Olen viime vuosina joutunut läheisteni kovien elämänkokemusten myötä miettimään omaa menneisyyttäni. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni elin erittäin ahdasmielisessä vl-perheessä ja paikallisessa vl-yhteisössä. Olin ahdasmielisen uskontoni vuoksi aina kaikessa ulkopuolinen koulussa, kaveripiirissä, harrastuksissa... ihan kaikessa.
Ainoat kaverini olivat vl-yhteisössä, koska en saanut leikkiä tai viettää aikaani "epäuskoisten" kanssa. Elimme koko 70- ja 80-luvun hoitokokousajan vl-yhteisössä ja meidät kaikki heitettiin yhteisöstä tai painostettiin pois 80-luvun puolessa välissä. Yhtäkkiä olimmekin "maailmassa", niiden ihmisten keskellä tasavertaisina, joiden elämäntapaa olimme kasvatuksemme ja uskontomme vuoksi halveksineet.
Koko lapsuuteni(mme) oli sairasta pelkäämistä, jota ei kenenkään kohdalle toivo. Omat lapseni olen onnistunut suojelemaan vl-uskonnon tuhoisalta vaikutukselta ja vl-sukulaisteni halveksunnalta pitkän välimatkan avulla. Oma elämäni alkoi vasta kaksikymmentä vuotta sitten kun jouduin jättämään vl-yhteisön. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elämästäni menikin melkolailla hukkaan vl-jumalaa pelätessä. Ja SRK:n mielestä "mitään väärää ei tapahtunut"...
On julma uskonto.
Ainoat kaverini olivat vl-yhteisössä, koska en saanut leikkiä tai viettää aikaani "epäuskoisten" kanssa. Elimme koko 70- ja 80-luvun hoitokokousajan vl-yhteisössä ja meidät kaikki heitettiin yhteisöstä tai painostettiin pois 80-luvun puolessa välissä. Yhtäkkiä olimmekin "maailmassa", niiden ihmisten keskellä tasavertaisina, joiden elämäntapaa olimme kasvatuksemme ja uskontomme vuoksi halveksineet.
Koko lapsuuteni(mme) oli sairasta pelkäämistä, jota ei kenenkään kohdalle toivo. Omat lapseni olen onnistunut suojelemaan vl-uskonnon tuhoisalta vaikutukselta ja vl-sukulaisteni halveksunnalta pitkän välimatkan avulla. Oma elämäni alkoi vasta kaksikymmentä vuotta sitten kun jouduin jättämään vl-yhteisön. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elämästäni menikin melkolailla hukkaan vl-jumalaa pelätessä. Ja SRK:n mielestä "mitään väärää ei tapahtunut"...
On julma uskonto.
Vastaukset 11
Vanhimmat
VL-liikkeen johto käynnisti hoitokokousprosessin. Likimain kaikissa rauhanyhdistyksissä järjestettiin useamman vuoden ajan näitä kokouksia,1970-luvulta 90-luvulle saakka. Hoitokokousten menettelytavat täyttävät kaikki hengellisen ja henkisen väkivallan piirteet. Uskovaisten ihmisten, usein vanhusten, julkien häpäisy ja nöyryyttäminen on synkkä luku SRK:n historiaa. SRK:n johtokunta ja paikallisten rauhayhdistysten vastuuhenkilöt sortuivat hurmosliikkeen valtaan, ja jälki oli kauhistava.
Milloin SRK:n johto tutkituttaa liikkeen ihmisoikeusloukkaukset ja pyytää niitä julkisesti anteeksi?
Toiseksi, ei voi kuin ihmetellä että nykyisiä vl-liikkeen jäseniä ei kiusaa tämä lähihistoria.
Kuinka te kykenette hyvällä omallatunnolla kannattamaan järjestöä, joka sortui väkivaltaan eikä ole siitä irtisanoutunut vielä tähän päivään mennessä? Miten teidän omatuntonne tämän sallii?
kuinka kauas olet eksynyt raamatun totuudesta.Onneksi Jumala on puhdistanut lapsi-
laumaansa vääristä ja omavanhurskaista hengistä.
..ihan "seiniä myöten" anteeksi. Eikä mitään tarvitse enää silloin muistella. Kun näin opetetaan, miksipä silloin omatunto kolkuttaisi. Ns.nimelliset synnit saa kukin itse määritellä.
Nytkö pitäisi hoitaa asiat kuntoon järjestämällä kokouksia ja niissä julkiripittää entisiä ripittäjiä? Eli, vähän kuin "silmä silmästä ja hammas hampaasta" -mentaliteetti.
T. ent.vl
Kuka nykyisistä vl-uskovaisista uskaltaa suunsa avata hoitokokousajasta, kun siitä puhuminen on SRK:n taholta kielletty? Steven Naatus erehtyi pappina ottamaan asiaan kantaa ja heti häntä rangaistiin rippikoulunopettajan toimesta potkaisemalla.
SRK ei jätä rankaisematta sitä, joka sen toimia arvostelee.
Minä olen elänyt 70-luvulla sellaisella paikkakunnalla, etten onneksi joutunut näkemään näitä hoitokokouksia. Kukaan näistä ei puhunut jälkeenpäinkään, joten ensimmäisen kerran kuulin asiasta vasta noin 30-vuotiaana baarissa täysjumalattomalta ihmiseltä. Silloin luulin juttujen olevan puhdasta panettelua, sillä en voinut mitenkään uskoa että "täydellisessä ja puhtaassa" VL-uskossa on voitu toimia noin typerästi.
Eli missäpäin Suomea on hoitoja suoritettu vielä 80-luvulla? Ja kerrotko miksi jouduitte poistumaan VL-kuvioista?
Itse en ole katkera tai traumaattinen menneisyydestäni, vaikka se on tietenkin vaikuttanut siihen mitä nykyään olen. Se mikä ei tapa, se kasvattaa.
Ps. Naisiin tutustuessa, esim. baarissa, älkää piilotelko VL-menneisyyttänne, sillä se on niiden mielestä ISO PLUSSA!!!
oli kaikkein pahinta 80-luvulla. Muutaman kaupungin SRK oli ottanut oikein silmätikukseen nuorten kimppuun käymisessä. Kotipaikkakuntaani en voi turvallisuussyistä kertoa, mutta helppoa ei ollut aikanaan meillä.
Yhtään poikaa tai nuorta miestä ei meillä annettu jäädä vl-yhteisöön. Kolmisenkymmentä miestä ajettiin tahallaan tuuliajolle. Näin toimii itse SRK.
...Palautan palstalle tämän, 25.5.2007 lähettämäni aloituksen.
Lukekaa ja päätelkää, onko tapahtunutta asiaa!
>>Kaikki on totta - "Karpon järkytykseen".
Kirjoittanut: Alpo Murberger 25.5.2007 klo 23.32
Käytän omaa nimeäni, koska minulla ei ole mitään salattavaa. Kerronhan vain TAPAHTUNUTTA ASIAA. Ehkä se auttaa uskomaan, että en kerro satuja, vaan tapahtunutta asiaa.
Muutimme Oulusta Ruotsiin, jossa v.1969 päädyimme Luulajaan josta sain mainosmiehen toimen. Saimme heti yhteyden Luulajan ja Morjärven uskovaisiin ja meidät otettiin vastaan rakkaudella. Joka toinen viikko oli seurat Luulajassa, ja joka toinen viikko Morjärvellä.
Vielä Oulussa, ja myöhemmin Oulunsalossa asuessamme aloin huomata sellaista "vikovaa henkeä". Tai sanoisinko "hengen haistelua".
Luulajan/Morjärven seurakunnassa olimme kuin linnunpoikaset äiteomon hoivassa.
Jo ensimmäisissä seuroissa huomasimme, että siellä uskottiin Jumalan sanan ja Lutherin opin mukaisesti. Morjärven seurasali oli, Larssonien entisen kodin olohuoneessa, jonne mahtui jotakin sata sanankuulijaa.
Aina jäi lämmin tunne sydämeen kun seurat loppuivat. Saarnattiin elävää ja puhdasta Jumalan evankeliumia.
Riidoista, jotka Suomessa olivat jo alkaneet, emme tietäneet mitään. Me vain kilvoittelimme panemaan pois OMAT syntimme Jeesuksen nimessä ja veressä
Kiitosäänet kaikuivat jokaisissa seuroissa. Meillä oli keskinäinen rauha ja rakkaus.
Joku, en tiedä kuka, oli kuitenkin "Juudas", joka otti SRK:n yhteyttä ja pyysi heitä tulemaan Luulajaan pitämään "hoitokokousta".
Yllätyimme täysin SRK:n kirjelmästä, (muistaakseni v. 1972, 73.) jossa he kertoivat "kuulleensa", että seurakuntamme jäsenillä on kodeissaan televisioita.
Seurakuntamme "vanhimmat" vastasivat kirjeeseen ja toivottivat SRK:n miehet tervetulleeksi.
Ennen näitä tapahtumia, joista aion kertoa, olivat SRK:n saarnamiehet aina kehuneet kuinka mukava oli tulla Morjärvelle, koska meillä oli niin lämmin henki ja hyvä keskinäinen uskonrakkaus.
Pidettiin siis ensimmäinen kokous Luulajassa, jossa oli mukana myös Morjärven seurakunnan jäseniä.
Poissa oli se entinen rakkaus, jota puhujaveljet aina olivat ylistäneet.
Torniosta tuli H.....nen, ja eräs muu jonka nimeä en enää muista. Huomasimme heti sen vaativan hengen, että tuli tehdä eriseurasta parannus.
Puheenvuoroja käytettiin ahkeraan ja tehtiin parannusta TV:n katselusta, koska ainakin me nuoremman polven edustajat olimme sitä - ainakin joskus katselleet, tosin kyläillessämme kodeissa joissa oli TV.
Kokous päättyi siihen, että "H" ja se toinen mies, sanoi välittävän kokouksen kulun SRK:lle Ouluun.
Kohta tuli SRK:lta kirje, jossa K....mäki kirjoitti, mielestäni, suorastaan loukkaavan kirjeen seurakunnillemme. Hän syytti esimerkiksi erästä tulkkiamme siitä, että hän "ei tulkinnut saarnoja oikein, vaan laittoi niihin omiaan".
Hän nimitteli kyseistä tulkkia "tutisevaksi ja hourailevaksi".
Voin kertoa, että hän tarkoitti rakasta uskonveljeämme Viktor S:ää. Alunperin ruotsinkielinen, mutta joka oli opetellut suomenkielen niin hyvin, että pystyi toimimaan tulkkina.
Eniten minua siinä K......en kirjeessä loukkasi maininta "tutisevasta ja hourailevasta tulkistamme. Olen jälkeenpäin nähnyt asian näin: K......ki, entisenä armeijan "kapiaisena", oli tottunut sotilaalliseen kuriin.
Kun siis Viktor S:llä, silloin tällöin sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun (sekin parkinsonin sairauden seurausta), jolloin hän joutui rykimään kurkkunsa selväksi, ajatteli ehkä entinen "kapianen", että mies "hourailee".
Useimmat puhujaveljet, ainakin he, jotka osasivat jakaa sanomansa "sopivan" mittaisiin lauseisiin, malttoivat odottaa kunnes tulkki oli ennättänyt kääntää tekstin ruotsinkielelle.
Ehkä tämä ärsytti kyseistä Ki......keä, koska hän ei ymmärtänyt, että on mahdotonta pystyä tulkita pari kolme lausetta yhteen syssyyn.
Kerrottakoon, että tulkkimme Viktor sairasti Parkinssonin sairautta, joten hänen kätensä vapina oli seurausta parantumattomasta sairaudesta.
Se oli suoranainen häpäisy ja loukkaus, meitä aina uskollisesti palvellutta tulkkiamme kohtaan.
Hallitsen sitäpaitsi, sekä ruotsin kuin suomenkin kielen kokolailla hyvin, olenhan entinen niin sanottu "sotalapsi", jonka vuoksi ruotsinkielentaitoni on parempi kuin suomenkieli. (Olenhan asutut Ruotsissa yhteensä yli 45 vuotta) En siis KOSKAAN huomannut tulkkimme lisänneen saarnaan "omiaan".
Järjestettiin toinen kokous, johon tietysti tuli taas SRK:n valittuja miehiä.
Televisiokysymys tuntui olevan kaikkein tärkein "hoidettava" asia. Kokouksessa esitettiin kysymyksiä. "Eikö saa edes urheilua seurata TV:stä?"
Oli parannuksen tekijöitä siitäkin "synnistä".
Luulajan seurakunnassa oli yhdellä naisopettajalla TV. Hän sanoi katsovansa vain UR, eli Ruotsin Radion (Utbildningsradion) ohjelmia, koska hän tarvitsi niitä opettajan toimessaan. Hänelle vastattiin: "Joko luovut TV:stä, tai et enää kuulu Jumalan lasten joukkoon". Hänelle tarjottiin vaihtoehdoksi - ammatin vaihto. Hän lähenteli eläkeikää!
Välihuomautus: Koko Luulajan/Morjärven seurakunnissa hän oli AINUT jolla oli TV.
Saimme kuitenkin kohta kuulla suoranaista valhetta.
Tornion RY:llä oli eräässä saarnassa mainittu:
"Jos Luulajan ja Morjärven televisiot koottaisiin kasaan ja sytytettäisiin niistä kokko - näkyisi se roihu tänne Tornioon asti". (väimatkaa noin 80 km.)
Jo tämän kokouksen päättyessä oli niitä, jotka eivät erotessamme enää toivottaneet "Guds frid", eli Jumalan rauhaa.
Oli selvästi havaittavissa, että se entinen, niin rakas ja kotoinen seurakuntamme oli hajautumassa. Oli vain kysymys siitä - kumpaanko puoleen kuuluit?
Kolmannessa kokouksessa ilmoitti Morjärven seurakunnan vanhin, Sigurt Johansson, pitkän miettimisen ja Jumalan sanan tutkimisen jälkeen seurakuntamme yhteisen kannan:
SRK:n nykyinen oppi on Jumalan sanan vastaisista, "ihmisoppia ja lakihenkeä".
Täytyy tässä yhteydessä mainita, että olimme mekin "viittä vaille" hyväksymässä SRK:n määräykset, muka Jumalan sanana.
Tietysti kaikki tällainen oli henkisesti tavattoman koettelevaa. Istuin yökaudet - lukien raamattua ja Lutherin kirkkopostillaa. Mitä enemmän luin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että "nyt on SRK mennyt hakoteille".
Eräs, ehkä koko hajaannuksen päämiehiä oli Heikki.S. Jokainen tietää ketä tarkoitan. Muita "myötänuolijoita" olivat muun muassa Einari L, everstiluutnantti "R.......nen"
Olimme sen jälkeen pakanoita ja eriseuraisia. kaikki yhteydenpito SRK:n puolelta loppui siihen.
Jatkoimme kuitenkin seurojen pitoa, aivan kuin ennenkin. Suomesta saapui saarnamiehiä, jotka hekään eivät hyväksyneet sitä "uutta, vierasta henkeä", joka oli tullut "pyhään sijaan".
Voin kertoa, itse paikan päällä olleena, kuinka veljemme Paavo Sillanpää, kuunnellessaan erään toisen veljen saarnaa, liikuttui niin, että rupesi kiittämää Herraa Jeesusta Kristusta.
Istuin hänen vieressä juuri silloin, ja pelkäsin, että hän saattaisi saada sydänkohtauksen. Hän oli tulipunainen kasvoiltaan, mutta huomasin, että hän eli autuuden ja rauhan sanoman tuottamassa - täydellisessä ilossa.
Hannu Karposta vielä hieman.
Tunnen hänet henkilökohtaisesti. Olimme Haminan AU koulun samalla kurssilla v. 1960)
Opin tuntemaan hänet erittäin sympaattisena, rehellisenä ja oikeudenmukaisena miehenä. Hän oli jo ennen armeijaa ollut jonkin aikaa mukana TV-hommissa.
Siis, kaikki se mitä Hannu Karpon ohjelmassa kerrotaan - on TÄYTTÄ TOTTA!
Voiko kukaan väittää vastaan, koska hän vain kuvailee millaista se SRK:n oppi oli hänen tehdessään ohjelman.
Loppukaneetiksi sanoisin:
On tietysti niitä, jotka eivät tiedä, tai usko todeksi sitä mitä tässä kerron. On minulla kuitenkin yksi, ja kaikkein parhain todistaja siitä, että kertomani on totta - nimittäin - Jumala taivaassa.
Ihmettelen vain, miksi meitä nyt, yli 30 vuoden jälkeen aletaan houkutella takaisin? Siis 30 vuoden TÄYDELLISEN VAIKENEMISEN jälkeen!
Eihän näistä asioista saanut keskustella SRK:laisten kanssa ollenkaan, vaan sanottiin heti, että olette eriseurasia koska ette ole Jumalan seurakunnalle kuuliaisia.
Niin, emme olleet sitä. Olimme kuuliaisia vain Jumalan Pyhälle Sanalle.
Meitä alettiin nimittää "sillanpääläisiksi" ja amerikan vastaavat uskovaiset saivat nimen "töröläläiset".
Toivotan siis lopuksi Jumalan rauhaa teille kaikille.
Rienaamista, saattaa joku sanoa. Miksi niin? Eihän ole mitään väärää, päinvastoin, jos toivottaakin Jumalan rauhaa!
Se "Jumalan rauhan toivotus" oli kuitenkin yleisesti käytössä - reformaation jälkeisinä aikoina, Kun tultiin tupaan kuin tupaan - toivotettiin Jumalan Rauhaa.
Näin vielä Ruotsin Lapissakin, kun Laestadius alkoi vaikuttaa saamekansan keskuudessa.
Terv. Alpo.
Tuota lukiessa tulee samanlaiset kysymykset ja ajatukset mieleen, kuin natsisaksan tapahtumia ajatellessa ennen toista maailmansotaa. Miten ja miksi tuollaista pääsee tapahtumaan? Eikö ollut sellaista tahoa, joka olisi voinut pysäyttää lumipallon pyörimisen? Ei Hitleriäkään voi syyttää sodasta, vaan niitä ihmisiä, jotka USKOIVAT sen puheita ja ideologeja.
Olen joskus nuorena kuullut S.Lohen esitelmän Lestadiolaisuuden historiasta ja silloin sain käsityksen, että aikoinaan VL-usko oli jakautunut ympäri pohjois-Suomea ja -Ruotsia. Jäin esityksen jälkeen ihmettelemään, että mihin on kadonnut ne pohjois-Ruotsin puolella olevat VL-uskovat. Tuo Alpon kertomus selittää sitä osin...
ja kun tässä putaan, te kyykäärmeen sikiöt, ketähän tarkoitetaan.
tarkemmin Oulussa, oli ihan samanlainen meininki.
Nuoria poikia, rippikouluikäisiä puhuteltiin (hoidettiin), sillä seurauksella, että he kielsivät uskonsa.
Rippikouluikäiset pojat olivat hoitajien hampaissa, poikien elämä ei kelvannut hoitajille.
Tiedän näitä tapauksia paljon.
armeijavereina, joten juttunne ovat aivan tuttuja. Kohtalontovereina keskustelimme vapaa-aikoinamme kokemuksistamme. SRK:kin lienee samaa mieltä tilastojensa valossa asiasta, että nuoren miehen saa pakenemaan yhteisöstä kahden-neljän vuoden ankarallapainostamisella. On selvää, etteikukaan jaksa sellaisen painostuksen alla jatkaa yhteisössä, mutta poikien kohdalla heitä sai painostaa kohtuullisen pitkään- joitakin jopa viisi vuotta!