ruostuminen

Mersuissa on 30 v:n PUHKIruostumattomuustakuu.

Takuu ei siis korvaa ulkopuolisista vaurioista, esim. kiven iskemistä johtuvaa ruostumista. Kyllä auton ruostuminen yleensä alkaa juuri iskemistä, tai muista kolhuista.

En tiedä tarkallaan Mersun takuuta, mutta ainakin monilla merkeillä puhkiruostumattomuustakuu edellyttää vuosittaista korjaamokäyntiä, jossa kori syynätään. Olen useammasta autosta katsellut huoltokirjaa, eikä yhdessäkään ole ainakaan huoltokirjaan merkitty tuon, maksullisen, toimenpiteen suorittamista.

Lisäksi voi pohtia, kuinka halukas vuonna 2023 on 20 vuotiaan E 220 CDI:n omistaja maksamaan veholle vuosittain 200 euroa korintarkastuksesta. Saattaapi olla, että kyseinen syyni maksaa puolet koko Mersun hinnasta..

Mielestäni on aivan yhdentekevää, onko puhkiruostumattomuus takuu 30 tai 100 vuotta.
5879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mersussa on laadukas maalipinta, joten vauriot eivät yleensä yllä pohjamaalien läpi, joten hyvin hoidettuna kori kestää.

Äänestä

Koritarkastus on maksuton, huollon yhteydessä tehtävä toimenpide,joka neljännen vuoden välein ja kymmenen vuoden jälkeen kahden vuoden välein..

Ja vielä Mersulla on myös 30 vuoden tielläliikkumisturva, eli Vehon ukot tulee paikalle jos jotain häikkää, ei vaadi muuta kuin huollot Vehossa, ja sekin järjestyy helpoimmin ns.huolenpitosopimuksella joka maksaa esim E-sarjaan , millä ajetaan 50 tkn vuodessa 40 eur/kk, se sisältää kaikki huollot ns.kuluvat osat=polttimot,iskarit,pakoputken jne, ,(tuulilasia renkaita lukuunottamatta)

On se vittumaista kun on niin korkealaatuinen tuote, mihin valmistajakin uskoo..

Vituttaako,vituttaako..kuuntelen
Ja sitten joku Volvo ilkeää mainostaa kymmenen vuoden osatakuita..

Äänestä
  • Mikäs minua vituttais?

    Ajan firman autolla, joka menee vaihtoon 3 vuoden välein. Eipä juurikaan kannata pitää pääomia autoissa kiinni.

    Toisekseen, uskotko monenkin 20 vuotiaan kiertotähden käyvän nykyäänkään Veholla huollossa? Uskon vakaasti, että 2023 on harvassa -03 Mersut, joissa takuu tai Mobilo-tielläliikkumisturva olisi edelleen voimassa.

    Äänestä

Ei se takuu ainakaan C 230 kohdalla toiminut. Auto vm 1998 ajettu 170000 km ja helmapellissä ennen takarengasta olevassa tuuliohjaimeksi muotoillussa pellissä molemmilla puolilla reikä. Maalipinta oli hakkautunut kiveniskemistä ja ruostunut puhki. Autoa käytetty koko ajan merkkiliikkeessä huollossa ja ruostumisesta ei mainittu sanaakaan ennen kuin nyt katsastusmies määräsi paikattavaksi vuosikatsastuksen yhteydessä. Merkkikorjaamolla käytännössä naurettiin pihalle kun menin kyselemään koritakuun perään. Tuo paikkaus ei olekkaan mikään yksinkertainen juttu koska hitsikohdan ruotesuojaus jää väkisinkin puutteelliseksi kotelon sisäpuolelta. En tiedä olisiko korin tarkastus pitänyt erikseen pyytää jonkin määräaikaishuollon yhteydessä vai mikä on oikea menettely koritakuun voimassapysymiseksi. Toisaalta noilla huoltohinnoilla luulusi sen sisältyvän huollon hintaan.

Äänestä
  • Oliko sinulla edessä roiskeläppii?

    Olen huomannut samanlaista kivenhakkaamaa takalokasuojan kaaressa ensimmäisen Suomi talven jälkeen ja ajattelin, et noin varmaan kohta käy... ellei laita roiskeläppii eteen....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jupe kirjoitti:

Mersuissa on 30 v:n PUHKIruostumattomuustakuu.

Takuu ei siis korvaa ulkopuolisista vaurioista, esim. kiven iskemistä johtuvaa ruostumista. Kyllä auton ruostuminen yleensä alkaa juuri iskemistä, tai muista kolhuista.

En tiedä tarkallaan Mersun takuuta, mutta ainakin monilla merkeillä puhkiruostumattomuustakuu edellyttää vuosittaista korjaamokäyntiä, jossa kori syynätään. Olen useammasta autosta katsellut huoltokirjaa, eikä yhdessäkään ole ainakaan huoltokirjaan merkitty tuon, maksullisen, toimenpiteen suorittamista.

Lisäksi voi pohtia, kuinka halukas vuonna 2023 on 20 vuotiaan E 220 CDI:n omistaja maksamaan veholle vuosittain 200 euroa korintarkastuksesta. Saattaapi olla, että kyseinen syyni maksaa puolet koko Mersun hinnasta..

Mielestäni on aivan yhdentekevää, onko puhkiruostumattomuus takuu 30 tai 100 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu