Oletko koskaan hävennyt kalusi kokoa tai muotoa? Entä muut naiset, oletko koskaan hävennyt alapäätäsi? Karvoja, huulten muotoa tai jotain muuta? Oletko koskaan miettinyt, miksi?
Onko hävettänyt?
Utelias Ulla
61309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En varsinaisesti ole hävennyt kaluani, olen aina pitänyt sitä komeana ja kauniina.
Samaa mieltä on naiseni.
Pidän myös suunnattomasti Hänen pimpsastaan, se on sileä, pieni, tiukka, maistuva, kaikin puolin ihana.
Minua kuitenkin ujostuttaa kaluni esittely, olen mieluummin edes hieman puettuna seksin ulkopuolella. Se vain tuntuu jotenkin rivolta, varsinkin erektiossa. Alastomuus pelkästään, ilman erektiota tuntuu ihanalta hänenkin kanssaan. Siinä vain täytyy kyetä olemaan luontevasti, ja yleensä se onnistuu.
Erektiota en halua "esitellä".
Erektoituneen kalun painan häneen kiinni, näin saan sen piiloon.
Hieman ristiriitaista, mutta näin tunnen.
Olimme menossa tuttujen kesämökille, jossa vanhastaan tiesin kaikkien saunovan yhdessä alasti. Mieheni ajeli puoliväkisin pilluni karvattomaksi. Ujostutti mahdottomasti, ja minusta näytti, että kaikki tuijottavat pilluani, varsinkin kun halkioni nousee aika korkealle ja sisemmät huuletkin ovat rehevät ja ulkonevat. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään, ja siitä lähtien mieheni on pitänyt minut posliinina enkä ujostele yhtään. Pillunikin on kuulema maailman kaunein.
Puin aamulla ylleni hyvin ohuen, valkoisen puseron ja lähdin kouluun. Olin silloin lukiossa. Vasta koulussa huomasin, kun joku tytöistä tuli sanomaan, ettei minulla ollut rintsikoita alla. Tissit näkyivät läpi ja nännit sojottivat koko päivän pystyssä. Ja pojat katselivat!
Olin yhdellä kurssilla, ja illalla oli tietysti sauna, miehille ja naisille omansa. Ehdin sinne ensimmäisenä. Makasin suuressa saunassa parhaalla paikalla alastomana, kun sisälle tuli pari minua nuorempaa naista, samoin alastomana. Nousin istumaan ja katselin kauniita tisuja ja vartaloita. Kulli alkoi väkisin paisua. En kysynyt neideiltä, että oliskohan toisen saunan paikka. Pian niitä alastomia naisia tuli lisää, ja silloin joku huomautti, että saunojen paikat ovat vaihtuneet ja minä olen nyt naisten puolella. Kullini oli paisunut täyteen kokoon muttei onneksi vielä pystyssä. Koetin peitellä sitä kävelläni, mutta naurut sain perääni ja uudet pukuhuoneessa.
joka oli täynnä alastomia naisia?? Mua ei olisi saanut pois muuta kuin kantamalla :) Aivan varmasti olisin yrittänyt päästä sekstailemaan, hyvin olisi voinut joku suostuakin, tiesitkö että joitakin naisiakin kiihottaa porukan edessä naiminen?
Joskus ekan poikakaverin kanssa aluksi hävetti antaa hänen katsoa pimppiäni tai nuolla sitä. Nykyään en häpeile pilluani vaan pidän sitä kauniina, niinkuin miehetkin. Ja sileänä pidän sen myös.