Rantapohjan tuore päätoimittaja kirjoitti valtuuston budjettikokouksesta 18.12. kuin paraskin mainosnikkari: "Vaikka nyt kunnan talouden alijäämää aiotaan leikata noin miljoonalla eurolla, jää aiemmin syntymätöntä kattamatonta kuormaa noin 10,8 miljoonaa jäljelle."
VOi tuota iskevyyttä, ajatuksen lentoa ja sanojen selkeyttä. Itse Göbbels olisi valmis ollut pestaamaan sananiekkamme palvelukseensa, hänhän metsästi kynäilijöitä jotka onnistuivat kirjoittamaan asioista uskottavasti liirumlaarumia väärillä, sievistelevillä termeillä.
Miksi Rantapohja ei kirjoittanut niin kuin asia on eli näin: " Vaikka kunnan velkaa aiotaan leikata miljoonalla eurolla, jää velkataakkaa kunnalle edelleen 10,8 miljoonaa euroa."
Se on yksinkertaista, jos osaa ja on halua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Velkainen kunta, mitäpä tuota selittelee ja sievistelee.Kokeneempi päätoimittaja uskaltaisi kertoa niin kuin ne on.