miksi poltat?

Miksi poltat kannabista tai hasista??
101054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En osaa nyt asiaa ilmaista muuten kuin, että jonkinlainen lääkekäyttö -tunne tässä on taustalla. En käytä kannabista päivittäin.

Äänestä

Ja illalla tulee otettua pienet rohdokselliset iltasavut.

Äänestä

Se on terveellisempi vaihtoehto sille lailliselle (mutta ei todellakaan vaarattomalle).
Aina välillä joku väittää ettei mulla olisi elämää jos joskus hiljentyyn polttamaan jointin.
Enpä tiedä. Ei mielestäni näiden joka viikonloppu perseet vetävien elämä niin kadehdittavaa ole. Aina samat paskanjauhamiset, pillun vonkaamiset heikoin tuloksin, narikkalapun hukkaamiset ja ne ikuiset krapulapizzat.

Äänestä
  • Rentoutumiseen, välillä nukahtamiseen. Joskus ihan pelkästään miettimiseen, jos jokin asia elämässä mietityttää eikä selvinpäin saa selkoa ajatuksistaan. Muutaman kerran olenkin saanut todellista apua tällaisestä miettimisestä.
    Lisäksi ihan koska se on hauskaa, yksin ollessa tulee hyvä olo ja porukassa voi nauraa ja jutella. Ruoka maistuu ja elämä hymyilee.

    Äänestä

Tämä viesti on Anti-Provo ja sen tehtävä on merkitä provokatiivinen viesti ja siten tehdä keskustelu aiheesta tarpeettomaksi. Nähdessäsi Anti-Provo merkinnän sinun ei tarvi enää vastata viestiin (ellet ihan oikeasti halua.)

Äänestä

Käytän kannabista siksi, että haluan olla huumetokkurassa haahuileva säälittävä luuserimainen kannabisnarkkari. Kohmelokalloinen työtävieroksuva sohvallejumittunut itsekseen hihittelevä narkki.

Äänestä

käytin kannabista muutaman kuukauden ajan alkoholista eroon pääsemiseksi ja toimi hyvin.
polttelin tosi pieniä annoksia.

alunperinkin ajattelin että käytän vain sen aikaa kun viinasta vierottautuminen vie.
no nyt ei sitten muuta riippuvuuksia ole kuin tupakka jäljellä. siihen kannabis ainakin poltettuna taitaa olla mahdollisimman huono lääke :D

Äänestä
  • Kannabis on ihan pätevä lääke myös tupakasta irroittautumiseen. Hampun lehdet (tai uroskasvit) sopivat tähän tarkoitukseen. Lehdet ovat mietoja, niistä ei edes "pääse" kunnolla pilveen, mutta ne sisältävät hyvässä suhteessa eri kannabinoideja. Lehtisavu laajentaa tehokkaasti röökin surkastuttamia keuhkoputkia ja pieniä keuhkotiehyeitä. Käytä aluksi vaikka tupakkaa mikserinä, niin siirtymä tapahtuu jouhevasti. Joku pari kuukautta voisi olla sopiva aika tällekin lääkekuurille.

    Nikotiiniriippuvuus on tietysti sen verta vakava ongelma, että harva siitä tuosta vain pääsee irti, mutta hamppu on yksi mahdollinen apuväline jolla voi auttaa asiaa.

    Äänestä

Koska kannabis on päihteistä haitattomin! En jaksa näitä nakkigrillillä turpaan vetäjiä ja niitähän on AINA ja JOKA PAIKASSA!

Sori vaan VS, kannabis nyt vaan on alkoholia fiksumpi päihde.

Äänestä

Koska nautin siitä.

Miksi sinä hierot sukupuolielimiäsi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyjä* kirjoitti:

Miksi poltat kannabista tai hasista??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu