tuore diabeetikko

Onko kellään tietoa seuraavasta:
Minulla todettiin viikko sitten diebetes tyyppi 1 , minulla oli kaikki oireet, jano,laihtuminen, jatkuva kusihätä, näön huononeminen.
Näitä oireita jatkui joku kuukausi ennen kuin tajusin että jotain on oikeasti vialla ja hakeuduin lääkäriin.
Nyt kun olen saanut insuliinia ja hoito on alussa niin kaikki muut oireet hävisivät paitsi tuo näkö.
Kun siirrän katsetta esim kaukaa lähelle en saa "tarkennettua" katsetta vaan kaikki näkyy ihan sameana, minulla on ollut ennen sairautta samaa vaivaa mutta paljon lievempänä. Korjaantuuko tämä vai odottaako minua sokeus?
Tällä hetkellä pärjään ilman laseja mutta esim lehden luku ei ole kivaa kun joutuu koko ajan sirisämään silmiä.

Jotenkin tuntuu että olen kuolemaantuomittu.
Lyhentääkö diabetes paljonkin odotettavaa elinikää? Olen 40v mies
131454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Näköongelmia on aluksi kaikilla. Ei niistä kannata huolestua. Silmänpohjat kannattaa silti kuvauttaa vuosittain, ettei vakavampi silmäsairauksia ehtisi tulla. Niitäkin voidaan nykyisin hoitaa tehokkaasti.

Mahdollisesti diabetes vaikuttaa eliniän ennusteeseen. Riippuu kuitenkin olennaisesti hoidosta kuinka paljon. Kukaan ei tarkkoja vuosia pysty sanomaan. Sitä paitsi hoito kehittyy koko ajan. Vanhoista oppikirjoista löytyvät tiedot eivät enää päde.

Äänestä

Hoidon alettua verensokerisi on saatu paremmaksi eli alemmaksi. Tällöin esiintyy usein juuri kuvaamasi kaltaista näön sumenemista. Se on ohimenevä ilmiö. Joillakin näkö paranee muutamassa päivässä, joillakin voi viedä jonkun viikon. Uusia silmälaseja ei kannata hankkia ennen näön palautumista normaaliksi.

Diabeetikolla on suuri riski saada kumppanikseen erilaisia korkeista verensokereista johtuvia lisäsairauksia. Nämä voivat aiheuttaa eilinajan lyhenemistä. Pitämällä verensokerit mahdollisimman tasaisina ja niin lähellä terveen arvoja kuin on realistista pystyy lisäsairauksien ilmaantumista estämään tai ainakin viivyttämään niitä pitkään. Lisäsairaudet ovat puhjettuaankin hyvin pidettävissä kurissa ja osin parannettavissakin. Näiden kanssa pystyy elämään normaalia elämää useita vuosikymmeniä. Keskuudessamme elää paljon monta vuosikymmentä diabetesta sairastaneita. Näistä monella ei ole mitään lisäsairauksia ilmennyt. Paljon on kiinni itsestä.

Äänestä

Mistä sitä tietää, millon loppu tulee, enkä ole koskaan miettinyt, että elämäni olisi paljon lyhyempi kuin muiden, siis terveiden. Nykyään hoitomuodot ovat sen verran kehittyneet, että diabeetikko pystyy elämään ihan normaalia elämää. Siis syömään silloin kun nälkä, eikä niin kuin minulla oli sairastuessani, eli elettiin kello kaulassa.

Niin, heitä ikivanhat opukset nurkkaan ja hanki tuoretta tietoa diabeteksestä. On olemassa jokin iso teos, josta löytyy kaikki tarvittava tieto. En muista kirjan nimeä, mutta löytynee varmaan suuremmista kirjastoista. Kaikkea ei kannata kuitenkaan suoralta kädeltä lukea, vaan vähän kerrallaan.

Minulle on tulut Diabeteslehti silloin tällöin parin vuoden ajan kerrallaan, enkä vieläkään lue sitä ns. kunnolla. En vain pysty, yleensä luen otsikot ja jos otsikko ei ole liian raflaava, niin saatan lukea jutunkin.

Diabetesliiton sivulta löytyy linkki keskustelupalstalle, mistä kannattaa hakea vertaistukea. Siellä on myös mielestäni se kaikista tuorein kokemuspohjainen tieto taudista ja sen jokapäiväisistä ongelmista.

Äänestä

  • Kirja, jota tarkoitat on ilmeisesti Duodecimin ja Suomen Diabetesliiton julkaisema Diabetes -kirja. Uusin painos on vuodelta 2006. Se on oikeastaan ainoa Suomessa julkaistu koko diabeteksen kattava teos. Mielestäni kannattaa ostaa tai lainata kirjastosta. On tosiaan niin paksu opus, että kannattaa vähin erin ajan kanssa paneutua siihen.

    Lisäksi Diabetesliitto on julkaissut lukuisan määrän lyhyempiä oppaita, joista varmaan ainakin osa on jaossa hoitopaikassasi.

    http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=36

    Äänestä

Näköasiasta on sanottu sinulle jo se, mitä minäkin olisin sanonut.

Sen ymmärrän, että elämäsi on mullistunut ja kaikki tuntuu just lähinnä kuolemaantuomitun fiiliksiltä. No, ei tietenkään ole pahitteeksi tarkistaa elintapojaan ja sen sellaista, mutta ykköstyyppi nyt kumminkin on sellainen, ettet ole sen syntyyn itse mitenkään voinut vaikuttaa. Se nyt sitten tuli, vaikka oletkin keskimääräistä vanhempi ykkönen.

Itse täytän kohta 50 ja olen ollut melkein ikäni ykkönen. Ykköstyyppi.
Ei lisäsairauksia, olen hyvässä kunnossa kaikin tavoin eikä elämäni ole mitenkään kärsinyt tästä asiasta. Haluankin rohkaista sinua: yllätyksiin voit varautua, ja siihen että vie aikaa kunnes elämä alkaa tuntua taas omalta, mutta ei ole mitään syytä murheeseen.

Elämä jatkuu, ja loppujen lopuksi aivan entisellään. Itse en pitäisi mitenkään tavoiteltavana edes saada "terveyttäni" takaisin, minua tämä ei sitten lapsuusvuosien ole haitannut millään tavalla.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista, ajattelin vielä kysästä että millisissa arvoissa sokerit yleensä liikkuu diabeetikoilla D1 itselläni insuliiniannokset vielä hakusessa mutta noin yleensä?

    aamulla 6,5 , aamupalan jäkeen 13, ennen lounasta 4, lounaan jälkeen 11 jne.. sahaako vs aina näin paljon?
    onko se totta että kun insuliinit on kohdallaan niin vs on ruokailun jälkeen noin 7 ? sairaanhoitaja näin väitti, toinen taas sano että on normaalia että se on yli 10 1 1/2 tunnin päästä syömisestä.

    Äänestä

  • tuore diabeetikko kirjoitti:

    Kiitos vastauksista, ajattelin vielä kysästä että millisissa arvoissa sokerit yleensä liikkuu diabeetikoilla D1 itselläni insuliiniannokset vielä hakusessa mutta noin yleensä?

    aamulla 6,5 , aamupalan jäkeen 13, ennen lounasta 4, lounaan jälkeen 11 jne.. sahaako vs aina näin paljon?
    onko se totta että kun insuliinit on kohdallaan niin vs on ruokailun jälkeen noin 7 ? sairaanhoitaja näin väitti, toinen taas sano että on normaalia että se on yli 10 1 1/2 tunnin päästä syömisestä.

    Onhan tuo aterianjälkeinen arvo hieman korkealla, mitä se suositusten ja "tiukkiksien" mukaan pitäisi olla. Itse en pidä tuota arvoa kuitenkaan kovin korkeana, koska tahdon elääkin, enkä olla vain kone. Sinun on vain opittava elämään tämän riesan kanssa, ja aina ei kroppa toimi niin, miten kirjat/lääkärit/d-hoitaja opastavat.

    Siksi kai, pitkäaikainen verensokerini ei ole mitenkään ihannetasolla. Mutta eniten haittaa kropalle tekee suuret heittelyt, eli parissa tunnissa laskee sokerit 20:stä 2:teen ja päin vastoin. Tätäkin minulla oli ja pitkis oli "ihanne" hoitotahon mukaan, mutta oma olo oli aika hutera välillä :)

    Mikä muuten on käyttämäsi pitkäinska ja mitä käytät pikana? Meinaan vaan, että niissäkin on eroja ja vaikka ohjeiden mukaan, ei Novorapidillä ja Humalogilla ole paljoa vaikutuskäyrillään eroa, niin käytännössä huomasin ihan toista.

