Olen 16v. tyttö ja pelkään, että olen masentumassa. Elämä ei tunnu enää samalta kuin ennen. Erosin maailman ihanimmasta poikaystävästä, jota rakastin, mutta joka ei enää lopussa rakastanut minua. Hän on nykyisin pelkkä ystävä ja käyn joskus hänen luonaan. Minusta tuntuu, että minun pitäisi katkaista välit häneen kokonaan, sillä en pääse hänestä yli enkä ympäri vaan yhä itken ja mietin häntä päivittäin.
Eron jälkeen myös kaverisuhteeni ovat kärsineet. Olen huomannut alkaneeni erkaantua ystävistäni ja he ovat maininneet asiasta. Kun he pyytävät minua olemaan heidän kanssaan, menevän johonkin tms. minua ei huvittaisi lähteä, mutta esitän iloista ja menen mukaan. Tosiasiassa haluaisin vain olla yksin. Ennen olin huomion keskipiste, mutta nykyään en saa edes itseäni tulemaan kuulluksi.. Olen aikaista hiljaisempi ja vain yleensä kuuntelen heidän juttujaan. Tuntuu etteivät he ota minua enää huomioon ja mielipiteilläni ei ole väliä, jos niitä edes satutaan kysymään.
Kotona menee elämä perseelleen. Porukat vain makaavat olohuoneessa päivät pitkät töiden jälkeen. Juhlapyhistä en välitä, koska sama meno vaan jatkuu. Meille ei ikinä pyydetä vieraita kylään tai me emme käy missään. Vanhemmat eivät tee mitään sen eteen, että meillä olisi jotain actionia elämässä. Tunnelma on kotona aina jotenkin pysähtynyt.. Mistään ei välitetä.. Eivätkä vanhemmat kuuntele minua tai ota tosissaan.
Koulu on ainut paikka, missä tykkään olla. Siellä on toimintaa eikä tarvitse ajatella ikäviä asioita.
Tavallaan haluaisin olla yksin, mutta tavallaan haluaisin kumppanin vierelleni.. Minulla on kauhea läheisyydenkaipuu. Kavereilta eikä vanhemmilta sitä läheisyyttä saa. Fyysistä läheisyyttä. Sitä, että joku pitää sylissä ja lohduttaa. Sekaisesti selitetty, mutta tuossa osa minun ajatuksistani. Pitäisikö minun hakea apua?
Eron jälkeen myös kaverisuhteeni ovat kärsineet. Olen huomannut alkaneeni erkaantua ystävistäni ja he ovat maininneet asiasta. Kun he pyytävät minua olemaan heidän kanssaan, menevän johonkin tms. minua ei huvittaisi lähteä, mutta esitän iloista ja menen mukaan. Tosiasiassa haluaisin vain olla yksin. Ennen olin huomion keskipiste, mutta nykyään en saa edes itseäni tulemaan kuulluksi.. Olen aikaista hiljaisempi ja vain yleensä kuuntelen heidän juttujaan. Tuntuu etteivät he ota minua enää huomioon ja mielipiteilläni ei ole väliä, jos niitä edes satutaan kysymään.
Kotona menee elämä perseelleen. Porukat vain makaavat olohuoneessa päivät pitkät töiden jälkeen. Juhlapyhistä en välitä, koska sama meno vaan jatkuu. Meille ei ikinä pyydetä vieraita kylään tai me emme käy missään. Vanhemmat eivät tee mitään sen eteen, että meillä olisi jotain actionia elämässä. Tunnelma on kotona aina jotenkin pysähtynyt.. Mistään ei välitetä.. Eivätkä vanhemmat kuuntele minua tai ota tosissaan.
Koulu on ainut paikka, missä tykkään olla. Siellä on toimintaa eikä tarvitse ajatella ikäviä asioita.
Tavallaan haluaisin olla yksin, mutta tavallaan haluaisin kumppanin vierelleni.. Minulla on kauhea läheisyydenkaipuu. Kavereilta eikä vanhemmilta sitä läheisyyttä saa. Fyysistä läheisyyttä. Sitä, että joku pitää sylissä ja lohduttaa. Sekaisesti selitetty, mutta tuossa osa minun ajatuksistani. Pitäisikö minun hakea apua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuule carita elä anna masennukselle valtaa.Vaan mieti minä olen vain ihminen jolla on herkät tunteet maailma on avoin nyt tuntuu siltä että maailma kaatuu päälle elämä kun ei ole yhdestä ihanasta pojasta kiinni niitä on maailmassa monta jopa paljon ihanampia älä siis carita kiirehdi sillä sinua varten varmasti on joku valittu ajattele jos loppuelämäsi olet pojan kanssa josta sinun pitäisi päästä eroon. oletha kuitenkin järkevä kun tiedät että eroon pitäisi päästä. olen itse niin monen uun nuoren tavoin ollut samassa tilassa ja aina ollaan selvitty. itse olen todella onnellinen kun päätin lopettaa suhteen josta ei ollut useimmitein kuuin haittaa sitten noin vuoden kuluttua löytyi poika josta pidän ja hän minusta eikä tämä suhdekkaan ehkä ole se viimeinen nuoruus vain on ajoittain niin hankalaa mutta muista sinä selviät toivon sinulle kaikkea hyvää ja mene ja sano Äitillesi tuletko minulla on asiaa ja kerro mikä painaa SE VARMASTI HELPOTTAA USKO VAAN
satsata johonkin muuhun kuin omaan napaan tuijotteluun.
Satsaa myös opiskeluun niin ehkä saat mielipiteitä joita muut kuuntelevat..Vaikka varmaan tarkoitat sitä,että muut ei tanssi pillisi mukaan kun valitat että eivät kuuntele.
Olet ilmiselvästi ainut lapsi.
Poikaystäväsikin kyllästyi siihen,että pomoilet ja ajattelet vain itseäsi.Vaadit, että sinua viihdytetään ja sinua ihaillaan.
Ja nyt suunnittelet heittäytyä masentuneeksi (on toki trendikäs tauti diivalle,tuskin kelpuuttaisit kroonista sikotautia tai perjantai- ihottumaa).Well well well
Elämä ei siis tunnu samalta kuin ennen?No,pitäisin sitä pelkästään ja ainoastaan hyvänä asiana---mikäli et välttämättä halua jäädä 15-vuotiaan tasolle.Tai ehkä haluatkin koska silloin olit alituisesti "huomion keskipiste" mutta siinä tapauksessa ehdotan ala-asteen rientoja.
No action at home? Jopas jotakin.Melko yleinen tapa saada aikaan action on järjestää action itse.Onko se kokonaan sinulta kielletty?
Toisaalta ymmärrän myös vanhempiasi; yötöiden jälkeen kaipaa rauhallista kotisatamaa = pysähtynyt tunnelma.
Viimeiseen "ongelmaasi" (halu olla yksin ja samalla saada fyysistä läheisyyttä) on olemassa vanha,hyvä apu.Ympäri maailmaa ja kaikkina aikoina käytetty= pikapano (1yönrom)