänkuin olisin vain näkymätön kummitus, joka näkee kaikki tapahtumat kuin elokuvaa katselisi. Tarkkailen ihmisten ilmeitä, kuuntelen mitä ja miten he puhuvat toisilleen. Sitten mietin miksi itse en osaa semmoista. Olen kertakaikkiaan menettänyt lähes kaikki sosiaaliset taitoni, tilalle on vain patoutunut pelkoa, ahdistusta, vihaa..
Sitten nämä über-sosiaaliset ihmiset ikäänkuin halveksivat minua, pitävät täysin mitöttömänä ihmisparkana, jolle täytyy silti aina vain vittuilla..''onko vähä yksinäistä'', ''mitä kuuluu? (sitten kysyjä vastaa ite)-ei varmaa kovin hyvää (ja häipyy)'' jne...
Koulun ulkopuolella, missä minua ei tunneta, vedän puoleeni ihmeen paljon porukkaa. Monissa yllättävissäkin tilanteissa. En näin ajateltuna voi kuvitella, että joku tuntematon voisi tulla minulle juttelemaan yhtäkkiä vain vaikka kaupungilla, tai lenkillä (koiran kanssa).
Parina viime vuotena näin on tapahtunut usein, kerran tai pari kuukaudessa joku tulee ihan suoraan juttelemaan. Ihmettelen että MIKSI? Olen mielestäni tosiaan se vaeltava kummitus kaikkien muiden oikeasti olevien keskellä..Kuka muka minut voisi huomata? Näköjään nämä henkilöt..mutta...
Harmi vain - vedän puoleeni semmoista porukkaa, mikä on juuri täysin vastakohta minulle. He tuntuvat olevan valitettavan usein näitä kusipäisiä ihmisiä, jotka osallistuvat minukaltaisieni hiljaisten ja ns outojen/yksinolijoiden ihmisten ''sortamiseen''. Tai sitten he ovat muuten vain niin erilaisia, riehakkaita ja täynnä energiaa, koko ajan menossa..Mitä taas itse en ole, enkä loppujenlopuksi enää pysyisi perässä..
Yleensä tilanteet kuitenkin menee perseelleen ujouteni takia. Ihmiset vaivaantuu seurassani kun en puhu paljoa..ja jutusta ei tule mitään. Toisinaan se hiljaisuuteni ei vaivaa toista.ja tyyppi ihastuu kuitenkin..Mutta minä en ihastu. En tiedä mikä siinä on. Eivät kai olleet sopivia minulle, mutta kuka on? Olenko liian vaativa?
Ulkonäön suhteen en ainakaan, koska pidän monenlaisista-muotoisista-ja näköisistä. Olen yksi niistä ihmisitä joille ulkonäkö kyllä merkitsee, mutta 99% varmuudella pidän jokaisen pojan ulkonäöstä. Kaikki o vaan nii söpöjä :>>
Minusta pojan luonteen täytyisi olla sutkoht rauhallinen ja semmoinen...öö tunteellinen? tai siis semmoinen..En oikein tule nyt mieleen parempaa sanaa :D ..Ja siinä ne lähinnä olivatkin. Toki muutkin luonteenpiirteet vaikuttavat, mutta ihmiset on niin erilaisia että ei niitä hyviä luonteenpiirteitä voi sillain vaan listata. Ja huonoja luonteenpirteitä nyt löytyy jokaisesta, mutta ne ei saa olla liian valtaaottavia.
Ja kaikkien ihmisten kanssa ei voi tulla toimeen, valitettavasti.
Huoh. En vaan enää jaksa olla yksin. Ei kavereita, ei mitään....Tässä koneella vaan istun ja ruikutan. Angstaan pääni puhki ja itken silmät päästäni.
Nytkin olen ihan kalpea -valkoinen- ja tärisen kauttaaltani, päätä särkee ja sydämensyke tuntuu kauheena jomotuksena pään sisällä . Kohta kuolo korjaa mut, ei se kaukana ole kun lomaakin jäljellä 2 vko, joten siinä ajassa ehtii helposti kuolla koneenliikatuijottamiseen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihminen on luonnostaan aivokuollut nisäkäslaji, joka apinoiden tapaan ryhmittäytyy laumoihin ja ratkaisee ryhmän jäsenseulonnan sekä arvojärjestyksen väkivalloin. Vain minä olen tietoinen ihmisten tasa-arvon toteutumista haittaavista, evoluution meille jättämistä apinamaisuuksista ja alkeellisuuksista!
Mä ymmärän. Tai sitten en. Kyllä mä tajuun että voi olla aika masentavaa olla yksin. Ja mä ymmärrän myös sen miltä tuntuu se kun ei pääse mihinkään porukkaan mukaan... En osaa neuvoa sinulle kovin hyvin mitä sinun tulisi tehdä. Yhden neuvon voin antaa. Ole rennosti oma itsesi. Kaikki aina sanoo noin ja ennen mua vitutti TODELLA ankarasti kunjoku neuvoi tuolla tavalla. Mutta viimeisen vuoden kuluessa olen huomannut kuinka paikkansa tuo neuvo pitää. Ei varmasti ole helppoa olla ihmisten seurassa oma itsensä. Ei se ole minullekaan helppoa enkä olekaan aina oma itseni. Mutta silloin kun olen oma itseni, kaikki menee hyvin, enkä minä häpeä itseäni. Se on erittäin suuri asia.
Tämä neuvo nyt ei välttämättä ollut sinulle tarpeen tekstistäsi päätellen, mutta olkoonpahan opiksi kaikille...
En osaa auttaa eräästä syystä.. Hmm.
Mutta tuli vaan mieleen yksi asia, jota minäkin yritän parhaillaan opetella muistamaan. Vaikeaa.
Ei kannata luoda ennakkokäsityksiä ihmisistä, tyyliin "tuo on niin erilainen kuin minä, joten on turha edes yrittää avata suuta.." Ei sitä etukäteen voi tietää, miten kemiat kohtaa. Mun parhaimmat kaverit on kummatkin luonteeltaan ihan toisenlaisia kuin minä, mutta silti ollaan oltu jonkinlaisissa väleissä jo 10 vuotta.
Mutta niin ihan liian monta kertaa olen pilannut otolliset tilaisuudet sillä, että rupean ennustamaan ennen kuin yritän mitään. Odotan kai jotain kloonia, joka olisi samankaltainen kuin minä, mutta eihän semmoista ole.. Joten ei kannata jäädä odottelemaan "sitä oikeaa," sillä muuten jää todennäköisesti ihan yksin. Se sielunsisar/veli voi ilmestyä joskus, mutta sitä ennen kannattaa luoda kontakteja erilaisiin ihmisiin.. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin erilaisiin. Välillä voi huomata, että kemiat ei millään täsmää, mutta toisaalta yrittämällä tarpeeksi voi löytää niitä aarteita..
Tämän kun mäkin joskus vielä käytännössä tajuaisin, niin paremmin menisi.
Ensiksi kannattaa opetella puhumaan silloin kun sinulle puhutaan. Vastailet kysymyksiin mielellään kokonaisilla lauseilla ja voit vaikka kysyäkin jotain ja pitää vähän sitä keskustelua yllä.. Sitten kun sen osaat, niin hyvä juttu, mutta minäpä en tiedä mitä sitten voisi tehdä.
Ja ei se hiljaisuus kaikkia karkota.. Mun mielestä hyvän ystävän tunnistaa siitä, että kumpaakaan ei ahdista, vaikka välillä tulisi hijaisia hetkiä. Nautitaan vaan siitä toisen olemassaolosta. Valitettavasti se taitaa kuitenkin olla yleisempi käsitys, että hyvä kaveri on sellainen, jonka kanssa räkätetään maassa kippurassa.. Tähänkin sitten pätee se, että ei voi kokeilematta tietää, ketä hiljaisuus ahdistaa ja ketä ei.
Niih. Tää on pitkä tie, mutta kyllä tämä kannattaa. Sen vain haluaisin vielä sanoa, että sinun ei todellakaan tarvitse muuttaa itseäsi tosi sosiaaliseksi ja vetää jtn roolia.. Kunhan saat epäsosiaalisuutesi jonkinlaiseen hallintaan, niin se on ihan yhtä hyvä ominaisuus kuin sosiaalisuuskin. Sosiaalisuus ON yliarvostettua.
Neuvon taas vaikka en vielä täysin osaa sisällyttää omia neuvojani, mutta kokoajan on mennyt vähän parempaan suuntaan ja uudenvuoden lupauksena meinaan poikkeuksetta näitä noudattaa.
1) Treenaa ja lenkkeile sen tietokoneella olemisen sijasta. Voin kokemuksesta sanoa että tulee paljon parempi olo ja mieli, ja saavuttaakin jotain. Jos sinulla ei ole sosiialista elämää ja vaan istut koneella niin se on huomattavasti huonompi kun jos taas käyttäisit aikaasi treenaamiseen. Tuttaviakin voisi löytyä siten helpommin.
2) Masennuslääkkeet ja pillerit. Kyllä ne auttavat ainakin vähän... Ja jokapäivä kannattaa ottaa multivitamiini pilleri ja omega3 kapseli, eihän niistä ainakaan mitään haittaa ole ja vastustuskyky ainakin kasvaa. Masennuslääkkeisiin voi kuulemma jäädä riippuvaiseksi mutta suosittelen niitäkin, sillä minua ne ainakin auttavat.
3) Syö hyvin paljon ja terveellisesi. Tästä en nyt sen enempää rupea lässyttämään.
Kun sentään noita ohjeita noudatat niin itsetuntokin kasvaa etkä ihan näivety sinne... Varsinaisesti nuo eivät auta sosiaalisiin kontakteihin, ellet sitten keksi jotain uutta harrastusta.
Silti minua painaa samat ongelmat vaikka nykyyän sentään noudatan jotenkuten noita ohjeita. Voih nyt en enää muista mitä sanoa, elinvoima lähtee minusta kun luen tuota tekstiäsi :(
Siksi varmaan sinulle juttelevat "sinun vastakohdat" koska eiväthän ujot ihmiset tuosta vaan tule juttelemaan, vaan nuo energiset ja pirteät ihmiset.
Yhteiskunta ei tarjoa paljoa meille yksinäisille ihmisille... Ei ole oikeastaan paikkaa missä voisi tutustua samanikäisiin luonnollisesti (paitsi kai koulu, mutta vapaa-ajalla siis), on vaan niitä helkutin perjantai-illan bileitä joissa ei tule kummiskaan käytyä. En enää häpeä ujouttani samalla tavalla kuin ennen. Jos joku näistä "energisistä" ihmisistä tulisi kysymään että mitä teit viikonloppuna tai vastaavaa niin sanoisin vaan totuuden ja nauraisin päälle.
En tiedä voiko sama ongelma olla tytöillä mutta... Ainakin poikana minä en toistaiseksi ansaitse ketään tyttöä rinnalleni ainakaan vielä. En ole tarpeeksi vahva henkisesti enkä fyysisesti saati sitten sosiaalisesti, mutta aina voi parantaa. En usko voivani tuota sosiaalisuutta muuttamaan vaan haluamalla, mutta muita seikkoja pystyn.
Tsemppiä vaan sinulle, mutta älä ihmeessä ainakaan vielä luovuta. Saat toki tehdä omalla elämälläsi mitä haluat, mutta oletko ajatellut että sinulla on niin monta eri mahdollisuutta? Olisi haaskausta vain näivettyä pois eikö vain?