    Äänestä

  • Sinnuli kirjoitti:

    ateriainsuliini on novorapid ja pitkävaikutteinen on protaphane.
    Millaisia annoksia yleensä käytetään? minulla on ilmeisesti aika pienet määrät vielä kun haima vissiin toimii vielä vajaateholla jonkun aikaa pistän aamulla ja illalla protaphanea 6 yksikköä ja novorapidia aamupalalla 1,5 yks per 10hhg päiväruokailun yhteydessä 1 yks per 10 hhg ja mikä kummalisinta illalla joskus klo 17 riittää 0,5 yks per 10hhg , nämä arvot nyt kun olen palannut töihin.
    säätämistä riittää koska monsti aterioiden välillä iskee kumminkin heikotus ja kun mittaan vs se on jotain 3,5 ja sitten joudun syömään jotain. olen lihonnut 2 viikon aikana 2 kg toivottavasti tahti hieman hidastuu, toisaalta laihduin 8kg ennen kun tämä tauti todettiin...
    Olen ollut ja toivottavasti olen jatkossakin suht kova liikkumaan, nyt on ollut vaan diagnoosista asti täys stoppi mutta tänään kävin ekan kerran uimassa, hirvitti kun ajattelin että jos saan hypon altaassa ja vajoan pohjaa.... en uskaltanut kyllä uida entiseen malliin.

    Äänestä

Mullakin oli toi sama... meni mulla ainakin pois aika nopeaan. Muuta en osaa sanoa tai auttaa... :(

Ja joo. Ite oon 23... tuntuu vieläkin että olen täysin tuomittu. Toivotttavasti pääsen vaivoitta sun ikääs!

Äänestä

Terve vaan,

Asiasta sen kummemmin tietämättömänä joudun kertomaan vain omia kokemuksiani vastaavasssa tilanteessa, joten saattaa olla ettei välttämättä vastaa mainitsemaasi tilannetta. Itselläni todettiin tyypin 1 diabetes -95, ollessani 16v. pian insuliinihoidon aloittamisen jälkeen (muutama päivä) näköni parani joten pärjäsin vallan mainiosti ilman laseja muutaman viikon! ( voimakkuus oli tuolloin n. -1,5 - 2,0) Sokeritastapainon korjaantuminen vaikuttaa siis kyllä melkolailla kokonaisvaltaisesti myös silmiin. Eli miksei tämä voisi vaikuttaa toisinkin päin esim. tilapäisesti?

Lycka till.

ps. se elinaika on täysin omahoidosta kiinni. Ei muuta kuin itseä niskasta kiinni ja periaatteet heti haltuun alusta lähtien. Suosittelen diabeteskeskuksen kursseja lämpimästi!

Äänestä

Tässä sitä on harjoiteltu taudin kanssa elämistä muutama viikko
Nyt on ehkä viikon ajan ollut ihan kummallista huimausta lähes koko ajan, varsinkin aterioiden jälkeen ja sitten ihan ihmeellinen vaiva = kun kävelen niin joskus (oikeastaan aika usein) askeleet "vetävät" vasemmalle jotenkin tuo vasen jalka menee koukkuun, ikäänkuin meinaa pettää alta, onkohan tämä ohimenevää? Kävin diabeshoitajalla mutta en muistanut mainita tästä jalkavaivasta. Huimauksesta kylläkin ja sain vastauksena että se johtuu luultavasti vaan sitä että mulla on ollut sokerit korkealla pitkään. Mutta tuo jalkajuttu? Voiko olla jo kehittynyt joku hermostovaurio?

Äänestä
  • sinulla on ollut sokeri tauti useita vuosia,ehka 10 vuotta.jalassa on hono veren kierto,ja tieto kone vika,siis hermot vaurioituneet.kasissa sama juttu..ne paranee jos pitat sokerit kurissa. tauti on luultavasti 2tyyppia tai 1.5....minulla oli tauti 25 vuotta,kunnes huomasin ja aloitin laakityksen.alussa pari kolme kuukautta on hieman hankalaa,saattaa olla kummallisia vaivoja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja näköhäiriö? kirjoitti:

Onko kellään tietoa seuraavasta:
Minulla todettiin viikko sitten diebetes tyyppi 1 , minulla oli kaikki oireet, jano,laihtuminen, jatkuva kusihätä, näön huononeminen.
Näitä oireita jatkui joku kuukausi ennen kuin tajusin että jotain on oikeasti vialla ja hakeuduin lääkäriin.
Nyt kun olen saanut insuliinia ja hoito on alussa niin kaikki muut oireet hävisivät paitsi tuo näkö.
Kun siirrän katsetta esim kaukaa lähelle en saa "tarkennettua" katsetta vaan kaikki näkyy ihan sameana, minulla on ollut ennen sairautta samaa vaivaa mutta paljon lievempänä. Korjaantuuko tämä vai odottaako minua sokeus?
Tällä hetkellä pärjään ilman laseja mutta esim lehden luku ei ole kivaa kun joutuu koko ajan sirisämään silmiä.

Jotenkin tuntuu että olen kuolemaantuomittu.
Lyhentääkö diabetes paljonkin odotettavaa elinikää? Olen 40v mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu