Piti isänsä vaimoa...

Lainaan Raamattua millaisessa tilanteessa mies hylättiin saatanan haltuun. Jos teistä joku pitäisi isänsä vaimoa, niin olisitteko mielestänne Jumalan lapsia?

Mielestäni Raamatun kirjoituksen mukaan tuollaista tekevä mies oli jo valmiiksi saatanan hallussa, sillä ei kukaan Jumalaa pelkäävä tee tuollaista. Ei häntä edes tarvinnut hylätä saatanalle, hän oli jo valmiiksi sen hallussa. Teoillaan hän oli osoittanut sen.

1. Kor.5:1-5

1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen,
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
171157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos joku pitää 'isänsä vaimoa', niin sehän on meillä yksiavioisuudessa OMA ÄITI! Oliko joku äitinsä kanssa?

Mutta jos isällä on monta vaimoa, niin kyseessä on äitipuoli eikä välttämättä oma äiti. Luulen, että tässä viitataan sellaiseen tapaukseen.

Oliko silloin vielä käytössä moniavioisuus? Samassa perheessä yhdellä miehellä oli monta vaimoa ja monen kanssa lapsia. Niinpä joku pojistä mieltyi yhteen isänsä 'naisista'.

Tietysti se oli lainvastaista ja erittäin moraalitonta! Missä oli isän 'omaisuuden' kunnioitus?

Äänestä
  • Seurapuhujat kiertävät tälläisiä raamatunpaikkoja, eivätkä hevin ala selittämään tälläisiä kohtia.
    Mitä olen seurapuheita pitkään kuunnellut, niin puhujilla on vakiotekstit, joista saarnata, kun selityksetkin ovat entuudestaan tuttuja ja varmasti aikaisemmilta puhujilta opittuja.

    Siispä puhujat selittää tuttuja ja turvallisia raamatunkohtia.
    Yksi tuiki tavallinen on rikas mies ja lasarus.

    Minusta tuntuu, ettei puhujat osaa selittää kiperiä raamatunpaikkoja ja jos sellainen tulee yllättäen vastaan, niin puhuja tyytyy toteamkaan, että se tarkoittaa Jumalan valtakuntaa maan päällä ja siinä asuvia Jumalan lapsia.

    Minusta tuntuu, että kautta aikojen on ihmislapset näissä seksiasioissa hairahtuneet, eikä nykymaailma siihen maailmanaikaan verrattuna
    ole muuttunut miksikään.
    Yhtä syntistä ja rietasta elämää on eletty silloin kuin nytkin.
    Onneksi itsellä on senverran moraalia, että on pysynyt yhden aviovaimon miehenä.
    Toki ajatuksissaan elää joskus hekumia katsellessa vieraita naisia, viimeksi kauneimmat joululaulut kirkossa, kun edessäni seisoi tosi tyylikäs nainen, jolla oli niin mahtava takapuoli ja trimmatut farkkiuhousut, etten moista ole ennen nähnyt.

    Äänestä

  • Jeesuksen ja apostolien aikana. Myös juutalaiset olivat tuolloin jo yksiavioisia, vaikka VT sallii moniavioisuuden. Peräkkäinen moniavioisuus eli leskien tai eronneiden uudelleen avioituminen sen sijaan oli sallittua.

    Naiset kuolivat entisinä aikoina usein nuorina. Tavallisin kuolinsyy oli tietenkin lapsivuode. Tällöin mies otti itselleen uuden vaimon, joka useimmiten oli hyvin nuori, ja tämän menehdyttyä taas uuden vaimon.

    Puolisoiden ikäeron ollessa hyvin suuri, ei ole ihme, jos nuori vaimo rakastuukin miehensä poikaan, joka on samanikäinen tai vähän vanhempi kuin hän. Näin siis syntyi tämä Korinton seurakunnan kolmiodraama.

    Maallikkosaarnaajat eivät osaa selittää Raamattua, koska heillä ei ole siihen tarvittavaa koulutusta. Täytyy tuntea UT:n ajanhistoria voidakseen osata selittää Raamattua.

    Äänestä

  • kiinnostavaa kirjoitti:

    Seurapuhujat kiertävät tälläisiä raamatunpaikkoja, eivätkä hevin ala selittämään tälläisiä kohtia.
    Mitä olen seurapuheita pitkään kuunnellut, niin puhujilla on vakiotekstit, joista saarnata, kun selityksetkin ovat entuudestaan tuttuja ja varmasti aikaisemmilta puhujilta opittuja.

    Siispä puhujat selittää tuttuja ja turvallisia raamatunkohtia.
    Yksi tuiki tavallinen on rikas mies ja lasarus.

    Minusta tuntuu, ettei puhujat osaa selittää kiperiä raamatunpaikkoja ja jos sellainen tulee yllättäen vastaan, niin puhuja tyytyy toteamkaan, että se tarkoittaa Jumalan valtakuntaa maan päällä ja siinä asuvia Jumalan lapsia.

    Minusta tuntuu, että kautta aikojen on ihmislapset näissä seksiasioissa hairahtuneet, eikä nykymaailma siihen maailmanaikaan verrattuna
    ole muuttunut miksikään.
    Yhtä syntistä ja rietasta elämää on eletty silloin kuin nytkin.
    Onneksi itsellä on senverran moraalia, että on pysynyt yhden aviovaimon miehenä.
    Toki ajatuksissaan elää joskus hekumia katsellessa vieraita naisia, viimeksi kauneimmat joululaulut kirkossa, kun edessäni seisoi tosi tyylikäs nainen, jolla oli niin mahtava takapuoli ja trimmatut farkkiuhousut, etten moista ole ennen nähnyt.

    Johon olisit saanut osallistua, sillä siinä nimim. topi kuvaili sitä koneistoa joka jokaisella ihmisellä on ja jonka välityksellä jokainen ihminen kokee mystisen uskomisensa.

    Tuosta sinun hekumoinnistasi tai mielenpyynnöstäsi on vedettävä johtopäätös että se miinustaa uskovaisuuttasi, uskonnollista uskoasi.
    Kuitenkin puolustukseksesi on sanottava että vetovoimasi on kauneuteen, ja kauneushan on yksi kolmesta hyveestä;)

    Äänestä

  • vallitsi yksiavioisuus kirjoitti:

    Jeesuksen ja apostolien aikana. Myös juutalaiset olivat tuolloin jo yksiavioisia, vaikka VT sallii moniavioisuuden. Peräkkäinen moniavioisuus eli leskien tai eronneiden uudelleen avioituminen sen sijaan oli sallittua.

    Naiset kuolivat entisinä aikoina usein nuorina. Tavallisin kuolinsyy oli tietenkin lapsivuode. Tällöin mies otti itselleen uuden vaimon, joka useimmiten oli hyvin nuori, ja tämän menehdyttyä taas uuden vaimon.

    Puolisoiden ikäeron ollessa hyvin suuri, ei ole ihme, jos nuori vaimo rakastuukin miehensä poikaan, joka on samanikäinen tai vähän vanhempi kuin hän. Näin siis syntyi tämä Korinton seurakunnan kolmiodraama.

    Maallikkosaarnaajat eivät osaa selittää Raamattua, koska heillä ei ole siihen tarvittavaa koulutusta. Täytyy tuntea UT:n ajanhistoria voidakseen osata selittää Raamattua.

    Hyvä kun tarkensit. Minä ajattelin, että joissakin piireissä siihen aikaan olisi vielä ollut moniavioisuutta, mutta ei tietenkään juutalaisilla eikä kristityillä.

    Mutta tarkennuksesi selittää tuon 'isän vaimo'-asian. Onhan nykysinkin luvallista ottaa uusi vaimo, jos edellinen kuolee. Vaikka sitten omien lasten ikäinen! Ja tuo pojan 'rakastuminen' oman isän vaimoon eli omaan äitipuoleen on mahdollista.

    Tuohan on tämän päivän saippuasarjoista tuttua juttua. Valitettavasti aika ei siinä suhteessa muuttunut. Ei tosin ole tainnut tulla pahemmaksikaan?

    Äänestä

koska sitä on vaikea selittää ja itsellesikin täysi mahdottomuus.
On paljon asioita joita olisi voinut ottaa pohdittavaksi mutta tuo on ajanhaaskausta jokaiselle.

Kyseessä on yhden jakson käsikirjoitusreferointi tv sarjasta kauniit ja rohkeat, eli leskimiehen typykän tarinaa.
Liekö Paavali vilassut kyseistä sarjaa?

Äänestä
  • "1.Kor.5:5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä"

    No, vaikka siksi, että mm. tällä yhdellä jakeella joku vl perusteli saatanalle heittämisen olevan Raamatun sanan mukaista, eli hoitokokoukset olivat Raamatun sanaan perustuvia.

    Äänestä

  • kehiin? kirjoitti:

    "1.Kor.5:5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä"

    No, vaikka siksi, että mm. tällä yhdellä jakeella joku vl perusteli saatanalle heittämisen olevan Raamatun sanan mukaista, eli hoitokokoukset olivat Raamatun sanaan perustuvia.

    mutta toisaalta ei, sillä nainen tai äiti on synnyttävän vertaus ja täten seurakunnan, hengen ja vaimon vertaus.
    Se miksi "isä" saa pitää useampaa vaimoa on vanha perinne ja "ei tuomittavaa", joten avoimeksi jää!?

    Äänestä

  • selitys kirjoitti:

    Kirjoittiko Paavali korinttolaisille vertauksin?

    Uudessa käännöksessä vaimo on käännetty sanalla äitipuoli. Paavali nuhteli seurakuntalaisia siveettömästä elämästä.
    Selitä 1.Kor 5:5, mieten saatanan haltuun jättäminen autaa tulemaan kelvolliseksi Herran päivänä?

    Äänestä

  • on käsitelty "saatanalle heittämistä" melkein joka päivä jossakin yhteydessä. Jos joku Raamattuun vedoten toimii noin, niin silloin on syytä katsoa, mikä käsky Raamatussa vaatii noin toimimaan.

    Kuten huomaatte, silloisessa osaksi vielä pakanallisessa seurakunnassa saattoi tapahtua mitä vaan. Raamatun sana oli aniharvoille edes jollakin tapaa tuttua.
    Kyseessä oli siis yksittäinen tapaus, kylläkin melkoisen räikeä moraalisesti. Koska Paavali tunsi myös vanhan liiton kirjoituksia, niin hän puuttui haureuteen. Kielsihän Jumala vanhassa testamentissa näin:

    3. Moos. 18:7
    Isäsi häpyä ja äitisi häpyä älä paljasta. Hän on sinun äitisi, älä hänen häpyänsä paljasta.
    3. Moos. 18:8
    Älä paljasta äitipuolesi häpyä, se on sinun isäsi häpy.

    Raamatun sana selviää vain tutkimalla sitä, ja moni epäselvyys ratkeaa. Raamattu on totuus.

    Äänestä

  • ymmärrettävä? kirjoitti:

    Kirjoittiko Paavali korinttolaisille vertauksin?

    Uudessa käännöksessä vaimo on käännetty sanalla äitipuoli. Paavali nuhteli seurakuntalaisia siveettömästä elämästä.
    Selitä 1.Kor 5:5, mieten saatanan haltuun jättäminen autaa tulemaan kelvolliseksi Herran päivänä?

    sillä erehtyvänäkin ihmisen todellinen etsintä pelastaa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    on käsitelty "saatanalle heittämistä" melkein joka päivä jossakin yhteydessä. Jos joku Raamattuun vedoten toimii noin, niin silloin on syytä katsoa, mikä käsky Raamatussa vaatii noin toimimaan.

    Kuten huomaatte, silloisessa osaksi vielä pakanallisessa seurakunnassa saattoi tapahtua mitä vaan. Raamatun sana oli aniharvoille edes jollakin tapaa tuttua.
    Kyseessä oli siis yksittäinen tapaus, kylläkin melkoisen räikeä moraalisesti. Koska Paavali tunsi myös vanhan liiton kirjoituksia, niin hän puuttui haureuteen. Kielsihän Jumala vanhassa testamentissa näin:

    3. Moos. 18:7
    Isäsi häpyä ja äitisi häpyä älä paljasta. Hän on sinun äitisi, älä hänen häpyänsä paljasta.
    3. Moos. 18:8
    Älä paljasta äitipuolesi häpyä, se on sinun isäsi häpy.

    Raamatun sana selviää vain tutkimalla sitä, ja moni epäselvyys ratkeaa. Raamattu on totuus.

    Onko sinulla olemassa siltaa uskon-non ja normaalielämän välillä?

    Äänestä

  • jotta kirjoitti:

    Onko sinulla olemassa siltaa uskon-non ja normaalielämän välillä?

    anteeksi, sinällään mielenkiintoinen kysymys. Voisin vastata että kyllä. Se silta löytyy sisimmästäni hyvänä ja luottavaisena olona, joka heijastuu jokapäiväiseen elämään. Ja sen tunteen antaa usko Jeesukseen Kristukseen, koska tiedän, että Hän on voittaja.
    En ole minkään uskonnon jäsen enää, koska siellä ihmisten harteille lastattiin ylivoimaisia kuormia kannettavaksi. Ne säännöt olivat ihmisten tekemiä, eivät Jeesuksen.

    En veljeni/sisareni? osaa tuohon kummemmin vastata.

    Äänestä

1992 sanoo näin:

5 tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

Aika yllättävää, että Saatanan hallussa ruumis tuhoutuu mutta henki (sielu?) pelastuu. SRK:n armohoidossa Saatanan haltuun joutuneille kävi sieluille ohrasesti.

Äänestä

Asiat voitaisiin ilmaista täsmällisemminkin...

Äänestä
  • mahdollisuus osallistumalla keskusteluun. Tulee muistaa myös Raamatun sanat:

    1. Kor. 2:14
    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    Äänestä

Tätähän raamatun kohtaa tai tarkemmin vain tuota 5 jaetta on käytetty täällä peruteena hoitokokouksille....

Samasta asiasta linee kyse kun lähdetään soveltamaan Kristuksen kirkkolakia. On kyse vakavista asioista. Asioista joista kiistatta raamatun valossa voidaan sanoa että ne eroittavat Jumalasta.

Asioista joiden pitäisi kiistatta kirkastua synnksi. Eli kyse nimenomaan ei ole elämäntapaasioita vaan vakavaista asioita kuten viitamassasi raamatunkohdassa - aviorikoksesta.

Kyllähän jokaisen uskovaisen pitäisi ymmärtää että avioliiton ulkopuolisen suhteen pitäminen on asia joka saa ihmisen luopumaan Jumalan sanasta... Sitä ei voida millään pitää hyväksyttävänä.

Oikein on että ihmistä puhutellaan täläisistä asiosita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

Lainaan Raamattua millaisessa tilanteessa mies hylättiin saatanan haltuun. Jos teistä joku pitäisi isänsä vaimoa, niin olisitteko mielestänne Jumalan lapsia?

Mielestäni Raamatun kirjoituksen mukaan tuollaista tekevä mies oli jo valmiiksi saatanan hallussa, sillä ei kukaan Jumalaa pelkäävä tee tuollaista. Ei häntä edes tarvinnut hylätä saatanalle, hän oli jo valmiiksi sen hallussa. Teoillaan hän oli osoittanut sen.

1. Kor.5:1-5

1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen,
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu